Mieheni sai uusimpaan blogikirjoitukseensa (Kuka loi helvetin?) kommentin, joka veti hyvin hiljaiseksi.
”Haluan kiittää blogistasi, joka on parasta sielunhoitoa perheellemme, joka elää nyt elämänsä suurinta kriisiä. Meilläkin on suurehko perhe, ja minä, perheemme äiti, olen sairastunut parantumattomaan syöpään. Tilanne on aivan järkyttävä eikä tilannetta tietenkään paranna se, että pelkään helvettiä ja kadotusta kuin hullu. … Emme tiedä, kauanko minä tässä enää keikun, sillä tarkkoja ennusteita on mahdotonta antaa. Mutta se, että huomaamme sinunkin elämäsi jatkuneen, lohduttaa meitä joka ikinen päivä monta kertaa.”
Kommentoija kertoo helvetinpelkonsa juontuvan herätysliiketaustastaan sekä sukulaisten ajatuksista ja opetuksista. Eikö tämän naisen elämäntilanne nyt hyvänen aika ole riittävän kohtuuton ja vaikea ilman tätä lisätaakkaakin?
Mikä meitä ihmisiä riivaa? Mikä saa meidät ajattelemaan, että kaikkivaltias, armollinen ja rakastava Jumala, iankaikkinen Isä on joku sadistinen sätkynukke, joka lykkää ihmisiä iankaikkiseen helvetin tuleen ihan vain sillä perusteella, mitä ihminen ajattelee, ei ajattele, tekee, ei tee, tuntee, kokee, uskoo tai luulee? Tällä kommentoijalla on sama kokemus uskonnosta ja uskosta kuin miehellänikin: jos käytät ehkäisyä, joudut helvettiin. Jos teet niin tai näin joudut helvettiin, ellet ehdi pyytää kaikkea anteeksi ennen kuolemaasi.
Eihän Jumala voi olla noin pieni, ihmisten säädeltävissä? Jos Jumala on, hänen ajatuksensa ovat niin kaukana ihmisen ajatuksista ja ihmisen logiikasta kuin taivas on maasta. Hänen on kaikki valta ja voima ja kunnia. Hän voi pelastaa kenet tahtoo. Ja Hän tahtoo pelastaa kaikki.
”Oma voimani eihän riitä
edes voimaa pyytämään.
Sinä silti et syytä siitä,
jaksat auttaa etsimään.
Sillä sinun on valta ja voima,
sillä sinun on valta ja voima.”
Jos Kristus on kantanut harteillaan koko maailman synnin, kuten ikivanhassa Jumalan Karitsa -hymnissä veisaamme, eikö se samalla tarkoita, että pelastus on vain ja ainoastaan ja yksin Jumalan teko – meidän puolestamme annettu ja vuodatettu. Kaikki on jo annettu anteeksi, kaikki on jo sovitettu. Meiltä ei vaadita mitään.
”Sinun valosi loistaa tiellä,
jolta muuten eksyisin.
Sinä, Mestari, kannat siellä,
missä horjun, kaadunkin.
Sillä sinun on valta ja voima,
sillä sinun on valta ja voima.”
Eikö tämä blogikommentin kirjoittajakin saa ajatella, että kun kuolema tulee, häntä vastassa ovat iankaikkiset käsivarret ja ikuinen syli, Jumala joka ei salli enää koskaan mitään pahaa tapahtua? Eikö hän saa uskoa, että kaikkivaltias pitää tavalla tai toisella huolta hänen lapsistaan ja perheestään, kun hänen on aika lähteä? Minusta se olisi oikeus ja kohtuus tuossa muutoin niin totaalisen turvattomassa ja kohtuuttomassa elämäntilanteessa.
”Ja kun lopulta päätän matkaa,
mitä silloin itkisin.
On vain armoa, jos saan jatkaa
täältä taivaan pitoihin.
Sillä sinun on valta ja voima,
sillä sinun on valta ja voima.”
