Kirkon linja virkakysymyksessä jyrkkenemässä?
Lahden Kohtaamispaikan saatua häädön Joutjärven seurakunnasta liittyen naisten pappeuteen liittyviin epäselvyyksiin, on tullut esiin mielenkiintoinen keskustelu, jota ilmeisesti käydään kirkon ylätasoilla. Keskustelu liittyy siihen, pitääkö naisten pappeuteen kriittisesti suhtautuvien messuyhteisöjen toimintavapauksia rajoittaa. Tällä viikolla Etelä-Suomen Sanomissa piispainkokouksen pääsihteeri Kari Kopperi kommentoi, että hänestä kirkossa suhtaudutaan näihin yhteisöihin yhä tiukemmin ja että linja on jyrkkenemässä. Samaan suuntaan kommentoi myös kirkkohallituksen toiminnallisen osaston asiantuntija Minna Rikkinen. Hänen mukaansa myös itsenäisten messuyhteisöjen on noudatettava kirkon järjestystä riippumatta siitä toimivatko ne kirkon tiloissa vai eivät. Kun soitin hänelle ja kyselin tarkemmin, että onko kirkon linja hänen mukaansa tiukkenemassa myös herätysliikkeiden messuyhteisöjen suhteen, hän sanoi, että ainakin tällaista keskustelua käydään kirkon ylätasolla. Ilmeisesti mitään virallisia päätöksiä asiasta ei kuitenkaan ole tehty.
Mitä ajatuksia tämä herättää?
Kirkon johtavat virkamiehet siis puhuvat nyt avoimesti siitä, että myös herätysliikkeiden omiin jumalanpalveluksiin oltaisiin puuttumassa (lisäys: tällaisen vaikutelman itse saan mutta en tiedä pitääkö se paikkansa). Tämähän muuttaisi peliä aika tavalla. Tähän asti seurakunnissa ei ole voitu ns. järjestellä työvuoroja papin sukupuolen perusteella muta herätysliikkeet ovat voineet pitäytyä perinteiseen käytäntöön. Nyt tätä käytäntöä ollaan siis ehkä kyseenalaistamassa. Eikö sellainen käytännössä johtaisi siihen, että perinteisen virkakannan herätysliikkeet pakotetaan joko muuttamaan virkakäsitystään tai sitten heidät suljetaan lopullisesti ehtoollisyhteyden ulkopuolelle?
84 kommenttia
”Siihen aikaan alettiin avuksi huutamaan Herran nimeä”. 1. Moos. 4:26.”
Tuollaista lausetta ei Genesiksessä ole. Väärä käännös. Lause on hieman hämärä, mutta mitään ’avuksi’ sanaa siinä ei ole. Katsotaanpa sananmukainen käännös: אָז הוּחַל, לִקְרֹא בְּשֵׁם יְהוָה. Silloin alkoivat kutsua (siis itseään) nimessä Jod hovah
Tässä käännöksessä Jah viittaa mieheen, sillä jod on penis-tunnus ja hovah naiseen, sillä hee symboloi aukkoa. Hova on myös Hevah tai Eva, ,joka oli kaiken elävän äiti, siis kohdun symboli. (kts. Kaarlo Syväntö: Raamatun käännösvirheistä)
Mielenkiintoista asiaa, jota ehkä kommentoin enemmän. Nyt vain huomioni kiinnitti yksi tausta-asia: Puhelinkeskusteluja jonkun kirkon viranhaltijan tai asiantuntijan kanssa ei liene korrektia raportoida blogikirjoituksessa ellei tästä ole puhuttu keskustelussa tai muuten.
Kiitos Terhi Kaira vastauksesta. Samoin minäkin ajattelen seurakunnasta jumalanpalvelusyhteisönä. Vahinko vaan, että evlut-kirkon jumalanpalveluksissa osallistujamäärä oli noin 20-30 henkilöä/messu ennen tätä epidemiaa. Valitettavasti tiedän sen omasta kokemuksesta kuten moni muukin, joka käy säännöllisesti jumalanpalveluksissa. Tiedän myös sen, että Lapuan kirkko oli ääriään myöten täynnä piispa Eero Lehtisen saarnatessa Hiippakunnan 30-vuotisjuhlassa. Ne ajat ovat olleet ja menneet, johon vaikuttavat monet syyt, eikä minulla ole tarvetta niihin puuttua.
