Loppuuko aikamme kesken?

Oletko joskus myöhästynyt päivän viimeisestä junasta? Miltä tuntui nähdä pois kiitävän junan väistämätön liukuminen sinuun nähden ulottumattomiin.

Jos sinulla on joitakin tällaisia kokemuksia, pystyt kuvittelemaan vähän paremmin, miten peruuttamattomasta asiasta on kyse, jos hukkaat etsikkoaikasi. Silloin sinä jäät yksin pimeään…

Tästä puhutaan silloin, kun kirkkovuodessamme käsitellään teemaa: Etsikkoaikoja…

Tämä teksti kuvaa Jerusalemin kaupungin etsikkoaikaa:

Luuk.19:

41 Ja kun hän (Jeesus) tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä
42 ja sanoi: ”Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu.
43 Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta;
44 ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut.”
45 Ja hän meni pyhäkköön ja rupesi ajamaan myyjiä ulos
46 ja sanoi heille: ”Kirjoitettu on: ’Minun huoneeni on oleva rukoushuone’, mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan.”
47 Ja hän opetti joka päivä pyhäkössä. Mutta ylipapit ja kirjanoppineet sekä kansan ensimmäiset miettivät, miten saisivat hänet surmatuksi;
48 mutta he eivät keksineet, mitä tekisivät, sillä kaikki kansa riippui hänessä ja kuunteli häntä.

 

Tämä teksti sisältää Jeesuksen ennustuksen Jerusalemin kaupungin ja sen loistavan temppelin kohtalosta. Juutalaisella kansalla on etsikkoaika. Jeesus kulkee kansansa keskellä ja julistaa hyvää armon ja totuuden sanomaa.

Tuossa hetkessä suuri ajankohtainen kysymys kuuluu: Kuka kuulee Jeesuksen äänen? Kuka kuulee hänen sanansa ja niissä kaikuvan Hyvän Paimenen äänen?

Päivän saarnatekstissä Jeesus kulkee omaa tietään kohti Jerusalemia ja itkee. Hän tietää, mitä kohta tapahtuu. – Jerusalemissa Jeesusta odottaa kärsimys, risti ja kuolema. – Silti Jeesus ei kuitenkaan itke omaa kovaa kohtaloaan, vaan Jerusalemin kohtaloa: Jospa tuo rakas kaupunki tietäisi, mikä sen rauhaan sopii!

Voimme lukea paitsi Raamatusta, myös historiankirjoista, ettei Jerusalem tiennyt oikeaa vastausta. Tuo pyhänä pidetty kaupunki teki kovin pahoin. Se luovutti Vapahtajansa ja Messiaansa ristille naulittavaksi. – Ja vain vain muutamia vuosikymmeniä tämän jälkeen seurasivat hyvin vaikeat ajat. Jerusalemin kaupunki tuli täyteen sisäisiä ristiriitoja ja väkivaltaa. Veljet tappoivat toisiaan. – Eikä tämäkään vielä riittänyt! – Kohta Rooman armeija piiritti pyhän kaupungin, kylvi sanoin kuvaamatonta tuhoa ja tuhosi Jerusalemin temppelin.

Näin toteutui Jeesuksen ennustus Jerusalemin kohtalosta ja juutalainen kansa joutui suurelta osin pois isiensä kaupungista ja maasta.

Temppelin tuhoamisen päivä oli tiettävästi Av kuun 9. päivä, ”Tisha be Av”.

Tisha be Av on juutalaisten historiassa aivan järkyttävä päivä. Tuona päivänä Jerusalamin temppeli tuhottiin ei vain kerran, vaan kahdesti. On traagisella tavalla erikoista, että juuri tuona päivänä Babylonian kuningas Nebugadnessar tuhosi kuningas Salomon rakentaman ensimmäisen Jerusalemin temppelin jo vuonna 586 eKr. – Sama onnettomuus toistui nyt uudestaan vuonna noin 70 jKr. eli vain muutama vuosikymmen Jeesuksen ristiinnaulitsemisen jälkeen.

