Viestinnän professori Anu Kantola kirjoitti Hesarin kolumnissaan pakolaisten eristämisestä leireihin otsikolla ”Miksi leirit käyvät kukkarollesi?”. Hän lähtee liikkeelle 1900-luvun työ- ja vankileireistä, keskitysleireistä, uudelleenkoulutusleireistä, pakolaisleireistä ja reservaateista. ”Ihmiset eristetään muusta yhteiskunnasta paikkaan, jossa lait eivät päde, odottamaan hetkeä, jolloin he voisivat palata takaisin normaaliin elämään.”
Tämä on kaikki totta. Professori Kantolan ajatus näyttäytyy minusta kuitenkin ongelmallisena, kun hän rinnastaa edellä kuvatut 1900-luvun keskitysleirit tämän päivän pakolaisten tilanteeseen Suomessa: ”Jos pakolaiset leiritetään omiin kouluihinsa ja kaupunginosiinsa ja paikkakunnille, joissa suomalaisetkaan eivät löydä töitä, loppulasku voi olla paljon suurempi (kuin 100 milj. euroa vuodessa).”
Kasvukeskusten ulkopuolella elävät suomalaiset ehkä heristävät tässä korviaan? Jos heidän kotikuntansa tarjoaa turvapaikan saaneelle kuntapaikkaa, onko se leirittämistä? Elävätkö siis korkean työttömyyden kunnissa asuvat suomalaiset sellaisissa oloissa – leireissä? – joihin maahanmuuttajia ei tulisi lähettää? – Ehkä maahanmuuttajien kuuluisikin saada asuin- ja työpaikka Helsingistä, missä on pulaa asunnoista?
_ _ _
Toisaalta Kantola viittaa siihen, että moniin eurooppalaisiin kaupunkeihin on syntynyt leiriä muistuttavia alueita, joissa maahan muuttaneet elävät eristyneenä muusta yhteiskunnasta.
Tässä ei liene kyse niinkään pakosta vaan maahanmuuttajien yhteisöllisyyden vetovoimasta, joka saa heidät muuttamaan samoille alueille. (Keskitys)leiri ei ole silloin sopiva vertaus.
Saksassa pari vuotta asuneena olen nähnyt, kuinka eri maahanmuuttajaryhmät asettuvat omiin kaupunginosiinsa, missä he voivat puhua omaa kieltään ja asioida maanmiestensä kaupoissa. Tämän kaltaisesta kasautumisesta, sekä matalasta koulutustasosta ja työttömyydestä voi seurata myös päihteiden käyttöä ja rikollisuutta.
_ _ _
Ymmärrän kyllä Kantolan pointin ja olen siitä samaa mieltä: pakolaisten pikaiseen kotouttamiseen on panostettava alkaen kieliopinnoista ja työhön valmentautumisesta. Maahanmuuttajien olisi tarpeen päästä mahdollisimman nopeasti työn syrjästä kiinni, etteivät he pääse turhautumaan ja menettämään itsekunnioitustaan.
Kantola viittaa Kanadaan, missä viisi ihmistä voi ottaa pakolaisperheen vastaan ja sponsoroida heitä vuoden ajan, niin että he pääsevät elämän alkuun.
Hieman vastaavaan olisi myös Suomessa mahdollisuus: Mikäli turvapaikan hakija on saamassa kielteisen päätöksen, voisi hänen tilanteensa muuttua työpaikan saamisen kautta. Silloin hän siirtyisi turvapaikan hakijasta työluvan hakijaksi.
_ _ _
Kuljen lähes päivittäin junalla työmatkan Lahdesta Helsinkiin. Perillä junaa ovat vastassa siivousfirman keltapunaisiin asuihin pukeutuneet junan siistijät, jotka ryhtyvät tehokkaasti työhönsä. He näyttävät olevan pääosin Aasian maista lähtöisin. Tilastojen mukaan Aasiasta tulleet maahanmuuttajat työllistyvät nopeammin kuin esimerkiksi Irakista tai Somaliasta saapuneet. Siksi jälkimmäisten työllistämisen hyväksi olisi ponnisteltava enemmän.
_ _ _
Olen iloinnut siitä, että Suomen ev.lut. kirkko on tarttunut työttömien työllistämiseen. Vuosi sitten Kirkkohallitus perusti Kirkko, työ ja työttömyys –työryhmän. Tähän oli aihetta, sillä erityisesti pitkäaikaistyöttömien tilanne on katastrofaalinen (Sana 30.3.). Seurakuntia rohkaistaan tukityöllistämään työttömiä, jolloin saatu työkokemus voi jatkossa poikia työpaikan.
Eräs aiemman hallituksen ministeri puhui elinkelvottomista kunnista. Tarkoitti varmaan. että oli kuntia, jotka tuskin pysyisivät kauan itsenäisinä taloudellisen kantokyvyn heikentymisen takia. Tuli kuitenkin väittäneeksi, ettei niissä voi elää.
