Uskonyhteisö, joka on tunnettu A) omasta mielestään maailman ainoina oikeina uskovaisina B) ihmiselämän pyhyyttä ihastelevana, ehkäisyä vastustavana ja pientä lasta uskon esikuvanaan pitävänä porukkana ja joka sitten sortuu raskaisiin laiminlyönteihin juuri lapsia koskevissa asioissa on käsittämätön asia monelle.
Näin olen kuullut liikkeen ulkopuolisten ihmettelevän asiaa.
Itsekin mietin nyt tuota perin kummallista ja ristiriitaista pakettia. Jostakin syystä mua kiusaa juuri tuo ajatus ihmiselämän alkamisen pyhyydestä. Eräs Kotimaan kommentoija tiivisti asian näin:
”Lähtökohta on se, että ihmiselämän alkaminen ei ole torjuttava sairaus vaan hyvä ja kaunis asia, Jumalan lahja ja siunaus.”
Tuo perin kauniilta, jalolta ja pyhältä kuulostava lausahdus, jota olen kuullut usein liikkeen ihmisten sanomana, ei jostakin syystä johda läheskään aina mihinkään siunaukselliseen ja kauniiseen käytännöntasolla. Teorian ja käytännön kuviot eivät aina kohtaa.
Joo, ei ja ei; tuo lausahdus on hyvä ja oikea, en minä sitä, eikä se johda itsessään mihinkään pahaan. Mutta se, että saman ihmisen suusta saattaa tulla sekä tuontapainen lausahdus, että myöskin vähättelevä asenne ja laiminlyönti pienen lapsen kohdalla, hänen kohdatessa väkivaltaa, on käsittämätön asia.
Jos siis ajatellaan, että ihmiselämän alkaminen on hyvä ja kaunis asia, Jumalan lahja ja siunaus, olisi enempi kuin oletettavaa, että tuota ihmiselämää varjeltaisiin, suojeltaisiin ja puolustettaisiin kaikin tavoin koko hänen avuttomuutensa ja pienuutensa ajan. Siihen asti, kunnes hän on itse kykeneväinen itseään puolustamaan.
En tiedä ja huokaus. Tuon jalon ajatuksen päässä ihmiselämän alkamisen pyhyydestä, on vaikka ja minkälaisia todellisuuksia. Hirmu onnellisia, hirmu onnettomia ja kaikkea siltä väliltä.
Yhdessä todellisuudessa vanhemmat nauttivat lapsikatraastaan ja lastenlapsistaan täysin rinnoin, heille ihanassa uskonyhteisön sisällä oleva perheyhteisö, on kuin Jumalan valtakunta pienoiskoossa ja osa yhteiskunnan tervettä tukipilaristoa. Siinä kaikilla jäsenillä on hyvä ja ihana olla, eivätkä he vaihtaisi maanpäällistä osaansa mihinkään muuhun maailmassa ja heille on luvassa vielä iankaikkinen ilo kunnian taivaassa, jossa ilo on täydellistä.
Toisenlaisessa todellisuudessa äiti hautoo vauvansa ja itsensä tappamista, päästäkseen maanpäällisestä helvetistään eroon. Viime tingassa hän kuitenkin havahtuu hakemaan apua ammattiauttajilta ja alkaa saamaan apua ja tukea itsensä kuntoon saattamiseen ja lastensa huolehtimiseen ja rakastamiseen.
Sellainen todellisuus, jossa lapsen hätää, kaltoinkohtelua ja väkivaltaa ei yksinkertaisesti huomata siksi, kun työmäärä on niin iso ja uupumus on jokapäiväinen vieras vanhemmilla, on kaikkea muuta kuin siunauksellinen todellisuus.
Todellisuus, jossa pahantekijän maineen ylläpitäminen on uhrin kokemusta tärkeämpää, on hirvittävä todellisuus.
Vielä vuoden sisällä on pidetty hoitokokouksia seksuaalisen väkivallan kohteeksi lapsena joutuneelle henkilölle, hänen paljastettuaan pahantekijänsä. Missä tuhannen piilossa tällaisessa tilenteessa on ollut pyhä lause: ihmiselämän alkaminen on hyvä ja kaunis asia, Jumalan lahja ja siunaus….? Pelkkä ihmiselämän alkaminen ei ole se hyvä ja pyhä asia, vaan kokonainen ihmiselämä, sitä pitää suojella ja varjella loppuun asti.
Täällä yksi lapseton sinkku, joka voisi ajatella ottavansa muutaman ylimääräisen lapsen…
Vuokko hyvä, minusta olet nyt epäoikeudenmukainen.
Otat lähtökohdaksi totuutena sen, mitä ”olet kuullut liikkeen ulkopuolisten ihmettelevän”.
Sanallistat asiaa näin: ”Uskonyhteisö … sortuu raskaisiin laiminlyönteihin juuri lapsia koskevissa asioissa on käsittämätön asia monelle.”
