Kirkon rakenneuudistuksessa aikalisän paikka

Toukokuun kirkolliskokous [parhaillaan koolla] päättää seurakuntien uudesta rakennemallista. Mikäli esitetty rakennemalli tulee hyväksytyksi, muutokset tulevat olemaan nykyisille itsenäisille seurakunnille merkittäviä. Siihen nähden keskustelu rakennemallista on ollut olematonta.

Kirkko ei tällä hetkellä tarvitse esitetyn kaltaista seurakuntarakenteen uudistusta. Päinvastoin, prosessi sysäisi seurakunnat ja niiden työyhteisöt vuosien epävarmuuteen valituskierteiden ratkeamisten ajaksi. Hiippakuntien vähäiset resurssit kuluisivat vuosikausia konsultointiin ja ristiriitojen ratkaisemiseen. Varaa näiden kaltaiseen seurakuntaelämän kehittämisen lamaannuttamiseen ei ole. Rakenneuudistuksella on erinomaisia tähtäinpisteitä, mm. seurakunta jumalanpalveluselämän perusyksikkönä. Seurakunnan tehtävä hengellisen elämän perusyksikkönä voi kuitenkin toteutua ilman esitettyä uudistustakin.

Rakennemallin muodostaminen aloitettiin huomattavan erilaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa kuin missä nyt elämme. Kuntarakenneuudistus oli yhteiskunnan kärkihankkeita ja sisälsi ajatuksen pakkoliitoksista. Nyt kuntapuolen ratkaisut eivät ole pakottamassa kirkkoa hätiköityihin ratkaisuihin.

Kirkon rakennemuutoksessa sekä ajattelu että itse uudistuksen sisältö on prosessin myötä muuttunut. Kevyt, yhteisiä asioita hoitava yhtymä on vaihtunut yhtymärovastin ja yhtymäneuvoston johtamaksi uudeksi hallintoportaaksi seurakunnan ja hiippakunnan väliin. Aika on ajanut pakkoliitosideologian ohi. Seurakunnat kykenevät verkostoitumaan vapaaehtoistakin tietä. Tämänhetkinenkin lainsäädäntö mahdollistaa kevytrakenteiset yhtymät. Huomionarvoista on myös, että jatkossakin seurakuntien on verotusteknisistä syistä seurattava kuntarajojen muutoksia. Vaarana on, että pakon myötä rakennettuja yhtymiä joudutaan purkamaan, jos kunnat tekevät liitoksissaan toisenlaisia ratkaisuja.

Kirkon talouden ja hallinnon ongelmat eivät ratkea seurakuntarakenneuudistuksella. Jo nyt on vireillä kirkkohallituksen uudistusprosessi. Kirkon tulevaisuutta pohtiva komitea on päätetty perustaa. Kokonaishallinnon muutos on paras tehdä kaikkien portaiden osalta samanaikaisesti. Seurakuntarakenneuudistus voi jäädä odottamaan tietoa mm. kirkkohallituksen ja hiippakuntien tehtäväjaosta. Mitään dramaattista ei tapahdu, vaikka rakenneuudistus pohdittaisiinkin uudelleen. Vaihtoehtoisetkin mallit olisi hyvä käydä ennakkoluulottomasti ja perusteellisesti läpi.

Miika Ahola, seurakuntapastori, Turun tuomiokirkkoseurakunta
Ari Hukari, hiippakuntadekaani, Tampereen hiippakunta
Antti Lahtinen, kirkkoherra, Hollolan seurakunta
Teijo Peltola, kirkkoherra, Tammelan seurakunta
Kimmo Reinikainen, kirkkoherra, Ylöjärven seurakunta
Mikko Sulander, asiantuntija, Tampereen hiippakunta
Juha Tanska, kirkkoherra, Haminan seurakunta
Pentti Tepsa, kirkkoherra, Kemijärven seurakunta

Kirjoitus julkaistu aiemmin Kotimaa-lehdessä

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Tervetullut olisi vaiheeksi homoseksuaali, joka homomaailmaa ja sen raadollisuutta nähneenä todistaisi omasta pettymyksestään homosuhteissaan ja kamppailustaan klassisen kristinuskon (sallittakoon ilmaisu, johon joku voisi tarttua) edustajaksi, tavoitteenaan tulla toimeen ja sopusointuun itsensä ja kirkon pitkäaikaisen opetuksen kanssa ilman halua aiheuttaa hämmennystä kanssakristityissään, jotka eivät voi kuin ihmetellä nykymenoa.

