Lähetyshiippakunnalle piispa

”Pohjolan mielestä luterilaisen valtakirkon opillinen perusta on terve ja oikea. Se, mistä skisma eli ero Lähetyshiippakunnan ja kirkon välille syntyi, liittyy hänen mukaansa siihen, että kirkko ei noudata oppejaan, vaan elää monessa asiassa luopumuksen tilassa.” (Kirkko ja Kaupunki)

Jos ja kun oikeassa kirkossa on 2.200 jäsentä, 60 pappia ja taas uusi piispa, on tämä tuomio melko helppo sanoa. Ellei sitten pidä ongelmana, että näkee roskan naapurin silmässä ja samalla kehuu omaa näkökykyään. Jeesus sanoi Luukkaan mukaan:

”Kuinka voit sanoa veljellesi: Annapa veli, kun otan roskan silmästäsi? Ethän sinä näe edes hirttä omassa silmässäsi. Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.”

Vielä haastavammaksi kysytmys tulee, kun luopumuksen tilassa-arvio voidaan sanoa oikeastaan kaikista, kummankin kirkon jäsenistä. Niin Juhanasta kuin minustakin. Kun Jeesus Luukkaan mukaan kertoi Jumalan hengen lähettäneen hänet ”päästämään sorretut vapauteen”, niin miten arvon lukija olet tässä seurannut Vapahtajaamme? Tai Lähetyshiippakunta. Tai Suomen evznkelis-luterilainen kirkko? Jeesus opetti meitä rukoilemaan Jumalan tahdon toteutumista myös maan päällä ja toimimaan sen puolesta.

Taitaa meillä kaikilla olla enempi parannuksen aika käsillä, kuin mikään muu. Joka päivä on se vanha Aatami upotettava ja noustava ylös jotakin parempaa. Mutta jos pienen lauman piispa jatkossakin keskittyy äitikirkkonsa mustamaalaukseen, jäävätkö hänen omat kuutisenkymmentä vaille kaitsentaa?

  1. Juhani Palmu. Ole turvallisella mielellä. Eivät ainakaan minun tuntemani LHPK n seurakuntalaiset ja papit kärsi kaitsennan puutteesta.

    Mustamaalauksesta puheen ollen – kun Luther-säätiön palvelukseen alettiin vihkiä pappeja, muuan kirkkomme virkamiehistä kutsui pappisvihkimystä ”roolileikiksi”.

    Mutta mitä ajattelet itse, onko kansankirkko menettänyt jotakin siinä, että yli 2000 aktiivisen ja kirkkoon todennäköisesti kuuluneen kristityn puuhakkuus kanavoituu kansankirkon ulkopuolelle? (Kysymykseni EI ole ironiaa eikä retoriikkaa)?

    • Kysymys on aina retoriikkaa, oli se sitten retorinen kysymys tai vastausta edellytävä. Tämä Palmu on muuten Heikki eikä Juhani.

    • ”Nimenomaan uusi piispa painotti oikean yhteyden etsimisen tietä, totuudessa.”
      Tuon saman minäkin huomasin. Juuri saunasta tultuani itsekseni totesin, kun kuuntelin radio Dein tallenteesta TT Kuulan haastattelun, jossa hän kertoo uudesta ”eläinteologiastaan, joinka lopullinen päämäärä on kaiken hyödykkeellisen eläintuotannon lopettamisen. Siihen kun vielä lisää ”metsäteologian”, joka on käytännössä metsien hakkuukäytäntöjen vastainen, niin vähissäpä kohta on talonpoikien vaihtoehdot elääkseen !!!!
      Olen sangen tyytyväinen Lhpk:n jäsen, koska koen, että kirkkokunnassamme keskitytään oleellisiin asioihin, eikä kaikkeen turhanpäiväiseen tietyistä puoluekentistä nouseviin hypetrendeihin.

    • PIETARI;

      entä se Luukas 4:18 – 21, Jeesuksen julistus? Onko sinusta sillä jotakin painoarvoa Lähetyshiippakunnassa?

  2. MARKO,
    ensin tämä kaikkein vähäisin asia, Juhani Palmu. Taiteilija Juhani Palmu on valtakunnallisia kuuluisuuksia ja hänen vanhempansa asuivat Uudessakaupungissa, kuten myös minun isäni. Monta kertaa on kysytty sukuselvitystä. Uudessakaupungissa oli kolme Palmu-nimistä sukua, jotka eivät olleet sukua toisilleen, eli keskenään. Minun isoisäni oli merimies ja veneenveistäjä.

    Mutta asiaan:
    Kun Lähetyshiippakunnassa on yksi piispa, 60 pappia ja vielä yli 2000 seurakuntalaista, ei Marko mielestäsi ole aihetta huoleen. Ev-lut. kirkossa on nyt noin 20.000 työntekijää ja monesti on jo kannettu huolta siitä, kuka jäsenmäärältään pienenevässä kirkossa maksaa kaikkien heidän eläkkeensä.

