Poiminta Kirkko ja kaupunki lehdestä :
”Jo väitöskirjaansa tehdessään Antti Räsänen havaitsi, että lapset ja nuoret ovat usein kiinnostuneita uskonnosta, ja ripari-ikäisillä maailmankatsomuksen pohdintaan voi tulla vielä ylimääräinen buusti. Valtaosalla aikuisista kiinnostus kuitenkin hiipuu. ”
Suorittaessani Yleisenteologian opintoja havaitsin saman asian. Ennakko oletukseni oli , ettei lapsia uskonto jaksa kiinnostaa. Työn edetessä sain havaita tehneeni virheen myös lopputyöni nimessä ja muutinkin sen. Jotta se kuvaisi paremmin lopputyön aihetta, eli lasten kiinnostuksen ruokkimista. Kyse on vain siitä tavasta jolla lapsia opetetaan. Kiinnostuksen kun voi helposti myös tukahduttaa.
Lapset kun ovat kuin ovatkin hyvin kiinnostuneita uskosta. Varsinkin, jos vielä sattuu olemaan innostunut kerhonohjaaja ja vielä koulussa opettajakin. Olen havainnut myös kiinnostuksen kasvavan juuri ennen rippikoulua. Rippikoulussa juuri ne nuoret, jotka ovat saaneet hyvää opetusta jo varhain, ovat täysillä mukana myös silloin.
Miksikö kiinnostus hiipuu aikuisilla? Kuvaan sitä hiipumista tikkailla joita lapset kiipeävät pyhäkoulusta, päiväkerhoon, sieltä koulun uskonnonopetukseen ja rippikouluun, sekä ehkä vielä isostoimintaan.. Kuhunkin on tukevat puolat tikkaissa, mutta sitten puolat loppuvat. Kiinnostuksen hiipumista selittää se, että nuoret aikuiset ovat väliin putoajia.
Tiedän miten työntekijöiden resurssit on rajalliset ja kalenterit on täynnä jo ennestään. Joten ei ihme, ettei nuorille aikuisille riitä huomiota. En ihmettele kiinnostuksen hiipumista, jos kirkkokaan ei ole kiinnostunut nuorista aikuisista.
Joissakin seurakunnissa on onnistuttu saamaan hyvä lastenhoito järjestymään ja siellä innostuneita nuoria aikuisia on mukana. Ne seurakuntaillat joissa lastenhoito on hyvin järjestetty, vetävät magneetin tavoin nuoria pareja. Mielestäni kirkon kannattaisi käyttää enemmän voimavaroja lastehoitoon nimenomaan seurakuntailloissa joissa on vaapaamuotoista yhdessäoloa. Nyt lastenhoito järjestetään usein pelkkien vapaehtoisten varaan.
Pekka voiko pelkällä opettamisella saada ihmistä uskoon?
Mietippä nyt Jeesuksen opetuslapsia, he olivat lähteneet seuraamaan Jeesusta ja luopuneet kaikesta, he kuulivat kaiken Jeesuksen opetuksen ja selitykset vertauksiin, he näkivät Jeesuksen tekemät ihmeet ja parantamiset, he myös itse tekivät samoja tekoja Jeesuksen sanojen mukaan.
Kuinka näille kahdelletoista kävi, olivat he oikeassa uskossa?
Kristikunnan valtaosa kastaa kaikenikäisiä ihmisiä heidän liittyessään seurakunnan jäseniksi. Vahvasti kristityssä yhteiskunnassa valtaosa katetuista on kristittyjen perheiden ieniä lapsia. Uskon, että Pyhän Hengen vaikutus alkaa jo pienestä pitäen. On hyvä muistaa, että Jeesuksen opetuksen mukaan juuri lapsenusko on oikeaa uskoa, joka sopii aikuisellekin esikuvaksi. Toisaalta on myös muistettava, että Jeesuksen kastekäsky on vasta puoliksi toteutettu siää, että lapsi kastetaan, Käskyhän velvoittaa myös opettamaan, mitä Jeesus on tehnyt ja opettanut. Kun realistinen tosiasia on se, että valitettavan suuri osa kastetuista aikuisista ei usko, on osasyynä juuri puutteellinen kasteopetus. Aikuiseen uskoon kasvaminen siis vaatii myös käsityksen kristinuskon sisällöstä. Se tuleeko tämä myös ihmisen henkilökohtaiseksi vakaumukseksi riippuu kylläkin konaan Jumalasta. Ninn kaste kuin uskokin ovat kokonaan Jumalan lahjaa.