Minua voidaan syyttää saivartelusta, mutta tämä ei ole sitä. Sinä tukeudut ulkopuolisten puheisiin, vahvistat sen mielestäsi totuudeksi referoimalla niitä täällä ja niputat meidät kaikki vanhoillislestadiolaiset ”kummalliseen pakettiin”, joka ei taatusti ole koko totuus.
Tarjoat vaihtoehdoiksi vain täydellisen auvoisuuden ja täydellisen hirviöelämän. Tiedät kuitenkin, että todellisuudessa ääritapauksia on vähän ja suuren enemmistön elämä on jotakin noiden väliltä.
Kaikella ystävyydellä Vuokko, tämä on vaarallista kirjoittelua. Tendessimäistä. Kaikenlaista murheellisia tapauksia on ollut ja niitä pitää selvittää ja yrittää torjua etukäteen, mutta ne eivät oikeuta näin löysiin yleistyksiin. Minua nyt ehkä neuvotaan olemaan ottamatta henkilökohtaisesti. Sellaista voitaisiin kutsua retoriseksi väistöliikkeeksi.
Heikki Honkala, oletan, että osa Vuokon ajatuksista ja tekstistä pohjautuu siihen kipeään aiheeseen, jota olen hänen kanssaan työstänyt viime viikot. Kyseessä eivät siis ole vain ulkopuolisten puheet vaan myös liikkeessä mukana olleiden ihmisten omat kokemukset, joita he ovat meille jakaneet.
Teemme Vuokon kanssa kirjaa vanhoillislestadiolaisesta perhe-elämästä. Kuluneen kuukauden aikana olemme koonneet lukua, joka käsittelee lapsuutta suurperheessä.
Karkeasti jakaen informanttimme on jaettavissa kolmeen yhtä suureen osaan. Kolmasosa on niitä, jotka ovat kokeneet itsensä toivotuiksi ja saaneet mielestään riittävästi huomiota ja huolenpitoa. Kolmasosa on niitä, jotka kertoivat kokeneensa olevansa toivottuja, mutta jääneet vaille tarpeellista huomiota ja huolenpitoa. Mitä suurempi perhe, sitä enemmän laiminlyöntiä näissä asioissa esiintyi.
Viimeinen kolmannes informanteista kertoi kokeneensa olleen koko lapsuutensa ei-toivottu ja syntyneensä vain siksi koska ehkäisy oli kielletty. Tässä ryhmässä kaikilla oli vajausta huomiosta, huolenpidosta ja hellyydestä. Monelle oli myös kerrottu suoraan, että ei ollut haluttu lapsi.
Väkivalta on sitten asia erikseen. Informanteistamme neljä viidestä oli kokenut lapsuudessa fyysistä väkivaltaa, osa lievää osa pahoinpitelyä. Työ on vielä kesken ja yritämme selvitellä aihetta lisää kirjaamme varten.
On tärkeä huomata, että emme yritä mustamaalata vl-yhteisöä, vaan nostaa esille asioita, joihin olisi syytä tarttua. Suuri osa liikkeeseen kuuluvista voi hyvin ja he ovat onnellisia. On kuitenkin kiistaton tosiasia, että osa ei voi hyvin.
Pelot, huolet, uupumus, syyllisyys ja kuritus ovat arkipäivää osalle vl-perheistä. Nyt on aika nostaa asia esille, vaikka se tekee kipeää.
”Kaikenlaista murheellisia tapauksia on ollut ja niitä pitää selvittää ja yrittää torjua etukäteen, mutta ne eivät oikeuta näin löysiin yleistyksiin. Minua nyt ehkä neuvotaan olemaan ottamatta henkilökohtaisesti. Sellaista voitaisiin kutsua retoriseksi väistöliikkeeksi.” Miksi mahdetaan kutsua sitä, että onnistumisia pidetään säännönmukaisina ja ikävät tapaukset määritellään yksittäistapauksiksi riippumatta siitä, miten yleisiä ne ovat tai miten samaa kaavaa ne noudattavat?
Kiitoksia Aila täsmennyksistä. Tuo onkin varsin analyyttinen kuvaus. Onko sinusta Vuokon teksti täsmälleen samassa linjassa omasi kanssa?
Pyytäisin sinulta myös täsmennystä tähän lauseeseesi: ”Kyseessä eivät siis ole vain ulkopuolisten puheet vaan myös liikkeessä mukana olleiden ihmisten omat kokemukset, joita he ovat meille jakaneet.”
Tulkitsenko tätä oikein, jos ymmärrän informantteina olevan ulkopuolisia, liikkeessä mukana olleita mutta ei mukana olevia?
Onko tavoitteenanne tehdä kirja, joka perustuu koeteltuun tutkimusotteeseen vai pamfletin tyyppinen teos vai jotakin muuta?
Jos pyritte tutkimukselliseen luotettavuuteen, eikö silloin yksi mahdollisuus suhtautua kommentteihin voisi olla niiden pitäminen parannusehdotuksina?
