Mikkelin piispan Seppo Häkkisen haastattelu Kouvolan seurakuntalehdessä Risteyksessä on herättänyt keskustelua. Luin jutun, nasevasti tehty haastattelu, ei muodollisia vaan tärkeitä kysymyksiä. Piispa kertoo myös lapsuudestaan diakoni-isän virka asunnossa Lauritsalan kirkon asuntosiivessä. Se palautti mieleeni SKY:n kokouksen keväällä 1974 ja vierailun saman asuntosiiven yhdessä pappilassa. Mieleen se on jäänyt siksi, että samalla matkalla viimeisen kerran osallistuin SKDL:n vappumarssiin. Puoluetta kutsuttiion niinä aikoina myös kd-liikkeeksi. Vuoden lopulla minut vihittiin papiksi, ja kuten olin luvannut, jätin poliittisen järjestötoiminnan.
Mutta asiaan. Keskustelua on herättänyt piispan ajatus: ”En usko, että meiltä kysellään viimeisellä tuomiolla naispappeuskantaa tai mielipidettä homoliitoista.”
Enpä usko minäkään. Uudestaan ja uudestaan tulemme tähän, kysymys Raamatusta, sen ymmärtämisestä ja tulkitsemisesta on kirkon ja meidän kristittyjen pääkysymys. Spektri on laaja, laidasta laitaan. Jotkut noukkivat jakeita, ravistelevat niitä kopassa aikansa ja laittelevat sitten peräkkäin. Näin, vaikka tunnettua on, ettei Raamattua alunperin oltu jaettu jakeisiin. Raamattu on iso ja laaja kirjasto, mutta kun usein mielipide on ensin ja sille sitten haetaan vahvistusta, Raamatun pirstominen jakeisiin soveltuu siihen hyvin.
Monta kertaa ei voi olla ihmettelemättä, mitä kaikkea Raamatulla todistellaan. Vanha testamentti on tärkeä ja kuuluu myös meille kristityille,mutta sen soveltaminen yhden suhde yhteen on tänä päivänä mahdottomuus. Raamatullisiksi itse itseään kutsuville näyttävät Paavalin sanat olevan painavimmat, vaikka Paavali on Jeesuksen tulkitsija ja selittäjä, ihminen eikä Jumala.
Mutta asiaan: mitä siellä viimeisellä tuomiolla kysytään? Jeesuksen kertoman mukaan siellä kysytään, mitä me teimme tai mitä jätimme tekemättä heikommille veljillemme. Hän puhuu nälkäisistä, janoisista, kodittomista, alastomista, sairaista ja vangituista. Jeesuksen mukaan se mitä teemme tai jätämme tekemättä näille vähimmille, sen teemme tai jätämme tekemättä hänelle, Jeesukselle. Ja kaikki hämmästyvät, niin hurskaat kuin ne toisetkin. Sana on harvinaisen selvä ja konkreettinen, siihen on vaikea liittää opillisia kiistoja.
Kristityn Raamattu ei ole lakikirja, yhtä vähän luonnontieteen oppikirja. Martti Luther arvosti eri Raamatun osia eri lailla, mutta ”raamatulliset” väittävät silmä kirkkaana ottavansa kaiken yhtä painavana. Suojelupyhimyksekseen he ovat valinneet Paavalin, vaikka Paavali aikanaan muutti uskon tulkintaa radikaalimmin ja enemmän kuin kirkko satoina vuosina.Paavalista ei saa vanhauskoista tekemälläkään, vanhauskoinen hän oli ennen kääntymystään.
Elämässä on kaikki koko ajan muutoksen tilassa. ”Me olemme Jumalan lapsia, eikä vielä ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee”.Tässä yhteydessä nyt vain yksi pieni esimerkki muutoksesta. Vielä sotien jälkeen osa papeista kieltäytyi Suomen ev.lut.kirkossa vihkimästä eronneita. He vetosivat Jeesuksen sanaan ja sehän on yhä tänä päivänä selvä. Kieltäytymiset ovat kuitenkin loppuneet. En tiedä, kuinka paljon siihen vaikuttavat Paavalin synodilaisten ja Luther-säätiöläisten omat erot.
