Edellinen koltansaamen käännös Johanneksen evankeliumista on vuodelta 1988. Se on kirjoitettu kirjoituskoneella. Nyt Johanneksen evankeliumi koltansaameksi on saatu ensimmäistä kertaa digitaaliseen muotoon.
Ensimmäistä kertaa sähköiseen muotoon
Vuonna 1988 Suomen Pipliaseura julkaisi yhdessä Suomen Ortodoksisen kirkon kanssa kolttasaamenkielisen Johanneksen evankeliumin käännöksen. Tätä on pidetty ensimmäisenä Raamatun kirjana, joka on käännetty koltansaameksi. Aivan hiljan on käynyt ilmi, että jo 1894 Venäjän ortodoksisen kirkko julkaisi Arkangelissa Matteuksen evankeliumin käännöksen (Pas’ Evangelie Mat’veest’), joka sekin saattaa olla koltansaamea. Teoksen nimilehden mukaan Matteuksen evankeliumin käännös on nimittäin suunnattu niille saamelaisille (лопарей), jotka asuvat Pohjoisen jäämeren rannalla Norjan rajan tuntumassa.
Varsin pikainenkin vilkaisu vuonna 1988 painettuun tekstiin tekee selväksi, että tekstin julkaisemiseen liittyi poikkeuksellisia teknisiä haasteita. Vaikka 1980-luvun lopussa kirjapainot olivat jo varsin pitkälle nykyaikaisia, käännös on kirjoitettu kirjoituskoneella. Haasteita toi erityisesti koltansaamen monimutkainen oikeinkirjoitus. Siinä missä suomea kirjoitetaan 29 eri kirjaimella, koltansaamea varten käytetään 36 eri aakkosta sekä kahta ääntämistä ohjaavaa ”heittomerkkiä”. Niitä kutsutaan pehmennys- ja erotusmerkeiksi.
Viime vuonna Pipliaseurassa päätettiin, että vain painetussa muodossa oleva Johanneksen koltannos tulisi saada myös Raamattu.fi sivustolle sekä Piplia-sovellukseen. Näin ollen yli 30 vuotta sitten painettu teksti piti ensin muuttaa sähköiseen muotoon. Tätä tehtäessä havaittiin, että viimeisen reilun 30 vuoden aikana koltansaamen oikeinkirjoitusta oli kehitetty, joten tekstiä ei haluttu julkaista sellaisenaan. Tekstin oikeinkirjoitus sen sijaan päivitettiin vastaamaan nykyistä tapaa kirjoittaa koltansaamea. Samassa yhteydessä korjattiin koko joukko tekstiin pujahtaneita painovirheitä. Näiden lisäksi huomattiin, että muutamassa kohdassa käännös oli poikkeuksellinen ja luultavimmin virheellinen. Näissä kohdissa tekstin sisältöä hieman korjattiin vastaamaan sitä, mitä kreikankielisessä tekstissä todellisuudessa lukee. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisimme huolellisesti tarkistaneet uudelleen koko käännöksen asiasisällön.
Oikeinkirjoitukseen liittyvät muutokset näyttävät näin kieltä osaamattoman silmissä varsin vähäisiltä, vaikka niiden määrä olisikin suuri. Painovirheitä ei ollut poikkeuksellisen montaa. Sisältöä muutettiin vain muutamassa kohdin. Näistä ehkä huomattavin on jakeessa 7:20, jossa alun perin oli ilmeisesti erehdytty hyvin samanlaisten ilmaisujen käytössä ja päädytty sanomaan Ton leäk Pââʹss Jiõgg (sinä olet Pyhä Henki), kun tekstissä tulisi sanoa Tuʹst lij ǩeähnas jiõgg (sinussa on paha henki).