Ei siis ole totta se mitä usein kuulee, ettei lapsia uskonasiat kiinnosta. Monet rippikoululaiset ovat ihan oikeasti kiinnostuneet uskon asioista ja haluaisivat tietää enemmän. Pelkäänpä ettei pelkkä oppituntien sisältö oikein pääse ruokkimaan syntynyttä kiinnostusta. He kaipaavat jännittävää seikkailua ja uskonelämä on juuri sitä, mutta tarjoammeko heille vain tietoa jännittävästä seikkailusta, joka ei oikeasti koske heitä itseään? Ehkäpä ratkaisevaa on se, elääkö ohjaaja itse tuossa jännittävässä seikkailussa ja kykeneekö hän se avulla kutsumaan lapset mukaan.
Pekka en tarkoittanut etteivätkö olisi kiinnostuneita, siis lapset ovat kiinnostuneita niin monista asioista joita vanhemmat tai jotkut miellyttävät ihmiset heille esittävät.
Kyse on siitä ”pysyykö kannettu vesi kaivossa”, voiko lapsia opettaa uskoon? Ovatko he hyvää maata jossa Jumalan sana saa kasvun ja tuottaa hyvää hedelmää?
Luulitko että vastasin sinulle. Ei ole sellaista aikomusta. Minulle riittää se keskustelu, jonka kävimme kahvila Ketussa ja kanassa. En näe mitään syytä jatkaa sitä.
Pekka kiitos rehellisestä ”vastauksesta”. Ei tässä ole tarkoitus ”keskustella” henkilökohtaisesti toisen kanssa, onhan tämä ylein blogialusta jota lukevat monet, siis tarkoitukseni on näyttää etteivät asiat ole niinkuin kirjoittaja tuo esille, ei tarkoitukseni ole ”käännyttää” ketään väkisin ja väsyttämällä.
Lapset ja lampaat.
En muista pyhäkoulusta muuta kuin sen, että saimme pahvi taulun, jossa oli mies, paimen ja joka käynnillä saimme lampaan, joka liimattiin tuohon tauluun.
Äidiltä sensijaan, opin; määrätietoisuutta, itsenäisyyttä, puhtautta, siisteyttä, vaatteiden korjaamista, säästäväisyyttä, ruuan kunnioittamista, kohtuullisuutta, ahkeruutta, periksiantamattomuutta, vanhempien ihmisten kunnioittamista, yleensä selviytymistaitoja.
Ei hän niitä erikoisesti opettanut sanoilla, vaan omilla teoillaan, omalla käyttäytymisellään ja elämällä siten kuin uskoi oikein olevan.
Tottakai hän kielsi väärien asioiden tekemisen. Hän vihasi alkoholia kuin ruttoa, eikä lapsista tullut alkoholisteja. Rahaa ei saanut tuhlata pelkästään huvituksiin, ja joskus ruokaakaan ei saanut, ennenkuin oli tehnyt jotakin sen eteen. Sen hän oli oppinut omassa kodissa, jossa kaikki osallistuivat kaikkiin pienen maatilan töihin.
Tarja Parkkila otat todella tärkeän ”oppimisen” esille, totuttamisen, siis lapsi tottuu siihen mitä vanhemmat elävät.
