Hallituksen esitys uudeksi yhdenvertaisuuslaiksi annettiin eduskunnalle 3.4.2014. Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa yhdenvertaisuuden suojaa ja selkeyttää nykyistä yhdenvertaisuuslainsäädäntöä. Tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää. Uutta lakia sovellettaisiin julkisessa ja yksityisessä toiminnassa ja se olisi siten soveltamisalaltaan nykyistä lakia laajempi. Uutta lakia ei kuitenkaan sovellettaisi yksityis- ja perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaan eikä uskonnonharjoitukseen.

Lakiesityksessä uskonnonharjoittamiseen katsotaan kuuluvan esimerkiksi jumalanpalvelus ja muut uskonnolliset tilaisuudet sekä uskonnolliset toimitukset evankelisluterilaisessa kirkossa, ortodoksisessa kirkkokunnassa ja muussa uskonnollisessa yhdyskunnassa sekä helluntaiseurakunnan kaltaisissa uskonnollisissa yhdistyksissä. Lakiesityksen mukaan Uskonnonharjoittamiseen kuuluisi myös tällaisten yhteisöjen ja yhdistysten uskonnonharjoitukseen kiinteästi liittyvä opetus- ja julistustoiminta, sikäli kun Euroopan unionin lainsäädännöstä ei muuta johdu. Uskonnon harjoittamiseksi ei lakiesityksen mukaan kuitenkaan voida katsoa sellaisia toimia, jotka loukkaavat ihmisarvoa tai muita perusoikeuksia tai ovat oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisia. Erityisenä uskonnon harjoittamisen käsitettä rajaavana näkökohtana nousevat esiin muiden ihmisten perusoikeudet.

Nyt voimassa olevassa laissa soveltamisala on suppeampi, mutta toisaalta uskonnonharjoittamista ei ole rajattu erikseen pois. Oletettavasti uusi laki tuo tulleessaan selkeyttä esimerkiksi kirkollisten järjestöjen toimintaan. Myös uutta rajankäyntiä nousee esiin. On esimerkiksi ratkaistava, milloin opetustoiminta liittyy kiinteästi uskonnon harjoittamiseen ja milloin toiminta on luonteeltaan yhdenvertaisuuslain soveltamisalueen piirissä. Opetustoimintaa harjoittavan yhteisön tunnustusperusta ei tee sellaisenaan tee toiminnasta uskonnonharjoittamista.

Monet kristilliset järjestöt esimerkiksi ylläpitävät kansanopistoja joiden toimintaa säätelee laki vapaasta sivistystyöstä. Osassa niistä järjestetään myös lisäksi  esimerkiksi lain ammatillisesta koulutuksesta, lukiolain tai perusopetuslain alaista koulutusta. Selvää on, ettei näitä koulutuksia tule rinnastaa uskonnon harjoittamiseen. Toisaalta näiden samojen kansanopistojen tiloissa saattaa olla säännöllistä jumalanpalvelustoimintaa, joka selkeästi on uskonnonharjoittamista.

Samassa yhteydessä yhdenvertaisuuslain uudistuksen kanssa on tarkoitus uudistaa myös muuta lainsäädäntöä. Lakin naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta uudistus tuo esim. uusia velvoitteita koulutuksen järjestäjille. Lain 2 § mukaisia soveltamisalueen rajauksia ei kuitenkaan ole tarkoitus muuttaa. Uskonnon harjoitukseen liittyvä toiminta on jo nyt rajattu tasa-arvolain soveltamisalueesta pois. Lakiuudistuksen yhteydessä esimerkiksi työsopimuslaissa nykyisin olevat syrjivän kohtelun kiellot korvataan suorilla viittauksilla yhdenvertaisuuslakiin.

Uuden lain soveltamiskäytäntö muotoutuu vasta lain voimaantulon jälkeen, mutta pelkästään perusteluosan pojalta voisi päätellä lain soveltamisalueen rajauksen tulevan korostetusti esiin juuri kristillisten järjestöjen ylläpitämissä kansanopistoissa. Kansanopiston järjestämä valtionavun piirissä oleva kurssitoiminta kuuluisi yksiselitteisesti yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain soveltamisalueiden piiriin.  Tältä osin kyseisen kristillisen järjestön koulutuksen järjestäjänä ja tämän ylläpitämän kansanopiston oppilaitoksena olisi lakiesityksen mukaan mm. arvioitava yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutumista toiminnassaan ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin niiden toteutumisen edistämiseksi. Yhdenvertaisuussuunnitelmassa esitetään käsiteltävä esimerkiksi syrjivien tapojen, asenteiden ja käytäntöjen tunnistamista ja poistamista. Myös opettajien yhdenvertaisuusosaamiseen tulisi kiinnittää huomiota.

