Kristinuskon suuri(n) ongelma dualismi johtuu heikosta luomisen teologiasta

Tänään luin Antti Raunion vuonna 2003 julkaistun artikkelin Onko olemassa luterilaista spiritualiteettia? ja minussa heräsi valtavasti ajatuksia. Spiritualiteetti eli hengellisen elämän harjoittaminen vie ajatukset ehkä ensimmäiseksi luostareihin. Spiritualiteetista ovat puhuneet erityisen paljon roomalaiskatoliset, joille kyse on hengellisen elämän harjoittamisen menetelmästä, jolla pyritään tiettyihin päämääriin, kuten vaikkapa kirkkoisien suosittelemaan jumalallistumiseen. Tällaiset päämäärät on perinteisesti tuomittu protestanttisissa teologioissa, joissa uusi ihminen ei näy uutena olemistodellisuutena vaan ainoastaan jotenkin "ihmisen ulkopuolella" hänen ja Jumalan suhteena. Ihminen on hautaan asti syntinen ja jumalallistumisen tavoittelu on nähty vanhan aatamin haluna korottaa itsekeskeisesti itseään. Tällöin yksilön hengellisen elämän harjoittaminen ei ikään kuin ole edes mahdollista. Usko ja rakkaus voivat toteutua vain hetkellisesti ja tilapäisesti Jumalan armosta, mutta eivät ihmisen tietoisena, jatkuvana uskon ja rakkauden harjoituksena.

Suuri ongelma on, että protestanttiset kirkot ovat pitäneet ihmisen luonnollisia uskonnollisia pyrkimyksiä vääristyneinä. Luonnollinen spiritualitetti on jotakin väärää, jonka tulee kokonaan hävitä, jotta tilalle voisi syntyä oikeaa hengellistä elämää. Luonnollinen uskonnollisuus nähdään vanhan ihmisen turmeltuneena toimintana.  Tällä ajattelulla on ollut vuosisatojen ajan kaukaskantoisia, ikäviä, alkuperäiskulttuureja tuhoavia seurauksia.

Vanhurskauttaminenkaan ei ole enää Jumalan luoman ihmisen palauttamista alkuperäiseen, lankeemusta edeltäneeseen tilaan, vaan jonkinlaisen uuden, vieraan ja toisenlaisen todellisuuden syntymistä. Vanhan ja uuden ihmisen välillä ei ole jatkuvuutta. En ole varmasti ainoa, jota tämä ajattelu nykyään vakavasti vieraannuttaa uskosta.

Toinen ongelma on reformaation kirkkojen kielteinen ihmiskäsitys, jossa ihmisen täytyy taukoamatta tuntea kelvottomuutensa, jotta evankeliumi menisi perille ja toisi vapahduksen. Hans-Martin Barthin mukaan tämä ongelma on syntynyt sen myötä, että kokemus laista ja evankeliumista ymmärretään nykyisin läpikotaisin psykologisiksi tapahtumiksi. Jatkuva vahva synnintunto on tarpeellinen, jotta evankeliumin sanoma voitaisiin kokea pelastavana. Lisäksi ihmiskuvakin on tavattoman dualistinen: Lihallinen ihminen on itserakas ja etsii itselleen ajallista hyötyä kun taas hengellinen ihminen etsii Jumalan kunniaa ja lähimmäisen hyötyä.

Minulle oli merkittävä oivallus tajuta Raunion artikkelia lukiessani, että nämä protestanttisen teologian syvät dualismin, jyrkkien kahtiajakojen ongelmat johtuvat pohjimmiltaan ohuesta tai olemattomasta luomisen teologiasta - eikä se välttämättä ole  periluterilaista, vaan pikemminkin myöhempää valistuksen ajan perintöä. Valistuksen jälkeen alettiin ajatella, että Jumala jätti luotunsa toimimaan luonnonlakien mukaisesti. Ajatus syvällisestä, jatkuvasta yhteydestä Luojan ja luotujen välillä katkesi. Valistuksen ajan kriittinen järki purki asiat ja ilmiöt yhä pienempiin osiin, jolloin osista tuli lopulta irrallisia ja taju kokonaisuuksista katosi. Elämä pirstaloitui, mikä näkyi myös moraalin ja etiikan pirstaloitumisena. Seurasiko tästä myös hengellisen elämän pirstaloituminen ja yksilölliset spiritualiteetit? Ainakin siitä seurasi se, että ihmistä ei enää teologisestikaan nähty luotuna olentona, jonka olemassaolo riippuu kaiken aikaa Jumalan luovasta, ylläpitävästä läsnäolosta. Ihmisestä tuli itsenäinen, Jumalasta riippumaton toimija, jonka tahtokin on Jumalan tahdosta riippumaton.