Tämä aihe saa minut myös kyselemään: Millaiset oletukset – tiedostetut ja tiedostamattomat – ohjaavat elämäämme? Miten paljon oletukset ohjaavat käytöstämme, tunteitamme, valintojamme, hyvinvointiamme ja pahoinvointiamme? Ohjaavatko perimmäiset oletuksemme elämäämme hyvään vai huonoon suuntaan? Luovatko ne elämäämme turvallisuutta vai turvattomuutta? Ovatko oletuksemme ”totta” ja onko sillä merkitystä?
Jos oletamme Jumalasta jotakin, sillä voi olla ratkaisevan suuri vaikutus koko elämäämme – ja läheistemme elämään. Siksi olisi erityisen tärkeää pohtia tiedostaen, mitä juuri minä hänestä oletan, luulen, kuvittelen.
Ajattelenko, että Jumala ja pelastus lepäävät minun varassani, riippuvat minusta ja sanoistani, julistuksestani, oikeassa tai väärässä olemisestani, tiedostani, uskostani? Vai luotanko siihen, että Jumala hoitaa suvereenisti pelastuksen ja minä voin keskittyä olemaan lähimmäinen lähimmäiselle, voin asettua rinnalle ja kuulevaksi korvaksi ja auttavaksi kädeksi ilman taka-ajatuksia tai sanallisen hengellisen viestinvälittäjän roolia? Uskallanko luottaa Jumalan suuruuteen? Uskallanko olla rehellinen? Annako Jumalan tehdä työnsä ajallaan ja tavallaan? Mitä Jumalan työtoverina oleminen merkitsee? Rupeanko jumalaksi Jumalan paikalle vai onko minun tehtäväni olla ihminen ihmisen rinnalla?
En halveksu hengellistä puhetta enkä ajattele, että se olisi aina tarpeetonta. Tiedän myös, että Raamattuun vilpittömästi vetoavilla ihmisillä on hyvinkin erilaisia käsityksiä sekä Jumalasta että pelastuksesta. Minua kuitenkin lohduttaa se oletus, että yhdelläkään ihmisellä ei ole lopullista totuutta. Voimme vain kuunnella herkästi omaatuntoamme ja yrittää toimia niin kuin rakkaus vaatii. Totuus on yksin Jumalalla, jos Jumala on. Tämän täytyy riittää minulle.
(Virsitekstit ovat Siionin virrestä 275)
Älkää pelätkö, Älkää pelätkö, Älkää pelätkö kolmesataakuusikymentäviisikertaa Älkää pelätkö. Jeesus pyysi opetuslapsiaan menemään ja tekemään kaikki kansat hänen opetuslapsikseen. Omasta puolestani kiitos blogistille ja keskustelijoille. Henk.koht. mielipiteeni on, että blogissa käyty keskustelu vailla itsekorostusta ja pelottelua tai uhkailua on laadultaan ainoa mahdollinen tyylilaji , jolla voisi kuvitella tehtävän kaikki kansat Jeesuksen opetuslapsiksi.
Olen samaa mieltä Tuula!
Siihen aikaan Herran ja muun yliluonnollisen pelko oli niin suuri. Piti siis rauhoitella, ettei kaikki olisi juossut karkuun. Ovatko asiat mielestänne nyt niin, että tämä sana on tärkein: Älä pelkää Jumalaasi, olipa asiat miten tahansa???
Jumalaa pelkäävän ei tarvitse pelätä mitään muuta, helvettiäkään.
Ari, Jumalan Rakkaus ilmestyi maailmaan Kristuksessa, siinä on Jumalan tahto ilmoitettu, että kaikki jotka uskovat Häneen, saavat syntinsä anteeksi hänen nimessään ja pelastuvat kadotukselta, joka synnin tähden on tulossa maailmaan.
