Kirkon lippulaivan rakennevirhe johtaa pohjakosketukseen

Rippikoulua sanotaan kirkon lippulaivaksi. Sen erinomaisuutta suitsutetetaan ja kehutaan myös naapurikirkoille. Ne ovat siitä jopa kateellisia. Kirkolla on mahtava mahdollisuus kohdata suurin osa nuorisostamme ja käydä heidän kanssaan läpi kristillisen opin pääkohdat ym. Onkohan vauhtisokeus esteenä, kun aivan ilmeiselle rakennevirheelle ei edes yritetä tehdä mitään. Vuodesta toiseen rippikoulun käyneet pakotetaan lankulle ja hyppäämään mereen. Riparin hieno fiilis ei toimi heidän kohdallaan pelastusliivinä. Mikäli fiiliksen varaan ei rakenneta mitään, niin nuorten jatkosta kirkon toiminnassa on turha haaveilla. Rakennevirhe tulee esiin, kun isoskoulutuksen jälkeen ei mitään ole tarjolla. Näyttää siltä että, kirkossa hoidetaan riparit vain työnä, töiden joukossa. Pää-asiana riparin pito vuodesta toiseen. Siihen miten nuoret lankulle joutumisen kokevat, ei juurikaan kiinnitetä huomiota.

Tutustuttuani Pirkkalan syteemiin, en voi kuin ihmetellä miksi näin ei toimita muualla. Pirkkalassa jatkot on samalla viikolla, kuin leiri loppuu ja konfirmaatio seuraavalla viikolla. Nuorten toiminta jatkuu siitä eteenpäin säännöllisenä ja ilman mitään kesätaukoja.Näin fiilistä hyödynnetään. Eikä sen anneta katketa. Pirkkalan nuoret kokevat seurakunnan ihan mielekkäänä toimintana ja ovat siinä joukolla mukana.Isostoiminnan jälkeen on mahdollisuus toimia vielä apuohjaajana. Syy siihen, ettei tämä toimintamalli ole levinnyt laajalle, on varmaankin vain siinä, ettei nuoriin tahdota kirkossa oikeasti sitoutua. Näyttää siltä, kuin kirkko tahtoo sitotua ainoastaan rippikoulun pitoon. Aivankuin sillä asia olisi hyvin hoidettu. Varsinainen asia; nuoret jää silloin hoitamatta.On jotenkin absurdia harmitella sitä, ettei nuoret sitoudu kirkkoon.Eihän kirkkokaan sitoudu nuoriin. Pirkkalan mallia toteuttamalla kirkko voisi välttää vääjäämättä muutoin vastaan tulevan pohjakosketuksen. Melko vähäisin muutoksin kirkon nuorisotoiminta voisi kukoistaa kaikkialla. Nuorista kasvaisi vastuullisia kirkon jäseniä ja toiminnan jatkajia.

17 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Henkilökohtaista kokemusta Pirkkalan systemmistä on vain vähän. Esimmäinen riparituntini oli täällä vasta toissapäivänä. Leirille lähden maantaina jHs. Sittenpä pääsen näkemään miten homma toimii. Näyttää kyllä tosi hyvältä.

    Pitkään olen ollut kiinnostunut ripareiden toeuttamistavoista. Etenkin aina siellä missä, nuorten toiminta kukoistaa. Nyt on siis Pirkkalan vuoro. Täällä nuorisotyö on hiottu huippuunsa. Missään muualla en ole nähnyt tälläistä ”sukupolvien” ketjua, mikä täällä on nuorisotyhön punottu. Isosia ja apuohjaajia on nuorista kasvanut melkoisesti. Täällä ei ole ”lankkua”, jota myöten nuoret putoaisivat seurakunnan kuvioista pois. Vastuullisia tehtäviä heille riittää aikusuuteen asti.

    Kirkon toimiva tulevaisuus voisi levätä aivan hyvin vastaavan toimintamallin varassa. Mikäli nuoret saisivat kasvaa aikuisuuteen kirkon nuorisotyössä, niin paljon olisi voitettu. Kirkossa ei tarvitsisi surra suuria erolukuja. Nuoret aikuiset voisivat kokea kirkon aivan mielekkäänä paikkana ja olla täysillä mukana.

    On tietysti valtava muutos toimintatavassa, kun nuorille annetaan todellista vastuuta ja tuodaan heidät tasaveroisina työntekijöiden rinnalle. Siinä syntyy sellainen yhteen hiileen puhaltamisen meiniki, jota missään muualaa en ole päässyt näkemään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Rautkoski sanoo:

    Ongelma alkaa jo kasteesta koska sen yhteydessä ei riittävästi korosteta Sanan opetusta lapselle. Opettakaa heitä pitämään kaikki mitä minä olen käskenyt teidän pitää tai noudattaa. Onko tämä Jeesuksen lähetyskäsky liian herätyskristillinen?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Aarnio sanoo:

    Olipa ilahduttavaa lukea Pirkkalan systeemistä. Onko se aivan mahdotonta saada toimimaan muuallakin?! Kirkkomme tuntien sellaista kun yrittäisi ehdottaa seurakunnille, taitaisi tuloksena olla jonkun asiaa pohtivan komitean perustaminen 🙁 .

    Hienoa lukea, että Pirkkalassa kirkon tehtävä on ymmärretty oikein ja sen kanssa myös työskennellään todella hienosti!

    Näitä kirkkoamme koskevia keskuseluja seurattuani en voi kun hämmentyneenä ja surullisena todeta, miten raskassoutuinen ja kaavoihin kangistunut jonkinlainen virasto se on. Kaikki tällaiset uutiset siksi tekevät todella iloiseksi. Jossain sentään osataan!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Eihän sen toteuttamiseen tarvita mitään muuta kuin, työntekijöiden todellinen sitoutuminen nuorisotyöhön. ”Pohjakosketus” aiheutuu juuri tuosta sitoutumattomuudesta.

    Kun seurakunta sitoutuu kahteen iltaan viikossa ja joka viikko. Ilman mitään keätaukoja. Ei harvempia kokoontumisaikoja. Tämmöistä sitoutumista jos jossain löytyy, niin homma lähtee kyllä pyörimään. Siinä on koko toiminnan perusta.

    Silloin rippikoulu toimii luonnollisena kanavana suoraan nuorten toiminnan keskiöön. Mitää taukoa riparin jälkeen ei ole. Joten ripari ei ole silloin kaiken keskipisteenä. Nuoret tajuaa itse olevansa se keskipiste ja tulevat lunnollisesti mukaan. Ovathan he saaneet leirillä hyvän kokemuksen ryhmäytymisestä. Siispä tulevat porukalla mukaan. Nuoretn illoissa on sitten hyvä mahdollisuus syventää ripariila opittua ja ohjata käytännön elämään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Hämmästyttävää täällä Pirrkalan riparilla on katsella miten asiantuntevasti isoset hoitaa hommiaan. Pirkkalassa isosia on tämän vuoden leireillä lähes sata. Kukin vain yhdellä, joku sentään kahdellakin leirillä. Isosten ja apuojaajien panos on niin huomattava, että meille ohjaajille jää aikaa nuorten kohtaamisiin ihan mukavasti. On valtava helpotus leirin ohjaamisessa, kun on riittävästi ja tosi hyvää porukkaa tekemässä tätä kaikkea. En ole kyllä usein päässyt näkemään mitään vastaavaa. Useinhan riparit imee vetäjiltä kaikki mehut.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.