Kun Nukku-Matti tekee jatkuvasti oharit…

Kun synnyin, olin aivan täydessä unessa: Silmät ummessa ja suu kiinni. Kätilö antoi minulle siitä hyvästä selkään. No, minähän oitis avasin silmäni ja rupesin huutamaan kuin ensimmäistä päivää. Muut huoneessa olijat hurrasivat, mutta minä pahoitin mieleni moisesta toimenpiteestä ja päätin kostaa. Kun minua punnittiin ja mitattiin, minä onnistuin pissaamaan hoitsua suoraan silmään, kertoivat tavallisesti luotettavat tietolähteet.

Arvelen, että tästä syntymätraumasta johtuen minusta tuli todella huono nukkuja. Olen aina ollut yöaikaan levoton ja rauhaton, hyörinyt, pyörinyt, kierinyt, sätkinyt, potkinut ja mätkinyt makuusijallani.  Ja nyt eläkkeellä kaikki on mennyt vieläkin huonompaan suuntaan, vaikka enää ei pitäisi olla mitään syytä stressiin. Työelämä ei enää tuo paineita, mutta rehellisyyden nimissä on todettava, ettei työelämä stressannut minua syntymänkään hetkellä.

Minulta on jostakin syystä nukkumisen idea päässyt hukkumaan, vaikka eteeni kannetaan jatkuvalla syötöllä erilaisia juttuja siitä, mitä kamaluuksia ihmistä kohtaa, jos ja kun hän ei nuku. Olen laittanut kaksi juttua blogin perään malliksi. Vaan eihän se kukkokaan käskien nuku, vai miten se nyt meni? Jos asia olisi pelkästä valistuksesta kiinni, niin eihän tässä olisi hätiä mitiä: Olisin valmis nukkumaan ihan vaikka vain miellyttääkseni lääkäreitä.

Iltapäivälehdistämme toisella on tapana julkaista jatkuvasti juttuja otsakkeen OLETKO AINA TEHNYT TÄMÄN VÄÄRIN alla. Syyllisyydentuntoisena ihmisenä olen valmis jo tunnustamaan, että olen varmaankin tehnyt ihan kaiken väärin, kun olen laiminlyönyt itseäni koko työssäoloaikani elämällä hirveänkauheankamalan epäsäännöllistä elämää. Nyt sitten lienee tullut maksun aika?

Äitini oli huono nukkuja, joka kerran sanoi, että on hyvin onnellinen, jos saisi edes joka toinen yö vähän nukutuksi. Hänen isänsä ei tainnut nukkua senkään vertaa. Voi, miksi tällaisten asioitten pitääkään olla  perinnöllisiä! Oikeastaan kyseessä on ainoa perintömuoto, josta verottaja ei ole kiinnostunut. Ainakaan vielä. Voihan olla, että jos maailma ei ihan heti lopu, niin vielä ehditään verottaa nukkumisesta, hapen haukkaamisesta ja – olemassaolosta!

Olen tähän mennessä kokeillut kaikenlaiset poppakonstit ja Pirkka-niksit, lukenut unikirjoja ja kirjoja unesta, olen jopa käynyt nukkumassa unilabrassa erikoispatjalla. Jännää oli, että kun minulta aamulla kysyttiin, montako tuntia arvelin tuona testiyönä yhteensä nukkuneeni, niin sanoin neljä – ja samaa sanoivat testituloksetkin.

Kotona olen kiinnittänyt huomiota ns. unihygieniaan: olen investoinut vuoteeseen, patjaan, peittoihin, tyynyihin sun muihin hygieniatuotteisiin. Painopeittoa minulla ei tosin vielä ole, mutta arvelen sen etäisesti  muistuttavan pakkopaitaa. Sen sijaan vartalotyynyn hommasin hiljattain. Se on puoli metriä leveä  ja puolitoista metriä pitkä ja paksu  Hötköpötkö.

Onneksi ette ole näkemässä, miten meikäläisen vuoteesta on tullut yöllinen painimolski: Kylkinukkujana vaihdan tuon tuostakin kylkeä, mutta kun olen halailuotteella kiinni Hötkiksessä, minun on tartuttava öiseen painikaveriini jalkalukolla ja niskalenkillä ja sitten itse hurjasti pyörähtäen nakattava jättityyny yliolkaisesti toisen kylkeni puolelle.  Ja hyökättävä itse perään. Ja vielä katsottava, ettei kissa jää jalkoihin.

