Kuka on väärässä nyt

Katsomme elämänmenoa omasta näkökulmastamme; se on ihmisen osa ja oikeus. Usein luulemme sitä ainoaksi oikeutetuksi näkökulmaksi. Se lienee yksi ihmiskunnan suurista ongelmista.

Oma mielipide on aina jollekin toiselle väärä, asia on täysin päinvastoin tai ainakin sitä pitää työstää. Jaan kanssanne mielenkiintoisen muiston kevään työmatkalta.

Sain työmatkalla käyntikortin mieheltä, joka tekee yhteistyötä Afrikan mantereella sijaitsevien kumppaneidensa kanssa. Valkoinen, paksuhko kortti on kaunis ja näytti mielestäni tyylikkäältä. Yrityksen nimi oli laidassa logolla varustettuna, miehen nimi keveillä vihertävillä kirjaimilla keskellä korttia. Kyllä, kortti oli minusta hieno! Se loi mielikuvan rauhallisesta, vakaasta toiminnasta ja uskottavuudesta.

Niinhän minä luulin. Samalla viikolla istuin autossa ahtaasti työtovereideni kanssa. Olimme palaamassa kylätapahtumasta. Keskustelimme kohtaamisista viikon varrella, ja kertasimme kokouksissa käytyjä asioita yhteen ääneen. Kaivelin laukkuani etsien soivaa puhelintani, ja tuo käyntikortti jäi käsiini. Vierustoverini poimi sen ja sormeili sitä puheluni ajan.

Lopetin puhelun, ajoimme pöllyävää tietä eteenpäin, kiirehdimme pimeän edellä. Paljon myöhemmin joku ojensi kortin auton takaosasta minulle takaisin. Vierustoverini otti kortin.

”Tämä yritys käyttää kaikkein halvinta korttia”, hän sanoi hieman säälivästi.

Olin ällistynyt, sillä en ollut sekuntiakaan ajatellut noin. Hän jatkoi hämmästyneen ilmeeni kannustamana.

”Katso korttia. He käyttävät vain yhtä väriä, valkoista, eikä tässä ole kuvia ollenkaan. Kaikki teksti on yksinkertaista! Eihän siinä lue edes, mitä he tekevät. Heillä ei ole varmaan rahaa tehdä parempaa korttia. Ehkä firmalla ei mene oikein hyvin? Vai onko se ihan uusi?”

Mielenkiintoni heräsi, sillä oma mielikuvani oli täysin päinvastainen. Kysyin työtoveriltani, millainen olisi kortti, joka kertoo yrityksellä menevän hyvin.

Työtoverini kaiveli käsilaukustaan pinkin kiiltäväpintaisen kortin, jossa oli keltaisella teksti ”Myymme kaikenlaisia pukuja häihin ja muihin juhliin”. Sen alla luki astetta vaaleammalla keltaisella teksti ”Myymme myös koristeita”. Kortissa oli tanssivan naisen silhuetti, mustalla puhelintiedot sekä lausahdus ”tervetuloa”. Molemmilla reunoilla oli valkoiset vauhtiraidat ja alareunassa punainen köynnöksillä koristeltu sydän.

”Tässä on sinulle hyvä kortti. Siitä selviää heti, mitä myydään ja siinä väriä ja puhelinnumero.”

Perustelut olivat hyvät: väriä oli riittävästi ja kortti kertoi kaiken oleellisen. Kortti näytti elinvoimaiselta, vaikka minulle suomalaisena se toikin mieleen sirkuksen tai pilailuvälinevälinekaupan.

Eri mieltä sopuisasti

Otin tämän keskustelun oppituntina. Kun minulla on jostakin vahva mielipide, yritän muistaa tämän keskustelun.

Ymmärsin selkäydintäni myöten, mitä tarkoittaa, kun toinen on perustellusti kokonaan eri mieltä kuin minä. Ymmärsin myös, miten hän on päätynyt mielipiteeseensä. Minun mielipiteeni voi olla jostain toisesta henkilöstä täysin käsittämätön, typerä ja perusteeton. Voin olla täysin sokea siihen hetkeen asti, kunnes minut valaistaan.

Esimerkkini käyntikortista on tietysti lapsellinen, mutta siinä piilee totuuden siemen. Voimme soveltaa samaa perheen ja suvun sisällä oleviin eroihin, kansakuntaamme kalvaviin vaikeisiin kysymyksiin ja koko maailmaa vaivaaviin pohdintoihin rauhasta, rakkaudesta ja anteeksiannnosta.

Minun voi olla vaikea ymmärtää vihan pitäjää ja huutajaa ja hänen minua. Tulee mieleeni Apulanta-yhtyeen laulusanat ”pahempi toistaan”. Huutaminen pitää meidät omissa lokeroissamme. Siksi minun pitäisi useammin kuunnella ja kysyä urheasti syitä toisen mielipiteille.

Usein emme anna tätä mahdollisuutta toisillemme emmekä itsellemme. Ei tule kuuloonkaan, että menisin väärään paikkaan edes päiväksi yrittämään ymmärtää, mitä siellä ajetaan takaa. Korkeintaan jonkun projektin tai tapahtuman tiimoilta, jos siitä voi raportoida jälkikäteen tai käyttää hyödyksi osoittaakseen, että yritetty on mutta, kun ne muut!

Vaikka minä en pitänyt värikästä käyntikorttia kauniina enkä uskottavana, se toimi silti hyvin Tansaniassa. Silti minun ei tarvitse luopua omasta mielipiteestäni, jollei se vahingoita ketään. Minun ei myöskään tarvitse tehdä selväksi, että värikkään kortin kannattaja on mielestäni väärässä. Kumpikaan meistä ei ole väärässä.

Jatkoimme matkaamme emmekä ehtineet perille ennen pimeää. Mielipiteidemme ero ei johtanut mihinkään vakavaan, päinvastoin. Nukuimme seuraavankin yön jaetussa huoneessa. Ehkä olimme oppineet jotakin kumpikin. Se, että oppii ei erota, vaan lähentää.

Pia Pyhtilä

Suomen Lähetysseuran työntekijä, kummiyhdyshenkilö, Tansania

Kirjoittaja

Missioblogi
Missioblogi

Missioblogin kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseurasta. He kertovat maailmanlaajan kirkon näkökulmasta globaaleista murroksista, kirkosta ja ihmisestä kaiken tämän keskellä. * Viron alueen nuorten Raamattu- ja lähetyskurssien vastaava Titta Hämäläinen * Viestintäjohtaja Iiris Kivimäki * Nepalin kirkollisen työn koordinaattori Elina Lind * Latinalaisen Amerikan kirkollisen työn koordinaattori Riikka Leskinen * ihmisoikeusasiantuntija Tytti Matsinen * ulkomaantyön johtaja Tero Norjanen