Antti Raunio päätyy esittämään, että luterilaisessa spiritualiteetissa ihmisen sielu ja ruumis eli koko ihminen yhdistyy Jumalaan, vaikka onkin edelleen sama luotu kuin ennenkin. Ihmisen luonnollinen elämä ei häviä, kun ihminen "syntyy uudesti". Osallisuus Jumalan hyvyyteen ja rakkauteen johtaa  hänet lähimmäisen luokse ja toisaalta lähimmäisen palveleminen syventää yhteyttä Jumalaan. Luterilaisen spiritualiteetin tavoite ei siis ole oman pelastuksen saavuttaminen tai varmistaminen vaan lähimmäisen hyvä. Tällaiseen ajatukseen on melko helppo yhtyä.

Omassa mielessäni jatkan vielä vähän pidemmälle. Jos voisimme edelleen ajatella, että kaikki, mitä Jumala luo, on alun perin hyvää, emme päätyisi jyrkkiin, kategorisiin, elämälle vieraisiin kahtiajakoihin, vaan meillä säilyisi ymmärrys elämän jatkuvuudesta ja kaiken syklisyydestä. Kaikkien kansojen Jumalan etsinnässä näkyy heijastus Luojasta. Ihmisen ei tarvitse juuttua pietistiseen käsitykseen ikuisesta kelvottomuudestaan eikä toisaalta myöstään pyrkiä jumalalliseksi (saati Jumalaksi Jumalan paikalle), vaan hän voisi nähdä itsessään ja muissa sekä kaiken kauniin luodun että kaiken inhimillisen ja langenneen, löytää sovituksen ja elää rauhassa sen kaiken kanssa.  Utopiaako?

p.s. Raunion artikkeli löytyy Olli-Pekka Vainion toimittamasta kirjasta Johdatus luterilaisen spiritualiteetin teologiaan

33 kommenttia

  • Pekka Väisänen sanoo:

    Kyllä, kirkkomme statuksen hengellisten substassien vastapainona halutaan säilyttää kirousta sukupolvien ketjussa, aina virheitten ja syntien täyttämää elämää, ja ennenkaikkea kelvottomuutta olla Jumalalle kelpaava ilman Hänen Armotyötään mikä sitten sattuu kohdalle kun on sattuakseen.

    Näin onnenpyörä, ja sanaselitys käyvät teologiamme keskiössä vielä kaupaksi hengellisessä todistamisessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ”Jos voisimme edelleen ajatella, että kaikki, mitä Jumala luo, on alun perin hyvää, emme päätyisi jyrkkiin, kategorisiin, elämälle vieraisiin kahtiajakoihin, vaan meillä säilyisi ymmärrys elämän jatkuvuudesta ja kaiken syklisyydestä.”

    Juuri näinhän kaikki oli alussa, alun perin hyvää;

    ”Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kuudes päivä.” (1.Moos. 1:31)

    Mutta sitten tapahtui jotain, mikä muutti kaiken;

    ”Ja Aadamille hän sanoi: ”Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: ’Älä syö siitä’, niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi; orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä.” (1.Moos. 3:17-18)