Yhteisö vaikuttaa käännökseen
Tekstin kanssa työskennellessään kieltä osaamatonkin tekee huomioita siitä, miten käännös on laadittu. Havaitsin melko pian, että koltankielinen käännös poikkeaa muista tuntemistani käännöksistä kiinnostavalla tavalla. Tämä kertoo omalla tavallaan siitä, miten käännökset, raamatunkäännökset mukaan luettuna, heijastelevat kääntämisaikaa ja kääntäjien taustaa. Paitsi että koltansaamen oikeinkirjoitus oli vuosien myötä muuttunut, jotkin käännösratkaisut liittyivät selvästi kääntäjien omaan taustaan ja siihen yhteisöön, jolle käännös oli alun perin tarkoitettu. Valtaosa Suomessa asuvista koltista on ortodokseja ja Johanneksen evankeliumin käännös suunnattiin siksi ortodoksilukijoille. Havaitsin tämän heti evankeliumin alusta, sen ensimmäisistä lauseista. Siinä missä suomeksi sanotaan Sanan olleen Jumalan luona, kolttasaamen tekstin mukaan sääʹnn, sana, leäi Vuâsppååʹd åʹrnn, oli… siis missä? Mikä on Vuâsppåʹd? Olen ollut mukana sekä pohjoissaamen että inarinsaamen käännöstyössä. Pohjoissaamessa Jumala on Ipmil ja inarinsaamessa Immel. Näiden voi ymmärtää olevan samaa perua kuin suomen sanan Jumala, mutta Vuâsppåʹd on jotain muuta. Suomi-koltansaame sanakirja kertoo kyllä, että Jumalasta käytetään sanaa Vuâsppåʹd ja lisää, että protestanttisessa puheessa sana onkin Eʹmmel. Siis samaa kantaa kuin inarinsaamen tai pohjoissaamen vastaavat sanat.
Asiaa tarkemmin ajateltuani päättelin, että koltansaamen sana Vuâsppåʹd on lainattu joko venäjästä tai kenties jopa kirkkoslaavista. Taustalla oleva sana on venäjäksi Господь (≈ gaspod) ja tarkoittaa Herraa. Useimmat ikäiseni suomalaiset tuntevat sanan sutkautuksesta hospotipomilui, joka on suuhumme sovitettu slaavinkielinen ilmaus Herra armahda. Venäjässä ja kirkkoslaavissa sanalla Господь viitataan paitsi Jumalaan myös Kristukseen, samalla tavalla kuin suomessa sanalla Herra viitataan Uudessa testamentissa sekä Jumalaan että Kristukseen. Arvaan, että muista lähikielistä poikkeavan sananvalinnan taustalla vaikuttaa kirkollinen tausta. Kun kansa kuuli puheen Jumalasta kirkossa slaavinkielisissä palveluksissa, mieleen jäi, että Jumalasta puhuttiin Herrana, gospodina, joka sitten sopeutui koltansaamen asussaan muotoon Vuâsppåʹd.
Jos kerran Jumalasta käytetään sanaa, joka vaikuttaa lainasanalta Herra, niin mieleeni toki tuli, mitä sitten käytetään itse sanasta Herra, joka sekin esiintyy Johanneksen evankeliumissa. Inarinsaamessa käytetään sanaa Hiärrá ja pohjoissaamessa Hearrá. Näin ei kuitenkaan ole koltansaamessa, jossa vastaava sana onkin aivan toista kantaa, nimittäin Šurr. Hieman samalla tavalla on myös toimittu koltannoksesta riippumatta kildininsaamen Matteuksen evankeliumin käännöksessä vuodelta 1878, jossa Herra on myös Šur (Шур) silloin kun se viittaa Jumalaan. Jo aiemmin mainitussa mahdollisesti koltansaamea olevassa vuonna 1894 julkaistussa Matteuksen evankeliumin saamennoksessa ei olekaan näin, vaan siinä sana Herra on suora lainaus venäjästä, Gaspod’ (Господь). Jumalasta käytetään yllättävästi samaa sanaa.
Mielestäni tämä osoittaa, kuinka kääntäjät joutuvat aina pohtimaan, miten ilmaista käännettävän tekstin sisältö parhaalla mahdollisella tavalla. Lähtökohtana ei voi olla esimerkiksi pelkkä sanakirja, vaan kääntäjien on ajateltava myös sitä, mitä käännöksen lukijat ymmärtävät ja miten heidän toivotaan käännöstä käyttävän.
