Lisääkö vai murtaako kirkon verkkotyö kahtiajakoja?

Oli ilo pohtia viime viikolla kirkon verkkotyön ammattilaisten kanssa mennyttä ja tulevaa. Kirkko tekee netissä monipuolista ja ajan hermolla olevaa, tärkeää ja tavoittavaa työtä. Tämän puolesta puhuvat lukuisat tilastot, kokemukset ja palautteet.

Yksi kysymys mieleeni kuitenkin nousi häiritsevänä: Mitä kaikkea kirkon verkkotyö merkitsee kirkon yhtenäisyydelle? Onko se uhka vai mahdollisuus ja miten?

Verkkotyöhön sukeltaneet luterilaisen kirkkomme papit ja muut työntekijät ovat ennakkoluulottomia ja raikkaita, notkeita ja nopeita. He ovat olleet valmiita luopumaan myös automaattisesta auktoriteettiasemastaan ja kaikesta hierarkkisesta pönötyksestä.

Antaako kirkon verkkotyö kuitenkin harhaanjohtavan käsityksen ja väärän todistuksen siitä, mitä kirkko normaalissa seurakunta-arjessa on? Joku kiinnostuu kirkosta nettikontaktiensa perusteella, hakeutuu omaan kotiseurakuntaan – ja törmää täysin toisenlaiseen todellisuuteen?

Vai onko kaikkien etu, että kuilu erilaisten kirkollisten todellisuuksien välillä juurikin on suuri? Että todella löytyy jokaiselle jotakin?

Toisaalta ajattelen, että kirkon yhtenäisyyden vaalimiselle on perusteita. Että myös ekumenialle on vahvoja perusteita. Että Jeesus toivoi, että me kaikki kristityt yhtä olisimme. Mutta mitä tuo ”riittävä yhtenäisyys” olisi?

Lienee totaalisen epärealistista kuvitella, että eri maissa, eri kulttuureissa, eri sosiaaliryhmissä, eri ikäisten parissa, eri puolilla maatamme ja maailmaamme kaikki olisivat edes uskon perusasioista täysin yksimielisiä. Saati että jakaisimme samanlaisen käsityksen ihanneseurakunnasta ja sen hierarkiasta ja rakenteista, koosta ja toimintatavoista.

Kumpi on suurempi arvo: Se että joku kirkon uusi työtapa (vaikkapa kirkon verkkotyö) tavoittaa täysin uusia ihmisryhmiä pohtimaan ja jakamaan uskon kysymyksiä ja ihmettelemään ja elämään omalla tavallaan todeksi evankeliumia – vai se, että kirkko pysyisi mahdollisimman yhtenäisenä eri puolilla Suomea ja maailmaa? Onko tärkeämpää tavoittaa yhä uusia ihmisryhmiä silläkin riskillä, että se haastaa seurakuntien perustyötavat, -asenteet ja -hierarkiat totaalisesti?

Mitä ajattelette?

Itse olen kallistumassa sille kannalle, että yhtenäisyys ei ole niin suuri arvo, että se voisi ylittää jokaisen ihmisen oikeuden kuulla ja elää omalla tavallaan todeksi evankeliumia, uskoa ja armoa.

Sen sijaan keskinäinen kunnioitus erilaisten uskontulkintojen, erilaisten papillisten ja seurakunnallisten käytäntöjen välillä on äärimmäisen tärkeää. Ehkä se kunnioitus ja irtisanoutuminen eri tavoin uskoaan ilmaisevan tuomitsemisesta olisi se juttu, se riittävän uskovien yhteyden ja yhtenäisyyden raja?

 

 

  1. Niinno totta puhut, Tuomo. Kaipa lehdellä (myös verkko-) on ihan hyvä olla linja. Siitä linjasta toki voi olla monta mieltä.