Nyt kun ns ”uskonnollisessa” kodissa lasta viedään pyhäkouluun, seurakuntaan, jumalanpalvelukseen …
niin lapsi tottuu tähän hengellisyyteen. Entäpä kun kodissa onkin sitten asiat sekaisin, isä räyhää, juo, käyttää väkivaltaa äitiä ja jopa lapsia kohtaan, niin mihin on lapsi totutettu, onko siihen että ”kristityt” voivat elää noin?
Hyvä Pekka,
ilo lukea sinun tekstejä. Vastailen paremmalla ajalla tarkemmin kuten sovittiin…
Onnitteluni Aarni. Pääsit kirjautumaan vihdoinkin.
Luopuisin mielelläni tästä kivusta ja tuskasta, jota koen nuorten tähden. On vaikea tajuta, miksi tätä kipua pitää vuodesta toiseen sisällään kantaa. Kipua näistä kirkon nuorista, jotka kulkevat elämän suurimman aarteen ohi. Enkä voi kipuani poistaa. Olen kuullut liian monta kertaa: ” ei nuorille kannata mitään järjestää. Ei ne tule kuitenkaan.” Vika ikään kuin sälytetään nuorille, vaikka vika ei ole heissä. Monilla heistä olisi suurta kiinnostusta hengellisiin asioihin, mutta niin vähän on tarjontaa. Rippikoulu vasta oikein on avannut monen kiinnostuksen, mutta nuoren kiinnostusta ei pyritä ruokkimaan. Johtuen paljolti siitä asenteesta, ettei nuoria kiinnosta.
Pekka: ”Lapset kun ovat kuin ovatkin hyvin kiinnostuneita uskosta.”
Lapset ovat hyvin kiinnostuneita myös Joulupukista. Lapset ovat yleensä kiinnostuneita lähes kaikesta uudesta mitä matkan varrella aikuisuuteen tielle tulee.
Pekka: ”Miksikö kiinnostus hiipuu aikuisilla? ”
Nuoruus ja hulluus – vanhuus ja viisaus. Se nyt vaan on niin, että vanhetessa viisastuu ja huu-haa karsiutuu elämästä pikkuhiljaa tiedon, älyllisen kehityksen ja elämänkokemuksen myötä.
Pekka: ”Suorittaessani Yleisenteologian opintoja”
Voitko jakaa tietämättömyyteni pimeyteen tiedon valoa ja kertoa minulle (ja mahdollisille muillekin tietämättömille) mitä on ”Yleisenteologia”? Mitä tieteenalaa tuo käsite koskee ja käsittelee:
Tiedän, että ”enterologia” on suolistoa tutkiva lääketieteen haara, mutta tuskin se liittyy mitenkään lasten uskoon?
Tässä e nyti tainnut olla kysymys minun uskostani tai uskomattomuudestani, vaan lasten kiinnostuksesta uskonnollisuuteen. Lapset ovat luonnostaan uteliaita ja kiinnostuneita kaikesta, mitä eteen laitetaan. Lasten tehtävä on loputon kysely, mikä on lapsen oppimisen kannalta ihan perustavaa laatua oleva ominaisuus. Joten kyllä lapset saadaan aivopestyä minkälaiseen uskomusten maailmaan tahansa syöttämällä minkälaista maailmankuvaa tahansa. Lapsi ei vielä osaa vaatia perusteita mahdottomillekaan väitteille ja kertomuksille. Joulupukkiusko on tästä varsin mainio esimerkki. Vanhemmilla onkin juuri siksi vastuunalainen tehtävä siinä, minkälaista tavaraa lapsen mieleen syöttää. Onko se tosiasioihin perustumatonta fuulaa, vai onko se aineksia oman ajattelun, vakaumuksen ja mielipiteen muodostamista tukevaa opetusta.
Kiitos Kimmo kun tulit taas mukaan. Olenkin jo kaipaillut sinua. Annat sopivaa haastetta omille pikku pohdinnoille. Elämänkokemus juuri on se jonka tähden olen uskova. Olen nuorena saanut oppia sen että Jeesus on kaikkien ihmisten Vapahtaja ja varsinkin uskovien.
