Kuollut brassien musatähti aloitti helluntaikirkossa

Brasilialaisen laulaja-lauluntekijä Marílian kuolema perjantaina lento-onnettomuudessa on ollut uutinen hänen kotimaassaan. Joitain tunteja myöhemmin siitä tuli uutinen myös Suomessa. Vuonna 1995 syntynyttä muusikkoa jäi kaipaamaan pian kaksivuotias poika. Lentokoneessa kuoli myös neljä muuta henkilöä, kaksi heistä henkilökuntaa. Syynä pidetään törmäämistä sähköjohtoon.

Kuuluisan laulajan uran äkkiloppu lentokoneella ei ole maailmassa ikävä kyllä uusi asia. Argentiinan kenties kuuluisin tangolaulaja Carlos Gardel oli yksi lentokoneen uhri, jo vuonna 1935 ja 44 vuoden iässä. Schindlerin lista -elokuva alkaa Gardelin tangolla (Por una cabeza, 'turvan mitalla'): elämän järjettömiä kontrasteja, kun kolmannen valtakunnan illanvietossa tehtailija Schindler tekee tuttavuutta SS-miesten ja heidän bisnestensä kanssa. Vuonna 1983 vain 40-vuotiaana leikkauspöydälle menehtyneen brasilialaisen sambalaulaja Clara Nunesin tarina kertoo sekin siitä, että sävelet jatkavat omaa elämäänsä. Niin kuin Cessna-uhri, gospeltähti Keith Greeninkin sävelet. Onni onnettomuudessa, blessing in disguise?

Julkisuudessa on pidetty esillä myös sitä - vaikka vähemmän - että nuoren naisen ura kitaransa kanssa alkoi helluntaikirkossa Aparecidan (muttei sen Aparecidan, joka on maan katolisen kirkon pääkaupunki ja toisessa osavaltiossa) Assembléia de Deus -helluntaikirkossa. Tosin mitään gospeltähteä ei nuoresta naisesta tullut, toisin kuin hänen kuuntelemastaan Aline Barrosista. AD-kirkko on jo toista sataa vuotta vanha instituutio maassa, ja sen perustaja"isiä" ovat itseoikeutetusti ruotsalaiset: baptistipastorina aloittanut Gunnar Vingren ja hänen työmieskaverinsa Daniel Berg.  Vuonna 2011 tuli aiheesta tehtyä mm. Esse-lehteen (s. 3 tässä verkkolehdessä), kirkkokunnan täytettyä 100 vuotta.

Pyhäinpäivään kuuluu kuolleiden muistaminen. Tämä iltapäivä käynnistyy Goiânian Arenalla, Marílian ja hänen muusikkosisartensa kotikaupungissa, valtavalla muistohetkellä, paikallista aikaa kello 13 (Suomen aikaa klo 18). Muistotilaisuutta voi googlata esiin termein velório / wake tai katsoa vaikka täältä live-uutislähetystä.  Paikalle odotetaan jopa 100 tuhatta henkeä.

Jossei pyhäinpäivän jo muuten vakavaa tunnelmaa tahdo keskibrasilialaisella surutapahtumalla synkistää, niin voihan aina kuunnella ja katsoa Marília Mendonçan läpimurtohittiä Infieljoka kertoo sydänsuruista. Sisämaan sertanejo- eli "country"musiikkitähden perinnöksi jäikin uudistaa miehistä musiikkigenreä naisnäkökulman suuntaan. Ai se eu te pego -hitillä Michel Teló teki sertanejo-musiikkityylille vuosikymmen sitten sen, mitä nuori mies voi tehdä, vaikka jäikin yhden hitin ihmeeksi ainakin Euroopassa.

Ja miten sitten YouTube-suosio? Jotain ehkä kuvaa, että siinä missä Telón biisin alkuperäisversiota on katsottu vähän yli miljardi kertaa, on Maríliaakin käyty klikkaamassa 547 miljoonaa kertaa. Ja vain sitä Infieliä siis. Olisiko Maríliassa postuumistikin ainesta Brasilian Aretha Frankliniksi, joka haki itselleen, kansanosalleen ja musiikilleen kovasti kaivattua respectiä ja aloitti kirkon musahommista hänkin? No joo, Marília ei ollut papintyttö muttei anneta sen haitata.

Miten osallistua kaukomaan suruun? Pysähdytään vaikka toivomaan kukin omalta musiikkikanavalta jotain Marílian biisiä. Olkoonkin, että Michael Jackson on kerännyt 5 miljoonaa henkeä Rion rantakadulle joskus, niin Spotifyssa Marília oli 2020 ykkönen omassa maassan, maailman seuratuin online-konsertoija 3,3 miljoonalla  ja Latin Grammy -voittaja 2019. RIP.

Alakuva: yleisö saapui hyvästelemään laulajaa ja hänen setäänsä, jotka olivat avoimissa arkuissa valvojaisissa.

Marilian suosio näkyy videoiden suosiossa

 

 

 

 

 

 

 

 

velório