Mielestäni kirkon tehtävä on pitää ihanne selvänä. Apostolien syntiluetteloissa on ahneus ja monta muuta asiaa, jotka kieltämällä eivät mihinkään poistu. Luterilainen kansankirkko, lainausmerkeillä tai ilman, ei pysty pitämään yllä Vapaakirkon tai helluntai-seurakunnan kirkkokuria. Ehkä parempi niin.
Hyvät Ystävät,
kovin äkkiä näyttää kääntyvän tulkinnan puolelle. Niinkuin Atso sinullakin. ”Oikealla puolella” ja ”vasemmalla puolella”. Onko sillä mitään merkitystä? Pitäisikö harjoitella lausejäsennystä? Mielestäni Jeesus puhuu aivan selkeästi maailman nälkäisistä, janoisista jne. Ja kertoo sitten, mitä tuomiolla olevat ovat heidän suhteensa tehneet tai jättäneet tekemättä. Päädytkö Atso Antti Kylliäisen kanssa samaan johtopäätökseen: kaikki pääsevät, elämästään ja teoistaan riippumatta?
Vaikka olen itsekin teologi, minusta on melkein kaikkein kurjinta ja surkeinta se, että myös Jeesuksen selvät sanat selittämällä käännetään ihan toisiksi, joskus vastakohdakseen. Usein siihen tarvitaan Paavali avuksi, mutta Paavali oli sympaattinen, sanavalmis, älykäs ja – äärettömän ristiriitainen persoona.
Mitkä olivat olosuhteet Vuorisaarnan pitämisen aikaan ja miten se merkittiin muistiin, en tiedä, mutta metrikaupalla on kirjoitettu tekstiä selittämään, ettei Jeesus oikeastaan tarkoita sitä, mitä hän sanoo.
Joskus todella herää epäilys: onko mielipide eli kanta ensin, ja sitten perästä tulee Raamatun selitys. Kovin se joskus kuullostaa inhimilliseltä puheelta ja inhimillisiä me tietysti olemmekin, kaikki.
EHDOTTOMASTI!
Jeesus tarkoittaa just sitä, mitä hän sanoo.
En menisi silti luottamaan itsevanhurskauden tiehen.
Vie pois Kristuksesta ja tiedän sen omasta kokemuksesta !
Siksi en ole ainakaan kateellinen niille ystäville, jotka tahtovat yrittää omin käsin onneen. Siitä vaan luottamaan omaan rakkauteen ja hyvyyteen….
Kun kumminkin aina on niitä, jotka ottavat pelastuksen asian ihan tosissaan ja tulevat kysymään, kuinka monta hyvää tekoa vielä tarvitaan,
jotta nenänreijät sitten varmasti ovat pinnan yläpuolella, olisi
kiva nähdä tuo vaaka tai mittakeppi, JOTTA voi vapaasti
sanoa: ” es ist vollbracht!”.
Kuten tiedämme, Bach laittaa kantaatissaan nämä sanat evankelistaa lainaten Kristuksen suuhun, ei ihmisen!
Mikä siis on hyvyyden minimimäärä, jotta ollaan varman puolella, ja miten se mitataan? Kristuksen varren mitta se ei ainakaan näytä olevan, kun
minäkin tässä näytän uskovan pelkkään Matteuksen evankeliumin väärintulkintaan.
Pidän kuitenkin siitä kiinni, koska mielestäni Jumala on pyhä ja vaatii täydellisyyttä.
”En ole millään tavalla kateellinen niille jotka tahtovat yrittää omin käsin onneen.” Olivatko ’lampaat’ yrittäneet pelastua omin voimin? Tuskin, eiväthän he tienneet mitään erityisen hyvää tehneensä. ’Vuohet’ taas ällistyivät, kun heidän hyviä töitään ei lainkaan noteerattu. Jeesuksen etiikka on minun (rajoittuneen?) käsityskykyni mukaan sitä, että unohdetaan oman onnen – ajallisen tai iäisen – tavoittelu kokonaan ja autetaan lähimmäistä hänen itsensä vuoksi.
No, ei nyt sentään!
En ole kirjoittanut halaistua sanaa pelastuneista lampaista, se nyt vielä puuttuisi. Olen puhunut syntisen vanhurskauttamisesta.
