Korona ja kirkkokäsitys

Näin jossakin some-virrassa kuvan, jossa oli kaksi hahmoa ja niillä tai heillä puhekuplat. Hahmot esittivät kaiketi paholaista ja Jumalaa. Paholaisen puhekuplassa oli jotenkin näin: Minä toin koronan ja sain kirkkojen ovet kiinni. Jumalan puhekuplassa oli vastaus: Päinvastoin, nyt ne ovat jokaisen kodissa.

Kuva on toisaalta simppeli ja toisaalta aika oivaltava. Kirkko onkin kodeissa eikä vain avoimissa tai suljetuissa kirkkorakennuksissa. Kuvassa ja tuossa tekstissä viitataan tietysti koronan myötä kirkossa tehtyyn "digiloikkaan" eli messujen ja jumalanpalvelusten striimaamiseen ja seurakuntien some-kanavien videohartauksiin ja muuhun sellaiseen.

Tähän liittyvää teemaa käsiteltiin kotimaapro-liitteessä ja aiheesta kirjoitti myös  kotimaan päätoimittaja Mari Teinilä Kotimaa-lehden pääkirjoituksessa. Kotimaapro-liitteeseen oli koottu ihmisten kokemuksia ja näkemyksiä striimatuista jumalanpalveluksista. Lisäksi tulevaisuusosiossa siinä esiintyneet korostivat, että koronan myötä tullut toiminto on tullut jäädäkseen ja paluuta entiseen ei enää ole. Päätoimittaja puolestaan korosti sitä, että kirkon työntekijöiden tulee olla valmiita kuuntelemaan ihmisiä.

Edelliset ja tapahtunut muutos on hyvin mielenkiintoista teologiselta ja pastoraaliselta kannalta. Se on mielenkiintoista myös sosiologiselta ja inhimilliseltä kannalta. Nuo asiat nostavat esiin peruskysymyksiä kuten: Mitä on kirkko ja seurakunta? Tai: Mitä on kirkon työ? Mikä on kirkon tehtävä? Mitkä ovat kirkon tehtävät?

Päätunnustuskirjamme CA eli Confessio Augustana linjaa: Seurakunta on pyhien yhteisö, missä evankeliumin sanaa puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein (Kristuksen asetuksen mukaisesti) toimitetaan. Tällä naulataan kirkon opillinen ja teologinen sekä pastoraalinen perusta. Lisäksi Luther opettaa kirkkoa kastettujen jäsentensä yhteisönä, jossa voi olla sekä nimellisiä että todellisia jäseniä ja että vain Jumala tuntee kunkin ihmisen sydämen ja uskon.

Koronan tuoma muutos korostaa toisaalta perusluterilaista ajatusta kirkosta ja seurakunnasta kastettujen jäsentensä yhteisönä. Se korostaa ajatusta kirkosta, jossa uskoa eletään todeksi lähimmäisten kanssa omissa kutsumuksissa, omissa elinpiireissä. Toisaalta koronan tuoma muutos nostaa esille pietistissävytteisen korostuksen yksilöiden uskon- ja hartauselämästä, josta ollaan osallisia verkon välityksellä. Lisäksi on nostettu esille kotiryhmien ideaa tulevan kirkon mallina.

Koronan tuoma muutos voisi ravistella kirkkokäsitystämme vielä vahvemmin. Tai asiaan pitäisi tietoisemmin paneutua: Mikä on kirkko? Mitä on meidän kirkkomme? Millaisen haluamme sen olevan ja miten se peilautuu oppiperustaamme kirkon olemuksesta?

Itselleni tärkeää on, että koronan muutos voisi korostaa ja vahvistaa kirkkoa kastettujen jäsentensä uskon, toivon ja rakkauden yhteisönä. Siinä korostuisi myös kirkon jäsenten vastuu omasta identiteetistä, spiritualiteetistä sekä toisista kirkon jäsenistä. Ja edelleen siihen kuuluu kirkon jäsenten vastuu kärsivistä sisarista ja veljistä maailmalla. Kaikelle ravintona olisi kasteen lahja sekä kunkin kristityn eri tavoin saama "hengen ravinto". Oppiperustamme osalta kipukohdaksi tai kysymysmerkiksi tulee ehtoollinen, jos sitä ei voida viettää sekä seurakuntien jumalanpalvelusyhteisöiden muodostuminen.

Ehkä viime mainittu, jumalanpalvelusyhteisöt,  onkin ihannekuva tai jopa haavekuva. Ehkä koronan muutoksen myötä muotoutuva seurakunta ja kirkko onkin "hajallaan" maailmassa eli eri elämänpiireissä oleva kristittyjen joukko, joka kokee osallisuutta ja yhteisöllisyyttä muuten kuin tulemalla kokemaan yhdessä vahvoja hengellisiä kokemuksia.

