Luonnostaan vai armosta kaunis? Seksuaalinen identiteetti ja ihminen Jumalan kuvana

Seksuaalista suuntautumista koskevan keskustelun ajautuminen umpikujaan

Seksuaalietiikan kehityskulut tulevat suomalaiseen keskusteluun yleensä jälkijunassa. Maailmalla, etenkin twitteristä aatteensa ammentavien parissa, hyväksyttävät näkemykset muuttuvat nykyään niin nopeasti että nykyhetken kanssa naimisiin mennyt on leski melkein ennen kuin ehtii ulos kirkon ovista.

Maailmalla tuorein keskustelu uusista seksuaalisuuden ilmenemismuodoista on nimittäin jo kauan sitten ottanut eettisen kriitikin kohteeksi vanhat homo- ja heteroseksuaalisuuden kategoriat. Ne ylittää ja yhdistää panseksusaalisuus, josta on muodostumassa eettinen ihanne. Tällä kehityksellä on mielenkiintoisia aatehistoriallisia linkkejä kristilliseen ihmiskäsitykseen.

Panseksuaali on henkilö, joka  on kiinnostunut sekä miehistä että naisista ja kaikista näiden välillä (tai mitä koordinaatistoa sitten käytetäänkin). Ajatuksena on, että ihmisen persoona ratkaisee, ei sukupuoli-ilmaisu saati biologia. Aito rakkaus näkee toisen persoonan kauniina. Tämän rinnalla vanhanaikainen seksuaalinen suuntautuminen, joka kohdistuu vain miehiin tai naisiin, on syrjivää ja taipumus, josta ihmisen tulisi kilvoitella päästäkseen eroon.

Kuumimmat kiistat liittyvät transseksuaalisuuteen, jonka tunnustaminen on jo joissakin maissa saatu lain tasoiseksi velvoitteeksi. Jos on velvollisuus hyväksyä transhenkilö sen sukupuolen edustajana, joksi hän identifioituu, seuraa tästä että tällaisen henkilön poissulkeminen mahdollisena seksuaalikumppanina on syrjivää, vaikka tällä olisi esimerkiksi omaksumastaan identiteetistä poikkeavat sukupuolielimet.

Seksin ja rakkauden etiikkaan erikoistunut poliittisen filosofian ja moraalifilosofian professori Raja Halwani kommentoi Quillette-lehden esseessään näitä panseksuaalisuusihanteeseen liittyviä ongelmia. Yksi niistä ovat liittymäkohdat eheytymisterapiaan. On ajateltu, että eheytymisterapia, jonka tavoitteena on saada henkilö muuttamaan seksuaalista preferenssiään toiseen sukupuoleen, on vähintään ihmisoikeusrikos, vaikka henkilö sitä itse toivoisi. Nyt kaikilla yksipuolisesti mm. yhteen sukupuoleen tai -ilmaisuun suuntautuneilla olisi panseksuaalisen ajattelun mukaan kuitenkin velvollisuus eheytyä haluamaan jotakin, mitä ei halua.

On ajateltu, että vanhojen sukupuolijärjestelmään liittyyvien rakenteiden murtuminen vapauttaa ihmiset ilmaisemaan sitä, mitä he autenttisesti ovat. Näyttää kuitenkin siltä, että murtuminen synnyttää lähinnä joukon ristiriitaisia vaatimuksia, jotka tunkeutuvat pahimmillaan sen ihmisten syvimmän itseilmaisun ja identiteetin alueelle, jota alistavat rakenteet murroksen oli tarkoitus poistaa. Erilaiset ristiriitaiset tunnustamisen vaatimukset eivät näytä olevan sopeutettavissa yhteen. Vaikuttaa siltä, että turvalliset tilat ovat aina turvallisia tiloja vain suhteessa johonkin ryhmään, eivät kaikille. Jos joku ajatteli, että jännitteet ratkeavat yksinkertaisesti osoittamalla hyväksyntää kaikille, näyttää tämä olevan mahdotonta. Ei näytä olevan positioita, jotka eivät ole jostakin näkökulmasta syvästi syrjiviä.

Ihminen Jumalan kuvana - luonnostaan vai armosta kaunis?

Keskustelu eri identiteettien tunnustamisesta ja hyväksymisestä liittyy kysymykseen ihmisen autenttisimmasta ja aidoimmasta olemuksesta, siitä, mistä on klassisesti puhuttu Jumalan kuvana. Espoon piispa Kaisamari Hintikan mukaan "Kaikki se mikä kyseenalaistaa Jumalan kuvan toisessa ihmisessä tai asettaa sen toteuttamiselle tai toteutumiselle ehtoja, kyseenalaistaa Jumalan luomistyön".

