”Me tiedämme, että koko luomakunta yhä huokaa ja vaikeroi synnytystuskissa.”(Room 8:22)

Eilen narina Antarktiksen jäätiköiltä taivasta kohti voimistui. Eilen hätä kasvoin niin, että Kilimanjaro-vuoren ja Andien kutistuvien jäätiköiden kyyneleetkin alkoivat loppua. Eilen aavikoiden alle jääneiden, kuivuneiden maiden valitus Jumalalle kiihtyi.

Yhdysvaltain presidentti ilmoitti kesäkuun ensimmäisenä päivänä 2017 maansa vetäytymisestä Pariisin ilmastosopimuksesta. Hän ei esittänyt uskottavaa vaihtoehtoa luomakunnan eheyden turvaamiseksi.

Taustalla voi nähdä hyvin mekanistisen ja materialistisen maailmankatsomuksen. Luomakunnalla ei ole omaa arvoa. Sen pitää vain palvella tämän hetken maksimaalista taloudellista hyötyä.

Taustalla voi myös aavistaa Trumpin presidenttiyttä tukevien teologisten piirien ajatusmallia. Vahva hengellisen ja maallisen erottaminen ja keskittyminen aineettoman sielun pelastumiseen ei anna arvoa meitä ympäröivälle aineelliselle todellisuudelle.

Luen toisenlaisen maailmankatsomuksen Paavalin kirjeistä: ”Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta, Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen.” (Room. 8:20-21). Yksilön pelastusta ei voida erottaa luomakunnan vapauttamisesta.

Jeesuksen antama tehtävä kirkolleen on: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.” (Mark. 16:15). Lähetystehtävään kuuluu koko luomakunta. Miten maailmanlaajuisena kirkkona eilispäivän jälkeen jaamme hyvän sanoman luomakunnalle ja julistamme profeetallisen sanan maailman johtavan talousmahdin valtaeliitille?

Luomakunnan huokaillessa myös ihmiset kärsivät. Suuri määrä maailman ihmisistä on riippuvaisia vuorten jäätiköiden sulavesistä.  Viljelijät eri puolilla maailmaa kärsivät kokonaan puuttuvista tai liiallisista sateista. On paikkoja, joissa ei voi enää asua veden tai ilman saastuneisuuden takia. Luterilaisen Maailmanliiton yleiskokouksessa Windhoekissa ilmastoteema nousi esille kirkkojen omina kokemuksina. Monessa maailmankolkassa kristittyjen ja muiden pahin uhka ei ole Isis tai äärijärjestöt. Suurin uhka tulee ahneudesta johtuvasta ympäristön turmeltumisesta ja maailman johtajien kyvyttömyydestä ja haluttomuudesta puuttua siihen riittävän vahvasti.

Ajatus puiden istuttamisesta maailman pahimpien kriisien aikana on laitettu Lutherin suuhun. Kirkot eri puolilla maailmaa ovat tänä vuonna istuttaneet toivon puita ja muillakin tavoilla osallistuneet ympäristöuhan torjumiseksi. Sen lisäksi tarvitsemme nyt vahvaa vaikuttamista sellaisen ympäristöpolitiikan puolesta, jossa globaali oikeudenmukaisuus ja kestävät ratkaisut priorisoidaan.  Kun meillä on vain yksi maailma, itsekkyys tulee pitkällä aikavälillä toimimaan kansallisia etuja vastaan.

Kirkon tehtävä on tehdä äänettömien ja heikkojen ääni kuuluvaksi. Tämä koskee myös luomakunnan huokauksia. Evankeliumi Jumalan valtakunnasta kuuluu meille kaikille luoduille, yhdessä.

Teksti: Rolf Steffansson, Lähetysseuran ulkomaantyön johtaja
Kuva: Ari Vitikainen/Suomen Lähetysseura