Kirkon rakenteet on betonoitu

Suomen 500-vuotiaan luterilaisen kirkon uudistamisesta puhutaan paljon. Kirkko on ikiaikainen, mutta ajassa elävien ihmisen yhteisö. Siksi sen pitäisi tavoitella kunakin aikana ihmisten arjen muotoja jotta alkuperäinen tarkoitus toteutuisi. Kirkko elää pysyvyyden ja muutoksen jännitteessä.

Visionäärit sanovat, että kirkon pitäisi olla ketterämpi. Se tarkoittaa muun muassa läpäiseviä rajoja ja joustavaa yhdessä tekemistä.

Se ei ole helppoa, sillä rakenteet on kirkossa ikään kuin betonoitu.

Kolme vuotta sitten kirkolliskokouksen asettama tulevaisuuskomitea esitti rakenteiden ja toimintatapojen keventämistä ja joustavoittamista. Jo sitä ennen yhden nelivuotisen kirkolliskokouskauden ajan valmisteltiin seurakuntarakenteiden uudelleen järjestelyä, toki perusseurakunnat säilyttäen.

Rakenteiden ohentamiseen on aiheelliset perustelut. Taloudelliset resurssit supistuvat, jäsenistö vähenee ja ikääntyy. Maailma muuttuu nopeaan tahtiin, jolloin pysyäkseen ”keskellä kylää” kirkonkin pitäisi olla ketterämpi.

Tahtoa keventää ja uudistaa on siis ollut, mutta mitä on tapahtunut? Yritystä pieneen pintaremonttiin on siellä täällä, mutta kovin suuria muutoksia varotaan. Joku sanoi kerran, että kirkossa rakastetaan hallintoa. Siihen voisi lisätä, että myös rakenteista tykätään. Niiden muutoksia kavahdetaan. Todettakoon kuitenkin, että kirkon ja seurakuntien viestinnässä yhdessä tekemistä on onnistuneestikin viritelty, mistä minulla on omakohtaistakin kokemusta. Uusin hanke on yhteistyö verkkoviestinnässä.

Kaikki puolustavat omaa reviiriään. Kirkkohallitus pelkää taloudellisen sopeuttamisen tuntuvan myös käytännössä eli johtava rakenteellisiin muutoksiin.

Hiippakunnat ja kapitulit varjelevat omaa tilaansa. Seurakunnat puolustavat omaisuuttaan ja itsenäisyyttään, vaikka toiminnan kanssa olisi jo vähän niin ja näin. Ammattijärjestöt yrittävät pitää toimialarajansa läpäisemättöminä. Ammattikunnan koko ja asema tai seurakunnan ja pienyhteisön itsenäisuus ovat kirkkoa tärkeämpää.

Työalat ylittäviä virkoja on äärimmäisen vaikea perustaa ja yhteistyökin yli kaikkien rajojen (=ammattikunnat, seurakunnat, kirkkopiirit, hiippakunnat, herätysliikkeet jne) takkuaa. Esteenä ovat muiden muassa johtosuhteet, ammatti-identiteetit ja erilaiset työaikamuodot. Joskus kieliraja tulee ylittämättömänä esteen vastaan.

Oppi on teologinen sementti, jolla muurien kestävyys varmistetaan.

Yksittäinen kirkon jäsen on valovuoden päässä tuosta kaikesta. Hän keskustelee suoraan Luojansa kanssa.

 

22 kommenttia

  • Reino Suni sanoo:

    Kirkon rakenteet on todella betonoiti. Siitä on eräs hyvä esimerkki kirkolliskokouksen valinta ja päätöksen teko. Betomointi on peräisin Nikeasta 325, jota Konstantinopoli 381 vahvistaa.

    Rehellisen ja realistisen käsityksen saa blogistani ” Kirkon oppi contra Jeesuksen sanoma ”.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Antti Hämäläinen sanoo:

    ”Kirkko on ikiaikainen, mutta ajassa elävien ihmisen yhteisö”.

    En ole varma, voimeko sanoa, että kirkko on iankaikkinen. Ajassa elävien ihmisten yhteisö se kyllä varmasti on.

    Minusta voimme kuitenkin varmuudella sanoa, että Jumalan valtakunta on iankaikkinen, mutta tämä onkin eri asia kuin kirkko.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kirkon rakenteiden ongelmista on helppo tehdä luettelo. Olisipa jollain viisautta siihen, miten näistä ongelmista selvitään. Avioliitoissakaan ei ole olennaista se, millaisia ongelmia pareilla on, vaan siitä kuin taitavasti he ovat oppineen ongelmiaan käsittelemään. ”Oma suu on lähempänä , kuin kontinsuu”: sanoo vanha sananlasku. Kukin ajattelee ensin omaa etuaan ja vasta sitten sitä mikä olisi kirkolle hyödyksi. Eikä edes pitkäntähtäyksen hyötyjä oteta siinä huomioon. Niitä ei edes nähdä.