    Minusta tuntuu, että tämän keskustelun taustalla on sellaisia asioita, joita minä en ymmärrä, koska en tiedä, koska en ole huomannut, joten tunnen olevani tässä hiukan ulkopuolinen. En ole ihan varma keitä kaikkia ovat ”me”, jotka jonkun yksittäisen ihmisen jotain kommenttia (josta esimerkiksi minulla ei ole mitään sen enempää tietoa kuin mitä tässä ketjussa on ilmi tullut) tulkitsee jonkun ”joukon” kollektiivisena puheena. Oletan kuitenkin, että esimerkiksi minut lasketaan siihen joukkoon, koska bloggaan. Omalta osaltani jatkan itseni viihdyttämistä tämän foorumin tarjoamilla keskusteluilla aina siihen saakka, kunnes alkaa kynnys ylittymään. Sitten on aika elellä vähän sitä elämää, missä ihmiset ovat eläviä kasvoja ja keskustelut pääsääntöisesti ilmeillä ja eleillä höystettyinä hiukan helpompia ymmärtää ilman sarvia ja hampaita.

  2. En missään nimessä usko sellaisen olevan asiallista tai sivistynyttä keskustelua, jossa voidaan vapaasti murentaa Raamatun sanaa, luopua klassisista kristinuskon opeista ja yllyttää lukijoita luopumaan kristillisestä uskosta.

    Arvoliberaalit käyttävät suruttomasti hyväkseen tätä näennäisesti toista kunnioittavan keskustelukulttuurin heille suomaa tilaa, oli se sitten kristillistä tai.

    Jos asiallinen, hienostunut ja sivistynyt kielen käyttö on osoituksena kristillisestä viestinnästä, niin silloin sitä on lähinnä etsittävä akateemisista ja muista seurapiireistä, kuten kuninkaan hoveista. Menneenä aikana sitä olisi ollut löydettävissä enimmäkseen aatelisten salongeissa.

    Tämäntyyppinen ”hienostunut” keskustelukulttuuri sopii mainiosti arvoliberaaleille. He voivat harjoittaa junttapolitiikkaa enemmistön äänivallalla eli massalla ja runtata omat arvonsa Raamatun tilalle. Etukäteisetuna he voivat heittää kahdeksannen käskyn menemään ja rikkoa sitä omien arvojensa nimissä miten parhaaksi sopii.

  3. Olen samaa mieltä Helena, linja pitää olla ja sitä minä aiemmin olen kaivannut, kun vielä blogeja kirjoittelin eikä mitään blogien nostoja, joilla tuota linjaa haluttiin osoittaa. Lehden linja pitää olla selvä mutta sillä pitää olla paljon sietokykyä erilaisille mielipiteille – ja se tältä aviisilta puuttuu.
    Tästä lehdestä kun lukee uutiset ja blogit niin seurakuntaelämästä ja kansankirkosta on totaalisen metsässä. Seurakunnat eivät näy tällaisina missään – ei edes Oulussa taikka Helsingissä. Vaikka linja olisi ajaa Suomeen mitä oppia niin pitäisi kuitenkin sietää sitä sakkia mistä se tuki tulee – muutoin kirjoittelulla taikka mielipiteellä ei ole mitään sijaa taikka oikeutusta.

    Se on journalismin perussääntö, että mitätöimällä ja vaientamalla vastakkainen ääni mitätöi omansa – sillä ei ole kuulijoita. Näin tässä uudistuksessa kävi ja se on edelleen se kansankirkollinen harmistuksen aiheeni. En puolusta instituutiota vaan asiaa ja siitä täällä ei juurikaan jälkiä näy.

  4. Janne Aikio, en tiedä onko kyseessä halu lakaista noita teemoja maton alle. En tiedä mitä toimitus on keskustellut tai millaisia linjauksia he ovat omissa neukkareissaan vetäneet. Olen vain yksi yksittäinen henkilö, joka on kutsuttu bloggaamaan. En siis voi vastata toimituksen linjauksista.

    Mutta jos minun henkilökohtaista mielipidettäni kysytään (ja vaikkei kysyttäisikään), niin suoraan sanottuna minusta Ari Lahtisen esille nostamista teemoista suuri osa on kuluneita ja ihmiset niiden suhteen omiin poteroihinsa niin syvälle hautautuneita, että niistä on hyvin vaikea löytää enää tuoreita näkökulmia. Oli siellä joitain ihan mielenkiintoisiakin. Esimerkiksi herätysliikekeskustelu ei ole vielä ehkä ihan loppuunkaluttu aihe. Tämä toki vain omana mielipiteenäni. En edusta joukkoa, toimitusta enkä muita bloggaajia.