    Se, mitä tapahtui, oli syntiinlankeemus. Lankeemus koski paitsi ihmistä, myös koko luomakuntaa. Jumala lähetti meille siksi Kristuksen. Luomakunta tosin palaa ennalleen vasta Kristuksen palatessa takaisin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Luomakunta tosin palaa ennalleen vasta Kristuksen palatessa takaisin.” Onko meille luvattu luomakunnan palaamista ennalleen? Minun uskoakseni ei. ”Mutta meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee. – – – Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Sitten tapahtui jotain, mikä muutti kaiken.” Näinhän syntiinlankeemuskertomus joskus ymmärretään, vaikka ei Raamatussa näin lue. ”Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi; orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä.” Tämähän koskee vain ihmisen ja luomakunnan suhdetta. Kekseliäänä otuksena ihminen on sittemmin kehittänyt ’kedon ruohoista’ vaikka millaista geenimanipuloitua maissia ja soijapapua. Eiköhän niden tuotanto ole se kirous, joka nyt vaivaa ankarasti luomakuntaakin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • 19 Sillä luomakunnan harras ikävöitseminen odottaa Jumalan lasten ilmestymistä. 20 Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle-ei omasta tahdostaan, vaan alistajan-kuitenkin toivon varaan, 21 koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. 22 Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Vapautus ei ole sama asia kuin ennalleen palauttaminen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Emilia Karhu sanoo:

      Harri Ahdesmäki: Tottakai syntiinlankeemuskertomus on minulle tuttu. Itse en silti ajattele, että sen myötä kaikesta luodusta olisi tullut pahaa saati vain pahaa. Minua vaivaa nimenomaan liian ankarat ja yksiselitteiset kahtiajaot ihan kaikessa.

      Martti Pentti: Itse toivoisin, että vapautuksesta puhuttaisiin ennalleen palauttamisena – se jotenkin alleviivaisi alkuperäisen luodun hyvyyttä. Mutta näinhän kristinuskossa ei siis puhuta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Ennalleen palauttaminen viittaisi mielestäni sykliseen aikakäsitykseen. Siinä lenee vivahde nostalgiaakin. Raamatussa on kuitenkin vahva lineaarisuuden ajatus. Kaikella on alkunsa ja loppunsa. Minusta olisi tärkeä korosttaa, että oppi Jumalasta Luojana ei tarkoita, että Hän on vain aikoinaan luonut kaiken. Hän luo edelleen. Luomisen kuudes päivä ei ole vielä päättynyt. Sapatin lepo odottaa iäisyydessä. ”Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin — ettekö huomaa?”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Turtiainen sanoo:

      Komppaan Martti Penttiä.

      Raamatun lineaarinen aikakäsitys (vastoin esim. kananilaista ja babylonialaista syklistä aikakäsitystä) on myös vahva viesti siitä, että myös ”luomakunnan huokaus” (Room 8) ei ole ensisijaisesti kaipausta johonkin menneeseen, vaan johonkin aivan uuteen.

      Syklisessä (apokatastasis)ajattelussa on tuota Martti Pentin mainitsemaa nostalgiakaipuuta, paluuta johonkin nuoruuden viattomuuden tilaan, jota ei enää faktisesti ole. On vain jatkuvasti fysiikan lakienkin mukainen etropian todellisuus, jossa kaikki koko universumissa pyrkii kohti epäjärjestystä, kaaosta. Katsokoon kukin vaikka vain oma vanhenevaa kehoaan..

      Raamatun viesti on vahvasti se, että ainoastaan Jumala hallitsee nämä universumin kaaosvoimat (joita P-lähteen luomiskertomuksissa Gen 1:ssä edustavat ”syvyys”; hepr. ”tehom” ja ”autius ja tyhjyys”; hepr. ”tohu wawohu” eli kaaos).

      Raamatun pelastushistoria on lopulta pyrkimystä johonkin aivan uuteen, mikä näkyy VT:ssa oivallisesti deuteronomistisessa ja kronistisessa historiateoksessa. Kun Israelin kansan rippeet palaavat eksoduksesta omaan maahansa, kaikki on rakennettava uudelleen: Jerusalem ja temppeli sekä itse asiassa koko kansa (samarialaiset oli erotettava muista juutalaisista).