Sanotte, että toisentyyppiset yhteisöt ovat jotenkin epämuodollisia verrattuna perinteiselle jumalanpalveluselämälle. Ovathan ne sikäli epämuodollisia, että ne poikkeavat osallistujamäärässä verrattuna noihin ensisijaisiin jumalanpalvelusyhteisöihin, joihin myös minulla on ollut ensisijaisesti tapana osallistua. Olen tosin vapaa osallistumaan myös toisentyyppisten yhteisöjen jumalanpalveluksiin, jossa myös valitsevat kantaisistä lähtien oikeat Kristuksen kirkon pelisäännöt evankeliumin saarnaamisen ja ehtoollisen jakamisen osalta. En tiedä, mitä siihen muuta tarvitaan.
On hyvä asia, että tuossa asiakirjassa otetaan myönteinen kanta – lähtökohtaisesti kirkossa toimiviin jumalanpalvelusyhteisöihin. Mutta kuten blogissa todetaan kirkon ylätasolla näyttää olevan suunnitelmia johonkin muuhun kuin myönteiseen suhtautumiseen jumalanpalvelusyhteisöjä koskien. Kohta ollaan siinä tilanteessa, että ne, jotka ensisijaiseen jumalanpalvelukseen haluavat tulla, eivät sinne tule. Mutta eivät sinne tule nekään, joita sinne toivotaan tulevan, varsinkin mikäli tasa-arvoinen avioliittokäsitys ajetaan kirkossa läpi.
1) Konventikkeliplakaatti tunnetusti toimi loistavasti.
2) Mikään ei tunnetusti edistä kristittyjen ykseyttä ja sovintoa niin hyvin kuin erilaisin hallinnollisin voimakeinoin toteutettu samaan ehtoollispöytään pakottaminen.
Nil novi sub sole.
Yrjö ja Leo. Olen samaa mieltä siitä, että Kirkon virka on yksi. Se on juuri se miehille tarkoitettu papin/paimenen/pastorin virka. Kysymys EI ole tasa-arvosta tai syrjinnästä vaan ihan vain Jumalan suvereenin tahdon noudattamisesta uskon kuuliaisuudessa. Käytännön tasolla on kysymys siitä, miksi opiltaan ja käytännöiltään yhä pluralistisemmassa (=hajanaisemmassa) kansankirkossa on tehty tämän opillisen uutuuden hyväksymisestä niin keskeinen kriteeri, että työnnetään toimeliaita kristittyjä mieluummin uusiin luterilaisiin kirkkoyhteisöihin ja ulos kirkosta kuin suostutaan erillisvihkimyksiin ja edes silloin tällöin tapahtuviin työvuorojärjestelyihin. Ymmärrän kyllä, että intohimot ovat lyöneet puolin ja toisin eri tavoin. Mutta ilmeisesti on niin, että muita ratkaisuja ei enää ole tarjolla kuin vapaakirkkomuodostus tai Idän tai Rooman kirkkoon siirtyminen. No, jo 1550-1570-lukujen luterilaisuuden teologisia oppiriitoja on joskus luonnehdittu itsemurhahakuiseksi käyttäytymiseksi. Herra meitä armahtakoon. Hyvää viikonloppua ja siunausta itse kullekin lukijalle virkateologiasta riippumatta.
Blogisti kysyy, mitä mietteitä on herännyt. Tunnen Lahden Kohtaamispaikka -tapausta vain, minkä olen lukenut. Ensimmäinen ajatus on, että tässä pelissä kirkko pelaa vahvasti omaan maaliinsa.
Onhan se ollut ihmeellistä, kun Jumala on silmiä päässyt avaamaan ja olen päässyt tajuamaan, että Hän itse on kirkon rakenteita purkamassa. Minä voin siirtyä muihin puuhiin kokonaan, eikä minuan tarvitse enää lainkaan olla huolissani kirkon tilasta. Eikä ainakaan tapella Jumalaa vastaan. Aluksihan se harmitti kovasti, kun olen niin kiivaasti taistellut mielestäni oikeiden asioiden puolesta ja nyt Jumala otti pois tuon minulle niin rakaan lelun. Onhan se valatavan suuri helpostus. Jumalalla kun on nyt minulle varattuna ihan toinen puuha ja suunta, josta ehkä kerron omalla blogilla myöhemmin.
