Lukuviikko, Raamatun lukeminen ja kirjallisuus

Elämme parhaillaan lukuviikon lopulla. Lukutaito teki aikanaan mahdolliseksi tiedonvälityksen laajoille joukoille, etenkin kun Gutenbergin irtokirjasimia käyttävä kirjapainotekniikka antoi edellytykset kirjojen massatuotannolle. Raamattu on maailman käännetyin kirja – sellaisena monessa mielessä myös globaalin kulttuurin, ei vain suurimman uskonnon peruskirja. Silti edes Raamattu ei vielä 1800-luvun alkuun tultaessa ollut maassamme mikään koko kansan keskuuteen levinnyt tuote. Virsikirjat ja katekismukset olivat yleisempiä. Raamattuherätykselle ratkaisevan sysäyksen antoi Englannin Pipliaseuran myötävaikutuksella toteutunut Raamattujen laajamittainen jakelu 1840-1854, noin 150 000 kappaletta (ks. https://www.kotimaa.fi/artikkeli/heratys-syntyi-raamattuja-levittamalla/). Raamatunlukua tukivat sitten aatehistoriallisina virtauksina brittiläinen evankelikaalisuus ja saksalainen biblisismi. Syntyi herätysliikkeiden Suomi. Tämä ja lukuharrastuksen sekä opiskelun yleistyminen taas rakensi itsenäistä toimijuutta ja demokratiaa maassamme laajemminkin.

Ehkä tunnetuin esimerkki suomalaisten herätysliikejohtajien Raamatun äärellä tekemistä löydöistä on kertomus siitä, miten Paavo Ruotsalainen palattuaan Jyväskylän matkalta seppä Högmanin luota ei enää lukenut Raamattua kuin lakikirjaa vaan ”Kristuksen sisällisen tuntemisen” valossa ”kuin uutta painosta”. Vähän vastaavastihan Lutherin kerrotaan kokeneen vapauttavan elämyksen, kun hänelle kirkastui Johann von Staupitzin hengellisen ohjauksen ja Roomalaiskirjeen lukemisen myötä se, että evankeliumia on se, että Jumalan vanhurskaus on lahjoittavaa vanhurskautta, niin että pelastus voidaan sanan ja sakramenttien herättämän ja ravitseman uskon kautta ottaa vastaan lahjana ja armosta. ”Vanhurskas on elävä uskosta”. Siitä se uusi elämä, usko, toivo ja rakkaus versovat kiitollisesta sydämestä.

Lukemisessa hengellisessä mielessä ei olekaan kyse mistään silmäilevästä pikalukemisesta vaan luettavan mietiskelystä, märehtimisestä – oli sitten kyse saarnan tai hengellisen puheen valmistelemisesta tai yksityisestä ja yhteisöllisestä hartaudenharjoituksesta raamatuntekstien valossa. Kyse on Jumalan puhuttelun kuuntelemisesta ja kommunikoinnista – pohjimmiltaan Kristus- ja evankeliumikeskeisesti mutta koko elämä kysymyksineen, kipuineen, iloineen tähän kohtaamiseen tuoden. Jumalan laki voi mietiskelijälle olla sekin ilon aihe kertoessaan rakkauden pysyvästä läsnäolosta (Vrt. Ps.119:24:”Sinun liittosi on iloni, liittosi säädökset ovat neuvonantajani.”) Voi kysyä: mihin tämä sana tässä minua ja meitä tässä kutsuu? Jotkut mietiskelevät vaikkapa koko viikon kirkkovuoden mukaisia raamatuntekstejä, toiset Päivän tunnussanaa tai Sanan aikaa -kirjan tekstiä. www.kirkkovuosikalenteri.fi tarjoaa nettipohjaista apua.

Lukeminen edellyttää ajattelua, eri näkökulmien puntarointia ja etenkin tutkimuskirjallisuudessa luotettavan tiedon etsimistä ja perustelemista, avartaa ja kasvattaa. Toisten ajatuksiin perehtyminen voi antaa itsellekin virikkeitä muuttaa ajatteluaan tai kehittää vasta-argumentteja oman oikeaksi nähdyn ajattelun puolustamiseksi. Lukeminen kehittää myös kielitaitoa ajatellen niin äidinkieltä kuin vieraiden kielten harrastamista. Sitä kautta oma ilmaisu ja ymmärtämisen mahdollisuudet kasvavat.

Toki lukeminen ja tekstit voidaan myös valjastaa propagandan ja puoluekurin tai diktatuurin välineiksi. Siitä on monia esimerkkejä. Lukemisen vapaus kuuluukin yhteen perustavien ihmis- ja vapausoikeuksien kanssa: uskonnonvapaus, sanan- ja ilmaisun vapaus, painovapaus jne. Vapaus kulkee yhdessä vastuun kanssa, mikä merkitsee sitä, että sananvapaus on vapautta ilmaista itseään rakentavasti, joskus myös kriittisesti ja haastavasti, rikastuttavia näkökulmia keskusteluun ja maailmaan tuoden, mutta ei ihmisiä mitätöiden ja vihaa kylväen.

Tietokirjallisuuden ja oppikirjojen tehtävät ovat helposti ymmärrettävissä. Kaunokirjallisuus puolestaan voi käsitellä elämän kirjoon, ihmisiin, yhteiskuntaan ja kaikkeuteen liittyviä aiheita opettaen esimerkiksi eläytymään historiallisesti, maantieteellisesti tai kulttuurisesti itsestä kaukana elävän ihmisen elämään ja näkemään sen valossa kenties jotakin uutta myös omasta elämästä. Näin avautuu mahdollisuus vaikkapa keskustelupiirissä hyvinkin syväluotaavaan elämänkysymysten tai ajankohtaisten teemojen käsittelyyn, jolloin saatu rikkaus parhaimmillaan vielä lisääntyy. Dekkareissakin voi koukuttavan jännityksen lisäksi olla monia eri tasoja.

Science fiction auttaa pohtimaan kehittyvän tekniikan mahdollisuuksia, uhkia ja eettisen sääntelyn tarvetta, runot taas kiteyttävät tuntoja, ajatuksia, aatteita, kuten myös aforismit. Sarjakuvat voivat olla esimerkiksi ensi askel lukemisen maailmaan tai korkeakulttuuria.

Olemme myös kokeneet sähköisten kirjojen lisäksi äänikirjojen kulutuksen nopean lisääntymisen. Silloin lukeminen muuttuu kuuntelemiseksi. Tavoitetaan ehkä jotain uutta ja luodaan uusia mahdollisuuksia päästä osalliseksi kirjan sisällöstä, mutta samalla myös menetetään jotakin. Niinpä äänikirjoista ei ole painetun tai sähköisen kirjan korvaajaksi, vaikka ne kirjojen maailmaa monelle tuovatkin lähemmäksi ja ovat siinä mielessä samalla kertaa uusi ja vanha ilmiö – kertomusten kuunteluahan on ollut aina ja kokemusten vaihdon kautta myös tänä päivänä äänikirjat voivat toisintaa ja uudistaa myös tätä ilmiötä.

Hyvän kirjan lukeminen kannattaa aina. Siinä mielessä klassikot ovat usein turvallinen ja aikaa kestänyt valinta. Jollekin taas on muodostunut suhde tuttuun kirjailijaan, jonka uutukaisen voi vuosittain lukea hyvillä mielin. Kirjojen kautta voi kuunnella myös menneiden polvien ääniä ja oppia, että eletty ja ajateltu on ennenkin – ja usein varsin fiksusti. Toisaalta voidaan myös oppia ymmärtämään uutta sukupolvea ja heidän innovaatioitaan paremmin.