Etruskimerirosvoilla oli tapana kiduttaa vankejaan pakottamalla heidät kantamaan mukanaan kuollutta ruumista, johon heidät oli kiinnitetty. En tiedä, onko tarina tosi, mutta Augustinus kertoo näin olleen. Hän tuo tämän rangaistuksen esille puhuessaan ihmiskunnan lankeemuksenjälkeisestä tilasta; hänen mukaansa me elämme kuin nuo merirosvojen kiduttamat vangit, raahaten kuolevaista ruumistamme mukanamme. Kiitos tästä kuuluu hänestä Adamille.
Augustinus opettaa, että moni asia muuttui, kun ensimmäiset ihmiset rikkoivat Jumalan tahtoa vastaan. Heistä tuli syyllisiä. Heidän ruumiinsa lakkasivat tottelemasta heidän sielujaan. Heidän yhteytensä Jumalaan ja toisiinsa rikkoutui. Jumala rankaisi heitä, ilmoitti heidän elämänsä vastedes olevan työn ja tuskan täyttämää ja päättyvän kuolemaan. Hän karkotti heidät paratiisista maailmaan, joka on kaikkea muuta kuin onnen tyyssija.
Muutos tuli erottamattomaksi osaksi ihmiselämää syntiinlankeemuksen tähden. Augustinus katsoo, että paratiisissa elämä oli muuttumattoman onnellista ja tasaista, mutta synnin myötä ihmisten ruumiit alkoivat hivuttautua kohti kuolemaa. Muutosta ei voi pysäyttää. Se on tosiasia, joka vie ihmisen fyysisiä ja psyykkisiä resursseja. Ihmisten pitäisi tiedostaa muutoksen todellisuus itsessään ja ympäristössään ja toimia sen mukaan. Augustinus opettaa, että jokin, joka joskus on toiminut, ei välttämättä toimi aina. Ajan kuluessa ihmiset ja olosuhteet muuttuvat. Jotkut asiat on pakko muuttaa, että ne tehtäisiin oikein (ep. 138.1.4).
Synnin myötä kuolemasta tuli niin oleellinen osa ihmisyyttä, että se määrittää ihmiselämää. Augustinuksen mukaan ihminen on elossa siitä hetkestä, kun hän voi kuolla. Syntiinlankeemuksen myötä ihmisruumiit vääjäämättä etenevät kohti tuhoaan. Ihminen ei pysty puolustautumaan kuoleman hyökkäyksiä vastaan, vaikka kuinka räpeltäisi.
Augustinus uskoo, että ihminen kuolee, kun ruumis ja sielu eroavat toisistaan. Järjellisenä olentona ihminen on tietoinen kuolemastaan ja se pelottaa häntä. Piispa pitää kuolemanpelkoa osana ensimmäisen synnin rangaistusta. Moni on valmis tekemään paljon voidakseen pidentää elämäänsä vaikka edes vähän. Kuolemanpelon kanssa kamppailevia Augustinus kehottaa kääntymään Kristuksen puoleen ja pistämään toivonsa Ylösnousseeseen. Taivaassa kuolemaa ei enää ole. Jumalan valituilla on viimein oleva ruumiit, jotka ovat aidosti elossa, eivät toinen jalka haudassa.
—
(Tämä ei ole mielipidekirjoitus. Teen väitöskirjaa Augustinuksesta ja tarkoitukseni on näiden blogitekstien avulla avata hänen ajatteluaan nykyihmiselle ymmärrettävällä tavalla.)
Mies Augustinus normitti naisille annetavia ruumiinrangaistuksia? Määrittelikö ruoskien pituudet? Mitä hän ajatteli demooneista?
Nämä pikku kappaleet joita julkaiset , ovat olleet mielenkiintoisia miniportteja hänen ajatteluunsa. Jos haluaa kommentoida niin päätyy keskustelemaan Augustinuksen kanssa.
Augustinus tarkoitti varmaankin sananmukaisesti ,että sielu ja ruumis ovat ristiriidassa keskenään. Psykologisesti ottaen hän oli oikeassa. Biologinen perintömme vietteineen ja DNA ohjauksineen pyrkii ohjaamaan meitä mielihyvän suuntaan. Koska kaikki mielihyvä ei ole mahdollista tai sosiaalisesti hyväksyttävää tai yksilön omien arvojen vastaista, niin silloin ajautuu taistoon jossa kiusaus ja tahdonvoima arvojen pakottamana kamppailevat keskenään.
Luterilaisen teologian ja käytännön ja seurakuntatyön yksi perusongelma on siinä, että toimintaa ei muisteta päivittää. Augustinuksen opetus ei kaikilta osin ole ajatonta. Opiskelussa imeydytään niin tiukasti vanhojen oppisien opetukseen, että se ei voi olla vaikuttamatta tämän päivän käytännön toteutukseen.
Keskeistä on käsitys ihmisestä suhteessa Jumalaan, synnistä ja armosta.
Juuri näin Samuel!
https://youtu.be/_JgDTOIprKo