Laki ja evankeliumi yhteistyössä

Lutherin vanhurskauttamisopista tehdyn tutkimuksen (kts. lähteet) mukaan Luther on ”läpi elämänsä korostanut sitä raamatullista totuutta, että Kristus ja hänen lahjavanhurskautensa on vain niitä varten, jotka tuntevat olevansa syntisiä. Se, joka ei syntiään tunne eikä ole sen tähden hätääntynyt, ei myöskään käsitä armoa tarvitsevansa”.

Luther kysyy: ”onko olemassa ketään, joka kykenisi pitämään syntiä minään, jos ei olisi lakia? … Jos ei ole olemassa syntiä, niin Kristuskaan ei merkitse mitään.” ´Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa´ (Tunnustuskirjat) lailla tarkoitetaan kymmentä käskyä, missä hyvänsä Raamatussa ne esiintyvätkään. Kymmenen käskyä eivät Tunnustuskirjojen mukaan vaadi pelkästään ulkonaisia yhteiskunnallisia tekoja, vaan ne vaativat myös, että ”todella pelkäämme Jumalaa, todella häntä rakastamme, todella pyydamme häntä avuksi, todella päättelemme hänen meitä kuulevan ja odotamme Jumalan apua kuolemassa ja kaikissa ahdingoissa..” ´Yksimielisyyden ohjeen tiivistelmässä´ (Tunnustuskirjat) todetaan, että ”laki on varsinaisesti se jumalallinen oppi, joka opettaa, mikä on oikein eli mikä on Jumalalle mieluista, se nuhtelee kaikesta, mikä on syntiä ja Jumalan tahdon vastaista”.

Luther on korostanut seurakunnille v. 1528 kirjoittamissaan ohjeissa lain saarnan välttämättömyyttä, ”koska ilman synninhätää kukaan ei saata ottaa armoa vastaan ja tulla vanhurskaaksi”. Luther on ottanut tässä raamatulliseksi perusteeksi Luuk. 24:47: ”parannusta ja syntien anteeksiantamusta on saarnattava hänen nimessään”. Kristus ei ole käskenyt saarnaamaan vain syntien anteeksiantamusta, vaan parannusta ja syntien anteeksiantamusta. Lutherin mukaan syntien anteeksiantamusta ei voida ymmärtää ilman parannusta. Jos syntien anteeksiantamusta saarnataan ilman parannusta (katumus, synnintunto), niin ihmiset luulevat saaneensa syntinsä anteeksi – mikä on raskas erhe. Lutherin mukaan ”jos ihmisellä ei ole oikeaa katumusta, hänen uskonsakin on vain luulouskoa”.

Lutherin mukaan ”Jumala julistaa tuomion sellaisille saarnaajille, jotka ovat taitavia lohduttmmaan ihmisiä ja puhuvat paljon uskosta ja syntien anteeksiantamuksesta, mutta eivät puhu katumuksesta, Jumalan pelosta ja Jumalan tuomiosta”. Saarnaajan tulee Lutherin mukaan ”nuhdella synneistä…asettaa Jumalan tuomio ja rangaistus heidän silmiensä eteen sekä osoittaa Raamatun esimerkeillä, miten Jumala rankaisee syntiä”.

Luther opettaa myös, miten ”ihmisten ulkonaisista synneistä on julistettava nuhdetta ja Jumalan tuomiota, mutta vieläkin tarpeellisempaa parannussaarna on väärille Jumalan palvelijoille, ja ulkokullatuille, jotka pyhällä näyttelemisellään pilkkaavat Jumalan nimeä”.

Luther korostaa toisaalta sitä, että synnintunto syntyy lain kautta, ja että ilman lakia kukaan ei tunne syntejään. Lain kautta tapahtuva ”omantunnon pelästys” on välttämätön, jotta evankeliumi voisi saada sijaa sydämessä. Toisaalta Luther korostaa, että evankeliumissa kuvatun armon tunteminen on välttämätöntä oikean katumuksen syntymiselle. Pelkkä laki saa ihmisen pakenemaan Jumalan luota, mutta evankeliumissa oleva armon lupaus rohkaisee häntä anomaan anteeksiantamusta. Luther on ottanut esimerkiksi temppelissä rukoilevan publikaanin. Hänen on täytynyt kuulla, että Jumala tahtoo olla syntiselle armollinen ja antaa synnit anteksi, koska hän rohkeni rukoilla: ”Jumala ole minulle syntiselle armollinen.” Lutherin mukaan ”vain yhteistyössä toistensa kanssa laki ja evankeliumi johtavat ihmisen synnintunnon ja katumusen kautta vanhurskauttavaan ja pelastavaan uskoon”.