Koltansaame on uhanalainen kieli. Valtaosa sen puhujista asuu Suomessa ja siksi juuri meillä suomalaisilla on keinot julkaista ja päivittää Raamatun kirjoja myös koltansaameksi. Tällä on valtava merkitys itse kielen puhujille, heidän kulttuurilleen ja identiteetilleen. Ehkäpä lähivuosina voimme vielä nähdä muitakin Raamatun kirjoja koltaksi käännettynä.
Teksti: Seppo Sipilä, Suomen Pipliaseura
Kuvat: Unsplash, Suomen Pipliaseura
Hienoa, että yksi kirjailija on saanut pistoksen tuntoonsa ja pyytää anteeksi. Samaa toivoisi laajemmin esim. monelta toimittajalta. Juuri sanavalinnoilla saadaan aikaan provosoimista ja jopa vihapuhetta.
Taivas laulu-kirjasta ei heijastu provosointia, vihapuhetta tai paasaamista, vaikka siellä ehkä onkin samoja sanoja, joita kirjailija Supinen on käyttänyt. Miksiköhän? Ehkä siksi, että kirjailija Rauhala ei halua provosoida tai pilkata vaan hänen tyylinsä on rakastavan lämmin tuodessaan esiin epäkohtiakin. Uskon, että kirjan saama suosio on juuri siinä.
Salme, minä kyllä kyseenalaistan sen, että tällaista mennään anteeksi pyytelemään. Kyllä ilmaisunvapauteen kuuluu myös ulkopuolisen kova kieli ja se totuus mikä hänen mielipiteeseensä sisältyy. Sen sijaan siitä en ole lainkaan varma keitä nämä palautteen antajat ovat. Olen itse joutunut tarjoamaan apua liikkeen naiselle, jossa hän on todennut olevansa aivoton, ajattelematon ja tyhmä monessakin mielessä. Mies ajattelee, minä toteutan ja olen sitä mitä hän sanoo minun olevan – tällaisessa loukussa naisen mielipiteen esiinsaaminen on todella hankalaa.
Tuomo, varmaan joukkoon mahtuu sekä alistettuja että itsenäisiä naisia, kuten on aiemminkin todettu. Ymmärsin, että Supinen pyytää anteeksi tökeröä kielenkäyttöään. Mielestäni asiallinen kielenkäyttö on paikallaan kaikissa tilanteissa oltiinpa asioista muuten kuinka erimielisiä tahansa. Mutta kuten sanottu, mekin voimme nähdä asiat omalla tavallamme.
Minä kyllä muutuin lapsirumbassa ilottomaksi ja itse koin, että ”synnytyskoneeksi”, joka sana toisen sanomana voi herkästi loukata. Mutta usein mietin just tuota, että mulla ei ole muuta virkaa kuin aina vaan synnyttää ja synnyttää.
Mutta ei naiset yksin ole alistuneita perhesuunnittelukielto -opille, myös miehet ovat. Ja siinä on kyse siitä, että ihan aidosti ajattelee joutuvansa helvettiin, jos alkaa järjellä miettimään lapsiasiaa ja suunnittelemaan itse perhekokoa ja ehkäisemään. Pohjimmiltaan se on alistumista ”Jumalan” perhesuunnittelulle. Tietty puhuvaiset kertovat, mikä on tuo Jumalan käsitys asiasta.
Vuokko, kukaan ei käsittääkseni yritä mitätöidä naisten tuntemuksia tms. vaan nyt on kyse siitä, miten esim. liikkeen ulkpuolinen henkilö (kuten kirjailija Supinen) niistä kertoo ja ottaa kantaa (ilman omakohtaista kokemusta).
Kuten Supinen sanoo: ”Näissä asioissa on aina monta puolta.”
Niin, niin, juu, juu, kyllä ymmärsin asian.
Itseäni hänen puheensa eivät loukkaa, ne ovat minulle totta. Ymmärrän, että sellaisia äitejä -vahvoja, iloisia, trendikkäitä- ne loukkaavat, koska heille hänen sanansa eivät ole totta.