      UT:ssa sama linja jatkuu: Jeesuksen syntymä Neitsyestä aloitti uuden ihmiskunnan ja uuden Israelin valinnan (vanhaakaan ei hylätty!), Jeesuksen ylösnousemus oli uusi luominen, jossa kuolema kukistettiin ja Hänen paluunsa merkitsee uuden taivaan ja uuden maan luomista. ”Kaikki entinen on mennyt”, sanoo Patmoksen Johannes.

      Tässä uudessa ”taivaassa ja maassa” on myös ”uusi Jerusalem”. Vanha (nykyinen) Jerusalem on tuhoutunut tai unohtunut (sori siitä!). Uudessa Jerusalemissa ei tarvita kuitenkaan enää uutta temppeliä (sori siitäkin!), koska sen temppelinä on Jumala ja Karitsa.

      Myöskään Aurinkoa ja Kuuta ei enää ole (sori tästäkin!). Jumalan valo, Kristuksen kirkkaus riittää valoksi, joka voittaa Auringon ja Kuun.

      Raamatun lineaarinen pelastuskäsitys on siis kovin toisenlaista kuin nostalginen kaipaus johonkin entiseen.

      Onko tämä sitten pietististä aineen halveksuntaa? Nähdäkseni ei. Pietismillä ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä – paitsi ehkä se, että pietismissä tämä ”uudeksi luominen” on viljelty kovin puhtaaksi jo tämän elämän aikana, jolloin vastakkainasettelu ”vanhan Adamin” ja ”uuden luomuksen” välillä on korostunut.

      Olen usein tällaisia Emilian ja muiden pätevien teologien ja pohdiskelijoiden kohdalla itse pohtinut, kuinka paljon tällaisesta pietismin näkemisestä syyllisenä lähes kaikkeen ikävään luterilaisuudessa / kristinuskossa (luomisen turhentaminen, vapaan ratkaisuvallan ongelma, pelagiolaisuuden harha) nousee pietismistä saatujen traumojen johdosta?

      En lähde sitä kenenkään kohdalla arvailemaan, mutta kyselenpä vain.. Hyvää pääsiäistä kaikille! Χριστός Ανέστη!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Blogisti: ”Vanhurskauttaminenkaan ei ole enää Jumalan luoman ihmisen palauttamista alkuperäiseen, lankeemusta edeltäneeseen tilaan,”

    Vanhurskaus on kielikukkanen kreikan oikeamielisyyttä, oikeudenmukaisuutta, tarkoittavasta sanasta. Siten koko vanhurskauttamisteologian voi kuitata elämälle vieraaksi ihmisopiksi. Sitä ei voi korjata, vaan se täytyy kaataa.

    Blogisti: ”Toinen ongelma on reformaation kirkkojen kielteinen ihmiskäsitys, jossa ihmisen täytyy taukoamatta tuntea kelvottomuutensa, jotta evankeliumi menisi perille ja toisi vapahduksen. Hans-Martin Barthin mukaan tämä ongelma on syntynyt sen myötä, että kokemus laista ja evankeliumista ymmärretään nykyisin läpikotaisin psykologisiksi tapahtumiksi.”

    Just näin. Mikä Mooseksen laille oli mahdotonta, sen Jumala tekee Henkensä kautta. Laki ei pysty oikeamielistämään sisältä käsin. Laki johti ulkoiseen matkimiseen, mutta sisin pysyi muuttumattomana, tillien ja kuminan laskemisina. Tämä asetelma käännettiin uudessa liitossa nurinpäin.

    Toiseksi, kun kirkko on könttänä kääntänyt kaksi kreikan sanaa vanhurskaudeksi, nimittäin oikeamielisyyden ja syyttömäksi julistamisen, niin miten kukaan voi ymmärtää esim. Paavalin Roomalaiskirjettä edes sinne päin? Eivät Ut:n kääntäjätkään ole ymmärtäneet lukemaansa, vaan ovat plagioineet luttereita, jolloin käännetään tekstejä ennalta määritellyn kehyksen mukaisesti.

    Blogisti: ”Kaikkien kansojen Jumalan etsinnässä näkyy heijastus Luojasta.”

    Just näin. 5.Moos.33:3 ”Hän rakastaa kansoja; kaikki niiden pyhät ovat sinun kädessäsi. He asettuvat sinun jalkojesi juureen, ottavat oppia sinun sanoistasi.”