Tässä ei ole kuitenkaan kaikki. Tämän päivän pitkä varjo näyttää ulottuvan vieläkin pitemmälle:

  • juutalaiset karkotettiin Englannista 18. heinäkuuta 1290 (9. av-kuuta)
  • ensimmäinen maailmansota alkoi 1. elokuuta 1914 (juutalaisen kalenterin mukaan 9. av-kuuta)
  • 2. elokuuta 1941 (9. av-kuuta) SS-komentaja heinrich Himmler vastaaotti natsipuolueen virallisen hyväksynnän ”juutalaiskysymyksen lopulliselle ratkaisulle”. Lähes puolet maailman juutalaisista vangittiin ja surmattiin muutaman seuraavan vuoden aikana.
  • 23. heinäkuuta 1942 (9. av-kuuta) aloitettiin juutalaisten suurimittainen kuljetus Varsovan getosta Tremblinkaan.
  • Lisäksi 4.Moos. mukaan israelilaiset joutuivat Jumalan määräyksestä vaeltamaan erämaassa 40 vuotta rangaistukseksi uskottomuudesta hänen käskyjään kohtaan. Vaikka Raamatussa ei tässä kohdin mitään päivämäärää mainitakaan, Talmudin mukaan Jumala määräsi näin juuri av-kuukauden 9. päivänä.

Virallisesti Av kuun 9. päivä on siis Jerusalemin temppelin hävittämisen surupäivä, mutta siihen liittyy myös paljon muuta surua, joka ikäänkuin alleviivaa Jumalan huoneen tuhoutumisen tragediaa. Tuo tragedia on kuin pitkä varjo, joka ulottuu kaikkialle juutalaisen kansan elämään. Se on läsnä jopa heidän iloisimmissa juhlissaan.

Myös meidän suomalaisessa kulttuurissamme on joitakin näiden asioiden kaikuja. Esimerkiksi armeijan upseerien hääjuhlissa rikotaan lasi. – Jotkut sanovat näiden sirpaleiden tuovan onnea, mutta alkujaan lasin rikkomisen traditio viittaa juutalaisiin hääjuhliin. – Juutalaisissa häissä sirpaleet eivät kuitenkaan kerro onnesta, vaan onnettomuudesta. Sulhanen polkee viinilasin rikki liiton merkiksi. Lasin polkeminen symbolisoi Jerusalemin temppelin hävittämistä, ja muistuttaa siitä, että suurimmankin ilon hetkellä on tärkeää muistaa tämä tragedia.

Kristillisen kirkkovuotemme mukaan luemme etsikkoaikoja käsitteleviä Raamatun tekstejä samoihin aikoihin, jotka osuvat yleensä lähelle juutalaisen kalenterin surupäivää Tisha be Av.

Näin me haluamme muistaa Jeesuksen antaman sanan: ”Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii!”

Me haluamme muistaa ja totella Jeesuksen ääntä. Haluamme sulkeutua hänen suojaansa, niinkun kananpojat sulkeutuvat äitinsä siipien suojaan (Matt.23:37). Emme halua tehdä samaa virhettä, jonka Jerusalemin asukkaat tekivät Jeesuksen aikana.

Kuitenkin myös meidän täytyy nöyrästi tunnustaa, että Jerusalemin temppelin tuhoutumisen varjo ulottuu meihinkin asti. Meissä on sama taipumus syntiin, kuin Jeesuksen ajan ihmisissä. – Myös kristillisen kirkon historia tuntee vaiheita, jolloin Jumala on sallinut meidän kokea samanlaisia vaikeita aikoja syntiemme tähden.

Kertaan vähän kristillisen kirkon vaiheita, jotta ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Aivan alkuvaiheessa kristillinen kirkko kasvoi nopeasti. Vain muutamassa sadassa vuodessa olimme saavuttaneet valta-aseman Rooman valtakunnassa. Tämä oli meille valtavan suuri voitto. Alkujaan pakanallinen Rooma oli vainonnut kristittyjä. Kohta itse Rooman keisari Konstantinus kääntyi tunnustamaan kristillista uskoa ja otti kristillisen kasteen. – Pian tämän jälkeen kristillistä kirkkoa kohtasi kuitenkin vainojakin suurempi koettelemus. Kirkkoon hiipivät valtataistelut ja kunnianhimo. – Lukemalla varhaisen kirkon historiaa voit tutustua moniin kirkon sisäisiin riitoihin ja piispojen keskinäisiin taisteluihin. Menestys ja valta toivat nämä kiusaukset mukanaan. – Vuonna 1054 tapahtui jotakin hieman samanlaista kuin Jerusalemissa. Se, minkä oli tarkoitus olla ikuista, meni rikki. Kristillinen kirkko jakautui idän ja lännen kirkkohin. Tästä kaikesta seurasi vaikeita vaiheita, joiden seurauksena Bysantin valtakunnan loppu koitti vuonna 1453. Osmanien sulttaani Mehmed II aloitti Konstantinopolin piirityksen, jota kesti melkein kaksi kuukautta. Keisari lähetti avunpyyntöjä länteen, mutta apua ei tullut. Bysantin valtakunta kukistui lopullisesti 29.5., kun osmanit valtasivat kaupungin rynnäköllä. Tämän seurauksena myös eräs Bysantin tärkein ja eräs maailman kauneimmista kirkoista, Hagia Sofia (vuodelta 537), muutettiin moskeijaksi. – Vuonna 1934 Turkin tasavallan presidentti Kemal Atatürk määräsi, että moskeijasta tehdään museo.