Ja aina ulkopuolisen pitää asettaa harkiten sanansa, vaikka asianosainen itse puhuisi asiasta samoilla sanoilla, ulkopuolinen ei saa niin tehdä. Sama ilmiö on siinäkin, jos perheessä on isoja ongelmia. Itse saat puhua niistä ärhäkinkin sanakääntein, mutta jos saman asian sanoo ystävä tai naapuri, se tuntuu pahalta. Olen nimittäin itse erehtynyt kerran tekemään niin. Eräs henkilö jatkuvasti kertoi perheongelmistaan ja kun minä sanoin jotain samansuuntaista, enkä edes niin voimakkain sanakääntein enkä mollannut enkä haukkunut, sanoihini loukkaannuttiin verisesti. Nämä on herkkiä juttuja.
Tarkennusta edelliseen vielä.
Silloin kun olin vl-liikkeessä sata lasissa mukana, en kokenut alistuvani kenellekään tai millekään opeille, halusin vain ”toimia Jumalan sanan mukaisesti” tai sillä tavalla, minkälaisena minulle Jumalan tahtoa esitettiin. Uskoin myös ihan tasan niihin juttuihin, että kyse on omasta halustani toimia tietyllä tavalla ja myös saavani voimia tarpeen mukaan, vaikka sisimmässäni en halunnut enkä jaksanut.
Eli siinä vaiheessa, oli sitten kyse vahvasta tai heikosta, hyvin tai huonosti pärjäävästä vanhemmasta, jos haluttomuutta, jaksamattomuutta ja alistumista miesten ”keksimille” opeille ei osaa/pysty myöntämään edes itselleen, ei niitä voi myöntää kenellekään muullekaan.
Vasta sitten kun pystyy näkemään tai itselleen myöntämään asioita, jotka ulkopuoliset näkevät ihan hyvin, sen pystyy myöntämään myös ääneensä. Muulloin asiasta on ihan turha edes puhua. Jos ihminen näkee itsellänsä hyvin vahvasti punaisen paidan, vaikka kaikkien muiden mielestä se on vihreä, asiaa on ihan turha ulkopuolisten todistella, viesti ei mene perille. Kyseessä on yhdenlaista ”värisokeutta”. Vasta kun saa vähän etäisyyttä asioihin, alkaa näkemäänkin ne eri tavalla.
Vuokko, juuri noin. Siksi esim. minä en ole juurikaan kommentoinut vl-uutisointiin, kun minulla ei ole minkäänlaista kosketusta heihin. Voin kyllä ymmärtää asiat asioina, mutta sisäpiiritietoihin on parasta olla puuttumatta, että ei loukkaa ketään.
Mielestäni Supinen tekee oikein, kun pyytää anteeksi nimenomaan liikkeen ulkopuolisena käyttämiään sanavalintoja ja kirjoitustyyliä.
Mistähän johtuu, että aina kun joku kirjoittaa tai edes puhuu kriittiseen sävyys lestadiolaisuudesta, hän saa päälleen valtavan painostusten ryöpyn. Kuvittelen tilanteen olevan samanlainen totalitaarisissa maissa (islamilainen, kansallissosialistinen, kommunistinen totalitarismi). Kritiikki pitää torpata heti alkuunsa, koska se voi herättää ihmiset huomaamaan, että jotain on perustavalla tavalla vialla. Juuri siksi kritiikkiä tarvitaan. Totalitarismi vaientaa ensiksi koomikkonsa ja sitten kriitikkonsa. Sitten voidaankin vaientaa kuka tahansa. Kyseistä uskonnollista ryhmää seuranneena luokittelisin sen totalitaariseksi uskonnolliseksi ryhmäksi, sillä ryhmällä on totaalinen valta jäsentensä keskeisiin elämänratkaisuihin.
