Kirkossa on sovinnon aika
Suomen ev.lut. kirkossa on aika löytää sovintoratkaisu samaa sukupuolta olevien parien kirkollisen vihkimisen ja heidän liittonsa siunaamisen kanssa. Meidän on yhdessä etsittävä kristillistä tietä eteenpäin. Viime vuosien pattitilanne tuossa asiassa ei palvele ketään.
Kirkko on jakautunut tässä asiassa kahtia, mikä heijastuu moneen muuhunkin asiaan. Vaikea ajatella, että vain jompikumpi puoli olisi oikeassa. Sovintoratkaisu muistaa ja ottaa huomioon kaikki kirkon jäsenet.
Edessä on uuden kirkolliskokouksen valinta ensi vuoden helmikuussa. Tuleva kirkolliskokouskausi tarjoaa uuden mahdollisuuden sovinnon löytämiselle. Se voisi olla myös alku laajemmallekin yhteyden etsimiselle - ja löytymiselle! - uskon asioissa.
Vaikka uskon kysymyksissä on tapana olla erimielisiä ja niissä on vahva yksin oikeassa olemisen perinne, on päästävä eteenpäin. On etsittävä yhteistä tietä ja kuljettava sitä. Se edellyttää omasta "oikeasta" kannasta periksi antamista. On löydettävä sovintoratkaisu ja jatkettava sen kanssa.
Se voi olla odottamattoman vapauttava tunne! On luotettava siihen, että Jumala on meidän kanssamme, myös tänään.
Sovintoratkaisua puolustavat monet perustelut. Ensinnäkin avioliitto ei ole kristinuskon kannalta keskeinen kysymys. Ydin on jossain muualla kuin avioliiton solmimisessa tai sukupuolisessa suuntautumisessa. Pitää satsata mieluummin tärkeämpiin kohtiin ja niihin, jotka meitä yhdistävät. Monien arvostettujen teologien mukaan samaa sukupuolta olevien vihkimiselle ei ole teologisia esteitä.
Toiseksi ihmisten arjen todellisuus kulkee omaa tietään ja on vaara, että virallinen kirkko jää ihmisten elämässä sivurooliin. Osin niin on jo tapahtunutkin.
Kolmas tekijä on tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja lähimmäisenrakkaus. Meidän on ajateltava myös, ja erityisesti heitä, joita tämäkin asia eniten ja henkilökohtaisesti koskee.
Kirkko ei voi – jos on uskollinen opetukselleen – olla vähemmistöjä syrjivä, enemmistön mielen mukaan asettautuva. Kirkon tulee olla heikomman puolella.
Kristittyjen käsitykset poikkeavat, mutta kukaan ei voi kiistattomasti ajatella olevansa yksin oikeassa. Jotkut sanovat, että kyllä, mutta ei vielä. Miksi odottaa? Mitä päätöksen siirtäminen hyödyttää?
Minun uskoni mukaan kyse ei ole siitä, että kirkko mukautuisi ajan tai muodin mukaan, kuten usein väitetään. Sen sijaan on kysyttävä, mitä kristinuskon sanoma tarkoittaa meidän aikanamme.
Kristinuskon syntyaikana yhteiskunta ja ihmisten arki ja tiedot olivat paljolti erilaiset. Emme voi palauttaa vanhaa aikaa vaan meidän on tulkittava Raamattua ja kristinuskoa tässä ja nyt.
101 kommenttia
Raamattua kirjaimellisesti tulkitsevat uskovaiset selittävät, että saa olla homo, muttei harrastaa homoseksuaalisia suhteita. Homoseksuaalisten ihmisten parisuhteita ei voi siunata avioliitoksi muka Raamatun kieltävästä suhtautumisesta johtuen ja siitä ettei Jumala tykkää semmoisesta touhusta.
Pitääkö siis jokainen lause Raamatusta ottaa kirjaimellisesti? Luin Raamatusta kohdan, jossa käsketään pyhittää sapatti ja ettei pyhäpäivinä saa tehdä töitä. Ketkä juuri tekevät töitä pyhinä elleivät papit? Mielestäni kaikki pitää ottaa kirjaimellisesti, jos siihen vedotaan.
Yhtä hyvin voisi kysyä: Miksi homoseksuaalien pitää saada vihkimyksensä juuri Kirkossa? Eikö maistraatti kelpaa tai riitä? Tämän vain haluaisin tietää?
Aika vaikea on ajatella kirkon yhtenäisyyttä kahden vastakkaisen opin rinnakkaiselona. Miten sovinto voisi olla mahdollinen???
Sovinnolle tulee etsiä tilaa, mutta ei opilliselle kompromissille. Samassa kirkossa ei voi olla samasta asiasta useampaa, toisiinsa nähden vastakkaista oppia.
