Kyllä me mielellämme vihimme

Pariskunta otti yhteyttä ja tahtoi häitä. Mikäs sen mukavampi yhteydenotto. Kyselin puhelimessa vähän toiveita ja ajatuksia ennen kuin sovimme jatkosta ja käytännön asioista. Toinen osapuoli siihen: ”Kyllä me voidaan hyvin kirkossa mennä naimisiin, kun ollaan aina oltu kirkon jäseniä.” No, sitähän minäkin ja jatkoin: ”Me vihimme kyllä mielellämme jo senkin vuoksi, ettei teidän tarvitse ajaa maistraattiin 20 kilometrin päähän. Muutenkin olemme joustavia.”

Niinpä sovimme häiden yksityiskohdista ja eräänä perjantaina illansuussa vietettiin mukavia ja intiimejä häitä pariskunnan kotikirkossa. Häämarssi soi, pappi puhui siunauksesta ja johdatuksesta (vähän rakkaudestakin) ja kolme pikkutyttöä lauloivat.

Voisiko se kristittynä eläminen olla muun muassa tällaista?

Ps. Pitkän tauon jälkeen olen palannut tänne. Katsotaan sitten, millä aktiivisuudella kirjoitan. Välillä olin Suomen Kuvalehden Vapaavuorossa, mutta nyt taas täällä, koska ”olen kirkon poika”.

    • Tuula, ei miksikään. Tiedät varmaan, että nykyisin vain alle puolet pareista vihitään kirkollisesti. Monet valitsevat siviilivihkimisen, vaikka kirkollinen vihkiminen olisi myös mahdollinen.
      Edelleen elää vahvasti käsitys, että pienet häät arkena ei ole kirkossa mahdolliset. On hyvä muistuttaa, että palvelemme seurakunnissa joustavasti sekä ajan että paikan suhteen.

    • Niin, kaunis kertomus oli tästä ajasta eikä siinä ollut mainittu pariskunnan sukupuolia; huomasin juuri, kun tätä kommenttiasi luin. Kyllä me mielellämme vihimme! ?

Kirjoittaja

Kupiainen Antti
Kupiainen Antti
Olen seurakuntapappi henkeen ja vereen, nyt pienen maalaisseurakunnan kirkkoherra itäisellä Uudellamaalla. Sydämeni on myös Virossa ja Saimaanmaalla. Olen kirkon uskollinen poika, joka rakastaa kirkkoaan, vaikkei se ihan täydellinen olekaan. Kukas meistä olisi?