Jos pidät tuota väkisin pelastamisena, että Jumala on asettanut Kristuksen oveksi elämän ja kuoleman väliin, niin asettaisin ajatuksen mielummin niinpäin, että miksi Jumala on niin armollinen, että yleensä pelastaa ketään? Mehän olemme kaikki kelvottomia syntisiä! Kaikki ovat kelvottomiksi käyneet ja vailla Jumalan kirkkautta. Ei ole yhden yhtä, joka hyvää tekee. (Siis, ei yhtään, joka ansaitsee pelastuksen)
Jumalan oli Kristuksessa ja sovitti maailman synnin. Ei ole syytä kysellä mikseivät kaikki usko, sillä valinta on Jumalan. Armovalinta on Jumalan. Tässä kohtaan meidän täytyy olla hiljaa ja nöyrtyä Jumalan tahtoon. Meidän valinta ja tahto ei vaikuta siihen kuka saa Armon Jumalan silmien edessä.
Jumala näkee vain Kristuksen, kun Hän pelastaa. Kaikki synti on asetettu Hänen päälle, meidän pelastuksemme tähden. Jumala pelastaa ihmisen Armosta, Kristuksen tähden.
Jumala kyllä tietää meitä paremmin ja näkee jokaisen sydämmeen, Hän pelastaa jokaisen Kristuksen päälle toivonsa heittäneen.
Meidän ei ole onneksi mahdollista nähdä toistemme sydämmiin, että voisimme arvostella kuka uskoo oikein ja kuka väärin. Jos joku näin tekee, niin hän on ottanut Jumalan paikan. En suosittele.
Lauri Lahtisen kysymys jumalanpelosta on oivaltava ja aiheellinen. Itse kuitenkin ajattelen ihmisen tarvitsevan myös tässä ajassa ennen kaikkea ja kipeästi viestiä: Älä pelkää, älkää peljätkö.
Miten te ymmärrätte Raamatun peräänkuuluttaman myönteisen jumalanpelon? Itse miellän sen joksikin ihan muuksi kuin kauhunsekaiseksi, uhkaavaksi peloksi. Ajattelen sen sanattomaksi, syväksi kunnioitukseksi majesteettisen kaikkivaltiaan edessä. Ajattelen sen kai myös ymmärrykseksi Jumalan suuruudesta ja ihmisen pienuudesta. Minulle on muodostunut hurjan tärkeäksi Raamatun sana, jonka mukaan Jumala on rakkaus ja rakkaudessa ei ole pelkoa. Ja tämä on mielestäni kaikkea muuta kuin lällyä. Tämä on väkevää evankeliumia.
Jumalanpelko on sitä, että tajuaa Jumalan olevan Jumala ja ihmisen olevan ihminen. Jumala, joka perustelisi ihmiselle tekojaan, ei olisi Jumala.
Näen, että jumalanpelko on sitä, että pelkää olla tottelematta Jumalaa.
Jeesus Kristus on tietysti malliesimerkki jumalanpelosta. Herealaiskirjeen 7. luvussa jakeen 5 loppuosa kertoo Vapahtajastamme seuraavaa:
”hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden”(KR38),
”häntä kuultiin suosiollisesti hänen jumalanpelkonsa takia.”(UM),
”hänen uhrirukouksensa kuultiin, koska hän taipui Jumalan tahtoon.”(KR92)
”ja on myös kuultu, että hän Jumalaa kunnioitti.”(Bilia1776)
Alkutekstin ja sanakirjatiedot voi tarkistaa esimerkiksi osoitteesta: http://www.blueletterbible.org/Bible.cfm?b=Heb&c=5&t=KJV#s=t_conc_1138007
Emilia Karhu :”Minulle on muodostunut hurjan tärkeäksi Raamatun sana, jonka mukaan Jumala on rakkaus ja rakkaudessa ei ole pelkoa. Ja tämä on mielestäni kaikkea muuta kuin lällyä. Tämä on väkevää evankeliumia.”
Olen samaa mieltä ja kun ajattelen tilannetta, jossa lapsena Raamattuun turvauduin, niin kuinka olisin voinut pelätä Häntä, johon turvauduin ja joka poisti pelkoni.
http://blogiarkisto.kotimaa.fi/43d0638bc06d/blogit/vanhat/article/?bid=263&id=11536
Jeesus Sanoo selkeästi mitä on Jumalan pelko:
Matt. 10:28
Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.