Toivo Loikkanen (kirkkokäsityksen lähes ikuinen pohtija)

 

 

 

 

13 kommenttia

  • Pekka Väisänen sanoo:

    Ehtoollisyhteys on ennen tätä koskettanut pientä osaa jäsenyytensä harjoittamisessa jäsenyydessään.

    Miten se voisi nyt tilanteessa muuttaa aiemmin ollutta asian tilaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Entäpä se, jos tilanne muodostuisi pysyväksi? Jäisikö kirkko pelkkien striimattujen palvelusten varaan? Niitä, kun nyt tulee monelta suunnalta ja on valinnanvaraa paljon, niin oman seurakunnan lähetys jää monelta näkemättä. Lisäksi on nuo tekniset ongelmat ja monet eivät niitä hallitse. Luulin minäkin että ne tulee fasebookin kautta ja en saanut millään niitä näkymään puhelimesta. Kunnes vasta sain tietää, että ne on youtubessa.

      Pohdittavaa on siis siinäkin onko kyseessä enää se seurakuntayhteisö, joka kokoontuu jumalanpalvelukseen. Pitäisikö näitä teologisia Toivon luettelemia kirkon määritelmiä ryhtyä hiukan päivittämään. Voimmeko siis puhua samasta kirkosta, kun mitään henkilökohtaisia yhteyksiä ei enää ole. Eikä edes seurata oman seurakunnan ainoaa toimintaa netissä.

      Joka tapauksessa nuo Toivon esiin ottamat kirkon määritelmät eivät kerro oikeastaan mitään sille, joka ei ole teologiaan yhtään paneutunut. Joten määritelmä ontuu pahasti niiden kohdalla, joille kirkko on ollut vieras tähänkin asti. Nuo lauseet ei kerro hänelle mitään siitä mitä kirkko oikeasti ja juuri hänelle juuri nyt on.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Nyt suomalaiset nenäsumutteena annettavaa rokotetta tutkivat arvelevat vaivasta tulevan pitempi uusien muunnosten takia. Toki näin arvellaan muuallakin.

      Mielenkiintosta nähdä kauanko aikaa kirkossamme vie koordinaatiotyöryhmän perustaminen asiaa katsomaan jäsentensä yhteyden asiassa ja tämä katsoen yhtälailla Ehtoollisen kuin sanan asiaa. Arvelempa ettei kiirettä pidetä.

      Siunatut Ehtoollisaineet hyvin voidaan jakaa kirkkotilan ulkopuolella välejä pitäen.

      Kotiintoimituskin onnistuisi hyvin pikarin päälle asettuvalla muovikannella kanttauksineen. Leipä kulkee mukavasti siinä mukana varsinkin jos edellisen kannen päällä on sopiva kaukalo leipää varten.

      Taitaa kuitenkin olla liian monimutkainen asia harkittavaksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen: Kiitos tärkeistä näkökohdista ehtoollisen jakamisen mahdollistamiseksi. Näitä tulee pohtia jos tilanne jatkuu tällaisena kuin nyt.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Toivo Loikkanen

    Takerruin vain yhteen sanaan, eli ” Pastoraaliselta kannalta” , koska minulle sanasta tulee aina mieleen jokin synkkä uskonnollinen musiikki. Sana taitaa kuitenkin liittyä Paimenrunouteen ja siksi ajattelin kertoa tarinan paimenesta, jonka nimi oli Attis.

    Attis oli nuorukainen, kaunis , ehkä jopa miehisen kauneuden ilmentymä ja Attis oli Paimen. Taivaan jumalatar, joka silloin oli Magna Mater, jo kypsään ikään ehtinyt naisihminen, rakastui Attikseen palavasti ja hyvin omistushaluisesti. Attis tietysti miellytti häntä myös käytökseltään, kuten olettaaa saattaa, kun kysymyksessä on sentään jumalatar ja toinen on vain paimenpoika.

    Eräällä paimennusmatkallaan Attis tapasi suloisen ja kauniin nymfin, ja kuin salamaniskusta hän menetti sielunsa rauhan rakkaudelle. Nymfi täytti hänen maailmansa sillä sekoituksella, jota rakkaus tarjoilee, hämmentäen koko elämän ja kaikki vakaat aikomukset täysin sekaisin ja nurinpäin.

    Kun Magna Mater sai kuulla asiasta, hän muuttui punaiseksi ja mustaksi. Sukat pyöri jaloissa ja niiden aiheuttama ilmavirta syöksi paikalle pyörremyrskyn, maanjäristyksen, tulivuoren purkauksen ja vesien pakkautumisen milloin mihinkin niin että tältä osin se näytti myös vedenpaisumukselta. Joka se saattoi ollakin, sillä seudulla. Ja tarinaan kuului tietysti se, että ratsukot ja uskolliset soturit etsivät nymfin, syyttivät häntä valtiopetoksesta, josta seurasi kuolemanrangaistus. Hänet sidottiin hevosen perään ja vedettiin riekaleiki pitkin kivikkoisia polkuja. Nymfi pääsi paratiisiin yhden suudelman tähden.