    Pieni Lähetyshiippakunta näyttää hallinnossaan seuraavan tarkasti evankelisluterilaisen kirkon mallia. On piispa, dekaani ja miehinen papisto. Kun papisto vanhenee, piispa kai alkaa nimittää heitä rovasteiksi. Lääninrovastit vielä puuttruvat, kaunis titteli sekin.

    Mutta vielä se tärkein kysymyksesi. Onko kansankirkko menettänyt jotakin siinä, ”että yli 2000 aktiivisen ja kirkkoon todennäköisesti kuuluneen kristityn puuhakkuus kanavoituu kansankirkon ulkopuolelle?”

    Kysyt vakavasti, minä vastaan vakavasti:
    Mielestäni kirkossamme on puuhastelua ihan tarpeeksi ja liikaakin. Olen samaa mieltä kuin uusi Turun piispa, kun hän korostaa hengellistä elämää ja rukousta kirkon tärkeinä sisältöinä.

    Jokainen ihminen ja jokainen kristitty on tärkeä – siitä kai sentään olemme yhtä mieltä. Jeesus puhui 99:stä ja yhdestä.

    • Heikki Palmu 🙂 Tiedän ainakin kolme kansankirkon paikallisseurakuntaa eri puolilta Suomea, joissa konservatiiviset, osallistuvat ja vastuutakin kantaneet seurakuntalaiset joutuivat siirtymään LHPK: aan, kun eivät enää voineet perinteisen uskonkäsityksensä vuoksi osallistua entisen seurakuntansa messuihin. Kansankirkon piirissä toimiviin herätysliikkeisiin eri paikkakunnilla siirtyneet tulevat vielä lisäksi. On monta tapaa ”nostaa kytkintä”.

      On jotenkin surkuhupaisaa, että samaan aikaan ollaan huolissaan siitä, että kirkollisiin vaaleihin tulee vähemmän ehdokkaita, väki vähenee paikallisseurakuntien messuista ja kirkosta jne.

      Ei kansankirkko kaadu tähän eikä verotulojenkaan menetys ole suuren suurta. Ei LHPK:n synty tyylipisteitä välttämättä minultakaan saa ja uskonopin eräitä näkemyksiä ihmettelen. Mutta paikallisseurakunnissa muutamankin sitoutuneen ihmisen poistuminen saa aikaan kerrannaisvaikutuksia. Jokainen ihminen on tärkeä – mutta aktiivisesti tunnustukselliset papit ja naispappeuden kyseenalaistavat ihmiset taitavat sittenkin olla ehkä vähän vähemmän tärkeitä kuin vaikkapa ns. liberaalit ja sateenkaariaktivistit?

      LHPK on muuten hyvin jumalanpalveluskeskeinen eikä kovin monitouhuinen ja puuhasteleva yhteisö.

      Kaikille tilaa riittää – kaikille paikkoja on, väittävät ihan virsikirjassakin.

  3. Lähetyshiippakunta on merkki siitä, että kirkkoomme on pesiytynyt ahdamielisen suvaitsemattomuuden henki. Jos niille seurakuntalaisille, joille papin sukupuoli on omantunnon kysymys suotaisiin mahdollisuus osallistua messuun, jonka järjestelyt eivät olisi vastoin heidän käsitystään kirkon virasta ei skismaa todennäköisesti olisi syntynyt. Vaikka me, enemmistö, pidämmekin kaikkia virkaan vihittyjä pappeja sukupuolesta riippumatta oikeina pappeina, olemme pääsemättömissä siitä, että on olemassa joukko ”heikkoja veljiä”, jotka ovat kanssamme eri kannalla. Papin tulee aina noudataa kirkkojärjestystä ja lojaalia suhtautumista virkasaisariin ja -veljiin, mutta seurakunta ei ole pappien oikeuksien toteuttamista varten vaan seurakuntalaisten palvelemista varten. Työvuorojärjestelyt voidaan silti toteuttaa tasapuolisesti. Heikkouskoisten hoivaaminen voi myös tapahtua antamalla järjestöille elintilaa järjestää omin voimin ja omalla kustannuksella myös jumalanpalvelustoimintaa haluamallaan tavalla. Tanskan malli olisi hyvä esimerkki suhtautumistavasta, jolla eri tavoin ajattelevat kristityt voisivat pysyä yhteisessä kirkossa niin kauan kuin heillä on yhteinen uskontunnustus.