Valtionavun ulkopuolista kurssitoimintaan sovellettaisiin puolestaan palvelun tarjontaa koskevia säädöksiä.  Siltä osin kun tarjottavaa palvelua ei katsottaisi uskonnon harjoittamiseen rinnastettavaksi toiminnaksi, kuuluisi sekin yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain soveltamisalueiden piiriin.  Käytännössä valtionapua saavan kansanopiston koko vakituisen opetushenkilöstön rekrytoinnissa ja palvelussuhteen ehdoissa olisi noudatettava sekä yhdenvertaisuuslakia, että tasa-arvolakia.

Kansanopiston tiloissa järjestettävää uskonnonharjoittamista yhdenvertaisuuslaki tai tasa-arvolaki eivät puutu. Toiminnan järjestäjä voi vapaasti määritellä ketkä henkilökuntaan kuuluvoista tai ulkopuolisista toimijoista osallistuvat vaikkapa jumalanpalveluksen järjestelyihin. Toki tällöinkin on, mikäli toimitaan esimerkiksi Suomen ev.lut. kirkon puitteissa, noudatettava kirkkokunnan omaa järjestystä ja sitovia yhteisiä päätöksiä. Tässä suhteessa on kuitenkin syytä huomata, että Suomen ev.lut. kirkon kohdalla näiden yhteisten päätösten tulkinnasta päättää viimekädessä kirkolliskokous, ei esimerkiksi yksittäisen paikallisseurakunnan kirkkoneuvoston maallikkojäsenet. Tästä on kirkolliskokouksen tuore linjaus.

Uskonnollisen julistustoiminnan lukeminen uskonnonharjoittamisen piiriin ja siten yhdenvertaisuuslain soveltamisalueen ulkopuolelle merkitsee että kirkkomme lähetysjärjestöille ja herätysliikkeille riittää, että ne sitoutuvat kirkkomme yhteisiin päätöksiin mukaan lukien esim. lähetysstrategia. Siltä osin kun kirkkomme yhteiset päätökset eivät muuta linjaan, lähetysjärjestö voi vaikkapa pidättäytyä lähettämästä lähetyskentälle esimerkiksi aiemman puolisonsa vielä eläessä uudelleen avioituneita henkilöitä, avopareja tai rekisteröidyssä parisuhteessa olevia. Tämä koskee siis vain varsinaista lähetystyötä, joka on uskonnonharjoittamista. Kehitysaputyö sitä vastoin ei ole uskonnonharjoittamista ja sitä toimintaa myös uusi yhdenvertaisuuslaki koskisi täysimääräisesti.

Tässä yhteydessä on toki huomattava että lähetyskentälle siunaaminen on uskonnonharjoittamista puhumattakaan pappisvihkimyksestä, joka on uskonnollinen toimitus. Vaikka kirkossamme on linjattu, ettei esimerkiksi rekisteröity parisuhde ole este toimia kirkon virassa, jää harkinta piispalle, eikä yhdenvertaisuuslakiin vetoaminen riitä pappisvihkimyksen saamisen perusteeksi vaikka kohdekentä kuuluisikin yhdenvertaisuuslain soveltamisen piiriin.

Hallituksen esityksen perustelujen mukaan ehdotetulla lailla ei puututtaisi uskonnollisten yhteisöjen oppeihin ja tulkintoihin koskien esimerkiksi avioliittoon siunaamista. Avioliittoon vihkimisen katsotaan olevan uskonnollisessa yhdyskunnassa osa uskonnonharjoittamisen oikeutta. Linjaus on saman suuntainen eduskunnassa käsitellyssä olevan avioliittolain muutokseen tähtäävän lakialoitteen kanssa. Esitetty muutos koskee vain siviilivihkimistä eikä puutu uskonnollisten yhteisöjen vihkikäytäntöihin. Mikäli uusi yhdenvertaisuuslaki tulee esitetyssä muodossaan laiksi, ei avioliiton kirkollinen vihkiminen olisi jatkossakaan yhdenvertaisuuskysymys.

Lähde: http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2014/20140019.pdf