Jos työhypoteesina on ajatus mainittujen ongelmien määrän ja perheen koon välisen korrelaatiosta vanhoillislestadiolaisissa perheissä, asian osoittaminen todeksi käsittääkseni vaatisi aika suureen otantaan perustuvan kvantitatiivisen tutkimuksen. Tuntuisi, että otteenne on kvalitatiivinen ja se toki tuottaa hyötyjä kvantitatiivisen tutkimussuunnitelman laatimiseen.
Martti, toivoisin sinun vertaavan näitä otteita minun ja sinun viesteistä:
Heikki: ”Tarjoat vaihtoehdoiksi vain täydellisen auvoisuuden ja täydellisen hirviöelämän. Tiedät kuitenkin, että todellisuudessa ääritapauksia on vähän ja suuren enemmistön elämä on jotakin noiden väliltä.”
Martti: ”Miksi mahdetaan kutsua sitä, että onnistumisia pidetään säännönmukaisina ja ikävät tapaukset määritellään yksittäistapauksiksi riippumatta siitä, miten yleisiä ne ovat tai miten samaa kaavaa ne noudattavat?”
Heikki, vaikka itse olen hyvin vahvasti tunneihminen, Vuokolle nämä asiat ovat vielä paljon kipeämpiä. Oletan, että kaikkia lapsiaan syvästi rakastavana äitinä hän tuntee surua ja tuskaa erityisesti lapsiin kohdistuvasta pahuudesta ja välinpitämättömyydestä.
Seuraamme molemmat Vuokon kanssa hyvin tarkkaan keskusteluja, joita näistä aiheista käydään. Moni keskusteluun osallistuvista on ulkopuolisia ja moni heistä kritisoi liikkeen toimintakulttuuria. Suuri osa informanteista on entisiä liikkeen jäseniä, osa vielä mukana. Kaikilla on kuitenkin vahva vl-tausta.
Tavoite on tehdä aiheesta mahdollisimman syvällinen monitahoinen teos jossa annamme äänen liikkeen äideille, isille ja suurperheissä kasvaneille. Pyrimme ottamaan mahdollisimman kattavasti mukaan lähdekirjallisuutta ja SRK:n materiaalia aiheista.
Lähtökohtamme on etsiä niitä väyliä, joiden kautta uupuneet, itseään syyllistävät ja laiminlyödyt saisivat apua. Ajatukseni onkin jatkaa tutkimusta tästä aiheesta kirjan valmistuttua.
Aila, kiitos lisätäydennyksistä.
Toivon sinun uskovan, että minulla on rakkautta ja empatiaa lapsia kohtaan. Mielestäni se ei ole ristiriidassa sen kanssa, että edellytän mediaviestinnältä pyrkimystä syyttömiä leimaamattomiin sanavalintoihin.
Asia on kovin monimutkainen. Esittämässänne valossa minun ei todennäköisesti olisi pitänyt syntyä. Kuitenkin olen äärettömän kiitollinen tästä elämästäni, vaikka siinä mutkia onkin ollut. Tiedostan myös sen, että en syntymättömänä olisi voinut kaivata menetettyä elämääni. Syntyneenä taas tiedostan, että tämä oli täsmälleen ainut mahdollisuuteni syntyä minuna tähän elämään.
Heikki hyvä, en missään tapauksessa tarkoittanut ”kummallisella paketilla” yhteisöä enkä ihmisiä, vaan niitä asioita, joita luettelin (A ja B kohdat). Mitkä niistä asioista ovat mielestäsi pielessä?
Kirjoitin kaksi ääripääesimerkkiä vl-perheistä, mutta mainitsin myös niitten välissä olevan kaikenlaisia todellisuuksia:
”Tuon jalon ajatuksen päässä ihmiselämän alkamisen pyhyydestä, on vaikka ja minkälaisia todellisuuksia. Hirmu onnellisia, hirmu onnettomia ja kaikkea siltä väliltä.” Toivon, että positiivisuuden vaaka on plussan puolella, toivon, mutta en yskinkertaisesti ole varma asiasta
Aila tuossa jo valottikin projektiamme, joka tietty antaa sellaista syvyyttä kirjoituksiini, joita lukijat eivät voi oikein ymmärtää, tästä pahoitteluni. Väkisinkin menen tunnetasolla liikaa mukaan saamiimme tositarinoihin. Täällä sitten ihmetellään, miksi olen niin tuskainen ja syvästi ahdistunut asioista. Aukaiskaa vaan suunne, jos mielestänne liioittelen tms. Ja kiitos Heikki kommenteistasi.
”Toivoisin sinun vertaavan näitä otteita minun ja sinun viesteistä:” Toteutin toiveesi ja vertasin. Ensimmäinen oli kärjistävä väite ja toinen oli retorinen kysymys. Riidan haastamisen makua on hiukan kummassakin.