Heikki, viimeisen tuomion kertomus on metafora (vertaus). Teksti sellaisenaan tukkii jokaisen suun. Sitten alkaa kysely, kuka pelastuu ja kuka ei. Tekstillä on myriaadeja tulkintoja kunkin omasta perspektiivistä. Totuus on kuitenkin tuolla puolen, jossa ei ole perspektiivejä, vaan Jumala on kaikki kaikissa (kaikessa).
Raamatussa on kirjoitettu muutakin kuin tuo viimeisen tuomion vertaus, josta selviää miten sinne taivaaseen pääsee tai ei pääse.
Oikeastaan taivaaseen pääsemiseksi ei tarvitse tehdä mitään, koska kaikki on jo tehty (täytetty). Mutta että taivas (Jumalan valtakunta) tulisi myös maan päälle, on ainakin (Isä meidän) rukouksen aihe ja toivottavasti myös ajallisen elämämme päämäärä.
Muuten Heikki, sinun ”tulkintasi” edellyttää tuomarin edessä olevan kolme joukkoa: ”pelastuvat”, ”kadotetut” ja ”maailman nälkäiset, sairaat jne”. Tuo kolmas joukko on ikään kuin ”testi-joukko”. Pääseekö se taivaaseen vai joutuuko helvettiin, jossa jo on (ollut)?
Matteuksen Jeesus ei ole sen jeesuksempi kuin Paavalin Jeesus. Synoptikot eivät olleet mitään nauhurin kantajia puhumattakaan Johanneksesta.
Lutherin todistus, Kristillisen uskomme kaikki artiklat, jotka Jumala on ilmaissut Meille sanassaan, ovat järjen kannalta täysin mahdottomia, antaa aiheen muutamaan ajatukseen. Luther ajatteli tai uskoi, että kyse oli perkeleen vaikutuksesta. Voi olla niin, että mitä lujemmin ihminen tuntee tai ymmärtää uskovansa, sitä paremmin hän tuntee perkeleen työn omassa elämässään. Mutta tarvitseeko asian olla näin. Onko niin että jos ihminen ei koko aikaa tunne olevansa kiusausten ja perkeleen piinaama, niin hänen uskonsa on heikko. Ilmeisesti tänäänkin näin ajatellaan. Olisiko kristillisessä maailmassa katsottava taaksepäin Ateenan aikaan, missä etsittiin totuutta ja rakastettiin tietoa. Teologia ei saa olla muuttumaton itseisarvo, kun kyse perimmältään on suusanallisen tiedon formuloinnista. Mutta hyväksyykö kirkkomme sen, että asioita voisi katsella toisella tavalla. Aluksi voisi kysyä sitä, loiko Jumala Ihmisen moraaliseksi olennoksi. Jos päätös on myönteinen, siitä pääsee hyvin eteenpäin.
”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” Tämän luen niin, että hyvät teot tehdään todella vähäisille veljille heidän hyväkseen eikä omaksi hyväksi ansion saavuttamiseksi Jumalan silmissä. Tällaistakin epäitsekkyyttä uskon ihmisten kesken ajoittain olevan.
Kun ihminen tulee pieneksi, kasvaa Kristus suureksi.
Minusta on voitava kysyä, mitä kirkkomme haluaa meille opettaa. On mukava kuulla Jumalanpalveluksessa luettavan käsikirjan tekstejä aina kulloisenkin vuosikerran mukaan, mutta mitä ne opettavat. Kirkkomme haluaa ennen muuta suojata ja tunnustaa oikeaa oppia, mutta onko se opettamista. Jeesus opetti vuorisaarnassa, että ihmisen pelastus riippuu hänen omasta käyttäytymisestään. Lisäksi Hän sanoi ,että se tie ei ole helppo. Paavali oli toista mieltä kuten aikamme kirkko, joka sanoo pelastuksen seuraavan Jumalan lunastusteosta. Uskoako Jeesusta vai Paavalia. Oikeanlaiseen elämään kuuluu katumuksen ymmärtäminen. Missä on tämän asian opetus kirkossamme. Jos kirkko uskoo, että ihmisellä on sielu, missä on sielun hoito-opetuksen antaminen. Sielunhoitoakaan ei haluta avata, että ihmiset osaisivat sitä kysyä. Itsekin tiedän enemmän saksalaisesta ja amerikkalaisesta perinteestä.