Kohtuus ja kestävä kehitys kirkon agendalle?

Tim Jacksonin kirjassa” Hyvinvointia ilman kasvua” haetaan kestävää vaihtoehtoa maapallon ennemmin tai myöhemmin lopullisesti köyhdyttävälle länsimaiselle kulutuskulttuurille.

Idea lyhyesti on, että irtaannutaan massiivisesti luonnonvaroja käyttävästä, luontoa saastuttavasta ja ilmastonmuutosta aiheuttavasta kulutuksesta ja tuotannosta. Jotta tähän päästään, tulee kehittää uusi ”vihreä kansantaloustiede” sekä uudet rakenteet ja välineet ohjata yhteiskuntia ja talouselämää. Korostetaan mm. julkisia investointeja kestävän kehityksen keinoina. Ihmisten ja yritysten lyhytnäköinen ja itsekäs ahneus-, kulutus- ja ansaintavimma pitäisi jotenkin liennyttää pidemmän aikavälin elämänehtojen turvaamiseksi maapallolla. Omaa ilmaisua käyttäen tulisi siirtyä ”tavarataivaasta elämys- ja yhteisöllisyystaivaaseen”.

Hyvinvointi- ja onnellisuustutkijat korostavat henkisten, psykologisten ja sosiaalisten arvojen merkitystä ihmisen kukoistuksen aikaansaamisessa. Heidän mukaansa liiallinen materiaan kiinnittyminen jopa kapeuttaa ihmistä henkisesti. Se saa aikaan vinoutunutta kilpailua ja vertailua sekä pahimmillaan henkistä rasitusta ja elämisen tarkoituksettomuuden kokemuksia.

Vastavoimana tavarakulttuuriin onkin syntynyt eri puolilla maailmaa runsaasti yhteisöjä ja liikkeitä. Ne korostavat kohtuullisuutta, yksinkertaisuutta, henkisiä arvoja sekä yhteisöllisyyttä ja toisen huomion ottamista kilpailun sijaan. Eri puolilla Suomea ovat kaupungit ryhtyneet vahvasti viemään kestävän kehityksen ideaa käytäntöön – esimerkiksi Jyväskylä toteuttaa resurssiviisasta päätöksentekoa.

Voisiko kirkko ottaa vahvemmin kantaa kohtuuden ja kestävän kehityksen puolesta? Luomakunnan hyvinvoinnin vaalijana jokainen kirkon jäsen voi myös osansa tehdä ja uskoisin monen elämää ohjaavankin pyrkimys yksinkertaisuuteen.

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Elämän tarpeiden vähäisyys on viime päivinä tullut usein mieleen. Hyvin vähän on niitä materiaalisia tarpeita, joita päivittäin tarvitsen. 99% tavaroistamme voisimme aivan hyvin luopua. Eikä elämmme siitä juuri muuksi muuttuisi. Tosin silloin olisi kauppareissuja tehtävä useimmin. Vai olisikohan mahdollista vain lainata paistinpannua, tai kynttilänjalkaa silloin kun sillle päälle sattuu. Ei tarvitsisi omistaa juuri mitään, jos vaikka kirjastosta voisi lainata kaikenlaista tarvekalua. Olen kasnannut valtavan kasan muuttolaatikoita tuohon ja pakannut niihin kaikkea muka tarpeellista. Kuitenkin pärjäämme kaikkea tuota ilman ihan hyvin. Taidamme kaikki elää enemmän tavara helvetissä, kuin – taivaassa.

  2. Maatiloilla taitaa olla vieläkin yleistä kalliimpien välineiden yhteisomistus tai lainaus kaverilta. Myös tämän päivän nuori polvi näkyy suosivan lainausta omistamisen sijaan – jollakin on auto, jollakin pyörä, jollakin muutama ylimääräinen huone ja niitä vuokrataan somen kautta. Tällainen ”kaveritalous” näyttäisi yleistyvän ja vievän kohti kohtuullisempaa ja yksinkertaisempaa elämää. Olisikin hienoa, jos kasvu tulevaisuudessa olisikin pääosin henkistä ja hengellistä kasvua.
    Tietysti pohdittavaa riittää, jos vaikkapa Suomessa kulutus esim. puolittuu. Miten käy yritystoiminnalle ja työpaikoille. Liekö liian yksinkertaista matematiikkaa sanoa, että työpaikat säilyvät, kun jokainen puolittaa palkkansa – sehän riittäisi puolittuneeseen kulutukseen!?:-)

    • Upilta tärkeä muistuta, ettei tavaroiden lisää hankkiminen tuo aina onnea, vaan ennemminkin yhteisen onnettomuuden maapallon resurssien hiipuessa. Tämä kirjoitus sivuaa myös oman aiemman postaukseni aihetta köyhyydestä. Väheneekö osattomuuden kokemus ihmisiltä antamalla heille mahdollisuus ostaa mainosten markkinoimia tavaroita – vai voisiko onnellisuus löytyä kohtuullisuudesta ja esimerkiksi yhteisöllisyydestä ja luonnosta?

  3. Hyvä, että näillä sivuilla kirjoitetaan kestävän kehityksen puolesta. Enemmän tällaista asiaa tänne. Kirkon työntekijöistä, jotka näitä sivuja ehkä eniten lukevat, vain osa on ikävä kyllä kiinnostunut kestävän kehityksen teemoista ja tavoista toimia. Ei täällä puhuta mitään polkupyörien käyttämisestä työmatkoihin tai toimitusmatkoihin. Auto alle ja menoksi.

Heinonen Upi
Heinonen Upi
Olen toiminut konsulttiyrittäjänä yli 30 vuotta johtamisen, liikkeenjohdon ja markkinoinnin saroilla. Naimisissa Eeva-vaimoni kanssa olen ollut 42 vuotta, meillä on kaksi täysi-ikäistä tytärtä. Tätä nykyä yritystoimintani on pikemminkin harrastus sekä mentorointia nuoremmille, sillä siirryin viitisen vuotta eläkkeen saajien sankkaan joukkoon. Aika kuluu mukavasti ukin roolissa sekä luottamushenkilönä Kuopion Alavan seurakunnan seurakuntaneuvostossa ja sekä yhteisessä kirkkoneuvostossa ja - valtuustossa sekä henkilöstöasiain johtokunnassa. Ihminen ja rakentamansa organisaatiot ja yhteisöt kiinnostavat niin yhteiskunnallisesta, sosiaalisesta, henkisestä kuin myös hengellisestä näkökulmasta. Johtaminen eri muodoissaan vilahtelee myös melko usein teksteissäni.