Kirkon kasvot
Jokin aika sitten Olli Seppälä pohti tällä sivustolla piispoja kirkon kasvoina. Piispa Teemu Laajasalo kirjoitti omassa kolumnissaan, kuinka kirkkoherra antaa kasvot seurakunnalle omassa seurakunnassaan.
Itse jäin miettimään kirkon kasvot teemaa useasta eri näkökulmasta. Kirkon julkikuvan kannalta esimerkiksi piispat antavat tietyllä tavalla kasvot kirkolle, samoin kirkkoherra paikkakunnallaan ja seurakunnassaan. Paavi antaa kasvot maailmanlaajuiselle katoliselle kirkolle.
Kun ajattelemme omassa maassamme piispoja kirkon kasvoina, katsomme asiaa silloin hyvin paljon kirkon organisaatiosta ja voisi sanoa jopa ”kirkon kuplasta” käsin. Katsomme asiaa vain yhdestä kapeasta näkökulmasta, sillä onhan esimerkiksi kirkon työntekijöissä suurempi osa muita kuin pappeja tai piispoja.
Itse sain nuorehkona kirkkoherrana jo aikaa sitten asiassa positiivisen opetuksen. Muistelen, kuinka Tapio Leskinen taisi vierailla seurakunnassamme Kirkon ulkomaanavun työn merkeissä. Taisin mainita Tapiolle, kuinka hän tulee antamaan kasvot tuolle työlle. Tapio vastasi, että paremminkin ”te siellä seurakunnassa annatte kasvot” tuolle työlle.
Kirkon kasvot ovat luterilaisen perusajattelun perusteella jokaisen seurakuntalaisen kasvot. Siitä kasvojen joukosta muodostuu suuri, elävä mosaiikki, joka on kirkon kasvot. Noihin kasvoihin mahtuu monenlaista. Suuri huoli onkin oikeastaan siinä, jos kasvot tai niiden piirteet alkavat muodostua vain tietynlaisista ihmisistä, tietynlaisista kristityistä.
Kirkon kasvot ovat erilaiset, jos katsomme aktiiviseurakuntalaisten joukkoa ja kaikkia kirkon jäseniä. Kirkon kasvoja ajatellessamme, meidän pitää kuitenkin muistaa kaikki kastetut jäsenemme. Meidän pitää muistaa myös ne, jotka ovat syystä tai toisesta kuvansa kasvoista jättäneet pois. Meidän pitää muistaa myös heidät, jotka voisivat olla osa kirkon kasvoja eli heidät, jotka elävät keskellämme mutta eivät ole kanssamme kirkossa.
Parhaimmillaan kirkon kasvot voisivat olla esimerkiksi johonkin vähemmistöön kuuluvan ja siksi elämässä kärsineen kasvot, ihmisen, joka kertoo löytäneensä kirkosta itselleen kodin ja rakastavan sylin. Kirkon kasvot eivät voi olla organisaation, hallinnon, opin saatika sitten ulos rajaamisen kovat kasvot. Kirkon kasvojen tulee lempeät äidin tai isän tai sisaren tai veljen kasvot. Tai kuten piispa Voitto Huotarin aikanaan sanoitti: Kirkon tulee olla rukouksen lempeä syli.
Lopulta kirkon kasvojen tulisi olla Kristuksen kasvot. Sellainen kuin Kristus on, tulisi meidän kirkkona olla. Olemme siinä erittäin vajavaisia, mutta siinä on kilvoittelumme kirkon kasvojen rakentajina ja osasina.
Toivo Loikkanen
55 kommenttia
Kirkon kasvot ovat vähän kuin Osakesäästäjien keskusliiton mainoksesta: sovinnaiset, hyvinvoivat, keskiluokkaiset. Ei se niin pitäisi olla.
Kirkko on menettänyt kasvonsa jo aikaa. Piispojen ja pappien johdolla on mukauduttu maailman mielipiteisiin. Jumalan sanaa ja puhdasta oppia ei puolusteta. Kansaa ei kehoiteta katumuksen, parannukseen ja uskoon, vaan ohjataan kulkemaan laveaa tietä jokainen siihen suuntaan kuin lihasta parhaalta tuntuu. Auktoriteetti on luovutettu ja Jumalan sanan miekka on polvistuen laskettu maailman ruhtinaan jalkojen juureen.
Mikäli kirkko olisi vain maallinen organisaatio, yritys, yhdistys tai osuuskunta, nauraisin sille kepeästi yhdessä naurismaan aitojen kanssa. Ja näin maailmassa ihmiset tekevätkin. Kirkko tekee itsestään hassunhöpsön harmittoman huru-ukon luopumalla periaatteistaan, tunnustuksestaan ja Jumalan sanasta. Munatonta touhua! Kirkko on kuin veltostunut joo-mies, joka kaikkeen suostumalla luulee tulevansa luotettavaksi ja suosituksi. Ellei asian tila olisi hengellisesti vakava, olisi koomillista seurata organisaation johtoa, joka ei kykene aikaan saamaan alkeellisintakaan järjestystä.
