Kyllä ilolle!

Tuli pitkä tauko kirjoitteluun. Väsyin. Väsyin tähän jatkuvaan vääntöön, toistuvaan tankkaukseen ja loputtomaan vyöryyn. Sanoja, sanoja ja taas sanoja: vastustan, puolustan, kiellän, kannustan, suljen, avaan. Syksyn mittaan turvapaikanhakijoihin liittyvä keskustelu on ollut joka suuntaan liian…liikaa. Sen moni on jo havainnut, että sosiaalisessa mediassa on kaikki kohteliaisuus ja hyvät tavat unohtuneet. Eikä vain sosiaalisessa mediassa. Valtakunnan päättäjät ja mielipidevaikuttajat puhuvat tavoilla, jotka aiemmin olisi jyrkästi todettu kestämättömiksi tai sietämättömiksi. Ei siksi, ettei mielipiteitään saisi kertoa ääneen vaan siksi, ettei pelkästään keskustelemisen vuoksi ole perusteltua kyseenalaistaa yhteisiä sopimuksia ja kansainvälisiä sitoumuksia.

Mielipiteen ilmaisun vapaus on yhteisesti sovittu hyvä. Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus on sen tärkeimpiä kulmakiviä. Tuo julistus ei kuitenkaan lupaa, että saa sanoa mitä tahansa ja missä tahansa. Usein näyttää unohtuvan sen viimeinen artikla: ”Mitään tässä julistuksessa ei saa tulkita niin, että valtio, ryhmä tai yksityinen henkilö voi sen perusteella katsoa oikeudekseen tehdä sellaista, mikä voisi hävittää tässä määriteltyjä oikeuksia ja vapauksia.” (artikla 30) Toisin sanoen ne, jotka sananvapauteen vedoten tekevät rasistista propagandaa tai haluavat vähentää joidenkin kansanosien oikeuksia, eivät ole julistuksen suojeluksessa.

Voih – nyt tämä kirjoitus on menossa ihan väärään suuntaan. Ajatukseni oli ajatus pysäytyksestä. Jos junat ajavat samaa raidetta ja uhkaavat törmätä toisiinsa, on pakko pysäyttää – molempien! Nykyisessä somerytinässä ja katujen partioinnissa (vastaavia nähtiin Suomessa 1917–1918!) ei ole odotettavissa hyvää lopputulosta. On syytä pysäyttää ja pysähtyä, opetella katomaan samaan suuntaan.

Siksi mieleni riemuitsee niistä äänistä, jotka puhuvat ilosta ja yhdessä elämisestä. ”Me ei olla vastustamassa mitään, vaan tuomassa iloa aikana, jolloin maailmantuska tuntuu monella olevan erittäin suuri.” Näin sanaili Helsingin Tapanilassa ystävänpäivänä järjestetyn, yhteisöllisyyttä korostavan tapahtuman yksi järjestäjistä, Inkeri Hallamaa. Tapahtuman nimenä oli Rajaton ystävyys. Se oli organisoitu siksi, että paikallinen urheiluseura sai osakseen vihakampanjan järjestettyään turvapaikanhakijoille mielekästä tekemistä ja kutsuttuaan heitä harjoituksiin. Alueen asukkaita kokoontui osoittamaan tukensa kyseiselle seuralle, yhteisöllisyydelle, ilolle ja elämälle.

Iloa ilmaan siis. Se tässä on vahva viesti. Seis kaikelle vastustamiselle, kyllä ilolle ja elämälle.

 

Kyllä ilolle

5 kommenttia

  • Jouni Parviainen sanoo:

    Kiitos kehotuksesta.

    Junavertaus on osuva: onnettomuusuhka väistyy vain, jos molemmat junat pysähtyvät ennen veturien törmäystä.

    Ja lohdullista on se, että yhteenajon seuraukset lievittyvät, vaikka vain toinen juna ehtisi pysähtyä – tässä tapauksessa se tarkoittaa, että viisaampi osapuoli lievittää vastakkainasettelua ilon ja toivon enentämisellä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    “Iloa ilmaan” kehottaa blogisti.

    Ilo on hyvin raamatullinen sana. Roomalaiskirjeessä kerrotaan “sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.” Raamatussa luvataan myäs “Ilo Herrassa on teidän väkevyytenne”. Paavalikin kehotti iloitsemaan useammankin kerran.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pirjo Pyhäjärvi sanoo:

    Kirjoituksen alku tuntui tutulta. Väsyin KM24-blogien seuraamiseen suunnilleen niihin aikoihin, kun vapaa bloggaaminen lopetettiin. Väsyin vääntämiseen ja jankkaamiseen. Nyt muutaman vuoden tauon jälkeen yritän uudelleen. Vesan kirjoitus on rohkaiseva alku. Iloa ilmaan siis!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Heiskanen sanoo:

    Kiitos rohkaisevasta kirjoituksestasi. Olisi hienoa, jos tälläkin palstalla vain asiat riitelisivät eikä tulisi tunne: jos et ole samaa mieltä kanssani, olet minua vastaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Jotenkin jännä havaita miten tiukkoja me ollaan omien pohdintojemme merkityksestä. Kuitenkin uusia tekstejä tullee jatkuvalla syötöllä, niin paljon, että omamme katoavat historian hämärään hetkessä. Kymmen vuoden päästä ei kukaan muista mitä on itsekään kirjoittanut. Silti, jos joku vähänkin meitä tökkää, niin riita on valmis. Miksiköhän ne omat mielipiteet ja arvot on niin hirmuisen merkityksellisiä, ettei kritiikkiä voi antaa mennä toisesta korvasta saman tien ulos

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Vesa Häkkinen
    Vesa Häkkinen

    Kirkon kansainvälisen työn juoksupoika, pyrkimyksenä edistää kirkon mission toteutumista hiippakunnissa ja seurakunnissa. Töissä kirkon ulkoasiain osastolla.