Kylvetty siemen tuottaa satoa Keski-Aasiassa

Katso video

Esther Amado* todistaa Open Doorsin menestyksellistä toimintaa Keski-Aasiassa, jossa työ aloitettiin jo vuosikymmeniä sitten. Keski-Aasian maiden itsenäistyttyä aloitettiin selvitystyö alkuperäiskansojen keskuudessa olevien uskovien kristittyjen löytämiseksi ja heidän määräänsä, toimintatapojensa ja avun tarpeensa selvittämiseksi. Vainon keskellä toiminut maanalainen uskovien yhteisö osoittautui pieneksi, mutta hyvin elinvoimaiseksi, jossa monien ihmeiden kautta Jumala oli siunannut uskoviaan. Perustettiin seurakunta, ja Open Doorsin toiminta laajeni mm. Raamatun käännöksiä tekeviksi projekteiksi, joita toteutettiin yhdessä alueen alkuperäiskansojen uskovien yhteisön kanssa. Samalla uskovien määrä maassa kasvoi nopeasti, mikä sittemmin johti vainoihin ja mm. uskonnollisen käännyttämisen vastaisten uusien lakien säätämiseen. Vainon seurauksena toiminnan oli muututtava maanalaiseksi, ja osa vanhemman polven kristityistä kääntyi takaisin islaminuskoon. Pitkään Open Doorsin kumppanina alueella toimineen Esther Amadon mukaan nuoremman polven kristityt ovat sitoutuneempia uskoonsa ja myös osoittavat toiminnallaan esimerkillistä kuuliaisuutta ja aktiivisuutta seurakunnassaan. 

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
Open Doors
Open Doorshttp://opendoors.fi
Open Doors on vuonna 1955 perustettu kansainvälinen avustusjärjestö, joka toimii vainottujen kristittyjen auttamiseksi yli 60 kohdemaassa. Open Doors Finland ry toimii osana maailmanlaajuista Open Doors –järjestöä. Toiminta Suomessa käynnistyi keväällä 2015. Tutustu historiaamme: http://opendoors.fi/historiaa