    • Voi, nyt saadaan varmaan realistisia kokemuksia ja tarinoita. Ja ihan ihmisiltä itseltään, joita nämä asiat koskettavat. Ja ystäviltä ja läheisiltä.

      Ei nyt sentään toisten lievän hämmentymisen takia jatketa vihamielisyyttä homoseksuaalisuutta ja homoseksuaaleja kohtaan. Jotain rotia Reima!

    • Reima, aika selvästi kerrot, kuka sinun seurakuntaasi kelpaa ja kuka ei. Kukaan ei pelastu tekojensa kautta, mutta homolta vaaditaan seurakuntaan päästäkseen, että hän kävelee itsensä yli ja elää ja ajattelee niin kuin sinä haluat.

    • Reima Jokinen, kyllä Ari Puonti on ollut keskustelemassa täälläkin. Mutta aivan kuten Puontilla, myös sinulla on hieman erikoinen käsitys ”homomaailmasta” tai ”homosuhteista”:

      1) Ei ole olemassa mitään ”homomaailmaa” ja jos taas viittaat esim. baarikulttuuriin, niin siihen ei ole pakko osallistua oli sitten homo tai hetero. Kun voi myös mennä vaikkapa kirkkoon tai raamattupiiriin. Oli sitten homo tai hetero.

      2) Ei kai täällä ole ihmisiä kertomassa pettymyksestään heteromaailmaa ja sen raadollisuuttakaan kohtaan?

      Kun näytät kommentissasi vastustavan homojen tulemista kirkkoon ”hämmentämään” niin oliko siinä ajatus, että pysyisivät jossain ”raadollisessa homomaailmassa”? Vai voivatko tulla kirkkoon vain sinun maailmankuvasi ja uskosi ehdolla? Voinko minäkin tulla määrittelemään, miten sinun pitäisi olla ja elää, ettet aiheuttaisi ihmisissä hämmennystä? Sopisiko esittää vaatimus, että ”lakkaa olemasta tuollainen”, ”älä tule kirkkoon” jne. ellet halua olla sopusoinnussa lähimmäistesi kanssa heidän seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta? En ole kyllä ajatellut tällaista kysymystä sinulle esittää, mutta pohdin, josko tällaisen vaateen itseesi kohdistuvana hyväksyt kun sitä muillekin olet esittämässä. Sillä eihän sitä nyt toisten kannettavaksi laiteta taakkoja, joihin ei itse…..

    • Kyllähän se olis niin mukavaa ettei olis ketään erilaisia aiheuttamassa päänvaivaa. Arvokkaasti (valkoihoisessa) miesporukassa vaan harjoitettais uskoa ja naiset ja lapset ja poikkeavat sitten sen mukaan kuinka herraseura jaksaa ja haluaa. Pakkoko kaikkien poikkeavien ja toisin ajattelevien ja erilaisten on tunkea MINUN kirkkoon?

      Anteeksi sarkasmi, mutta kun on elämänsä kuullut tätä, niin ei ole oikein hinkua enää väistellä eikä mitään menetettävääkään.

    • Reima Jokinen: Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Onhan se aina ikävää, kun julistaa asioita ilman perusteita.

      Jos tällainen ihminen löytyy, hän on totta kai tervetullut kertomaan näkemyksensä. Minäkin oikein mielläni tapaisin tällaisen henkilön, koska sellaista ei ole koskaan tullut eteeni.