Luther korostaa vielä, että ”laki ei vaikuta katumusta ilman Pyhän Hengen työtä, ilman että Jumalan Henki tekee sen vaikuttavaksi ja puhuu sen kautta omalletunnolle”. ”Laki ei saata ilman Pyhää Henkeä synnintuntoon. Sen vaikuttaja on Jumala. Siksi on väärin sanoa, että laki vaikuttaa synnintunnon ilman Pyhää Henkeä.” Luther jatkaa: ”Sen tähden minä en saarnaamisellani käännytä ketään, ellei Jumala ole läsnä ja ellei hänen Henkensä ole kanssani tekemässä työtä… Laki on annettu kaikille, mutta kaikki eivät kadu…Evankeliuimi on annettu kaikille, mutta kaikki eivät usko. Minä kadun, jos Jumala koskettaa minua lain ja evankeliumin kautta.”

(Lähteinä Tunnutuskirjat ja Uuras Saarnivaaran tutkimus: Syntisen tie vanhurskauteen, Lutherin reformatorisen vanhurskauttamisopin pääkohdat, 1948)

  1. Martti Luyher kirjoitti itse kirjan omasta elämänkatsomuksesta ihmisarvostuksesta. Jos ihmisestä kerrotaan jostakin yksityiskohdasta huomioimatta hänen kokonais elämänkatsomusta, niin silloin ollaan valheellisella polulla. Sama koskee koko luterilaisuutta kirkon nimestä alkaen.

    Jatkan tässä Jeesuksen sanomaa. Me kaikki ihmiset synnymme tännä maailmaan lähimmäisen rakkaus ja tasa-arvoinen ihmisarvostus olemuksessamme. Ne ovat meissä myös poislähtömme hetkellä. Korkeimman, Jumalan, sanoma ei ole, että liittyminen johonkin organisaatioon muuttaisi tätä uskon perustusta. Meidän elämän rikkaus, tarkoitus, on tämän ymmärtäminen.

  2. Käytännössä kirkkomme päästää oikeasta uskosta syntyneen synnintunnon mikä tarkoittaisi Lutherin yhdistäneen katolisen kirkon synnintunnon ja katumuksen katumukseksi, mutta minkä sisältö on oikeasta uskosta syntynyt synnintunto.

    Toki edellinen voi olla usean mielestä pilkunviilausta, mutta asiassa on tuhti perä katsoa.

    Ilman Ihmisarvoista katumuksen ja oman henkilökohtaisen syyllisyyden huomaamisen asiaa Ihminen usein palaa vanhaan ja on uudestaan pyytämässä anteeksi aiemmin päästettyä. Näin Ihmisen mielenmuutos tarvitsee oikealaista ohjausta.

    Blogisti Elna Ijäs hyvällä ja ihaltavalla tavalla toi näytille löytää Lutherin teologiasta kohtia mitkä selvästi kertovat mistä kirkkomme on luopunut.

    Tästä suuret kiitokset blogistille.

  3. Kiitokset Elna Ijäkselle! Jatkan vain sen verran, että parannussaarna on taitolaji. Jotta lain saamassa ei keskitytä vain ulkoisiin synteihin ja pahimmassa tapauksessa jonkin kristillisen yhteisön asettamien normien valvontaan. Ja ettei evankeliumin julistus pelkisty pelkäksi ihmisen hyväksymisen vakuutteluksi tai verettömäksi eli Kristuksen sovitusuhri unohdu.

  4. Tässä tuodaan esille Lutheria ja hänen ”oivalluksiaan”. Siis kysynkin mitä tarkoittaa seuraava:

    ””Luther opettaa myös, miten ”ihmisten ulkonaisista synneistä on julistettava nuhdetta ja Jumalan tuomiota, mutta vieläkin tarpeellisempaa parannussaarna on väärille Jumalan palvelijoille, ja ulkokullatuille, jotka pyhällä näyttelemisellään pilkkaavat Jumalan nimeä”.””

    Siis kun historiasta voi jokainen lukea kuinka Lutherin aikaan kohdeltiin toisuskoisia niin oliko se Jumalan tahdon mukaista, siis ymmärsikö Luther ja kump mikä on Jumalan tahto, kuinka kohdella jokaista lähimmäistä katsomatta mitä he edustavat ja mihin he uskovat?