Keskustelussa kävi ilmi aivan oikein, että ulkopuolelta ei voi kritisoida yhtä ankarasti kuin sisäpuolelta. Kuitenkin vanhoillislestadiolainen liike on tässä suhteessa hyvin kaksinaismoralistinen. Toisaalta liikkeessä aina korostetaan sitä, että se on evankelisluterilaisen kirkon herätysliike. Tällä perusteella hyökätään niitä vastaan, jotka pitävät ryhmää erillisenä uskonlahkona. Toisaalta kun sitten joku samaan kirkkoon kuuluva esittää perusteltua kritiikkiä, niin silloin taas ollaan ”vainottu” pieni erillinen ryhmä jonka kimppuun käydään ulkopuolelta.
Lestadiolainen liike ei muuten ole mikään vainottu pieni ryhmä vaan aivan oikea poliittinen yhteiskunnallisen vallan käyttäjä. Keskittämällä äänet omilleen ja laskemalla montako pääsee läpi, on helppo jo 10 % ääniosuudella valloittaa keskeinen puolue kunnassa (kun muiden ehdokkaiden äänet hajoavat) ja saada sen valtuustojäsenistä 50 % (esim. keskustapuolue). Jos päätökset tehdään ryhmäpäätöksillä ja kyseinen puolue on suurin puolue, 10% äänimäärällä voi kaapata kokonaisen pienen kaupungin valtaansa. Tällöin hallinto alkaa muistuttaa Iranin mallia, jossa poliittiset päättäjät tekevät sellaisia päätöksiä kuin uskonppineen määräävät. Eikö tällaisia huomattavaa poliittista valtaa omaavia totalitaarisia ryhmiä voisi arvostella koska he ovat ”pieni” vainottu ryhmä?
Seurakunnallisissa kuvioissa, joissa äänestysprosentti voi jäädä pariin prosenttiin, vallankaappaus on vielä helpompi. Esim. taannoin tällä menetelmällä alle 5-10% osuudella ko. liike sai pappien ehdokkaista 50 % edustuksen kirkolliskokoukseen (siis kokoonsa nähden kymmenkertaisen, tämä on totta). Ja mikä poru ja puhe vainoamisesta syntyikään, kun osuus painui 25%:iin.
Mieestäni kaikkien totalitarististen järjestelmien opetus on se, että totalitarismia ei tule kumartaa, vaan siitä täytyy kirjoittaa ja keskustella avoimesti ja kriittisesti. Tämä on myös kaikkien totalitaaristen ryhmien jäsenten oma etu, vaikka se ei siltä aina sisältä katsottuna tunnukaan. Edelleen äänestämistä ei tule jättää muiden etuoikeudeksi. Tämä on ainoa keino hillitä totalitarismin valtaa. Historia on opettanut, että kun totalitarismi ylittää tietyn kynnyksen, muutokset voivat olla nopeita ja dramaattisia. Samoin historian opetus on se, että totalitarismin päästyä valtaan siitä on erittäin vaikea päästä eroon.
Aamenta sanon Petri Kasarin kommentille. Olen seurannut useiden kymmenien vuosien ajan poliittista ja eritoten kunnallispoliittista elämää ja päätöksen tekoa Pohjois-Suomessa, joka on perinteisesti vanhoillislestadiolaisen uskonliikkeen vahvinta kannatusaluetta. Paitsi että Pohjois-Suomi ja Pohjanmaa ovat vahvaa vanhoillislestadiolaisaluetta, näillä alueilla on myös perinteisesti vahva keskustapuolueen kannatus. Kun nämä kaksi voimaa yhdistyvät monien kuntien päätöksenteossa, voidaan todellakin puhua jopa totalitarismista. Vanhoillislestadiolaisuus on ollut huomattavasti jäsenmääräänsä vahvempi vaikuttaja yhteiskunnassa useiden vuosikymmenien ajan, joskin viimevuosina avoimempi tiedottaminen ja päätöksenteon suurempi läpinäkyvyys on parantanut tilannetta huomattavasti. Vielä 10 vuotta sitten vanhoillislestadiolais-keskustalaisuus hallitsi suvereenisti puolen Suomen kuntapolitiikkaa samoin kuin kaikkia alueellisia tiedotusvälineitäkin. Kun SRK:lta lähti kirje tai soitto jonnekin maakuntaan, se sai vastaanottajassa aikaan pelonsekaista ”värinää”.