    Ja totta puhut, toinen toisen kunnioittamisessa pitäisi kilpailla ja ei se aina onnistu. Ei tarkoita sitä etteikö pitäisi yrittää kumminkin.

  5. Paulille sen verran, että vierashan tämä on minullekin kun pakotetaan tällaisesta tulokulmasta asiaa lähestymään. Jos itse saisin kirjoittaa ja avata aiheen avaisin sen paljon selväsanaisemmin ja suoremmin. Nyt ei ole lupa avata.
    En minäkään tästä tunnista mitään mikä seurakunnassamme taikka kansankirkossamme olisi todellista jakautumisen teologiaa. Tällaista ristiä en kantaisi päivääkään mitä täällä tarjotaan.

    No jospa tämä seurakunnallinen ja kansankirkkollinen repeämä tällla tavalla korjaantuu, kun laitetaan puolet väestä laulamaan virret uimahallin kahvioon – ei ole tiellä ja pysyy poissa näkyvistä.
    Minun kirkossani ovi on avoin eikä pakota ketään mihinkään mutta toinen toisemme sietämisessä Kristus opettaa meitä kasvamaan – nyt tuo kehotus on kaikunut ainakin tässä ”pappisseminaarissa” kuuroille korville.

  6. Minusta tuntuu, että jään nyt sanattomaksi tämän kaiken suunnattoman vihan, katkeruuden, väärinymmärtämisen, leimaamisen, valheen yms. alle, mitä tämä ketju tihkuu. Toivottavasti tästä on jollekin apua, että saa päästellä höyryjä. On mahdotonta osallistua keskusteluun, jossa tosiasioilla ja ihmisten aidoilla ja vilpittömillä pyrkimyksillä ei ole mitään painoarvoa, mutta luulo- ja kuulopuheilla on sitäkin enemmän.

  7. Ari Lahtisen esille nostamista teemoista suuri osa on kuluneita

    Miten niin kuluneita? Kristinuskon perusteemat ovat aina paitsi kulumattomia myös tuoreita sille, joka niistä elää, enkä minä ainakaan halua juosta jatkuvasti uutuuksien perässä. Uutuuksien hakeminen minusta on tässä kontekstissa samaa kuin sensaatioiden hakemista, ja se juuri on juorilehtien puuhaa josta ne saavat elantonsa ja josta, myönnän kyllä, suuri yleisö on aina kiinnostunut. Ei kaikki, mitä ihmiset haluavat ole suinkaan niin puhtoista, ehkä uteliaisuutta ja heikkoa omanarvontuntoa ruokkivia, mutta eivät ainakaan sielunelämää ravitsevia.

    Eli kulumisasteen arviointi kuulostaa nyt henkilökohtaiselta asenteelta uskomme aarteiden suhteen.

  8. Janne Aikio, onko sinun mielestäsi kristinuskon perusteema se, onko homoilla oikeutta elää samaa sukupuolta olevan kanssa tai se, että saako nainen toimia pappina tai mikä herätysliike on paras herätysliike ja millä perusteella? Minusta nuo keskustelut ovat juuri mainitsemaasi kategoriaa ”Ei kaikki, mitä ihmiset haluavat ole suinkaan niin puhtoista, ehkä uteliaisuutta ja heikkoa omanarvontuntoa ruokkivia, mutta eivät ainakaan sielunelämää ravitsevia”. Jos sielunelämään kaipaa ravintoa, niin kannattaa lukea Raamattua ja käydä messussa ja laittaa internet kokonaan kiinni.

  9. Emilia
    Myönnän että ,näissä meidän purnaajien teksteissä on samanlaista katkeruutta kuin lapsilla jotka on työnnetty johonkin pimeään nurkkaan juuri kun luuli saavansa leikkiä salin lattialla.
    Älä vaan ota tätä henkilökohtaisesti ,satut vaan tekemään sopivan avauksen Kotimaa24n linjan jälkipuintia varten, kun toimitus itse ei ole sellaista mahdollisuutta avannut.

Karhu Emilia
Karhu Emilia
Olen Kotimaan toimittaja.