    Attis oli kauhusta ja katumuksesta sekaisin ja sen seurauksena hän kuohitsi itsensä, ettei mitenkään voisi pettää jumalatarta enää koskaan. Syntyi uusi uskonto ja kaikki Attiksen papit myös kuohitsivat itsensä uskollisuuden merkiksi. He syntyivät uudesti, saivat kauniin ja kirkkaan äänen ja pehmeän vatsan.

    Ja kerran vuodessa Bybloksen vesi muuttui punaiseksi ja sitä sanottiin Attiksen vereksi. Vietettiin muistojuhlaa ja monet pääsivät eroon omasta pienestä ulokkeestaan ja tietysti myös himosta. Eikä vedenpaisumusta tullut enää.

    ( Myönnän, että olen hiukan värittänyt tarinaa, mutta tämä ei ole jumalan sanaa, tämä on…..mitä lie, …. tarinoita uskosta. )

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Toivo Loikkanen ja Pekka Veli Pesonen. Suomen kirkossa on useampaankin kertaan ollut ajanjaksoja, jolloin ehtoollista vietettiin vain muutaman kerran vuodessa ja silloinkin sakramentille piti ilmoittautua. Meidän on syytä välttää näkemystä, että parin viime vuosikymmenen aikana yleistynyt (lähes) jokaviikkoinen ehtoollisenvietto olisi ehdoton välttämättömyys elävälle kristillisyydelle, vaikka sakramenttia sopii käyttää usein. Nykyinen lähes avoin ehtoollisenviettokaan ei muuten ole linjassa luterilaisen tunnustuksemme kanssa, jos tarkkoja ollaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    En tiedä tosta, mutta kyllä se ehtoollinen oli se asia, joka kirkkomatkalle veti. Toinen tärkeä oli kirkkokahvi. Sellaisen kirkon valitsi mieluummin, kuin sen jossa kumpaakaan ei ollut. Ehtoollinen antoi siunauksen kokemuksen, joka kantoi läpi seuraavan viikon ja kirkkokahvi madollisuuden tutustua uusiin ihmisiin. Striimauksesta puuttuu molemmat, joten ne jää helposti väliin. On aika jännä tuo, miten pienen joukon striimauksilla tavoittaa ja se on kuitenkin sitten ainoa tapahtuma, mitä on. Korona aika tarjoaisi kuitenkin monia mahdollisuuksia ja seurakunnat eivät niihin tartu. Toimintaa jatketaan aivan niin kuin ennenkin. Hämmästyttää tuo mielikuvituksen puute.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kyllä seurakunnat ovat tehneet monia muutoksia ja ”sovelluksia” korona-ajan toiminnoiksi. Mitä kaikkia ideoita sinulle. Pekka, on mielessä?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Harmitta kun kaikki aikuisten toiminta on lopetettu, jotta varmistetaan ettei vain kukaan kirkon toiminnan tähden sairastu. Nyt kuitenkin ihmiset väsyy tähän ja lakkaavat pian välittämästä mistään rajoituksista.

      Toivo kyseli ideoita. Tässä muutama:

      Tilaisuuden voi järjestää kävelylenkillä. Siitä sopiessa voi jokainen etukäteen lukea tietyn kohdan ja lenkillä keskustellaan sen tekstin pohjalta.

      Monet pienpiirit voisivat jatkaa toimintaansa samalla systeemillä. Jos porukkaa on liikaa, niin jakaa kahteen ryhmään. Ryhmänjohtajat voidaan valita porukasta. Näihin tilaisuuksiin ei tarvita mitään tiloja, tai kiinteistöjä. Katuja riittää. Nyt korona-aikana ihmisillä on suuri tarve päästä keskustelemaan ja tapaamaan toisia. Se on täysin turvallista niiden kohdalla, jotka eivät ole päivittäin kontaktissa kenenkään kanssa.

      Jumalanpalveluksia ja hartaustilanteita voi järjestää ulkona, melkein missä vain. Mahdollisuuksia kyllä on, kunhan laitetaan aivonystyröitä liikkeelle.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kiitos, Pekka Veli, hyvistä ideoista. Minusta nuo voisivat olla toteuttamiskelpoisia. Toki pieni kysymysmerkki nousee siitä, kun kaikkia kontakteja kehotetaan esim. nyt sulkutilan aikana välttämään. Jos tulee liikkumisrajoituksia, ne tulevat esteeksi…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Totta kai ehtoollista vietetään esimerkiksi vanhoissa kirkoissa joka pyhä. Siinä ei ole mitään väärää, päin vastoin.

    On helppo syyttää seurakuntia mielikuvituksen puutteesta. Unelmat on yksi asia, toteutus toinen. Kolmas asia on jaksaminen ja neljäa on osaaminen. Seurakunnan työntekijät eivät ole kaikkien alojen erikoisasiamtuntijoita. Eivät myöskään seurakuntalaiset.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.