Petri Kasari, millä tavoin on painostamista se, että vanhoillislestadiolaiset naiset ottavat toimittaja Miina Supiseen yhteyttä ja kritisoivat hänen artikkeliaan? Eikö se ole enemmänkin normaalia, demokraattisessa yhteiskunnassa käytävää kansalaiskeskustelua?
Vanhoillislestadiolaisena en ole koskaan törmännyt kehotuksiin ”keskittää äänet ja laskea, montako pääsee läpi”. Se on kyllä totta, että vanhoillislestadiolaiset äänestävät tunnollisesti vaaleissa ja monet osallistuvat henkilökohtaisesti paikallis- tai valtakunnan politiikkaan. Miksi se olisi väärin? Eivätkö äänestysaktiivisuus ja kiinnostus politiikkaan ole demokraattisen yhteiskunnan elinehto?
Jos vanhoillislestadiolaiset äänestävät ja osallistuvat aktiivisesti mutta muut eivät, eikö tulisi kritisoida enemmänkin niitä laiskoja ”nukkuvia” kuin aktiivisia vanhoillislestadiolaisia?
Missä pienessä suomalaisessa kaupungissa vanhoillislestadiolaiset valtuutetut tekevät Iranin malliin ”sellaisia päätöksiä kuin uskonoppineet määräävät”? Kuvailisitko tarkemmin näitä päätöksiä. Kiinnostaisi kovasti tietää.
Milloin kirkolliskokouksen pappisjäsenistä 50% on ollut vanhoillislestadiolaisia? Ja milloin on syntynyt poru ”vainoamisesta”, kun tämä osuus painui 25%?
Minusta kirjoituksesi on todella leimaava, epäasiallinen ja harhaanjohtava.
Edelleen sanon aamenta Petri Kasarin kommentille. Nämä seikat, joista Pertri kirjoittaa, ovat olleet täyttä totta Pohjois-Suomessa ihan viime vuosiin saakka kymmenien vuosien ajan. Nämä ovat yleisesti tiedossa olevia asioita ainakin täällä pohjoisessa, mutta niistä ei edelleenkään uskalleta julkisuudessa kirjoittaa, koska vieläkin pelätään seuraamuksia. Sanoin jo aiemmin, että viime vuosina tilanne on mielestäni parantunut, kiitos internetin ja avoimemman tiedottamisen.
Mielestäni liikkeen piirissä ilmenneet lasten hyväksikäyttötapaukset olivat se asia, joka oli yhteiskunnallisesti niin merkittävä, että esim. Pohjois-Suomen valtalehti Kaleva ensimmäisenä lehtenä uskalsi ryhtyä sitä käsittelemään sivuillaan. Päätoimittaja Mantila sai kyllä tuntea nahoissaan, mitä siitä seuraa kun vl-liikkeestä kirjoittaa muitakin kuin vain positiivisia puolia. Pienemmät alueelliset lehdet vaikenivat tästäkin asiasta lähes tyystin, koska pelkäsivät asemansa puolesta. Uhkailu, pelottelu ja kiristys ovat olleet ne keinot, joita SRK on käyttänyt ajaessaan liikkeen ja jäsentensä etua kaikilla tasoilla yhteiskunnassa. Tämä on valitettavasti totta.
Ehkä on tarpeen lisätä vielä, että kyseessä on SRK:ssa omaksuttu toimitatapa ja -kulttuuri, josta toivottavasti ollaan nyt vähitellen luopumassa, kun johto vaihtuu ja toivottavasti nuorentuu. Niin ainakin toivon tapahtuvan.
Tuossa lasten synnyttämisasiassa lienee selvää, että jokainen pariskunta tekee omat päätöksensä. Ongelma lestadiolaisuudessa onkin se, että tästä asiasta on tehty autuudenasia. Eli negatiivisesti sanottuna pariskunta tuomitaan herkästi kadotukseen, jos niitä lapsia ei aleta hankkia ja runsain määrin..Se on opillinen harha. – Politiikasta kaksi viimeistä puheenvuoroa on oikeassa. Tiedän, että sellaisissa kunnissa , missä valtaosa päättäjistä on vl:n kannattajia, on esim. opettajana oleminen rankkaa. Ovat kertoneet tänne etelään sieltä muuttaneet virkamiehet.