      Oleellista on vain, että hän on tyytyväinen elämäänsä eikä aiheuta muille harmia, esimerkiksi pitämällä yllä kulissiavioliittoa, niin kuin monet takavuosien kaapissaeläjät.

    • Jokinen: ”Tervetullut olisi vaiheeksi homoseksuaali, joka homomaailmaa ja sen raadollisuutta nähneenä todistaisi omasta pettymyksestään homosuhteissaan ja kamppailustaan klassisen kristinuskon (sallittakoon ilmaisu, johon joku voisi tarttua) edustajaksi,”

      Miksi sellainen homoseksuaali olisi Jokiselle tervetullut?

      Minusta tervetullut olisi sellainen homofoobikko hetero, joka kaltaistensa julman raadollisuuden nähneenä korjaisi käsityksiään homoseksuaalisen vähemmistön oikeuksista ja ihmisarvosta, tunnustaisi sitä edustavien ihmisten homouden yhtä luonnolliseksi kuin oman heteroutensa, eikä olisi sairaalloisen kiinnostunut lähimmäistensä petipuuhista.

  2. Sonja, sinä se et paljon selittele. Naisten ominaisuus vai, kun pitäisi arvata ilmeestä mistä on kysymys.

    Mitä arvelet jos väitän sanovani etten ole ikinä kuullutkaan mistään kultaisesta säännöstä 😉

    Kyse ei ole nyt mistään edellä lausumastasi vaan siitä mitä ilmaistaan ja miten. Jos piispat jättävät syystä tai toisesta sanomatta jotakin sellaista minkä rahvas ilmaisee jyrkin sanakääntein niin luulisi sen laittavan ajattelemaan ja pohtimaan, että mikä se kirkon viesti lopulta onkaan ja miten se pitäisi sanoittaa.

  3. Anteeksipyyntö homoseksuaaleilta lienee täysin paikallaan.

    Ehkä kirkko voisi harkita anteeksipyyntöä myös muilta, joiden kokemus omasta seksuaalisesta kehityksestä ja identiteetistä on mitätöity, leimattu sairaaksi ja absoluuttisen vääräksi, melkeinpä rikolliseksi, ja vähintäänkin niin häpeälliseksi, että heidän tulisi osata visusti vaieta tunnoistaan ja syvimmistä arvoistaan.
    Viittaan tässä luonnollisestikin niihin, jotka ovat kokeneet muutosta homoseksuaalisesta suunnasta heteroseksuaaliseen suuntaan ja kokeneet tämän muutoksen persoonaa eheyttävänä sillä tavoin, että voivat elää sopusoinnussa itsensä ja omantuntonsa kanssa.

    • Seppo Juhani Järnberg, kyllä piispainkokouksen mietinnössäkin oikein erikseen todetaan, että kirkossa on tilaa myös ns. eheytymistä hakeville. Ja eheytymisterapiatkin ovat kirkossa ok. Nämä molemmat asiat riippumatta siitä, että kyseisiin terapioihin liittyy vakavia riskejä ”hoidettavan” kannalta, potilasturvaa ei ole eivätkä vastuukysymykset kiinnosta (myöskään kirkossa). Ja muistutetaan nyt vielä, että eheytysjärjestöihin ja -terapioihin liittyvä kritiikki ei kohdistu henkilöihin, joka terapiaa saavat vaan niihin, jotka sitä antavat.

      Tuo visusti vaikenemisen vaatimus ei myöskään pidä paikkaansa. Esimerkiksi jo mainitulta Ari Puontilta on nimenomaisesti pyydetty selostusta siitä, mistä eheytymisessä on kyse. Sille ei oikein voi mitään, jos esimerkiksi hän ei halua asiasta keskustella ja vastata kysymyksiin. Mutta ei siitä myöskään voi vetää sitä johtopäätökstä, että olisi pyrkimys vaientaa kun on päin vastoin pyrkimys käsitellä asiaa julkisesti.