Kirkon opin muuttamien edellyttää määräenemmistöä, eikä muutoksen taakse ole sellaista näköpiirissä. Oppi muodostaa kokonaisuuden, jonka muuttaminen vain yhden kirkollisen toimituksen osalta loisi jänniteitä myös muuhun oppiin. Käytännössä luterilaista tunnustusta tulisi uudelleen auki kirjoittaa paljon laajemminkin, kuin vain kirkon avioliittokäsityksen suhteen.
Miten jatkossa ymmärrämme sen tunnustuskirjojen periaatteen, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan. Mitä tarkoitamme, kun toteamme, että kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kaikki tämä olisi vaakalaudalla, jos lähtisimme tietoisesti opillisen kompromissin tielle.
Entäpä sitten hallinnollinen kompromissi? Tässä mallissa ei kajota kirkon oppiin. Sen sijaan todetaan, että jäsenistön keskuudessa esiintyy myös poikkeavia opillisia käsityksiä, mutta ei oteta aktiivisesti kantaa onko tässä kyseessä harhaoppi vaiko ei. Sen sijaan hyväksytään kirkon opista poikkeavat vihkitoimitukset hallinnollisina toimenpiteinä.
Tässä mallissa vihkipapille ei koituisi seuraamuksia, mutta ketään kirkon jäsentä ei velvoitettaisi kirkon opista poikkeavaan uskonnonharjoittamiseen. Vihkitoimitus ei olisi osa paikallisen seurakunnan virallista toimintaa ja mahdolliset kirkon työntekijät olisivat paikalla vapaaehtoisesti ilman osallistumisvelvollisuutta.
Periaatteessa oheistus olisi muutoin sama kuin ns. parisuhderukouksessa, mutta vihkitoimitus hallinnollisena toimenpiteenä jäisi ilman papille koituvaa sanktiota.
Homojen kannattaa pyytää siunausta Setasta. Siellä on asiantuntemus ja vastuu homojen asiasta. Kirkolla ei ole. Tämä ei ole kirkon vahvuus osaamisalaa.
Tällä asialla on paljon kannattajia, jotka voivat antaa omastaan ja yhdessä Setan kanssa perustaa herätysliikkeen ja seurakuntia. Heillä olisi etunaan tuote jota kirkko ei pysty tarjoamaan.
Voitaisiin elää sovinnossa rinnakkain ja kirkossa säästyisi valtavasti voimavaroja.
Tosiasiallisesti kirkko on asian jo ratkaissut. Helsingissä suuri määrä pappeja on valmiita vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja, vihkimiselle ei ole juridisia esteitä ja merkittävä määrä seurakuntia on ilmoittanut antavansa kirkot käyttöön vihkitilaisuuksia varten.
Lisäksi Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli on ilmoittanut, ettei se nykyisessä tilanteessa ota kanteluita käsittelyyn eikä rankaise samaa sukupuolta vihkineitä pappeja.
Hallinnollisesti en odota, että seuraavakaan kirkolliskokous onnistuisi asiaa ratkaisemaan, mutta käytännön tasolla se on jo ratkaistu.
Jumala varmaan seuraa suurella mielenkiinnolla äänestysten tuloksia, jotta tietää jatkossa miten hänen tulee asiaan suhtautua.
Allin taas knhota itseäni, kun pitkästä aikaa kulutin aikaani lukemalla ja kirjoittelemalla näillä palstoilla.
Sä etkö ihminen muistakaan Sun aikas että on rahtu vaan Jok‘ ainut hyödytön hetkistäs On hukkaan tuhlattu leiviskäs.
Melko masentaavaa on lukea tätä kirkon alasajoa.
Kirjoittaja
Markku Jalava
Olen kirkosta, historiasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta (muun muassa) kiinnostunut toimittaja-viestintäpäällikkö. Virasta irti, mutta luottamustehtävissä jatkan innolla, ja kirjoittamista. Olen kirkkovaltuutettu Nurmijärven seurakunnassa ja kirkolliskokouksen jäsen. Kokemusta on suntionkin tehtävästä.
Tämä aihepiiri kirvoittaa edelleen runsaisiin kommentteihin ja blogistit tietävät sen ja käyttävät hyväkseen (vaalit tulossa). Kommentoijat ovat tyypillisesti miehiä. ”Sovintoa” ei tule, sillä kysymys on totuudesta molemmin puolin. Sovintoa odotellessa kirkosta lähtee jäsenet pois kyllästyneenä näiden ikuisuuskysymysten (ns. naispappeus) aiheuttamiin riitoihin.
Mitä tulee siunauksiin, kirkko ja papit eivät siunaa ketään. Siunausta voi vain pyytää (kukin omalta jumalaltaan, valinnanvaraa on). Joten ei kannata olla huolissaan, mitä kunkin jumala asiasta ajattelee. Maa ei enää repeä väärinajattelijan edessä.
Ilmoita asiaton kommentti