Edellä on Jeesuksen Sanat evankeliumista, siis uskotko ne?
Mielenkiintoinen kohta, Ari. Viittaakohan Jeesus Jumalaan vai saatanaan? (Tarkoituksella tuo alakerran isäntä pienellä, on sen verran hampaankolossa sitä vastaan, että en puhuttele isolla alkukirjaimella enkä persoonapronominia käytä)
Elias Tanni, nyt ymmärrän kuinka paatuneella sydämellä ei voi kuulla Jeesuksen Sanoja.
Siis JOS saatana olisi joka voisi helvettiin hukuttaa niin eikö silloin Jumala olisi voimaton pelastamaan ihmisiä?
Tähän liittyy myös seuraava Jeesuksen Sana:
21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’
23 Ja silloin minä lausun heille julki: ’Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät’. (Matt.7)
Ari Pasanen: En pidä siitä, että nimittelet toista keskustelijaa sydämeltään paatuneeksi. Sinulla tai kenelläkään muullakaan ihmisellä ei ole siihen oikeutta eikä valtaa. Sydämen tilan tietää Jumala yksin.
Ensinnäkin: Minun sydämeni tilan tietää vain Jumala. Siihen väliin ei ole kenelläkään asiaa.
Toisekseen: En millään omilla suorituksilla, uskoontuloilla tai uudestisyntymisillä pärjää tässä elämässä (enkä sen jälkeenkään). Jokainen hetki, jonka elän, on Jumalan armon varassa. Jokainen hetki elämäni jälkeen on Kristuksen pelastustyön varassa.
Kolmannekseen: Miksi Jeesus puhuu tuossa Matteuksen evankeliumissa luvussa 7 itsestään 1.persoonassa sinä, jolla on valta päästää kuoleman rajan yli, mutta puhuu 3.persoonassa 10. luvussa? Eikö olisi luontevaa. että hän siinäkin puhuisi itsestään minä-muodossa?
Elias lukee tarkasti Raamattua: ”Miksi Jeesus puhuu tuossa Matteuksen evankeliumissa luvussa 7 itsestään 1.persoonassa sinä, jolla on valta päästää kuoleman rajan yli, mutta puhuu 3.persoonassa 10. luvussa?”
Voisiko se olla niin, että 7. luvun otteessa Jeesus puhuu itsestään ja 10. luvussa jostakin muusta persoonasta?
”Hän, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin”, on mitä ilmeisimmin Jeesuksen Taivaallinen Isä. Nämä Isä ja Poika kun ovat aikamoisen kiinteässä yhteistyössä Raamatun kirjoitusten mukaan.
Ollakseen Jumala, Hänellä täytyy olla myös Tuomiovalta.
Meidän tulee kunnioittaa tuota ”Yksin valtaa” ja katsoa Kristukseen, jossa taas ei ole Tuomiota. Kristus viittaa puheissaan tuomioon, mutta ei koskaan käytä sitä puheissaan. Päinvastoin Hän toi maailmaan sovituksen ja iankaikkisen elämän sanat.
Täytyy muistaa myös, että Rakkaus on väkevämpi kuolemaa ja tuonelaa (Saarnaajan kirja) Raamatusta löytyy selkeät sanat Jumalan Tuomion vakavuudesta, jota on syytä kunnioittaa niin, että me annamme Sanan olla sellaisenaan voimassa ja luottaa yksin sen Voimaan. Pyhä Henki tuo esiin, synnin, vanhurskauden ja tuomion.
Jumalan pelko on ikääkuin puuroon siroteltu suola. Se antaa maun, mutta ei näy muuten. Jumalaa meidän pitää peljätä ettemme tee väärin. Väärin tehtyämme emme saa pelätä Jumalaa. Vaan rohkeasti rientää Ristin evankeliumin kautta Jumalan rakastavaan syliin.
Jo eilen huomasin, että kommenttisi ovat mitä parhaimpia hartaushetkiä päivän lomassa. Kiitos tästäkin.