Nyt taas kun kirkko antaa yhteiskunnan olla siinä uskossa, että se edustaa Jumalan asiaa tässä maailmassa ja kuitenkin mukautuu Jumalan tahdosta piittaamatta maailman vaatimuksiin ja niin on sokea sokeiden taluttaja, voimme vain huokailla suurta Herraa armahtamaan meitä!
”Sellainen kuin Kristus on, tulisi meidän kirkkona olla. Olemme siinä erittäin vajavaisia, mutta siinä on kilvoittelumme kirkon kasvojen rakentajina ja osasina.”
Raamatun Kristus on monin paikoin vastakohta kirkollemme. Sanoisin, että todellista kilvoittelua asian korjaamiseksi esiintyy vähän.
Kauppoihin on tullut jossain vaiheessa tuote, jossa lukee: Vehnän alkioita. Jos tuossa laatikossa on alkiot, niin jossain on säkki jyviä, joissa ei ole alkioita. Vaikka kumpaakin kylvää erikseen, kumpikaan ei idä eikä anna satoa. Samoin on kananmunien laita. Kun laitetaan munia hautomakoneeseen, niin joistakin munista tulee poikaset, mutta toisista ei tule. Pitää olla se pieni punainen pisko siellä kananmunassa ja siinä pisarassa on kokonainen kana tai kukko, koska valkuaisesta muodostuu se tipu ja keltainen osa on sen vatsan täytteenä.
Elämän ihme on siinä nähtävänä. Armo ja totuus yhdessä ei erikseen. Armo ja rakkaus ilman totuutta ei tuota hedelmää, koska siinä ei kuitenkaan ole sitä elämän salaisuutta. Jeesus oli Vehnän Jyvä, jossa oli molemmat osat. Totuudessa on elämä sen alku ja koko toteutus, armo on ravinnelisä, joka mahdollistaa juurtumisen. Kun armorikkaat armon ja rakkauden julistajat katsoisivat totuutta silmiin ja totuuden puhujat tulisivat armosta riippuvaiseksi, jotain uutta voisi syntyä ei ilman näitä molempia.
Jaa. Niinpä onkin Toivo.. Olemmehan eräänlaisina kirkon kasvoina tässäkin. Monille meidän tekstimme ovat kirkon kasvot. Harva lukija osaa pitää näitä kirjoituksia jonain muuna, kuin nimenomaan kirkon kasvoina.
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/kirja-kirkossa-voidaan-ratsastaa-valtaan-homokriittisyydella-samaan-tapaan-kuin-politiikassa-maahan/ Tähän uutiseen liittyvä kirja antaa yhden näkökulman: Kirkon kasvot on lähes aina miesten kasvot.
MP! Minulla on sellainen ajatus, että muistat nämä asiat samalla tavalla minun kanssani. Kuitenkin johtopäätökset näyttävät esilaisilta ja ovat erilaiset, koska mielet ovat erilaiset. Eikö ole kansakunnan kannalta hyvä, että erilaiset uskovat lukisivat Raamattua samalla tavalla ja tukisivat sellaista , josta on kokemusta.Uskon, ettei mene kauan, kun tämäkin asia selviää, mitä olisi pitänyt tehdä, mutta miksi ei tehty. Virran mukana ei tarvitse ponnistella. ’
Martti Pentti :”…kokemukseen’ perustuva tieto on toki arvokasta, mutta se voi joskus ajan ja tilanteiden muutoksessa olla esteenä oikeille ratkaisuille.”
…der,die,das…Das Suomen neutri-uudistajat haluavat tehdä sekä yhteiskunnasta, yhteiskunnan käsitejärjestelmästä, ihmisestä että kirkosta neutrin ilman sellaisia normatiivisuuksia kuin der ja die. Ollaan das ja kun ollaan, niin silloin ollaan niin kuin das Kind ja tehdään Raamatun teksteistä ml. kirkon traditio pappeineen das Kirkko.
Kirkon kasvot taitaa olla sittenkin miesten luomusta. Tässäkin keskustelussa on jo yli 50 kommenttia ja vain yksi naiselta.
Naisia ei taida pohdiskelu kovasti kiinnostaa. Laskin juuri , että 40:stä blogista on 4 kpl.naisen kirjoittamaa.
Kirjoittaja
Toivo Loikkanen
Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana ja OP-ryhmän hallintoneuvoston jäsenenä.
Kirkolla on maalliset kasvot kaikkien organisatioiden tapaan ja sen johtohenkilöt luovat kuvan ulospäin sen ideasta. Ei tässä tarvitse lainkaan hurskastella vaan hyväksyä tämä maailman ihmisten kanssa keskustellessa.
Mutta kirkon elämässä eletään Kristuksen katseen valvomana.Tämä ei kuitenkaan ole itsestään selvää ,vaan kyseessä on mysteeri joka paljastuu uskoville hartauselämän tultua eläväksi sisäiseksi todellisuudeksi ja sanaton tai sanallinen dialogi Kristuksen kanssa on syntynyt.
Ilmoita asiaton kommentti