Nämä ja monet muut kristillisen kirkkohistorian tapahtumat osoittavat, että myös meidän elämäämme varjostaa eräänlainen temppelin tuhoutumisen varjo.

Mitä minä tällä tarkoitan? Emmehän me ole juutalaisia!

Tarkoitan sitä, että myös meidän on hyvä muistaa ja kuulla Jeesuksen sanat, aina kun hän varoittaa meitä synnistä. Myös me kristityt voimme ajautua pois Jumalan suoralta tieltä. Esimerkiksi täällä ennen yhtenäisesti kristillisessä Suomessa vallitsee tällä hetkellä aika, jolloin kirkoissa käydään entistä vähemmin. Monet ihmiset eivät enää tunne Raamatun opetusta ja toimivat omien mielipiteidensä mukaan. Jos emme valvo ja rukoile, myös me voimme kulkea Jumalan sanan ohi. Silloin Jumala sallii myös meidän nähdä vaikeita aikoja, jotta etsisimme taas suojaa hänen siipiensä suojasta; turvautuisimme Jeesuksen armoon ja anteeksiantamukseen.

Jumala kutsuu meitä muistamaan. Ei ole huono asia muistaa myös iloisten juhliemme ja hyvinvointimme keskellä Jerusalemin temppelin opetusta. – Suurin piirtein Jerusalemin temppelin kohdalla seisoo tänä päivänä Kalliomoskeija. Jos me unohdamme Jumalamme, myös meidän kirkkojemme tilalle voi tulevaisuudessa nousta toisten uskontojen pyhäköt.

On siis tärkeää huomata, että Jumala kutsuu meitä muistamaan tämän opetuksen. Tämän opetuksen tarkoitus ei ole silti herättää meitä vihaamaan toisten uskontojen edustajia. Jumala ei kutsu meitä tarttumaan aseisiin, jotta palauttaisimme kristinuskon sinne, missä se on menettänyt asemansa. Tällaisesta toiminnasta seuraa vain huonoa jälkeä.

Jumala ei kehota menemään Jerusalemin temppelivuorelle ja aloittamaan temppelin jälleenrakennusta. – Tiedämme toki, että on olemassa pieni ryhmä juutalaisia, jotka valmistelevat tällaista operaatiota ja keräävät siihen varoja ja tarvikkeita. – Tällaiset hankkeet ovat kuitenkin vain omiaan synnyttämään lisää jännitystä ja väkivaltaa jo muutenkin tulenaralle alueelle.

Kristittyinä me torjumme tällaisen omaan ihmisvoimaan turvautumisen. Meitä kutsutaan elämään anteeksinantamuksesta ja julistamaan sitä myös toisille ihmisille. Me olemme toki menettäneet sekä Jerusalemin temppelin että kristillisen kirkon yhtenäisyyden. Raamattu ei kuitenkaan opeta, että meidän tulisi rakentaa jokin uusi ja niin valtava temppeli, jonne koko maailma kokoontuisi.

Me odotamme tulevaa maailmaa, jossa Jumala itse korjaa sen, mikä on historian vaiheissa mennyt rikki ja ajautunut erilleen. Raamatun viimeisessä kirjassa Ilmestyskirjan Johannes näkee, miten vielä kerran Taivaasta laskeutuu Jumalan pyhä kaupunki. Tuossa kaupungissa ei ole kuitenkaan enää temppeliä, vaan Herra Jumala on itse temppelinä kaupunkinsa keskellä (Joh.Ilm.21).

Tuossa kaupunkissa ei ole enää kyyneleitä, kuolemaa, murhetta, eikä mitään pahaa (Ilm.21:4)

Meille riittää, että muistamme Jumalan opetukset ja kunniotamme hänen pyhää lakiaan Raamatussa. Mikään ei voi riistää meitä Jumalan kädestä, kun turvaamme aina Jeesuksen Kristuksen armoon ja anteeksiantamukseen (Room.8:31-39). Jeesuksen kautta me saamme uskoa ja luottaa Jumalan uskollisuuteen ja hyvyyteen. Kerran vielä tulee päivä, jolloin saamme tulla kaikki kootuksi Jumalan temppeliin uudessa Jerusalemissa, joka ei ole ihmiskäsin rakennettu.

