Jos jokin on tullut selväksi piispainkokouksen kirkollista vihkimistä koskevan esityksen julkistamisen jälkeen, niin se on se, ettei millään puheella ja kirjoituksella voida enää vaikuttaa kantoihin. Päätöksiä on tehtävä nyt.
Eräiden kirkollisten järjestöjohtajien allekirjoittama tuore kannanotto osoittaa yksiselitteisesti, että sen takana olevat tahot eivät vuosikausiin ole ottaneet vastaan mitään toisella kannalla olevien argumntaatiosta. Eivätkä ne myöskään ota, vaikka sitä jatkettaisiin kuinka pitkään vielä.
Edes keskeisistä käsitteistä, termeistä tai niiden sisällöstä ei ole yhteistä käsitystä. Kannanotossa ei edes mainita sukupuolista suuntautumista. Sen sijaan operoidaan sanoilla “homoseksuaaliset parisuhteet”, “tällaisissa parisuhteissa elävät”, “samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteet”,” homoseksuaalinen elämänmuoto”, “homoseksuaalisuutta kokevat”,“homoseksuaalinen taipumus”, “avioliittokäsitys ja -käytäntö”
Kannanoton muotoilut ovat kuin sekakomiteatyön kooste, jossa kaikki eri osapuolet ovat saaneet käyttää haluaamaansa ilmaisua, koska sukupuolista suuntaumista ei tunnusteta siksi mikä se on. Joko ei tiedetä, mistä on kysymys tai yritetään petitellä sitä sanataiteilulla.
Piispat ovat omassa ristiriitaisesssa esityksessään oikealla asialla, vaikka ovatkin surullisen myöhässä. Viimeistään nyt on selvää, että pölyn laskeutumista odotettiin aivan turhaan näin pitkään. On käynyt täysin selväksi, että kirkossa on useissa asioissa keskenään jännitteistä opetusta. Ei vain avioliiton suhteen, vaan monissa muissakin asioissa. Avioliittohan ei ole luterilaisen kirkon oppia koskeva kysymys. Ison kertomuksen alla on monta perusteltuakin erilaista korostusta. Se on yksi kansankirkon perusominaisuuksista ja se on myös sen voima.
Enää nykyistä hullunkurisemmaksi tämä prosessi voisi kääntyä, jos seuraavaksi kävisi niin, että keskustelun vastapuolten ääripäät yhdessä äänestäisivät aikanaan kirkolliskokouksessa tämän jo syntyneen tosiasiallista asiantilaa vastaavan esityksen nurin. Ja se kaikkein kelvottomin vaihtoehto eli nykyisen käytännön ja kirkon omien säännösten välinen ristiriita jatkuisi. Sille nauraisivat jo vaivaisukotkin kirkkojen porstuassa.
Niin ja aamen! Kiitos, Risto, osuvasta kirjoituksestasi ja analyysistasi! Minunkin silmäni avautuivat lopullisesti kuin luin ne. herätysliikejohtajien (btw. harhaanjohtava asian esittely!) kirjoituksen piispainkokouksen ehdotuksen. Se on surullista luettavaa. Toisaalta selkeyttää tilannetta, että he ilman mitään lievennyksiä toteavat homoseksuaalisuuden sinällään ja kokonaisuudessaan olevan synti. Hämmästyttää vain, eikä lääketieteen tai psykologian havainnot ole merkinneet noille kirjoituksen laatijoille mitään. Toinen asia, joka vahvisti oman linjani esille tuomista, oli arkkipiispan esiintyminen YleTV1;n Perjantai-ohjelmassa. Ja hyvä tosiaan, että piispat nyt tekivät tuollaisen esityksen. Jos se ei kelpaa konservatiiveille, niin silloin yhteinen pohja on poissa – ja on se tosiallisesti muutenkin ollut poissa. Jos nuo kirkkomme toimijat julistavat kirkkomme harhassa olevaksi ja jotkut liikkeiden edustajat jopa Paholaisen kätyriksi, on selvää, ettei yhdessä voi jatkaa. Parempi jatkaa kirkkona ja katsoa, mitä kukin sitten tekee. En itse jaksa enää maanitella noiden ryhmien ihmisiä olemaan erilaisten jäsentemme kirkossa. Arrggh!
…kirjoituksen piispainkokouksen ehdotuksesta.