Vastaavia tilanteita on tullut eteen monessa seurakunnassa, joten ei tämä ole mitenkään poikkeuksellista kirkossamme. Uusi kirkkoherra saa aivan vapaasti muokata oman seurakuntansa haluamaansa kuosiin. Se ei siinä merkitse mitään onko jokin työmuto toiminut vuosia ja saanut seurakuntaa aktivoitumaan poikeuksellisella tavalla. Kirkkoherrat voi lopettaa toimintoja selittämättä syytä millään tavalla. Kirkon rakenteet antavat heille tämän vallan ja miksi hei eivät sitä käyttäisi, kun se on heille annettu.
Marko Sjöblom: ”Yrjö ja Leo. Olen samaa mieltä siitä, että Kirkon virka on yksi. Se on juuri se miehille tarkoitettu papin/paimenen/pastorin virka. Kysymys EI ole tasa-arvosta tai syrjinnästä vaan ihan vain Jumalan suvereenin tahdon noudattamisesta uskon kuuliaisuudessa.”
Marko Sjöblom. Ihmettelen vielä, että miten sinä voit julistaa, että ”Se on juuri se miehille tarkoitettu papin/paimenen/pastorin virka ja vielä jankata, että ”Kysymys ei ole tasa-arvosta tai syrjimisestä,vaan ihan vain Jumalan suvereenisen tahdon noudattamisesta ja uskon kuuliaisuudesta.”
Kysyn vielä, että mistä sinä tiedät Jumalan suvereenin tahdon paremmin kuin Kirkolliskokousedustajat? Miksi papin virkaan hyväksyminen, vaatiin määrätyn sukupuolen? Siihen ei kelpaa Raamatuntulkintasi mukaan nainen. Miksi se ei ole sukupuolista syrjintää, vaikka Suomen lainkin nojalla on annettu sakkorangaistus tähän liittyvästä syrjintärikoksesta?
Voin väittää yhtä perustellusti sinulle, kuin sinä täällä kommentissasi kerrot käsityksiäsi, että Mooseksen laki ja Paavalin käsitykset eivät ole Jumalantahdon ilmauksia.
Kirjoittaja
Timo Pöyhönen
Pastori. Erikoistunut yhteisön rakentamisen saloihin. Toimii Hengen uudistus kirkossamme ry:n toiminnanjohtajana.
Palaan vielä blogiin. Olisi ihanteellista, jos mahtuisimme kaikki samaan messuun sunnuntaisin ja vain tila- tai vastaavista syistä tarvittaisiin rinnakkaisia tai porrastettuja messuja.
Mutta: Ensin oli pakko käydä oman pitäjän kirkossa. Sitten alettiin kuitenkin käydä naapuriseurakunnassa kuuntelemassa uskovaista pappia. Jossakin vaiheessa kaikille riitti tilaa ja piispoinakin oli eri kirkollisista taustoista nousseita miehiä. Eri liikkeiden omituisuuksia suvaittiin, vaikka niistä ei aina tykätty. Sitten virkakysymys muodostui vedenjakajaksi. Kirkkokansa pistettiin tarvittaessa ruotuun ja herätysliikkeiden elintilaa kavennettiin asteittain. Sitten torjuttiin erillisvihkimykset ja delegoitiin ikävät päätökset tietoisesti oikeuslaitoksen tehtäväksi. Lopuksi kiellettiin työvuorojärjestelyt ja jotkut alkoivat jopa vahtia kirkkoherrojen toimintaa tässä suhteessa. Nyt ollaan sitten tässä pisteessä. On aikamoista hybristä ajatella, että se kirkkokristittyjen osa, joka vielä pysyy kirkossa kokemastaan hyljeksinnästä huolimatta, tyytyisi pakon edessä lopulta mukautumaan ”kirkon järjestykseen”. Varsinkin, kun kirkossa järjestetään sateenkaarimessuja, sirkusmessuja, nallekirkkoja, ylistysmessuja, tangojumalanpalveluksia, metallimessuja ja vaikka mitä. Mutta ei siis vuotta 1986 edeltäneen virkakäsityksen mukaisia messuja.
Ihmettelen yhä, miksi erillisvihkimyksiä ei järjestetä ja miksi työvuorojärjestelyt ja väistämiset asiallisesti toteutettuna on kielletty. Kukahan siitäkin hyötyy, että satojen, jopa tuhansien luterilaisten aktiivisuus suuntautuu nyt oman kirkon ja/tai jumalanpalvelusyhteisön rakentamiseen?
Ilmoita asiaton kommentti