On rajoja joita ei ylitetä, mutta omista pidetään kiinni. Lopputulos on kirjeen ja kokemusten vaihto. Ymmärtääkseni tässä ovat naiset kohdanneet naisen erilaisista lähtökohdista huolimattaa. Ihan hyvin tässä vaikuttaa käyneen.
Seppo Sipilä, kiitos mielenkiintoisesta pohdinnasta!
Muutama omiin havaintoihini perustuva ajatus sanoihin Vuâsppåʹd ja Šurr sekä E’mmel liittyen. Jo viisi vuotta ennen Johanneksen evankeliumin kääntämistä koltansaameksi, siis vuonna 1983 oli ilmestynyt Risttoummi mo’lidvaǩe’rjj (Ortodoksinen hartauskirja). Siinä ovat mukana ns. Autuudenlauseet, jotka ovat alun rukoushuokausta lukuun ottamatta suoraa lainausta Vuorisaarnasta (Matt. 5:3–12a).
Rukoushuokaus alkaa puhuttelulla Herra. Siinä käytetään sanaa Šurr. Autuudenlauseiden (länsimaisittain: Autuaaksijulistuksen) jakeissa 8 ja 9 on sana Jumala. Molemmissa on käytetty sanaa Vuâsppåʹd, toki asianmukaisesti taivutettuna Vuâsppååʹd.
Koltan säilymistä elävänä käyttökielenä on omalta osaltaan pyrkinyt pitämään yllä myös puolustusvoimat. Vuonna 2014 saatiin nimittäin toimitetuksi ekumeeninen Sotilaan virsikirja, jossa pohjois- ja inarinsaamenkielisten virsien ja rukousosion lisäksi on julkaistu uudelleen keskeisiä koltankielisiä rukouksia uuden kirjoitusasun mukaisina.
Sotilaan virsikirjan käytettävyyden lisäämiseksi ortodoksisessa osiossa on kuvattuna myös rakenne, jonka avulla rukouksia voi käyttää sekä omaksi että pienen joukon hartaudeksi sellaisissakin tilanteissa, joissa pappi ei ole johtamassa rukousta.
Maallikon (johtama) yksityinen rukoushetki on tapana aloittaa rukouksella ”Pyhien isiemme esirukouksien tähden, Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen.”
Koltankielisessä muodossaan rukouksessa ovat, kuinka ollakaan, blogissa pohditut sanat: ”Pââ’ss ee’jjeen ouddmo’lidvai diõtt, Šurr Isõs Kristõs, mij Vuâsppååʹdem, a’rmme mi’jjiid. Amen.”
Mitä tulee sanaan E’mmel, se ei kaikesta päättäen ole varattu vain läntisen kristillisyyden käyttöön. Liturgisessa kielessä se on koltan vastine ainakin sanalle ’Luoja’. Esimerkkinä kohta aamurukouksesta: ”tõ’l Ton leäk muu E’mmlam…” (sillä sinä olet minun Luojani…”)
Lyhyt täydennys. Kaikki kolme pohdittua koltan kielen sanaa ovat mukana puhuttelussa, jolla aloitetaan eräs Basileios Suuren nimiin liitetyistä ehtoollisen jälkeisistä rukouksista: ”Šurr Kristõs, Vuâsppå’d, â’ǩǩpâjjsai ääi’ji Koonǥōs da puki E’mmel.” (Herra Kristus, Jumala, iankaikkisten aikain Kuningas ja Luoja.)
Kiitos Seppo
On todella suuremmoista, että tämä on saatu sähköiseen asuun ja samalla on voitu uudistaa kieliasua.
Menestystä ja siunausta jatkoon tärkeässä tehtävässänne Raamatun tekstien saamisessa käyttöömme yhä monipuolisemmin ja paremmin.