Läsnä, missä?

37 matkustajaa pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä yhdessä bussissa samaan aikaan. Heistä 33 pitää kännykkää edessään, suurin osa myös kuulokkeita korvissaan. He ovat nuoria, teini-ikäisiä. Vanhukset katsovat ulos ikkunoista. Kun nuoren pysäkki osuu kohdalle, hän havahtuu viime tingassa kuin unissaolija. Säntää ylös, katselee edelleen kännykkänsä näyttöä ja horjuu ulos viimetingassa. Iäkkäämmät nousevat ajoissa painammaan pysäytysnappia ja ehtivät ulos kiireettä saati haittaamatta muiden poistumista samalla pysäkillä.

Jäin seuraamaan "näytelmää" mennen tullen Vantaalta Helsingin keskustaan ja takaisin. Olin ehkä unohtanut todellisuuden, mutta nyt kuva tuoreutui. Ahdistuin. Missä maailmassa nuoremme ovat, kun he ovat fyysisesti läsnä, mutta psyykkisesti ties missä muualla. Ennen sanottiin, että "kaveri on ihan pihalla". Nyt tuskin se sopisi. He ovat virtuaalimaailmassaan. Se siitä. Tietotekniikan hallitsevia tekijöitä!

Oliko virtuaalitodellisuutta myös Herttoniemen hyppyrimäki tytölle, joka meni varoitustauluista huolimatta laskemaan sinne liukua nuorten juhlinnan joukosta ja menehtyi kaulaan osuneeseen esteeseen? Nyt etsitään vaijeriin syyllistä julkisessa sanassa! Eikö syyllisyyttä enää uskalleta etsiä niistä, jotka itse menevät kielletylle alueelle, jättävät varoitukset huomiotta ja haluavat näyttäytyä ilonpitäjinä tai sankareina muille asiattomasti paikalla olijoille? Jos he osaavat lukea tietokoneen näyttöä sujuvasti, miksei kieltotaulu mene perille. Onko seikkailujen virtuaalimaailman sankaruus vienyt realiteettien tajun.

Ajattelen edelleen bussimatkaajia, jotka osuivat seurakseni. Kukaan nuorista ei katsonut ulos ikkunoista syksyyn kääntyvää luontoa, joka oli tarjolla. Kukaan ei nähnyt nuorten joukosta toisia ihmisiä paitsi kenties aluksi sisänastuessaan rekisteröi silmissään toisen samanikäisen ja tyhjän istuimen. Kaikki oli eleetöntä. Kuollutta ympäristölle. Mitä nuorista tulee aikuistuttuaan. Uusi laji yhteiskunnalliseen kanssakäymiseen, jos sellainen vuorovaikutus on edes mahdollista - muuta kuin twiittamalla tai tekstiviestein, fb:ssä jne?

 

27 kommenttia

  • Juha Heinilä sanoo:

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta, Päivi. Suomessa on aika outo, jos puhuu bussissa “ventovieraalle”, jonka on nähnyt useita kymmeniä kertoja samassa bussissa. Monessa muussa maassa paikalliset olisivat jo monet kerrat jutustellut ja tutustunut. Mitä kännykkään tulee, niin bussissa (ei kuljettaja) on ihan turvallista käyttää, mutta ruuhkassa moni pikkuauton kuljettaja näplää sitä ja aiheuttaa vaaratilanteita.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Hyvä huomio Juha. Itse tein sen virheen yli 40 vuotta sitten, että Helsinkiin muuttaessani aloin juttelemaan ihmisille bussissa. Minua katsottiin nenänvartta pitkin ilmeellä, että mistähän sinäkin olet karannut. Muutaman myttyyn menneen keskusteluyrityksen jälkeen minäkin aloin tuijottamaan ilmeettömänä eteeni.

      En rohjennut kysyä kuskilta savolaisukon tapaan että mihin sinä näitä mykkiä kuljetat.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      ” keskusteluyrityksen jälkeen minäkin aloin tuijottamaan ilmeettömänä eteeni.”

      Hommaa älykännykkä tai tabletti , voit lukea vaikka aamun lehden eikä tarvitse tuijottaa ilmeettömänä eteesi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Kimmo, huomasitko, että kerroin yli 40 vuotta sitten tapahtuneista tilanteista.

      Enää en matkustele Hesan busseissa. Jos matkustelisin niin en kuitenkaan tuijottaisi kännykkää tai lukisi /tablettia/lehteä. Miksi? Koska jos teen niin, alan voida pahoin. Edelleenkin vaihtaisin mielelläni muutaman sanan vierustoverin kanssa. Sen verran maalainen olen edelleen. 🙂

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Minä rikon tuota sääntöä säännöllisesti. Täällä Tampereella se on ihan luvallista. Ainakin jossain määrin. Aloitan säästä sanomalla jotain, ikääkuin itsekseni. Jos vastausta ei kuulu, niin mitäpä tuosta. Sellaisia tilanteita on ollut tosi vähän. Usein harmittaa, kun matkanpää jo alkaa häämöttää ja pitää luopua hyvästä keskustelukumppanista. Tietty joskus voi olla niin väsynyt itsekkin, ettei jaksa juttua alkaa vääntämään. Joten ymmärrän hyvin, jos joku toinenkin kokee samoin joskus.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • seppo heinola sanoo:

    Minä alan mieleläni rupatella ihmisten kansa ja lähes aina palaute on ollut myönteinen. Ani harvoin tule tyly hiljaisuus tai kommentti. Kaikki on kiinni siitä millä sävyllä ja miten keskustelun avaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    Joskus linja-auton matkustaja on kännykkänsä kautta läsnä jossakin intiimissä ihmissuhteessa niin, että unohtaa olevansa kuuloetäisyydellä monesta sivullisesta. Olen kerran joutunut punastellen kuulemaan hyvinkin suorasukaista virtuaalilähentelyä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Päivi Huuhtanen-Somero
    Päivi Huuhtanen-Somero

    Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.