Kristus-juhlaa viettämään!

Olemme saaneet nähdä ja kuulla historiallista tapahtuvan, kun ensimmäistä kertaa itse paavi oli mukana reformaation tasavuotisviettoa avaamassa. Pelätty polarisaatio varsinkin Saksassa protestanttien ja katolisten välillä ei ole toteutunut eivätkä repivät erimielisyydet perhettä, avioliittoa ja seksuaalisuutta käsittelevissä kysymyksissä tai perinteinen virkaoppikaan olleet esteenä aidolle ja sydämelliselle kohtaamiselle kristittyinä veljinä ja sisarina Ruotsissa. Katumus ja yhteinen kiitollisuus, ahkera työnteko ja Kristuksen ykseys-rukouksen kuuntelu ja siihen liittyminen avaavat sydämet, kun keskinäisen kiistelyn sijaan kutsuu tehtävä pitää esillä kristillistä sanomaa uusin voimin ja uudella sitoutuneisuudella maallistuneessa Euroopassa ja globaalin työkentän äärellä, johon meidät on lähetetty.

Saksalainen katolinen ekumeenikko totesikin minulle äskettäin, että viime vuosien nahistelujen jälkeen on kuin ihme, että etenkin Saksassa on voitu niin ekumeenisesti täysipainoisesti voitu valmistautua reformaation merkkivuoteen. Saksan evankelisen kirkon neuvoston pj., Baijerin luterilaisen maakirkon piispa Heinrich Bedford-Strohm on päättäväisesti osaltaan johtanut kirkkoaan yhdistämään voimia todistuksen ja palvelun saralla yhdessä sikäläisen katolisen kollegan, kardinaali Reinhard Marxin kanssa. Evankeliset ja katoliset piispat hakivat mm. vauhtia yhteisen pyhiinvaelluksen toteuttamiseen tekemällä matkan juurille Jerusalemiin ja julkaisemalla sen pohjalta yhteisen julistuksen Kristus-juhlan vietosta. Yhdessä he myös valmistelevat keväälle kiitos- ja katumusjumalanpalvelusta ja ekumeenista työtä jatketaan.

Heinrich Bedford-Strohm on myös tunnettu Bonhoeffer-tutkija ja hänen ajatustensa edelleen kehittäjä "julkisen teologian" saralla saksalaisessa kontekstissa - yhdessä edeltäjänsä edeltäjän Wolfgang Huberin kanssa. Bedford-Strohm on epäilemättä kuunnellut myös itsekriittisyydessä Dietrich Bonhoefferin ääntä. Tämä kirjoitti 6.11.1932 reformaatiojuhlan sunnuntain saarnassa omaan perinteeseensä nähden viiltävän itsekriittisesti: "Protestanttinen kirkko viettää päiväänsä. Sen luonteeseen kuuluu protestoiminen. Mitä vastaan se protestoi, se saattaa olla varsin erilaista, mutta protestoidahan sen pitää - siis tällä kertaa voimakas protesti sekularismia vastaan jumalattomuuden muodossa, luonnollisesti myös - ja tällä kertaa ehkä aivan erityisesti - katolisuutta ja sen vaaroja vastaan (tarkoitetaan luonnollisesti vain poliittisia vaaroja), protestia kaikkea sitoutuneisuutta vastaan, vastoin dogmaa ja auktoriteettia, protestia ajattelun vapauden ja omantunnon puolesta, yksilön puolesta, protestia moraalittomuutta ja epäuskoa vastaan, protestia kaikkia kohtaan, jotka eivät ole kirkossa, jotka siis eivät protestista juuri välitä, so. protestantismin päivä! Oi miten helppoa, miten pateettista, miten itsestään selvästi voimme protestoida ja meillähän on kirjallinen lupa siihen. Mikä hieno päivä. 'Me protestoimme!' huudamme, mutta Jumala sanoo: "Mutta minulla on sinua vastaan ..." so. minä protestoin, Jumala protestoi, ketä vastaan? Vastoin meitä ja meidän protestiamme! Emmekö kuule sitä? Protestantismi ei tarkoita meidän protestiamme maailmaa vastaan, vaan Jumalan protestia meitä vastaan: "Mutta minulla on sinua vastaan ...' ... Antakaa kuolleelle Lutherille viimein rauha ja kuulkaa evankeliumia, lukekaa hänen Raamattuaan, kuulkaa tässä Jumalan sanaa itseään. Jumala ei kysy meiltä viimeisenä päivänä varmasti, oletteko viettäneet edustavia reformaatiojuhlia? vaan: oletteko kuulleet minun sanaani ja säilyttäneet sen? ... Sen pitää tehdä meille kipeää, se ei olisi muuten Jumalan sanaa. ... Tulevaisuus pelottaa meitä. Mutta lupaus lohduttaa. Autuaita, jotka on siihen kutsuttu. Kun nyt menette ulos kirkosta, älkää ajatelko, että se oli kaunis tai huono reformaatiojuhla, vaan menkää raittiisti ja tehkää ensimmäisiä tekoja. Jumala meitä auttakoon. Aamen."