Joten uskovana saan uskoa koko Jumalalle kelpaamattoman olemukseni ja uskon kautta viedä sen Jeesukselle. Siinä saan uskolla omistaa Jeesuksen maahan vuotaneen veren tähden kaiken anteeksi. Itse sitä saattaa joskus epäillä, että onko todella niin. Jumala ei kuitenkaan epäile sitä lainkaan. Hän tietää oikein hyvin että Jeesuksen sovitustyö riittää meidän kakkien puolesta. On kamalaa kun joskus huomaa tehneensä väärin ja omatunto siitä alkaa soimata.
Sitten muistan tuon yhden nimen: Jeesus ja havaitsen syyllisyyden tunteen poistuneen.
Jumala kun näin tekee ihmisen itselleen otolliseksi vain siksi, että joku suostuu uskomaan siihen lupaukseen, jonka Hän itse on sanassaan meille antanut. Tuo jatkuva elämänkokemus on todella hienoa.
Sitten on tilanteita, joissa on oikein hädissään siitä miten tästä selviän. Sitten siinä rukouksessa käännyn Hänen puoleensa ja sisimpään tulee rauha ja lepo. Siitä eteenpäin voin kulkea rauhallisin mielin ja huomata miten asiat järjestyy kuin itsestään. Sellaista lepoa ja rauhaa en voisi itselleni niissä tilanteissa luoda.
Joskus on ollut tilanteita, että olen ollut aikeissa tehdä jotain todella typerää ja silloin Jumala on päättäväisesti ja rakentavasti ohjannut sanansa kautta pois siitä tilanteesta.
Jumala kun on läsnä sanassaan ja kun on saanut jonkun sanan sydämelleen Häneltä, niin tuo sama rauha valtaa mielen.
Ei usko ole sitä että kuvittelee uskovansa, eikä sitä että Jumala olisi oman mielikuvituksen tuote. Pitkä elämänkokemus sotii sitä ajatusta vastaan. On tapahtunut liikaa sellaista Jumalan ihmeellistä huolenpitoa, jotta voisin pitää sitä sattumana.
Omalle kyvylleni ymmärtää Jumalan suuria salaisuuksia on jo pelkästään evankeliumissa aivan liikaa käsitettävää. Sinunkin puolesta Jeesus on verensä vuodattanut ja sinut tehnyt täysin Jumalalle kelpaavaksi. Miten minä voisin sen käsittää, kun väität uskoa saduksi.
Mitä niin arvokasta Jumala meissä näkee, että suostuu tuollaiseen tuhlaukseen. Nyt sitten jos vain uskot tämän niin saat omaksesi koko sen ansion, jonka Jeesus on puolestasi suorittanut. Todellakin. Tämä on täysin järjen ja jopa oikeudenmukaisuuden- vastaista.
Sellainen Jumala meillä kuitenkin on.
Tässä e nyti tainnut olla kysymys minun uskostani tai uskomattomuudestani, vaan lasten kiinnostuksesta uskonnollisuuteen. Lapset ovat luonnostaan uteliaita ja kiinnostuneita kaikesta, mitä eteen laitetaan. Lasten tehtävä on loputon kysely, mikä on lapsen oppimisen kannalta ihan perustavaa laatua oleva ominaisuus. Joten kyllä lapset saadaan aivopestyä minkälaiseen uskomusten maailmaan tahansa syöttämällä minkälaista maailmankuvaa tahansa. Lapsi ei vielä osaa vaatia perusteita mahdottomillekaan väitteille ja kertomuksille. Joulupukkiusko on tästä varsin mainio esimerkki. Vanhemmilla onkin juuri siksi vastuunalainen tehtävä siinä, minkälaista tavaraa lapsen mieleen syöttää. Onko se tosiasioihin perustumatonta fuulaa, vai onko se aineksia oman ajattelun, vakaumuksen ja mielipiteen muodostamista tukevaa opetusta.