Ennen Noutajan (se on huomattavasti synkempi tyyppi kuin Nukku-Matti) tuloa haluaisin vielä päästä kokeilemaan äly-yöpukua. Se olisi kuin vauvojen potkupuku, mutta vähän isompi. Siinä olisi huppu kera unimaskin sekä housunsuut ja hihansuut kiinni ommeltuina. Puku osaisi hieroa, keinutella ja muutenkin rentouttaa nukkujakandidaattia. Siitä voisi valita tuudittavaa musiikkia tai pyytää sitä laskemaan tuhannesta alaspäin  kolmen numeron välein.  Tarvittaessa se osaisi monotonisella äänellä lukea EU-direktiivejä aina siihen asti kunnes äly-yöpuvun sisällä olija saisi tarpeekseen, kyllästyisi ja mieluummin nukahtaisi.

Yön pitkinä tunteina minulla on ollut aikaa ajatella kaikenlaista, mikä seikka minua sitten viimeistään on pitänyt hereillä. Ennen nukkumista kun pitäisi olla aivan tylsää, ei mitään virikkeitä, vain pelkkiä vaivaannuttavia rutiineja. Niitä karkuun pääsisi vain suostumalla nukahtamaan.

No, jos ihan rehelliseksi heittäydyn, niin pelkään alitajuisesti, että jonakin yönä kissa ottaa ja tappaa Hötköpötkön ja suolistaa sen saman tien.

Hyväksi lopuksi tältä paikalta: Tiedän, että tämä ei ole se valvomisen muoto, jollaista meidän Herramme odottaa meidän harjoittavan. Sen sijaan tiedän, että uni on kuin pieni kuolemaharjoitus:  Kun tai jos me saamme unta, me emme ole tuossa tilassa enää itsemme omat. Siksi meidän kannattaakin toivottaa itsemme iltarukouksessa Herramme haltuun, sillä muutakaan suojaa meillä ei ole. Jos ja kun heräämme aamulla, sitä ei tee herätyskello vaan meidät herättää itse Jeesus Kristus. Kyseessä on oiva ylösnousemusharjoitus. Herra on jo ylösnoussut, nouse siis sinäkin. Ja sitten nostetaan ylös se pää, jossa silmät ovat.

Jos taas en aamulla sijaltain nousisi, niin olen toki jo nukkumaan mennessäni muistuttanut Luojaani siitä, että taivaaseen ota tykösi. Illalla olen jo ikään kuin pakannut kaiken tarvittavan valmiiksi. En ole velkaa kenellekään, en riidoissa kenenkään kanssa. Olen valmis jättämään taakseni kaiken maallisen mammonan. Voin ja saan lähteä rauhassa. Monien mielestä omassa vuoteessa pois nukkuminen olisi kaikkein coolein lähtötapa. En vastusta.

Ja sitten siellä taivaassa ajattelin ensi töikseni nukk… ai, mutta saakohan siellä ollenkaan nukkua, jos koko ajan vaan soitetaan, lauletaan ja palvotaan?

 

Kuva: Yhtenä yönä, kun uni ei tullut, lähdettiin Hötköpötkön kanssa retkelle olkkariin.

Tässä lupaamani uni-aiheiset linkit:

Hesari:

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000006038845.html

Me Naiset (sic!)

https://www.menaiset.fi/artikkeli/hyva-olo/terveys/unilaakari-puolet-suomalaisista-arkisin-vasyneita-ja-moni-hoitaa

9 kommenttia

  • Viheliäisestä vaivasta olet saanut seuralaisen itsellesi. Itse olen ollut hyväuninen, mutta vaimoltani saan aina joskus raporttia miten vaikeaa on, kun uni vain ei tule.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Lauri, oletko koskaan pohtinut, mihin hyvät unenlahjasi perustuvat? Miksi olet niin hyvä kaveri Nukku-Matin kanssa?

      Sanotaan, että hyvä omatunto on paras päänalunen. No, tyynykauppiaat voivat olla vähän eri mieltä tästä sanonnasta. Teologina voisin tietysti pohdiskella, pitääkö paikkansa, että nukkuessaan ihminen ei tee syntiä. Vaan miten sen päänsä saisi yötä vasten nollatuksi niin, että ylikierrokset loppuvat, että malttaisi vain nukahtaa?