    Kirkko on turvallisuushakuinen, se ei halua ottaa riskejä, joita muutokset väkisin nostavat pintaan. Niinpä kirkko ajelehtii ilman selkeää tulevaisuuden suunnitelmaa, tai tavoitetta. Kirkon ulkopuoliset tahot määräävät. Sillä niiden puuttumista asioihin pelätään liikaa. Sen sijaan että kirkko ryhtyisi aktiivisesti suuntautumaan ulospäin, se yhä tiiviimmin käpristyy itsensä ympärille. Ikään kuin höylänlastu.

    Siksi en odota kirkon muuttuvan, mutta suuntaan omaa toimintaani ulospäin ja samalla mietin tarkkaan, mihin kirkon toimintoihin itse osallistun, jottei niistä tule estettä muille kohtaamisille. Yleensä kirkon sisällä toimivat ryhmät klikkiytyy, niin ettei mukaan uusia odoteta. Saatikka sitten muita mukaan pyrittäisiin saamaan. Ehkäpä todellinen muutos rakenteisiin ja koko toimintaan voisikin tulla tätä kautta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Jalava sanoo:

    Antti Hämäläinen: mielikuvissani ”iankaikkinen” ja ”ikiaikainen” eroavat jonkun verran. Ei minustakaan kirkko ole iankaikkinen. Jaakko Elenius sanoi kerran, että ”siellä, minne olemme menossa, ei ole kirkkoa”. Kirkko on apunamme matkalla.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Markku Jalava, hyvä kun huomautit. Aivan oikein, minunkin mielikuvissani nämä asiat eroavat. Luin tekstisi ikiaikainen huolimattomasti. Näemme asian samoin, ja tämä on tärkeää, muuten sydämemme kiinnittyy enemmän kirkkoon kuin itse kirkon Herraan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Ev.lut. kirkon hallinnolliset rakenteet kantavat vielä valtiokirkon perintöä. Kun kirkko on kattanut lähes koko väestön on toiminta voitu mitoittaa jokseenkin varman verotulon varaan. Jäsenosuuden pieneneminen voi johtaa siihen, että talous on ajateltava uusiksi. Silloin joudutaan toimintoja priorisoimaan, so. karsimaan rönsyjä. Silloin joudutaan myös aivan toisessa mitassa kuin nykyisin käyttämään vapaaehtoistyövoimaa. Toivottavasti saamme kuitenkin säilyttää vapauden toimia julkisesti ja näkyvästi. Paljon oppimista näiden tulevaisuden näkyjen äärellä olisi toisaalta Amerikasta, toisaalta itäisestä Euroopasta. Ja syytä on jatkuvasti rukoilla myös herätystä, joka toisi uusia ihmisiä seurakunnan toimintaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Onko jossain päin merkkejä siitä, että vapaaehtoiset voisivat ottaa oikeasti vastuuta hengellisestä toiminnasta? Tähän asti vapaaehtoiset ovat pääasiassa toimineet pelkästään avustavissa tehtävissä. On harvinaista ja hyvin poikkeuksellista, että hengellisessä toiminnassa päävastuun voisi ottaa vapaaehtoinen. Jollei näin voida tehdä, niin miten vapaaehtoiset voisivat korvata virkojen katoamista? Lehdestä juuri luin että täälläkin lakkautetaan pian kaksi. Vapaaehtoiset eivät mitenkään voi heitä tulla korvaamaan. Mistä sellaiset voitaisiin edes löytää? Seurakunnan vapaaehtoisilla on jo muutenkin tekemistä ihan riittävästi, eikä uusia ole tulossa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Leo Tihinen sanoo:

      Pekka Pesonen.

      Minun mielestä on hyvä, että kirkossa hengellisestä toiminnasta kantavat vastuun kirkon virkaan palkatut työntekijät. Vapaehtoisten oikea paikka on palvella avustajina.

      Onhan meillä paljon hengellisiä yhteisöjä, joissa hengellisestäkin toiminnasta kantavat ”päävastuun” vapaaehtoiset maallikot. Tehköönpä he siellä miten haluavat, mutta pidetään kirkon hengellinen toiminta ”ammattilaisten” käsissä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Juuri tuo asenne on kirkossa hyvin yleinen. Toivotaan kuitenkin, että toimintaan sitouduttaisiin ja vapaaehtoiset voisivat paikata virkojen vähenemistä. Tähän ei ole mitenkään mahdollista, jollei tuo asenne muutu.