Jos luterilainen reformaatio toi valokeilaan Jumalan armon Kristuksessa ja kirkon pyhäin yhteisönä, Jumalan kansana, uhkasi se etenkin valistusrationalismin kaventamana tehdä uskosta vain abstraktia sisäisyyttä ja yksityistä subjektivismia. Onneksi olemme oppineet ekumeenisen ja muun vuorovaikutuksen kautta ammentamaan myös luterilaisuuden kokonaisvaltaisesta ja hengellisesti monipuolisesti ravitsevasta hengellisyyden perinteestä ainakin periaatteessa entistä paremmin. Hengellistä ohjausta jne. on elvytetty, vaikka tekemistä on, kuten olemme voineet äskettäinkin kuulla ja havaita. Keskusteluissa Suomen ortodoksien kanssa saatoimme muistuttaa itseämme ja ortodoksikirkon veljiä ja sisaria siitä, että esimerkiksi pyhäinpäivän vietto on luterilaisuudessa noussut aiempaa voimakkaammin esiin. Se kertoo osaltaan myös kirkko-opillisen itseymmärryksen kehityksestä. Ehtoollisellakin olemme "yhdessä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa". Riemuitseva seurakunta on läsnä, kun taivas koskettaa maata pyhällä ehtoollisella. Kristuksessa taisteleva ja riemuitseva seurakunta ovat yhtä. Lutherkaan ei vain kritisoinut pyhien palvontaa vaan kirjoitti Isossa Katekismuksessa myös näin: "Kyllähän enkelit rukoilevat taivaassa meidän puolestamme, niin kuin Kristus itsekin, ja niin tekevät myös pyhät maan päällä ja kukaties taivaassakin."

Olisikin aika edetä täysimittaisesti pikkumaisesta sanasaivartelusta Kristus-juhlan viettämiseen ja sen pohtimiseen, miten meitä kutsutaan olemaan evankeliumin asialla oleva kirkko tänään - Kohtaamisen kirkko. Emme me puhdista uskoa vaan kolmiyhteinen Jumala luo armossaan meidät Kristuksen kautta uudeksi sanan ja sakramenttien kautta. Me uhraamme vain kiitoksen ja saamme kutsun laittaa hyvä kiertämään lähimmäistä palvellen - heissä kohtaamme myös kärsivissä läsnä olevan Herramme. Armoa!

1 kommentti

  • Tomi Karttunen: ”eivätkä repivät erimielisyydet perhettä, avioliittoa ja seksuaalisuutta käsittelevissä kysymyksissä tai perinteinen virkaoppikaan olleet esteenä aidolle ja sydämelliselle kohtaamiselle kristittyinä veljinä ja sisarina Ruotsissa”

    Tomi,

    vahvistat sen tuossa virkaoppikysymkessä sen, mitä kirjoitin asiasta jo noin 22 vuotta sitten. Virkaestekin on poistettu jo yhdistymisen tieltä! Katso ylläolevaa blogiani: ”Ekumenian kielteinen puoli”!

    PS. Mehän tunnemme jo tosemme Sahalahden ajoilta!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Tomi Karttunen

    Minut vihittiin papiksi v. 1994 ja olen toiminut pääosin seurakuntapappina mutta myös apurahatutkijana sekä vuoden systemaattisen teologian lehtorina. Väittelin v. 2004 Dietrich Bonhoefferin teologiasta. Vuoden 2008 joulukuusta olen työskennellyt teologian ja ekumenian johtavana asiantuntijana Kirkkohallituksen ulkoasiain osastossa. Olen myös systemaattisen teologian, erityisesti ekumeniikan dosentti Itä-Suomen yliopistossa.