Klassisessa teologiassa Jumalan kuva liitetään sieluun, ja tämä on itse asiassa yksi aatehistoriallinen syy nykyisen ongelman synnylle. Osaltaan se kertoo, kuinka kristillisen ihmiskäsityksen taustaoletukset läpäisevät nykyisenkin keskustelun ja ovat modernin persoonakäsityksen taustalla. Eli kun ihmisessä teologisesti kauneinta on sisäinen persoona, niin eikö se ole sitä, mihin rakkauden juuri tulisi kohdistua? Raja Halwanin kirjoituksessa pohditaan sitä, että tämä näkökulma on argumentaatiovirhe, koska ruumiilliset ominaisuudet ovat osa sitä, mitä olemme. Ennen kaikkea taustalla kirkollisessa hämmennyksessä näyttää kuitenkin olevan huono populaariteologia, jossa ei eroteta sielullista ja hengellistä. Kun kristillinen ihmiskäsitys on ajan saatossa muuttunut filosofiseksi, hengellisen merkitys katoaa. Jumalan kuvasta tulee vain se, mitä ihminen on.

Martti Lutherin ja luterilaisen teologian käsityksessä Jumalan kuva on kuitenkin jotakin hengellistä, ulkoa annettua. Lutherin kuuluisan teesin mukaan syntiset ovat kauniita, koska heitä rakastetaan. He eivät ole "Jumalan silmissä kauniita" koska ovat juuri sellaisia kuin ovat, ja jollaisina heidät tulisi hyväksyä. Jumalan rakkaus luo kohteensa, ei löydä niitä.

Armossa eli Jumalan rakkauden kohteena olemisessa yhdistyy oleminen ja tuleminen. Armo tekee ihmisen osalliseksi ihmisen yläpuolisesta kriteeristä, jota kohti hänen tulisi kasvaa, niin että hän pystyy turvallisesti kasvamaan ja tämä kasvu mahdollistuu armon osallisuudesta. Paradoksaalisesti armo sekä tuomitsee että vapauttaa. Se ei ole ulkopuolelta tulevaa tuomitsemista, vaan sisäpuolelta tulevaa, jossa ihminen näkee itsensä suhteessa siihen, mitä hän voisi olla ja suree sitä, ettei hän ole vielä sitä, mutta näkee myös, että Jumalan armo on jo muuttamassa hänet osaksi tuota uutta ihmistä. Siten armo on osallisuutta Kristuksesta ja hänen kuvakseen ja kaltaisekseen kasvamista. Armo on kirkon turvallinen tila, joka ei ole jäämistä paikalleen, vaan mahdollistaa tuomion ilman hylkäämisen pelkoa, ja antaa motivaation siihen kasvuun, jota ihminen tarvitsee tullakseen siksi Jumalan kuvaksi, joksi hänet on luotu.

Teologisesti ilmaistuna armo on trinitaarista liikettä, joka heijastaa Pojan (varsinaisen Jumalan Kuvan) syntymistä Isästä ja samanaikaista pysymistä Isässä. Armo on siten dynaamista olemista. Armo on valoa ja kuvaisuutta, jossa ihminen heijastaa Kristusta, varsinaista Valoa ja Kuvaa, ja muuttuu itse tämän kuvan kaltaisuuteen. Kun hän heijastaa tuota kuvaa sydämessään, hän on myös siitä osallinen ja Jumalan kuva siinä merkityksessä, miksi hänet on tarkoitettu. Pelkkä filosofinen hyväksynnän akti ei voi tavoittaa armon dynaamista olemusta. Se jää pelkkään lähtöpisteeseensä ja siitä puuttuu kuva, jota kohti kasvaa sekä valo, jonka valossa ihminen näkee itsensä. Teologisena terminä armo (gratia) ei merkitse vain anteeksiantoa tai hyväksyntää, vaan Jumalan hyvää vaikutusta ihmisessä.

Nykyinen ajattelu tarjoaa armon vaihtoehdoksi hyväksyntää, jossa jokaisella on velvollisuus hyväksyä toinen juuri sellaisena kuin hän on. Ja jos ei hyväksytä, se on vääryys. Kyse on halvan lumelääkkeen tarjoamisesta armon tilalle. Kirkolla olisi tarjota myös sille aivan oma ja uniikki armo.

