Laskiainen, paasto ja armon raikkaat kevättuulet

Tuleva pyhä on laskiaissunnuntai, jonka nimi viittaa mäenlaskuun, meidän laskiaisriehaamme, talviseen ”karnevaaliin”. Pyhän nimi viittaa kirkkovuodessa siihen, että laskeudumme paastonaikaan. Paastonaikana seuraamme Jeesuksen vaellusta kohti hänen tehtävänsä täyttämistä.

Paastonaika alkaa tuhkakeskiviikosta, jota edeltää laskiaistiistai. 

Laskeutuminen on oikeastaan kristinuskon ydin. Jumala ”laskeutui” luoksemme Kristuksessa. Hän tuli ihmiseksi, veljeksemme ja Vapahtajaksemme Kristuksessa. Hän laskeutui keskellemme, jotta kaikki ihmiset saisivat yhteyden häneen ja pääsisivät hänen luokseen taivaaseen. 

Alas laskeutuminen on oikeastaan myös paaston ydin. Se on alhaalla olevien arjen ja elämän perusasioiden tutkailua Jumalan edessä. Paaston aktiivinen osa voisi olla alas laskeutumista lähimmäisen rinnalle ja kärsivien kärsimystä jakamaan. Jeesus kulki nisunjyvän tien, joka on malli meille kristityn vaellukseen ja paastoon.

Paastonaika on perussuhteittemme tutkailua. Mikä on suhteemme Jumalaan, toisiimme ja ympäröivään maailmaan ja luomakuntaan? Mikä on suhde itseeni ja elänkö niin, että nautin Jumalan lahjoista ja samalla myös pidän huolta itsestäni? Paastonaika kutsuu yksinkertaisempaan elämään huolehtimaan lähimmäisistä, maailmasta ja samalla myös itsestämme. Emme lyö laimin vain lähimmäisiämme vaan myös itseämme. 

Kirkkovuodessa paastonaika vie kärsimysviikolle ja tummiin sävyihin. Samalla tähän aikaan voi sisältyä iloa ja uutta vapautta, armon vapautta. Paastonaika voi avata Jumalan armon entistä syvempää löytämistä, kokemista ja jakamista.

Paastonajan matkalla kevään valo voimistuu, vaikkakin pääsiäinen on tänä vuonna harvinaisen varhain. Seurakuntaan tarvitaan Jumalan armon auringon lämpöä sulattamaan sitä, mikä on jäässä ja kahleissa.  Seurakuntaan tarvitaan armon valoa antamaan uutta kasvua, luomaan uutta. Seurakuntaan tarvitaan kevään raikkaita tuulia puhaltamaan vanhaa ja jähmettynyttä pois sydämistämme, rakenteistamme ja piintyneistä tottumuksistamme. Paastonaika ja pääsiäinen ovat sekä alas laskeutumista ja kilvoittelua että pääsemistä armon iloon ja vapauteen kaikesta, mikä kahlitsee.

Oma seurakunta on sinulle ja minulle tätä varten. Se on heikkojen ja vajavaisten syntisten yhteisö, jossa kuljemme vapauden ja keskinäisen kunnioituksen hengessä toisiamme tukien ja rakastaen ja jossa omistamme Jumalan lahjat. Omistamme armon eli sen, että Jumala hyväksyy meidät ja ottaa meidät Kristuksen tähden yhteyteensä. Niinpä mekin hyväksymme toisemme ja sallimme armon myös niille, jotka eivät sitä uskalla aina itselleen omistaa ja pyytää. Emme anna tilaa sellaiselle, joka vie erilleen ja joka rikkoo yhteyttä ja keskinäistä rakkautta. 

Kutsumme seurakunnissa tavallisia seurakuntalaisia omistamaan kaiken sen, mikä heille ja meille kastettuina kuuluu. Kutsumme heitä erityisesti messuun, jossa erilaisina ja vajavaisina ihmisinä olemme pyhän Jumalan edessä. Se on yhteyden ja armon juhla, kahleista pääsemisen juhla. Olemme tervetulleita sinne aina ja erityisesti paastonaikana. Siellä on paikka kaikilla niillä, jotka tarvitsevat Kristusta ja uutta voimaa elämäänsä. Minä ainakin tarvitsen!

