Tunsin Suezin veteraanin, hän on jo poissa. Hän oli samoissa hommissa, joten joskus sain kuulla rauhanturvaajan arjesta. Joskus ihmettelin sitä, että mitä tekevät joukot sinisine baretteineen, kun he tulevat paikalle, jos luvataan olla ampumatta heitä. Vanhemmiten on jotain avutunut siitä.
Raamattu kertoo myöskin kriisienhallinnasta. Jostain syytä aloin katsella miten ne Herran pyhät ratkaisivat asioita. Vanhantestamentin aikana suurinpiirtein samoin kuin nykyisetkin ihmiset. Jos kriisiä ei saatu muuten hoidetuksi, niin laitettiin kantapäät vastakkain ja käveltiin horisonttiin. Näin tekivät Abram ja Loot! Kuitenkin siinäkin tapahtumassa oli jotain kaunista. Abram oli suvun päämies, jolle kuului viimeinen sana jokaisessa asiassa. Hän antoi kuitenkin nuoremmalle eli veljenpojalle valintaoikeuden. Emme tiedä halusiko hän kokeilla nuoren miehen luonnetta ja ehkä oletti Lootin palauttavan valinnan kohteliaasti itselleen. Pelkkää spekulaatiota tähän asti, mutta se on faktaa, että Loot otti sumeilematta paremman osan ja jätti jäännökset Abramille. Raamattu ei sitä suoraan kerro, mutta he eivät olleet pitkään aikaan tekemisissä keskenään. Sen todistaa Abramin kaupanteko Jumalan kanssa. Hän tinki ja tinki tietämättä mitä Sodomassa oli. Olisihan lootin perhe voinut kasvaa kymmeneksi tai hän olisi voinut perustaa oman seurakunnan Sodomaan ja ryhtyä sen paimeneksi, joten oletus yli kymmenestä vanhurskaasta oli oikeutettua.
Toinen kiinnostava aihe on Jerusalemin kirkolliskokous, jossa ratkaistiin pakanakristittyjen asema. Olisikohan mukavaa lukea Kotimaasta kirkolliskokouksen kommunikeasta: Ankaran riidan jälkeen kirkolliskokous päätti, ettei mitään päätetty! Raamattu kertoo riidasta, joka ei ollut vähäinen. Siis emme tiedä lyötiinkö ketään, mutta riitaa oli ilmassa. Kaksi asiaa kuitenkin oli ehkä paremmin? Pietaria lopulta kuunneltiin ja arvostettiin hänen mielipidettään, jonka hän perusteli sen aikaisella Raamatulla. Ensimmäisenä helluntaina Pietari käytti myös Raamatun todistusta menestyksellisesti. Hän sanoi: Eivät nämä ole juovuksissa, vaan tämä on sitä, josta profeetta Joel ennusti aikanaan. Miten on? Onko meillä sellaista nöyryyttä Raamatun sanan edessä, että se riittäisi ratkaisemaan riidan? Vai olivatko ne tuhannet ihmiset Jerusalemin torilla niin tietämättömiä, etteivät osanneet mitään vastata Pietarin argumenttiin? Vai tiesivätkö he Jumalan voiman, jota ei käy haastaminen jäämättä toiseksi? Kun tänään sanotaan Raamattu sanoo näin, niin voimme kuulla korvissamme kysmyksen: Niin niin, mutta mitä sillä tarkoitettiin? Mitä se tarkoitti silloin ja mitä se tarkoittaa nyt? Herra armahda! Me joudumme tinkimään Abramista poiketen: Isä varjele tätä maata ja kansaa yhden vanhurskaan tähden! Pyhän Poikasi ristin tähden!
Lauri Lahtinen :”Abram oli suvun päämies, jolle kuului viimeinen sana jokaisessa asiassa.”
Ikioman tulkintani mukaan ihmisillä ei VT:n aikana ollut yksilöllistä minä-käsitystä, vaan ihmiskunta saattoi sen aikaisen jumalkuvan mukaan pelastua ainoastaan noudattamalla suvun kantaisän vakaumusta. Kantaisän myös katsottiin elävän niin kauan kuin suku eli. Vasta anttiikin Kreikan filosofia astui tulkintani mukaan tästä vakaumuksesta askeleen eteenpäin ja loi käsitteen teleologiasta ja sen mukaisesta ihmiskunnan päämäärästä, joka on kuin vasemmalta oikealle kohoava jana, jonka päätepiste on se valtakunta, ”joka ei ole tästä maailmasta”.
Avainkysymys Lootin kohdalla on se, että Jumala halusi tuhota maailman ”koska se oli tullut väkivaltaa täyteen”, ja sama kysymys on mielestäni myös oman aikamme kysymys.
Näyttää siltä, että Jumala vastasi melko nopeasti ja tehokkaasti aina, kun laittomuutta tapahtui. Nykyisin ei vastaukset ole ihan yhtä täsmäiskuja ja siksi ei osata lukea taivaan merkkejä ja tullaan rohkeammiksi vähättelemään Sanaa.