    Tämä tarkoittaa mm. Amerikan intiaaneja. Mantereella oli paljon erilaisia heimoja ja niillä rikas kulttuuri ja syvä yhteys luontoon ja eläinmaailmaan, mutta myös Luojaan. Sitten sinne saapui Euroopasta barbaareja, ns. kristittyjä, jotka tuhosivat hienoja kulttuureja valtaamalla intiaanien perinteisiä maita. Intiaanien pyhät olivat jo Mooseksen aikana Jumalan kädessä ja ottaneet oppia Hänen sanoistaan, samoin kuin kaikkien kansojen pyhät.

    Syntisyys on myös kummallista omassa p******a pyörimistä. Synti pitää kääntää harhaan menoksi, osumattomuudeksi. Sitä se merkitsee sekä hepreassa että kreikassa. On sitten eri asia pohtia, miten menee Kristuksessa harhaan vai voiko edes mennä, koska Jumala pystyy tappiomme kääntämään voitoksi (vrt. esim. Simson). Toki jokainen kristitty on syntinen siinä mielessä, ettemme pysty menemään aina oikeaa tietä, vaikka kuinka tahtoisimme ja yrittäisimme. Harhailu on osa kasvamista, koska ihminen oppii parhaiten erehdysten kautta. Jos asiat menevät kuin putkena oikein, niin ylpeys ja pään paisuminen kasvaa samassa suhteessa.

    Minun täytyy myöntää, etten enää ymmärrä sanakaan näistä vanhurskauttamisista ja syntisyyksistä, kun olen opetellut lukemaan Raamattua alkuperäisin sanamerkityksin. Nuorena olin aika etevä syntisyyskäsitteiden plagioimisessa. Kaikki se oli roskaa, tyhjänpäiväistä uskonnollista korskeutta.

    Kiitos Emilia Karhulle blogeista. Puiden silmuista puhkeaa lehtiä. Tuli mieleen, kun katselin maljakon koivun oksia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Emilia Karhu sanoo:

      Tapio Tuomaala, oletpa löytänyt mahtavan raamatunkohdan tähän: “Hän rakastaa kansoja; kaikki niiden pyhät ovat sinun kädessäsi.” Pitkälti olen samaa mieltä kanssasi tuosta intiaanikysymyksestä ja ylipäätään alkuperäiskulttuureista. Toisaalta: Hyvin tärkeä oli myös tämän blogijaon alla facebook-keskustelussa esiin noussut huomio siitä, että KAIKKI primitiivinen, alkuperäinen jne. ei ole AUTOMAATTISESTI vain hyvää. Itseni on ainakin hyvin vaikea nähdä oikeaksi vaikkapa joidenkin intiaaniheimojen ihmisuhrikäytäntöjä jne. Oma ajatukseni on enemmänkin se, että kristinuskoa edeltäviä kulttuureja ja niiden hengellisyyttä ei saa myöskään automaattisesti demonisoida.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      En tarkoituksellisesti maininnut maya kulttuuria, koska siinä uhrattiin ihmisuhreja. Kun espanjalaiset saapuivat Etelä-Amerikkaan, niin mayojen kulttuuri oli alasajovaiheessa. Itse olen sitä mieltä, että sitä kohtasi tuomio ihmisuhrien johdosta. Mitä raakuuksia espanjalaiset tekivät, niin se taas todistaa espanjalaisista eikä mayoista.

      Tuomio kohtasi myös juutalaisia, jotka uhrasivat lapsiaan Molokille . Jer.32:35 ”Ja he ovat rakentaneet Baalille uhrikukkulat, jotka ovat Ben-Hinnomin laaksossa, polttaakseen poikiansa ja tyttäriänsä uhrina Molokille, mitä minä en ole käskenyt ja mikä ei ole minun mieleeni tullut. Tällaisia kauhistuksia he tekivät ja saivat Juudan syntiä tekemään.”

      Ben-Hinnomin laaksossa oli Jeesuksen aikana Gehenna, joka on käännetty kirkkoraamattuun helvetiksi.