  1. Martti P.

    Uskon, että Raamattu kestää kyselemisemme. Jossakin kulkee toki aina se raja, jolloin meidän kyseenalaistaminen Jumalan Pyhän sanan äärellä kääntyy meidän omaksi vahingoksemme.

    Me saamme toki tutkia Raamattua ja niin tuleekin tehdä. Samalla Raamattu tutkii (tarkemmin sanottuna Jumala sanansa kautta) meidän sydäntämme.

    Jos meillä on esim
    toistuva tarve selittää jotakin pois Jumalan sanasta, silloin se kertoo aina jotakin meistä ja uskostamme…

    • Jospa se, minkä haluamme ’selittää pois’ on vastoin nimenomaan sitä, minkä Henki on meille Raamatun sanasta kirkastanut? Jospa ’selitämme pois’ jotain, mikä on perinteeksi muodostunut väärinkäsitys?

  2. Loppuuko aikamme kesken? Kuka voi kuulla Herran sanan? Hyviä kysymyksiä, mutta kuka kuulee meidän saarnaamme? Kysyi jo Jesaja. (Jes. 53:1)

    On hyvä käsittää miten ihmisen aika täällä kuluu, ja se, että osa ei koskaan aseta itselleen kysymystä, miksi olen täällä ja mikä minä olen?

    On kuitenkin olemassa yksi merkittävä asia joka saa ihmisen lopulta pois pimeästä, nimittäin kuoleman pelko. Ihmisessä oleva sielu tietää kuolevansa ja tämän kysymykseen edessä ihmisen korvat avataan, jos ihminen kuulee Jumalan Sanat. On ihmisiä, jotka eivät koskaan kuule, ja kuollessaan menevät majoilleen tuntematta Jumalaa ja on ihmisiä, jotka saavat jo eläessään tuntea Jumalan. Kaikki siis saavat kohdata luojan kuollessaan, mutta vain osalla on puolustaja, joka on heidän pelastajansa Jumalan edessä.

    Miksi on niin, ettei toinen koskaan kuule ja toinen kuulee? Lopulta tuo kysymys on turha, koska Herra tekee luoduilleen kuten tahtoo.

    ”Vai eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia jaloa, toinen halpaa käyttöä varten.” Room.9:21

    Miksi se on näin? Koska Jumala on niin hyväksi nähnyt ja siihen meidän on tyytyminen?

  3. Etsikkoaika on aina ollut minusta jotenkin kömpelö ilmaus. Katsoin, miten se on kreikaksi ilmaistu tuossa Luuk. 19:44 jakeessa: ”καιρον της επισκοπης” Minulla oleva Uuden testamentin kreikan sanakirja kääntää sen Jumalan huolenpidon ajaksi. επισκοπη saa seuraavia merkityksiä: ’a) katsominen jnkn puoleen, katsominen, huolenpito, b) tarkastus, tarkastajan toimi, piispanvirka.’ Se, ettei tunne etsikkoaikaansa, merkitsee ymmärtääkseni siis sitä, että Jumalan johdatuksessa ja varjeluksessa oleva ihminen – tai vaikkapa kansa – ei tunnista tai tunnusta Jumalaa kaiken hyvän antajaksi vaan luulee saavuttaneensa turvallisen olonsa omilla ansioillaan. Ahnehtiipa lisääkin maallista hyvää itselleen.

  4. Tuo on hyvä ja oikea ajatus Martti. Jumala antaa hyvät lahjansa kaikille, Hän antaa sateensa (Raamatussa ”sade” on siunauksen vertauskuva) kaikille luoduilleen. Ihminen joka ei piittaa Jumalan siunauksesta, on kuin Eesau, joka myi esikoisuutensa ruoka annoksesta (1.Moos.25:34)

    Monelle onkin koitunut ansaksi maailman rikkauksien ahnetiminen ja oman käden oikeus. Herran käsi on kuitenkin vakaa ja oikeudenmukainen ja hankkii omilleen leivän ilman vaivaa, ja antaa hyviä lahjoja jopa heidän nukkuessaan.

    Onkin sanottu, että Kiitos Jumalle on paras järjellinen teko minkä voimme Jumalalle ja toisillemme antaa. Yleensä anomme enemmän kuin kiitämme, koska emme näe sitä siunausta jonka olemme saaneet.

    ”Luotettava (uskollinen) mies saa runsaan siunauksen, mutta jolla on kiihko rikastua, se ei rankaisematta jää.” Sanal.28:20

Manu Ryösö
Manu Ryösö
Olen pastori, joka haluaa sitoutua Pyhään Raamattuun ja sen perustalle rakentuvaan luterilaiseen tunnustukseen.