    • En tunne mainittua mietintöä, joten kiitos täsmennyksestä. Hyvä tietysti, jos arkkipiispa ja muut piispat puolustavat myös mainitsemaani vähemmistöä – niitä ihmisiä, jotka ovat kokeneet muutosta kohti heteroseksuaalisuutta. Ikävä kyllä en muista kuulleeni tai nähneeni tätä vähemmistöä tukevia lausuntoa piispoilta, päinvastaisia kyllä.

      Miten mainittu muutosprosessi on saanut on kokonaan toinen asia, puhumattakaan siitä, miten päteviä tai eettisiä seksuaaliseen suuntautumisen muuttamiseen tähtäävät hoidot ovat.

    • Saanko vielä tiedustella, että millä tavoin puheena olevaa vähemmistöä haluaisit tuettavan? Ja mitä ovat ne päinvastaiset lausunnot, jotka ovat kohdistuneet tämän vähemmistön edustajiin? Minä havaitsin aikanaan kritiikkiä eheytymiskampanjaa kohtaan. Mutta siinähän kyse oli tuosta muutosprosessista ja eheytymisen vaatimuksesta tai markkinoinnista, joka sinunkin näkemyksesi mukaan on ”kokonaan toinen asia”.

    • Järnberg: ”niitä ihmisiä, jotka ovat kokeneet muutosta kohti heteroseksuaalisuutta. Ikävä kyllä en muista kuulleeni tai nähneeni tätä vähemmistöä tukevia lausuntoa piispoilta, päinvastaisia kyllä.”

      En muista kuulleeni tai nähneeni tällaista vähemmistöä edustavista ihmisistä kerrottavan missään koskaan. Onko sellaisia??? Eipä taida ihan oikeasti olla.

    • Oletteko tosissanne, Wallentin?

      Tarkoitatte varmaankin, ettei ole myöskään ihmisiä, jotka ovat kokeneet muutosta heteroseksuaalisuudesta kohti homoseksuaalisuutta?

      Jos nyt vain myöntäisimme tosiasian, että ihmisten maailma on toisinaan monimutkaisempi kuin meidän rajoittuneet käsityksemme. Minä sisällyn meihin.

    • Järnberg: ”Tarkoitatte varmaankin, ettei ole myöskään ihmisiä, jotka ovat kokeneet muutosta heteroseksuaalisuudesta kohti homoseksuaalisuutta?”

      Joo. kyllä tarkoitan. Homo- tai heteroseksuaalisuus on ihmisen synnynnäinen ominaisuus kuten nyt vaikka ihonväri. Yhtä luonnotonta kuin heteron ”eheytyminen” homoksi on homon ”eheytyminen” heteroksi. (”Eheytyminen” on muuten aivan älytön termi.)

    • Tokihan, Wallentin, jokaisella on oikeus pitää käsityksensä. Mutta se, että seksuaalinen suuntautuminen voi muuttua, on kyllä jokseenkin vedenpitävästi todenettavissa lukuisten ihmisten kokemuksesta.

      Esimerkiksi Pirkanmaan SETA käsittelee aihetta tiedotussivuillaan:

      ”Seksuaalinen identiteetti ei kuitenkaan ole kallioon hakattu ikuinen totuus, vaan se saattaa muuttua eri elämänvaiheissa — jopa useasti.”

    • Kun kerran on vauhtiin päästy minusta krist. kirkkojen tulisi pyytää anteeksi myös polttamiensa muka noitien suvuilta, joihin kuluvia ihmisä vielä Suomestakin löytynee.

    • Jokinen Reima. En minä ole oikeutettu helvettiin kettään panemaan. Jumala sen tekköö jos tekköö. Mutta miun mielestä ei saa kiusata kettään. Ei ees ristillisyyteen veroten.

Vierasblogi
Vierasblogi
Kotimaan Vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä Kotimaan toimitukseen.