      ”Gehenna eli Hinnomin laakso (kreik. Γέεννα, Geenna; hepr. גֵּי בֶן־הִנֹּם, gei ben-Hinnom;”

      Helvetti on yksi väärin ymmärretyimpiä asioita Ut:ssa. Jeesuksen aikana laaksossa oli kaatopaikka, jonka tulen kajo näkyi historioitsijan mukaan öisin Jerusalemiin asti. Ainoa varma asia on, ettei kukaan voi joutua paikkaan nimeltä Gehenna, koska siellä ei ole palanut tulta noin 1950 vuoteen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Tapio, et ole kovin syvällisesti pystynyt tuota ”vanhurskauttamista” sisäistämään, kun pyrit tuomaan omaa tulkintaasi ja sanamuotoa esim. ”Laki ei pysty oikeamielistämään sisältä käsin.” Tuo lauseesi pitäisi Raamatun kontekstin ja merkityksen mukaan olla: ”Laki ei pysty tekemään kelvolliseksi ketään sisältä käsin” Näin siis, jos ”vanhurskauttamaan” käännettäisiin sen merkityksensä mukaan. Tuo vanhurskaus on vaikea käännettävä ja monitulkintainen.

    Vanhurskauttaminen on oikeastaan oikeustermi, jolla ilmaistaan Jumalan yksipuolista päätöstä julistaa itsessään jumalaton ja paha ihminen Kristuksen tähden Jumalalle kelvolliseksi. Ajatus jumalattoman vanhurskauttamisesta uskon kautta, on peräisin Paavalin roomalaiskirjeestä: ”Mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa (tekee kelvolliseksi) jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi (kelvollisuudeksi).” (Room. 4:5) Paavalilta on peräisin myös tämän vanhurskauttamispäätöksen peruste: ”Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä.” (Room. 5:6) Kristuksen uhrikuolema luetaan siis jumalattoman ja syntisen hyväksi, kun hän turvautuu uskossa Kristukseen. (Eli luottaa Jumalan lupaukseen ja pysyy siinä)

    Et Tapio pääse eteenpäin, jos et luovu tuosta piintyneestä ajatuksesta, että ”vanhurskaus” tulee kääntää vain oikeudenmukaisuudeksi.

    Jumala julistaa jumalattoman syyttömäksi, yksin Kristuksen tähden Armosta, kun ihminen luottaa Jumalaan ja Hänen oikeudelliseen päätökseensä. Sillä Jumala on päättänyt ja vannonut itsensä kautta. Jumala on tehnyt tämän päätöksensä jo iäisyydessä ja asetti tämä tuomion maailmassa voimaan Kristuksen kautta.

    Laki ei siis tee ihmistä kelvolliseksi, vaan lain noudattaminen, mutta vain, jos lakia noudatetaan täydellisesti. Tämä oli Juutalaisille farisealaisille kompastus kivi, koska he mielestään noudattivat lakia kirjaimellisesti. Jeesus, kuitenkin pilasi heidän kuvitelmansa sanomalla, että jokainen joka rikkoo yhdessä kohdin, on rikkonut koko lain. Ihminen ei siis voi saavuttaa kelvollisuutta Jumalan edessä lakia noudattamalla, vaan tarvitaan toinen keino. Tämän toisen Tien ja ainoan Tien Jumalan on avannut Kristuksessa. Ihminen siis tehdään kelvolliseksi yksin Kristuksen kautta, eli vanhurskautetaan, kun ihminen luottaa Jumalan lupaukseen.

    Emilian blogiin totean, että tuo kaikki mistä kirjoitat toteutuu, kun ihminen elää Kristuksessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Malinen: ”Tapio, et ole kovin syvällisesti pystynyt tuota ”vanhurskauttamista” sisäistämään, kun pyrit tuomaan omaa tulkintaasi ja sanamuotoa esim. ”Laki ei pysty oikeamielistämään sisältä käsin.” Tuo lauseesi pitäisi Raamatun kontekstin ja merkityksen mukaan olla: ”Laki ei pysty tekemään kelvolliseksi ketään sisältä käsin”.”