  5. Laki ja Evankeliumi on lopulta vain käsite pari, jolla yritetään kuvata sitä outoa tapahtumaa, joka syntisessä ihmisessä tapahtuu, kun hän Jumalan edessä tunnustaa vääryytensä ja saa kokea Kristuksen kautta tulevan Armahduksen.

    On suorastaan käsittämätöntä, miten ihmismieli sisäistää anteeksiantamuksen ja Armon. Harvalle ihmiselle tarvitsee erikseen kertoa, että hän on tehnyt vääryyttä lähimmäiselle ja itselleen. Kun tällainen ihminen kuulee Jumalan Armon Kristuksessa, niin hän yleensä ymmärtää mistä Evankeliumi tulee.

    Emme siis ole saaneet Armahdusta Lutherilta, emme Paavalilta, emme keneltäkään inhimilliseltä olennolta, vaan itse Jumalalta. Mutta samalla on hyvä muistaa, että nuo Armon sanat ovat voineet tulla Paavalin, Pietarin tai jopa Lutherin julistuksen kautta.
    Lain ja Evakeliumin oppi on siis Itse Jumalan, ei kenekään ihmisen.

    Paavali kirjoittaa: ”Koska joku sanoo: minä olen Paavalin; ja toinen: minä olen Apollon; ettekö te siis lihalliset ole?”

    ”Älä häpeä meidän Herran Jesuksen Kristuksen todistusta, eikä minua, joka hänen vankinsa olen.” (1.Kor 3:4 ja 2.Tim.1:5 ) josta Luther taas kirjoittaa:

    Sen minä soisin, ettei minun nimeäni ensinkään mainittaisi, ettei yksikään itseänsä luterilaiseksi kutsuisi. Sillä mikä on Luterus? Ei oppi ole minun, enkä minä ole kenenkään edestä ristiinnaulittu. Paavali ei voinut sitä kärsiä, että kristityt itseänsä Paavalilaisiksi tahi Pietarilaisiksi kutsuivat, ja kuinka siis on voinut tapahtua, että Kristuksen lapsia mainitaan minun, köyhän ja vaivaisen madon nimellä, että heille annetaan minun nimeni, joka itsessänsä ei mitään autuutta kanna?

    Kuitenkin, jos sinä löydät, että Luteruksen oppi on evankeliumiin oikein perustettu, niin älä häntä itseänsäkään kokonaan hylkää, ettet sinä hänen kanssansa mahtaisi hänen oppiansa hyljätä, joka oppi – niinkuin sinä myös tunnustat – on Kristuksen oppi. Jos siinä olisi kyllä ollut, että Timoteus olisi ainoastaan evankeliumin tunnustanut, niin Paavalin ei olisi tarvinnut hänelle antaa tätä käskyä: ”älä häpee minua, joka Herran vanki olen.” Jos Timoteus nyt olisi sanonut: ”minä en luota Paavaliin enkä Pietariin, vaan Kristukseen”, vaikka hän kyllä tiesi, että sekä Paavali että Pietari evankeliumia saarnasivat, silloin hän heitä kieltäissänsä olisi itse Kristuksenkin kieltänyt. Kristus sanoo nimittäin: ”joka teitä holhoo, hän holhoo minua, ja joka teitä ylönkatsoo, hän ylönkatsoo minua.” M Luther

    • Ismo Malinen:””Harvalle ihmiselle tarvitsee erikseen kertoa, että hän on tehnyt vääryyttä lähimmäiselle ja itselleen.””

      Tuo on kyllä tuulesta temmattu väite, kyllä ihmismieli on pimeydessä ennenkuin Jeesus parantaa ihmisen.

      Voitko sanoa että Luterus oli valossa eli tiesi Jumalan tahdon, jos näin väität niin teot todistaa selkeästi ettei tiennyt vaan palveli lihallisesti omaa jumalaansa, omaa viisauttaan ja ymmärrystään.

  6. Jep olet oikeasa, kadun ihmiset kokemukseni mukaan tietävät, että ovat raadollisia, mutta paatuneet uskovaiset on syytä herätellä kovilla laki vaatimuksilla kuten Jeesus teki Farisealaisille tekohurskaille opettajille. Opettajlla on monesti rikka omassa silmässä ja sen tähden portot ja muut julkisyntiset menevät helpommin sisälle Taivasten valtakuntaan, kun kuulevat Jumalan Pojan Evankeliumia…