    • ”Jos niille seurakuntalaisille, joille papin sukupuoli on omantunnon kysymys suotaisiin mahdollisuus osallistua messuun, jonka järjestelyt eivät olisi vastoin heidän käsitystään kirkon virasta ei skismaa todennäköisesti olisi syntynyt.” Ongelma ei käsitykseni mukaan ole koskaan ollut seurakuntalaiset, vaan seurakunnan työntekijät, jotka ovat ymmärtäneet oikeudekseen kieltäytyä yhteistyöstä pappisnaisten tai äärimmillään naisten papeuden hyväksyjien kanssa.

    • YRJÖ,
      Heikkojen veljien teologia! Tämä on yksi Paavalin teologian, paavalilaisen tulkinnan suuria kysymyksiä. Paavali kehotti hyväksymään ”heikkojen veljien” käsityksen. Jos näin tehdään, silloinhan ”heikot” eivät enää olekaan heikkoja, vaan vahvoja, he määräävät, miten toimitaan. Ja kuitenkin Paavali oli se teologi, joka EI taipunut vanhauskoisten vaatimuksiin. Hän hyväksyi sen lihansyönnin, jota vanhauskoiset eivät hyväksyneet. Ja hän luopui ympärileikkauksesta, jota vanhauskoiset pitivät luovuttamattomana. Näin ”Paavalin synodi” olikin ”Sauluksen synodi”.

    • Martille: Ongelma on nimenomaan seurakuntalaisia koskeva. Sen verran olen asiasta keskustellut, että väitän tietäväni, että naispappeja väistävät seurakuntalaiset kyllä hyväksyvät papikseen semmoisetkin miehet, jotka tekevät lojaalisti ja solidaarisesti yhteistötä myös naispuolisten kollegojensa kanssa.

    • Kyllähän te tiedättejyvin, ettei kyse ole vaan siitä. Täällä on K.W. jakanut linkkiä, kuinka uusivirkajärjestys on tuonut mukanaan huiman pudotuksen suhteessa Raamatun todesta ottamiseen…vai että pelkkä sukupuoli kysymys.

    • ”Ongelma on nimenomaan seurakuntalaisia koskeva.” Varmaankin. Virkakannoista kinaavat paimenet on seurakuntalaisia kipeästi koskeva ongelma.

  4. On olemassa silmänräpäys joka tuhosi mahdollisuuden rauhanomaiseen rinnakkaiseroon Lähetysseurakunnan ja ev lut kirkon välillä.

    Silloinen piispa huovinen osallistui oliko se vielä Luther-säätiön järjestämään jumalanpalvelukseen mutta häneltä evättiin ehtoolliselle pääsy. Siitä alkoi skisma ja avohaava jota ei vielä ole hoidettu.

    Ehtoollisen epääminen oli ei vain epäkristillistä vaan myöskin ensiluokan kirkkopoliittinen haaksirikko. On sekin tapa katkaista välit ”äitikirkon” kanssa. Jatkossa usealta papilta evättiin ev lut kirkon pappeus vahingoksi molemmille osapuolille.

    • MARKKU,

      nyt en ole varma asiasta, mutta oliko niin, että nimenomaan Lähetyyshiippakunnan tuleva piispa oli ehtoollista jakamassa?

      Oman papintieni alussa Oulussa Ylioppilaslähetyksen porukka kieltäytyi tulemasta yhteiselle seurakunnan ehtoolliselle, perusteena se, ”että PYKYläisillä on eri käsitys Jeesuksesta”.
      Ikäänkuin ehtoollisyhteys perustuisi ehtoollisvieraitten mielipiteisiin, eikä Jeesuksen kutsuun.

    • No siinäkin tapahtui ihan sen mukaan, miten apostolit neuvoo Raamatussa. Olihan se ennenkaikkea Jumalalta kutsu piispa Huoviselle palata sanan tielle. Samalla viivalla ollaan.

    • Ymmärsinkö nyt oikein? Että LHPKn pappi välitti Eerolle Jumalan kutsun? Eikö tätä sanota hybrikseksi.

    • Kirkon ja Lähetyshiippakunnan kiista on sikäli omituinen, että papin sukupuoli on toiselle osapuolelle opillinen kysmys ja toiselle ei. Vaikea kai tässä tilanteessa on rakentaa asiallista väittelyä.

Kirjoittaja

Heikki Palmu
Heikki Palmu
Uusi, neljästoista kirjani "Jeesus vai Paavali? Pohdintoja uskonasioista. (Väyläkirjat 2022) on poleeminen, se haastaa keskustelemaan Raamatusta, uskosta ja kirkosta. Koska sitä ei ole kaikissa hyvinvarustetuissakaan kirjakaupoissa, kannattaa se tilata verkkokaupasta osoitteella vaylakirjat.fi. (23 e) Sillä hinnalla se tulee postin kautta - mukaan tarvitaan postiosoite ja puhelinnumero. Älä anna kristillisen kirjan kuihtua! Tue sitä aktiivisesti! Pysy mukana!