Toivo. Ainakin olemme samaa mieltä siitä että olemme vankasti eri mieltä. Ville Auvisen blogit tästä aiheesta Seurakuntalaisessa tuovat mielestäni hyvin esille sen, mitä kohden olemme syöksymässä, jos ”kompromissiehdotus” hyväksyttäisiin kirkolliskokouksessa.
Valitettava totuus on, että me kaikki ihmiset olemme myydyt synnin alaisuuteen ilman mitään lievennyksiä. Luther ei osoittanut minkäänlaista sympatiaa tuota ns. ”viimeistä saareketta” kohtaan josta hän syytti kartusiaanimukkeja, jotka hänen mielestään olivat tuoneet sen Saksan maaperälle.
Marko, Kommentoin Villen fb-jullkaisun yhteydessä hänen kirjoitustaan. Totesin, että hänen esittämänsä skenaario on sinällään ”järkevä”, mutta toisaalta ”hätävarjelun liioittelua”. Ei nyt puheena olevan asian myönteinen ratkaisu vie kirkkoa perikatoon eikä se toisaalta tee myönteistä ihmettä. Se on lopulta melko marginaalinen, mutta toisaalta merkittävä juuri luotuisuuden ja yhdenvertaisuuden näkökulmista. Itse ajattelen, että voimme eri tavoin ajattelevina olla samassa kirkossa. Kavahdan ja kauhistun toki hengellistä ”leimaamista”, jolla meidät asiaan myönteisesti suhtautuvat leimataan Raamatun sanasta luopujiksi ja jopa Paholaisen asialla oleviksi. Ei se niin ole: olemme kaikki vajavaisia ja syntisiä. Sellaista toistemme hyväksyvää ja armollista henkeä voimme rakentaa yhdessä. Sitä toivon.
Ja vielä Markolle: Tuo ylläoleva kommenttini on turhautumisen purkaus juuri siitä, että asiaan ratkaisua hakeviin on suhtauduttu niin tylysti, muiden muassa piispoihimme.
Toivo. Selvästi on havaittavissa, että piispainkokouksen päätös on aiheuttanut muutoksen ilmapiirissä. Palmusunnuntain messussa totesin, että nyt entistä enemmän painotetaan tätä ratkaisua piispainkokouksen hengessä. Saarnan teksti koski Jeesuksen temppelin puhdistamista. Hyvin ja selkeästi kirkkokansalle tuli esille mitä tarkoitti Jerusalemin temppelin eri osat ja minkä osan Jeesus puhdisti, kun markkinameiniki oli tunkeutunut esipihaan, joka oli varattu hiljentymiselle ja rukoukselle.
Sivuten Jeesuksen ristiinnaulitsemista ilmi tuli myös, että temppelin esirippu repesi kahtia. Tie alttarille oli auki. Tähän liittyen pappi totesi, että alttari on auki kaikille toistaen sen vielä painokkaasti – auki kaikille! Ilman muuta se on auki kaikille, muttei kaikelle, jonka hän jätti sanomatta. Hänet tuntien tiesin kyllä mihin noilla sanoilla – auki kaikille – viitattiin.
-olemme kaikki vajavaisia ja syntisiä.
Toiset vajavaiset ja syntiset pitäytyvät Mark. 10:8
Toiset vajavaiset ja syntiset ovat löytäneet uuden Gender ideologian, joka luo painetta avartaa avioliiton käsitettä.
Joidenkin on vaikea ymmärtää, miksi uuteen hyppääminen on niin vaikeaa?
”ylläoleva kommenttini on turhautumisen purkaus juuri siitä, että asiaan ratkaisua hakeviin on suhtauduttu niin tylysti,” (Toivo Loikkanen)
Konservatiiveja moititaan tylyydestä. Pohjoismaitten luterilaiset ovat kovin pieni joukko Kristuksen maailman laajuisesta kirkosta. Kirkkoa voisi katsoa avarammilla silmälaseilla?
Piispojen esitystä voidaan ja tuleekin tarkastella useastakin eri näkökulmasta.