Samaan tapaan totesi Suomen Kuvalehden artikkeli vuodenvaihteessa listatessaan noin 60 kuntaa, jotka joillain kriteereillä eivät ole elinkelpoisia. Helsingissä luovan luokan kaupunginosassa asuvan nökökulmasta pakolaisen sijoittaminen tällaiseen kuntaan saattaa tuntua rangaistusleirituomiolta. Silti sielläkin on elämää ja onnellisia ihmisiä – riippumatta parinkymmenen prosentin työttömyysasteesta ja kuuttakymmentä kolkuttelevasta keski-iästä, jolloin kaupan eteen on mopoautojen sijasta pysäköity rollaattoreita ja potkukelkkoja. Kulttuurielämää voi silti olla muutakin kuin kaupan hedelmäpeli. On jumalanpalvelus ja seurakunnan toimintaa erilaisille ihmisille. Luin hiljan reportaasin tällaisesta kunnasta, taisi olla Rääkkylä. Siellä on oma Kihauksensa. Kyllä maahanmuuttajakin voisi tulla onnelliseksi Haja-Suomessa, ”leirien saaristossa”?
Mitähän tapahtuu Italiaan päivittäin saapuville pakolaisille? Heitä lappaa jatkuvasti sinne meren takaa yhä lisää ja lisää. Jos heitä aletaan sijoittaa leireihin, niin lopulta ne muodostuvat hyvin kolkoiksi paikoiksi kaikille. Väkeä tulee koko ajan lisää. Joten johonkinhan niiden on päästävä. Totta kai he haluavat olla kaltaistensa kanssa yhdessä. Me suomalaisetkin toimimme ihan samoin ulkomailla.
Rakennamme ensimmäiseksi saunan ja kaipaamme ruisleipää.
Hyviä vaihtoehtoja kotouttamiseen on aika vähän. Tuskin ollenkaan. On vain valittava joku niistä.
En tiedä tarkkaan Italian tilanteesta. Ainakin Kreikkaan samoin kuin Italiaan Lampedusan saarelle on noussut pakolaisleirejä. Arvatenkin osa pakolaisista jatkaa Italian ja Kreikan läpi kohti pohjoista.
Huonolta kuulostaa asenne, jossa muukalaisille ei tahdota antaa samoja oikeuksia kuin meillä. Näin syntyy yli- ja ali-ihmisten luokat. Tulijoilla on kuitenkin ihan samat tarpeet tulla arvostetuiksi, kuin meilläkin. Mikäli he eivät saa arvostavaa ja hyväksyvää kohtelua osakseen, niin kotiuttaminen tyssää siihen. Silloin he hakeutuvat omiensa pariin. Jolloin syntyy juuri niitä lähiöitä joihin muilla ei asiaa enää ole. Muukalaisvastainen politiikka ajaa kehitystä tähän suuntaan. Muukalaisvastaisuus ei kuitenkaan voi estää pakolaisia tulemasta Eurooppaan ja tänne. Se mihin sijoitamme tulijoita ei lopulta ratkaise kokonaisuutta. Meidän on pakko elää tämän yhä pahenevan ongelman kanssa. Asennemaailma tuntuu vain heikkenevän, mikä taas johtaa koko tilanteen huononemiseen entisestään.
Kiitos erinomaisesta saarnasta tänään Ristinkirkossa! Saarnassa toit hyvin esiin maallisen ja hengellisen vallan eron. Jeesus ei kehottanut taistelemaan Roomaa vastaan vaikka se oli miehitysvalta. Täällä meillä osa kirkkoherroista asettuu avoimeen kapinaan yhteiskuntaa vastaan. Yhteiskunnan elimet ovat tehneet päätöksiä joiden mukaan tiettyjen ihmisten on poistuttava maastamme. Nämä kirkkoherrat kehittelevät kirkkoturvaa ja yrittävät vaikeuttaa näiden ihmisten poistamista.
He tekevåt tätä virka-aikana mutta jostain syystä tuomiokapitulit eivät puutu asiaan. Päinvastoin, osa piispoista on mennyt mukaan sekoiluun. Jos tämä saa jatkua, he ryhtyvät seuraavaksi tutkimaan vaikka verotuspäätöksiä. Jos he ovat sitä mieltä että jotakuta on väärin verotettu, on johdonmukaista alkaa auttaa rahan piilottelussa. Jos he ovat sitä mieltä että joku on väärin perustein tuomittu vankilaan, on johdonmukaista auttaa henkilöä piiloutumaan ennen vankilaan passittamista.
Pekka, on varmasti totta, että kaikilla ihmisillä on samat tarpeet. Kaikilla kansalaisilla tai oleskeluluvan saaneilla on myös samat oikeudet – joihin kuuluu riittävä kotoutumisen tukeminen. Sen sijaan siitä, että kaikilla on samat tarpeet ei seuraa, että kaikilla ihmisillä olisi oikeus tulla Suomeen ilman laillista asemaa täyttämään tarpeitaan. Nyt 10 000 turvapaikan saaneen kuluiksi lasketaan vuodessa 100 miljoonaa. Jos kaikilla ihmisillä olisi oikeus tulla Suomeen ei valtion budjetti taitaisi riittää.
Juhani, kirkkoturva on Suomen ekumeenisen neuvoston ohjeistama menettely niiden ihmisten auttamiseen, jotka ovat ilman muuta turvaa. Se edellyttää avointa yhteistyötä viranomaisten kanssa. Seurakuntien näkökulma on hätää kärsivien auttamisessa, siis yksilössä. Maahanmuuttoviranomaisten ja poliisin näkökulma taas on hallitsemattoman maahanmuuton estäminen ja yleisen järjestyksen ylläpito. Molemmat näkökulmat ovat tärkeitä, eivätkä ne saa liiaksi etääntyä toisistaan.