      Tässä nousee hyvin esiin se, mitä koetin tuoda esiin. Puhumme toistemme ohi, koska meillä on erilainen käsitteistö.

      Kuten totesin: ”kirkko on könttänä kääntänyt kaksi kreikan sanaa vanhurskaudeksi, nimittäin oikeamielisyyden ja syyttömäksi julistamisen.” Kyse on erillisistä asioista, jotka Luther yhdisti. Paavali kertoo Vt:n esikuvien kautta oikeamielistämisopista. Siihen kuului ensin uhraaminen harhaan menon johdosta, mikä johtaa syyttömäksi julistamiseen. Tästä ei välttämättä seurannut, että syyttömäksi julistettu olisi ottanut oppia eli jatkanut elämäänsä oikeamielisempänä Mooseksen lain mukaisesti. Saattoi myös paatua kerta kerralta syvemmin. Tähän kristittyjen paatumiseen apostoli viittaa.

      Lauseessa ”Laki ei pysty tekemään kelvolliseksi ketään sisältä käsin” on ongelma, koska kukaan ole kelvollinen sisältä käsin, vaan Kristuksen kautta. Siten myös ne ihmiset, jotka eivät ole edes kuulleet Kristuksesta, ovat samalla tavalla kelvollisia kuin Kristukseen uskovat. Tämä tulee hyvin ilmi apostolin sanoista:

      ”Sillä siksi me vaivaa näemme ja kilvoittelemme, että olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on KAIKKIEN ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien.”

      Kannatta huomioida sana ”on”. Kirkko-oppineet koettavat kaikin tavoin mitätöidä ”on” sanan. Heidän Jumalansa on niin pieni, ettei pysty toteuttamaan ”on” sanaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Ismo malinen:””Ihminen siis tehdään kelvolliseksi yksin Kristuksen kautta, eli vanhurskautetaan, kun ihminen luottaa Jumalan lupaukseen.””

    Ja mikä on tuo ”lupaus”?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Tapio, kiitos vastauksesta, on tosiaan helppo ymmärtää asioita vastoin toisen tarkoitusta. Tuo ns. ”vanhurskaus” tulee tosisiaan käsittää Juutalaisesta uhrikäytänteestä käsin, jossa jokapäiväiset uhrit saivat aikaan vanhurskauden uhraajalleen, mutta se ei poistanut jatkuvan uhrin tarvetta. Nyt Kristuksen tullessa, meillä, jotka luotamme Jumalaan on jatkuva vanhurskaus Kristuksen tähden.

    Jumala on näin tehnyt yhden Uhrin kautta vanhurskaaksi ne, jotka uskovat Jumalaan Kristuksen kautta. Israelin kansan ja Juutalaisen käytänteen leviäminen myös pakanoiden keskuuteen on Paavalin opetuksen keskiössä mm. Roomalaiskirjeessä ja siinä selvittää kahden erilaisen vanhurskauden merkitystä, ottaen esiin Abrahamin. Hurskaus ihmisten kesken ei siis ole samaa, kuin hurskaus Jumalan edessä.

    Jos olen hyvä ja lainkuuliainen kansalainen ihmisten edessä, se on hyvä, mutta se ei tee minusta hyvää vielä Jumalan edessä. Tämä on Paavalin sanoman keskiössä. Eli tarvitaan sellainen Uhri joka poistaa koko maailman synnin. Kirkon teologia tuntee käsitteen yleinen vanhurskauttaminen ja subjektiivinen vanhurskauttaminen.

    Olet Tapio oikein ymmärtänyt, että Kristus on kaikkien ihmisten Vapahtaja, mutta varsinkin uskovien. Näin myös Kirkko opettaa, ei Kirkko aseta rajoja pelastukselle, este ei ole Jumalan puolella vaan ihmisen puolella.