Aivan aluksi on todettava, että Kristus kyllä tiesi mikä on ollut luojajumalan alkuperäinen tahto ja tarkoitus. Hänellä oli lausuessaan Matteuksen ja Markuksen evankeliumikirjoituksiin päätyneet lauseensa käytettävissään kaikki se sama teiteellinen tieto mikä meidän aikakaudellamme tiedetään. Asiasta muuta väittämällä ajaudutaan pois kristinuskon sisäisestä tunnustuksellisesta boxista. Samalla on todettava ettei Kristuksen lauseiden alkuperäisillä kuulijoilla kuitenkaan ollut kaikkea tätä tietoa.
Edellä olevan lisäksi meidän on lutettava siihen, ettei Pyhä Henki, ohjatessaan Raamatun tekstien kirjoittajia ole sattanut siihen tekstejä joita ei Jumalan tahdon mukaan tulisi Raamatussa olla.
Kristuksen sanat ”maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi.” vastaavat edelleenkin kirkkomme opetusta. Mikäli joku tällä perusteella kokee ettei kirkko ole hänelle ”turvallinen tila”, hän varmaankin kokee turvattomaksi myös biologian oppitunnin, jolla kerrotaan että hedelmoittymiseen tarvitaan sekä naisen että miehen sukusolu. Kirkkomme käyttämässä kateksimuksessa lukee ”Jumala on luonut ihmiset miehiksi ja naisiksi. Seksuaalisuus on osa Jumalan luomistyötä. Sen tarkoitus on palvella miehen ja naisen välisen suhteen syntymistä ja säilymistä.”. Katekismuksessa olevaa tekstiä ei ole tarkoitettu kenenkään loukkaukseksi, eikä kenekään pitäisi sitä sellaiseksi ottaa.
Sikäli kun olen piispojen esityksen oikein ymmärtänyt, edellä kirjoittamaani opetusta ei ole tarkoitus muuttaa, vaan avata perinteistä avioliittokäsitystä muuttamatta kirkollinen avioliittoon vihkiminen ja avioliiton siunaaminen myös sellaisille kihlapareille, joihin edellä viittaamani kuvaus ei sovi. Tämä avaa tarkastelulle toisen näkökulman. Tästä näkökulmasta katsottuna piispojen ja kirkolliskokouksen haasteena o löytää ja muotolla ehdotetulle ratkaisulle edellä kuvattua, kirkon perinteistä opetusta poissulkemattomat teologiset perusteet. Joidenkin mielestä mahdoton tehtävä, joidenkin toisten mielestä ei.
Biologoia itsessään ei ole syrjivää, vaikka se voikin tuntua epäoikeudenmukaiselta. Mitä sitten on syrjimättömyys
ja mitä tarkoitaa käsite ”turvallinen tila”. Tässä on sitten kolmas näkökulma asiaan. Mikäli turvallisella tilalla tarkoitetaan sellaista tilaa, jossa vältymme kohtaamasta elämän ristiriitoja, ei sellaista tilaa löydy mistään. Kirkkomme opetuksen mukaisesti ihminen Jumalan kuvana kelpaa Herralle ilman yhtään omaa tekoa. Jumala rakastaa meitä kaikkia juuri sellaisina kuin olemme.. Me kaikki kelpaamme Jumalalle silkasta armosta, eikä Jumala edellytä meidän muuttuvan identiteetiltämme joksikin toiseksi ihmiseksi. Tämän pitäisi riittää meille turvalliseksi tilaksi ihan riippumatta siitä vastaako kirkkomme opetus avioliitosta tätä meidän omaa identiteettiämme.
Riippumatta siitä mistä edellä kuvaamastani näkökulmasta asiaa lähestymme, päädymme kuitenkin siihen, että osa kirkkomme jäsenistä pitää Jumalan tahdon vastaisena sitä, mitä toinen osa jäsenistä pitää puolestaan Jumalan tahdon mukaisena. Kolmas joukko, joiden mielestä Jumalan tahdolla ei ole asiassa merkitystä, jäänee toivottavasti kirkollisten päätöksentekijöiden keskuudessa vähäiseksi.
”Katekismuksessa olevaa tekstiä ei ole tarkoitettu kenenkään loukkaukseksi, eikä kenenkään pitäisi sitä sellaiseksi ottaa.”
”Biologia itsessään ei ole syrjivää, vaikka se voikin tuntua epäoikeudenmukaiselta.”
Kiitos J. Kivimäki!
Luonnonlakeja ei voi muuttaa, mutta piispat ja kirkolliskokoukset voivat erehtyä.