Toivo Loikkanen

 

 

  1. Useammin kuin yhden kerran täälläkin oli esillä näkemys, että Tulkaa kaikki-liikkeen liian provosoiva esiintyminen kääntää ihmisten mielipiteet liikettä vastaan. Näin taisi käydä. Maltti on valttia, sanoo sananlasku.

    Jossain yhteydessä on ollut esillä ilmiö ”Helsingin kirkko”. Vaalitulos osoittaa, että näkemys ei ole aivan tuulesta temmattu. Mutta me saamme muistaa, että Helsinki ei ole koko Suomi eikä Helsingin seurakunnat edusta kuin murto-osaa koko Suomen seurakunnista.

    • Tämä selitys on joillekin houkutteleva, mutta melko varmasti se osuu harhaan. Tulkaa kaikki ei ole syypää mielenkiinnon vähenemiseen. Varsinainen syy on mielestäni se, että kirkon sanoma – siis uskonto – kiinnostaa vain hyvin pientä osaa suomalaisista.

    • Tulkaa kaikki -liikkeen vantaalaisia on mollattu varsin poikkeuksellisella tavalla. Kuopion hiippakunnan piispa alkoi torua Helsingin hiippakunnan luottamushenkilöillä persusteilla, jotka kuten myöhemmin ilmeni, eivät pitäneet lainkaan paikkaansa.

      Harvoin mikään kirkollisten aktiivien joukko on saanut samanalaista roskaa niskaansa. Jolkkonen voi nyt onnitella itseään. Joku voisi kutsua tällaista toimintaa aika rumalla, kirkkohistoriasta tunnetulla sanalla.

  2. Turha paukutella henkseleitä Helsingissä, jos yli Suomen laskettuna Tulkaa kaikki on menettänyt 46 paikkaa sitten homovaalien.

    Maanlaajuinen totuus on ettei kansa diggaa repivää ja riitoja nostattavaa jäsenistön leimaamista ja jakamista mustiin ja valkoisiin. Irrationaalisia syytöksiä keksitystä syrjinnästä jne. Kansa ei kaipaa repivässä ja riitelevässä maailmassa ja elämässään lisää repimistä ja riitaa kirkossaankin. Kirkon pitää olla levon ja virkistyksen ja toivon turvasatama, ei riidanhaluisten räpätätien itsetehostusareena. Katsokaapa, miten tälläkin palstalla eniten yhdestä asiasta suu auki olleitten tätien äänisaalis muuttui edellisvaaleista.

  3. Johanna Korhonen sai eniten henkilökohtaisia ääniä Tikkurilassa eli 144, mutta lista jäi jälkeen niin että vertailuluvuksi tuli 414.0.

    Korkeimman vertailuluvun sai parhaan luottamuksen saaneen listan ”Sanasta Elämään” kautta valtuustoon valittu Liisa Virta, jonka vertailuluvuksi tuli 564.0.

    Sen sijaan Sari Roman-Lagerspetz jäi kauas varajäsenenä vertailuluvulla 51.75, kun hän sai 23 henkilökohtaista ääntä.

  4. Johanna Korhonen esittää perustelemattoman väitteen, että huono äänestysprosentti satoi muiden listojen laariin, on täysin perustelematon. Yhtä hyvin voidaan ajatella, että ihmiset eivät halunneet äänestää Tulkaa kaikki -liikkeen räyhäporukkaa ja jäivät kotiin.

    Toivottavasti jo neljän vuoden päästä koko liike voidaan siirtää kirkkohistorian roskakoriin. Sari Roman-Lagerspetz olemattomine äänimäärineen jos sinne siirtyi luottamushenkilöiden osalta.

Loikkanen Toivo
Loikkanen Toivohttps://www.facebook.com/toivo.loikkanen
Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana ja OP-ryhmän hallintoneuvoston jäsenenä.