      Entä miksi eläkkeellä olevan arvonimi on englanniksi retired? Tarkoittaako se, että henkilö on taas tai jälleen väsynyt?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ehkä se on niin, että hyväuninen ei ymmärrä toisen ongelmaa tällä alueella. Unen tulo illalla on ollut niin itsestään selvää, etten ole tuntenut siitä edes kiitollisuutta. Mieleen tulee muisto vuodelta 1962. Olin juuri muuttanut maalta Turkuun ja uusi maailma tarvitsi paljon aikaa, kun piti tutustua kaikenmaailman asioihin, eivätkä tyttölapset olleet vähäisin osa siinä. illat venyivät. Olin Valion maitoautossa hanslankarina ja työ alkoi klo 06.00. Takana vain muutama tunti unta. Kun lähdimme maitolavoja kiertämään, niin minä nukahdin, joka lavan välillä, joten kuski ei kai tykännyt, kun siirrettiin toiseen vuoroon, joka olisi ollut vielä tuntia aikaisemmin, johon en sitten enää kyennyt. Olisikohan univaikeudet myös vähän perinnöllisiä? Vaimon vanhemmat saattoivat keittää kahvia klo 03.00 yöllä, kun kerran valvotti, niin siitä voi ainakin osittain nauttia. Minun kohdallani ei tuo omantunnon puhtaus ole ollut siunauksena. Kyllä on nukuttanut silloinkin, kun omatunto on ollut levoton.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jari-Pekka Peltoniemi sanoo:

    Tämä oli hyvä kirjoitus, Ruttopuiston rovasti, kiitos tästä!

    Olin 26 vuotta työssä pienessä sähköinsinööritoimistossa. Eräs työkaverini kertoi, että jos hän ei saa unta, paras keino unen saamiseen on sähköturvallisuusmääräysten lukeminen.

    Eläkkeelle jäätyäni vuorokausirytmini on muuttunut. Kun ei ole yleensä mihinkään kiire, nukun silloin kun nukuttaa ja valvon muut ajat. Tämä on johtanut siihen, että yleisin nukkumaanmenoaika on noin kello 2 yöllä. Ja sitten herään joskus 11:n jälkeen, joskus menee yli 12:n. Mutta sen ei pitäisi kuulua kenellekään, joa suomalaisena elän Amerikan aikavyöhykkeellä, vaikka asun Suomessa.

    Nykyisin tavallisia ihmisiä syyllistetään milloin minkäkin asian takia. Syöminen on joskus lähes ”terveysterrorismia”. Kaikki, mitä tavallinen kansalainen syö, todetaan tutkimuksissa ja median jutuissa epäterveellisiksi. Voisi jopa sanoa, että mitä maukkaampi ruoka, sitä vaarallisempi se on. Syöpää ja sydäntautia voi hankkia itselleen syömällä epäterveellisesti. Eikä siinä mitään, varmaan näin onkin, mutta kun vuoden päästä on uudet terveyssuositukset. Silloin tappavan epäterveellisiksi luokitellut jutut ovatkin nyt terveellisiä – ja päinvastoin.

    Ihmisen elämä on sen verran lyhyt, että sen toivoisi olevan sellainen, josta itse nauttii. Uni- ja ruokasuositukset tuovat ahdistusta ja syyllisyydentunnetta – aivan turhaan. Ihmisen elämä on hänen elämänsä, ei kenenkään muun.

    Eletään sillä tavalla kuin itse haluamme, kunhan emme vahingoita toisia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Valvomaan ja rukoilemaan…. Onko synti olla huono nukkuja? Miten se on oma syy? Olenpa tätä pohtinut kerran jos toisenkin. Se on yksi ominaisuuteni, kuten vasenkätisyys. Levottomat jalat olen perinyt joltain esiäidiltä. Näillä vain on mentävä kohti tuhkausta, Jeee

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Itse sain avun hengitystekniikasta, jossa opetellaan hengittämään ja keskittymään siihen. Tämän opin jo lapsena äidiltäni ja palaan siihen aina, kun uni ei tahdo tulla ja toimii… Ainakin minulla. Ohessa video tekniikasta, joka lienee vanhaa intialaista yoga perinnettä. https://youtu.be/RI71gFrp8w4

    Toivotaan, että saat avun ja levon…

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Ismo: Parikymmentä vuotta sitten mä jopa opetin ryhmille rentoutumista ja hengitystekniikoita, mutta sitten minusta tuli luopio, jotenkin minulta vain loppui usko noihin systeemeihin. Syytä siihen en tiedä. Mahtoiko minulle riittää se, että pystyin rentouttamaan muita, mutta itseäni en ole onnistunut enää tuolla tavalla rauhoittamaan. Ihan niin kuin olisin oppinut, miten jokin taikatemppu tehdään – ja sitten meni kiinnostus tms…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (66 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121