    Paavalillakin oli kiivautta niiden puolesta, jotka eivät tästä pelastuksesta piitanneet, kun puhui omasta kansastaan, kun he eivät nähneet Kristuksen Evankeliumia itselleen tarpeelliseksi. Heille Pelastus on ensin tullut, mutta ilman uskoa on mahdotonta olla otollinen. Monet Juutalaiset luottivat enemmän oman uhrinsa voimaan, kuten Kain aikanaan, kun toi kättensä teot uhriksi Herralle. Näin myös tänäpäivänä, monet panevat toivonsa omiin tekoihinsa, vaikka ne eivät Jumalalle kelpaa. Vanhurskautta ei niillä saavuteta. Miksi ihmiset eivät kuule Jumalan Todistusta Kristuksessa? En tiedä.

    ”Paavali ja Barnabas puhuivat rohkeasti ja sanoivat: ”Teille (Juutalaiset) oli Jumalan sana ensiksi puhuttava; mutta koska te työnnätte sen luotanne ettekä katso itseänne mahdollisiksi iankaikkiseen elämään, niin katso, me käännymme pakanain puoleen. Apost.t.13:46

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Ari, Jumalan lupaus on iankaikkinen elämä. Jumalan Lupauksen kautta olemme saaneet myös kaiken mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan. Mitä meiltä siis puuttuu, jos elämme Luottamuksesta Jumalaan? Häneltä olemme saaneet kaiken.

    ”Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta. Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään, joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee, niin pyrkikää juuri sentähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä, ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalisuutta, jumalisuudessa veljellistä rakkautta, veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta. Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa. Jolla sitävastoin ei niitä ole, se on sokea, likinäköinen, on unhottanut puhdistuneensa entisistä synneistänsä. Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea; sillä näin teille runsain määrin tarjotaan pääsy meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan. 2.Piet.1:2-11

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Paavola sanoo:

    En malta olla laittamatta lusikkaani tähänkin keitokseen. Jaan ehdottomasti Emilian väsymisen syntiä-vain-lauluun. Se on kuin levysoittimen neula hypppäisi aina samassa paikassa edellisille raidoille eikä pääse eteenpäin.

    ”Tottakai syntiinlankeemuskertomus on minulle tuttu. Itse en silti ajattele, että sen myötä kaikesta luodusta olisi tullut pahaa saati vain pahaa.” (Emilia). En oikein tahdo varsinaisesti jaksaa tätä teologia-viilausta ja vatulointia, vaan viittaan niihin, jotka ovat asian sanoittaneet hvyin. Ja se pitäisi lukea MAnnerman Pieni kirja Jumalasta kirjasesta. Lainaisin sitä tässä mutta se ei yt ole käsilläni. Toinen hänen kirjansa In ipsa Fide Christus ad est tuo Lutherin ajattelun (ymmärtääkseni hyvällä tavalla) lähemmäs vanhojen kirkkojen näkemyksiä, joista pietistinen kehitys loitonsi luterilaisen tulkinan tarpeettomasti. Sieltä suunnalta löytyy niin ennnalleen saattamine kuin jopa ortodoksien jumalalllistaminen.

    En pelkää eikä tarvitse pelätä Jumalan hyvää työtä sekä luomisessa että lunastamisessa, että tässä ja nyt tapahtuvassa pyhittämisessä. Takavuosikymmenten pyhityskristillisyydellä ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Paavola sanoo:

      Varmuuden vuoksi, In ipsa Fide Christus ad est on suomeksi Itse uskossa Kristus on läsnä. Koska niin on, ei todellakaan syytä synkistellä syntisydessä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Syntiin lankeemus.

    Se oli ensimmäinen laki, älä koske siihen puuhun jonka minä kiellän.

    Myöhemmin tuli sitten muitakin lakeja.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Ismo Malinen:””Jumalan lupaus on iankaikkinen elämä. Jumalan Lupauksen kautta olemme saaneet myös kaiken mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan. Mitä meiltä siis puuttuu, jos elämme Luottamuksesta Jumalaan? Häneltä olemme saaneet kaiken.””

    Kauniita sanoja, entäpä kun liität tähän perisyntiopin, niin eikö tuolta putoa pohja pois eli ei Jumala annakkaan kaikkea, teille luterilaisille?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Emilia Karhu

    Olen Kotimaan toimittaja, joka palasi jälleen opintovapaalta töihin.