Lisälukemista

Raja Halwani: The Philosophy of Pansexualism
https://quillette.com/2020/08/29/the-philosophy-of-pansexualism/

Lutherin Jumalan kuva -käsityksestä suomeksi:
Eero Huovinen: Kuoemattomuudesta osallinen

8 kommenttia

  • Pekka Väisänen sanoo:

    Armo olisi näin Jumalan vaikutusta Ihmisessä mennä sinnepäin minne Jumalan kuva Hänessä Jumalan tahtona haluaa osottaa.

    Eikö näin suuri osa kirkon lupauksista Armon katsomisena ja pyytämisenä ole pelkkää puhetta.

    Jumala näin ei haluaisi avittaa Ihmistä katsomisessa mikä ei ole Jumalan tahdon mukaista.

    Näin käytännössä tosi on kasteen Armolupaukset jolloin Jumalan Armoon turvautuminen, ja kasteen Armolupauksiin luottaminen on rehellistä teologiaa joilla useissa tilanteissa ei kuitenkaan ole eikä tule Jumalan siunausta asian menestymiseksi.

    Toki olen ymmärtänyt että Jumala ollenkaan aina ei toimisi kirkon virallisen rotokollan mukaan.

    Kun tähän viimeiseen spektaakkeliin mennään samansukupuolisen konsensuksen vahvistamisen asiassa eikö kirkosta löydy Ihmistä joka suomenkielestä suomentaisi Armoasian myös kirkon työntekijöille luottamusihmisiä unohtamatta.

    Ajassa näkkyy oppivan uutta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Näin Jumalan Armo ei koskisi kuin pelastumisemme asiaa.

      Kun huomioidaan ennaltamääräminen Paavalilla ja Lutherilla, se ettei ketään voi moittia siitä mitä ei ymmärrä kasautuvassa traditiossa huonon perinteen takia opetuksessa, jää katsomiseksi asia mitä kirkko itsekään ei ymmärrä.

      Toki Oikean Uskon omistaminen on hyvä mahdollisuus, mutta onko nyt kyse Jumalan Armosta vai ennaltamäärämisestä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Kun edelliseen katsotaan mukaan perisynti ja synti mitä teemme koko ajan kirkon todistuksen mukaan myös jo Uskon omaavissa ei vastauksena ole kuin ennaltamäärääminen Armossa itsekunkin pelastukseen johtavana tai sen estävänä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Armosta puhuminen on tärkeää asian koskien jokapäiväistä elämää.

      Blogissa asia on hivenen vaikea tavoittaa muuten kuin katsomalla miten Jumalan Armo Ihmisen tavoittaisi ja kasvaisi kohti sellaista mitä emme koskaan voi saavuttaa.

      Kuitenkin Armoa ja toistemme Armahtamista tarvitsemme joka päivä.

      Minkä asian armahtamisessa usein jäämme puolitiehen, ja minkä huomaaminen kirkon jäsenenä on haasteellista ja usein mahdotonta?

      Olen asiasta kirjoittanut aikaa sitten, mutta olisi mukava kun lukijat tarttuisivat tähän asiaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Viitteenä Jeesuksen ristillä lukema psalmi mistä Hän ajan tavan mukaan lausui psalmin alkusanat: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut,..

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Vesa Hirvonen sanoo:

    Joka menee eilisen kanssa naimisiin, on leski jo tänään.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Samuel Kettunen sanoo:

      “Minun sanani ei koskaan katoa.” Sama eilen kuin tänään. Emme siis tarvitse uusia ilmoituksia ja tulkintoja, koska “eilen” sanottiin jo kaikki tarpeellinen, mitä seurata. Gratia vaikuttaa siis sen hyvän sanoman seuraamista, joka ei muutu näissäkään kysymyksissä mihinkään.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    “Lutherin kuuluisan teesin mukaan syntiset ovat kauniita, koska heitä rakastetaan. He eivät ole “Jumalan silmissä kauniita” koska ovat juuri sellaisia kuin ovat, ja jollaisina heidät tulisi hyväksyä. ”

    Koska Jeesus rakasti ihmisiä sellaisina kuin he ovat ihmisinä, niin eikö Isä näe samoin? Sama ihmisen pitää sovittaa lähimmäisiinsä. Näyttää siltä, että Raamatun vastainen perisynti on periperusteellisesti myrkyttänyt kristillistä ihmiskuvaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ilmari Karimies
    Ilmari Karimies

    Lutherin uskokäsityksestä väitellyt teologian tohtori. Toiminut Helsingin piispan teologisena sihteerinä, kirkolliskokouksen perustevaliokunnan sihteerinä sekä kahdessa pohjoismaisessa luterilais-katolisessa dialogikomissiossa. Reformaation teologian tuntiopettaja Avoimessa yliopistossa.