    Ei ole kovin mielekästä kenenkään sitoutua toimintaan, joka ei vastaa hänen omia tavoitteitaan. Sitoutumisen perusedellytyksiä on tehtävässä kehittyminen ja se tuoma merkityksellisyyden kokemus. Työntekijöillä on siinä tärkeä rooli, ruokkia sitä jatkuvasti. Siihen tarvitaan aivan päinvastaista asennetta. Siellä missä sitä on, on myös sitoutumista ja aktiivisuutta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Leo Tihinen sanoo:

      Pekka Pesonen: ”Juuri tuo asenne on kirkossa hyvin yleinen. Toivotaan kuitenkin, että toimintaan sitouduttaisiin ja vapaaehtoiset voisivat paikata virkojen vähenemistä. Tähän ei ole mitenkään mahdollista, jollei tuo asenne muutu.”

      Minä toivon, että kirkossa säilyy sellainen asenne, että hengellistä toimintaa johtavat ”ammattilaiset”. Jos kirkossa papin virat vähenevät kirkosta eroamisen tai muun syyn seurauksena, niin vähennetään toimintaa resurssien mukaan. Ei olisi suotavaa, että ns. ”hengelliset puoskarit ” alkaisivat hoitamaan sieluja ev.lut kirkossamme.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Vain viranhaltiatko ovat ammattitaitoisia ja muut ammattilaiset puoskareita? Et kai nyt ihan sitäkään tarkoita? Onhan meitä paljonkin sopivan koulutuksen saaneita, moniin kirkollisiin tehtäviin.

    Moni on hankkinut jopa saarnalupatutkinnon. Harva heistäkään pääsee pönisemään. Saarnavuoro on papeille tärkeä juttu. Joten siitä on vaikea luopua muiden hyväksi. Se merkitsee kuitenkin sitä, että seurakuntalaiset pidetään hengellisesti vauvoina.

    Voisihan olla muutakin hengellistä vastuuta. Vain hengellinen vastuunkanto antaa todellista kasvun mahdollisuutta. Se mikä ei kasva, se ei enää elä. Jos kirkossa ei haluta laittaa lappua luukulle, kun työntekijät vähenevät, niin maallikoiden mahdollisuudet on pakko ottaa huomioon.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Leo Tihinen sanoo:

      Pekka Pesonen: Vain viranhaltiatko ovat ammattitaitoisia ja muut ammattilaiset puoskareita? Et kai nyt ihan sitäkään tarkoita? ”

      En todellakaan tarkoittanut ihan tuota. Enkä väitä, että viranhaltijat ovat aina ammattitaitoisia. Tarkoitan “ammattilaisilla”, papin virkaan vaadittavien opintojen suorittaneita henkilöitä, joille on myönnetty vihkimyksessä saatu oikeus olla pappi ja hoitaa papillisia tehtäviä. Edellä mainittu pätevyysvaatimus takaa meille seurakuntalaisille eräänlaisen ”kuluttajansuoja takuun”.

      Monilla muillakin elämänalueilla on vaadittavat pätevyysvaatimukset, joista ei tingitä, vaikka joku lahjakas kouluja käymätön voisi kyseisiä hommia hoitaa ihan menestykkäästi. Hyvä esimerkki em. on taannoinen valelääkäritapaus.

      Ev.lut kirkossamme ei ole lähitulevaisuudessa merkkejä työvoimapulasta, joten lappua ei sen vuoksi ole tarpeen laittaa luukulle. Jos kirkon toiminta hiipuu jäsenkadon seurauksena, niin samalla vähenee myös virahoitajien tarve. Siis olen edelleen sitä mieltä, että jatkossakin kirkossamme hengellistä toimintaa hoitaisivat jajohtaisivat “ammattilaiset”

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouko Kukkonen sanoo:

    Hengelliset ammattilaiset onkin mielenkiintoinen termi. Olen törmännyt myös käsitteeseen ”jumaluusoppineet”. Joidenkin mielestä vain näillä on oikeus julistamiseen ja Sanan selitykseen kirkossamme. Tämä on myös vallitseva toiminakulttuuri. Se ei kuitenkaan ole kirkkojärjestyksemme eikä luterilaisuudenkaan kannalta mitenkään ”betonoitu” toimintatapa. Luterilaisuus tunnustaa yleisen pappeuden periaatteen erityisen (virka-) pappeuden rinnalla. Se on myös Raamatun mukaista. Kirkkojärjestyksessä mainitaan luku 4 1.pykälä: seurakunnan tehtävä on huolehtia seurakuntalaisten sielunhoidosta ja kristillisestä uskosta ja elämästä. Tämä on erityisesti pappien tehtävä, mutta kuuluu myös muille seurakunnan jäsenille. Papin peruskoulutus ei rakkaassa Suomessamme anna kovin hyviä valmiuksia esim sielunhoitoon tai yleensä ihmisten kohtaamiseen ja hengelliseen johtamiseen. Yhteiskunta kouluttaa niin papit kuin kanttoritkin laitoksissa, missä kristinuskon tunnustaminen on kiellettyä. Toki kirkko sitten yrittää jatkokouluttaa seurakuntakelpoisia ammattilaisia. Mielenkiintoinen on tänä vuonna ilmestynyt selvitys ”Missiologian tuntemus ja osaaminen kirkon työssä” En osaa laittaa linkkiä tähän mutta löytyy googlettamalla.Selvityksessä todetaan tuntemuksen oevan niukkaa ja harvojen valitsevan missionaarisuutta käsittelevän jatkokoulutuksen. Moni pappi on kasvanut ja kouluttautunut hyväksi ammattilaiseksi hengelliseen toimintaan mutta väitän ja tiedän näitä ammattilaisia löytyvän Raamattunsa tuntevien ja uskossa harjaantuneiden tavallisten seurakuntalaisten joukosta. He ovat suurelta osin käyttämätön resurssi kirkossamme. Pitkällä aikavälillä kaikki muuttuu. Niin kirkkomme toimintakulttuurikin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Uskossa harjaannutaan elämällä ja toimimalla lähimmäisten hyväksi. Näin Raamattunsa tuntevat ja uskossa harjaantuneet maallikot ovat kaikkea muuta kuin käyttämätön voimavara. Näkymätön he saattavat olla. Kiitos heille!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    ” Painopisteen muutoksessa tulee kiinnittää erityistä huomiota työntekijöiden ja vapaaehtoisten kristityn identiteetin tukemiseen koulutuksella sekä rekrytoinnissa huolehtia, että kirkon työtä tekevät kykenevät toimimaan erilaisissa verkostoissa ja vastaamaan joustavasti toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin.”  Tuossa pätkä Joukon mainitsemasta selvityksestä ja sen toimenpide-ehdotuksesta. Joten kirkossa nähdään vapaaehtoisten kouluttamisen tärkeys. Ja mihin sitä koulutusta tarvittaisiin, jos kyse ei olisi vastuunalaisista tehtävistä.

    Nyt kun kaksi hyvää työntekijää lähtee tämän seurakunnan leivistä, niin lappu laitetaan niiden toimintojen oviin, joihin ei enää ole laittaa viranhaltioita. Vapaaehtoisten koulutusta tulisi olla jo. Myös viranhaltijat tarvitsisivat välttämättä koulutusta uuteen tilanteeseen. Ilman molempien osapuolien koulutusta, ei muutos toteudu. Jatkossa toimintaa on vain ainavain vähennettävä, josta seuraa se, että kirkkoon kuuluminen kiinnostaa yhä harvempia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Leo Tihinen sanoo:

      Kiitos Jouko Kukkoselle valaisevista näkemyksistä ja Pekka Pesoselle keskustelusta. Kuitenkin edelleen pysyn mielipiteessäni, joka osittain perustuu nuoruuden huonoihin kokemuksiin. Em. kokemuksista johtuu, että olen herkistynyt eräänlaisille ”maallikkomielipiteille”, joita Pekkakin on täällä blokeissaan ja kommenteissaan viljellyt.

      Vast`ikään Pekka kirjoitti logissaan ”paperikristityistä”, mutta hän jätti määrittelemättä, että mitä hän näillä ”paperikristityillä” tarkoittaa. Tietenkin tein vihjauksesta oman kielteisen päätelmäni. Toisessa blogissa Pekka kertoi, että miten uskovainen tunnistaa toisen uskovaisen. Se oli minun mielestä, myös Raamatus vastaista ”karsinointia”. Eikö vain Jumala näe ihmisten sydämeen?

      Minusta em. ”maalikkomielipiteitä”, voidaan kyllä herätysliikkeissä ja vapaissa suunnissa viljellä, mutta kirkon viranhoitajien pirtaan ne eivät kuulu. Uskon, että pappiskoulutuksen saaneet tietävät sanomattakin, että seurakunnan kastetut jäsenet ovat kaikki kristittyjä, eivätkä mitään paperi sellaisia. Jos virkaa hoitava pappi alkaa jakamaan seurakuntalaisia vuohiin ja lampaisiin, niin hänet voidaan saattaa toiminnastaan vastuuseen. Mikä on maallikon virkavastuu?

      Ehkä em. esimerkit valaisevat sen miksi olen näin ehdoton mielipiteissäni.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Markku Jalava

    Olen kirkosta, historiasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta (muun muassa) kiinnostunut toimittaja-viestintäpäällikkö. Virasta irti, mutta luottamustehtävissä jatkan innolla, ja kirjoittamista. Olen kirkkovaltuutettu Nurmijärven seurakunnassa ja kirkolliskokouksen jäsen. Kokemusta on suntionkin tehtävästä.