Maaliskuun 1 päivänä 2017 voimaantuleva avioliittolain muutos tuli esille syksyn kirkolliskokousviikon aikana useassa eri yhteydessä. Piispainkokouksen ja kirkkohallituksen selonteoissa esiteltiin kirkon voimassaoleva avioliittokäsitys, miten se on ilmaistu kirkkolainsäädännössä ja mitä seuraa, jos pappi sen vastaisesti suorittaa samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen. Kirkon vihkimisoikeudesta luopumista koskeva aloite puolestaan eteni piispainkokouksen käsiteltäväksi
Luulin jo, että ennen kirkolliskokousviikkoa julkisuudessa markkinoitu kirkon avioliittokäsityksen epäselvyys olisi hälvennyt viimeistään arkkipiispan esittelemän piispainkokouksen selonteon jälkeen, mutta kaikkea muuta: Seuraavana päivänä 25 kirkolliskokousedustajaa reagoi käytyyn keskusteluun Kotimaa24 sivustolla esittämällä piispojen ja kirkkohallituksen kannasta poikkeavan käsityksen. Sen mukaan kirkon pitäisi erikseen muuttaa omaa lainsäädäntöään, jos se päättäisi olla noudattamatta (1.3.2017 voimaantulevaa) avioliittolakia. Tämä kirjoitus on vastareaktio tähän reaktioon.
Maailma on kieltämättä muuttunut Raamattumme kirjoittamisen ajoista, eivätkä monet pidä sitä enää kaikilta osin relevanttina 2000-luvun ihmisille. Mutta kirkossamme on myös monia, jotka ovat tästä asiasta toista mieltä. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi ja heidän liittonsa on Jumalan edessä erityislaatuinen. Piispainkokous esitti selonteossaan tämän kirkon avioliittokäsityksen selvänä nykytilanteen kuvauksena. Sitä seuranneessa keskustelussa lausuntoa jonkin verran kritisoitiin ja vaadittiin myös kirkon avioliittokäsityksen muuttamista.
Nyt voimassa olevan avioliittolakimme 1 § avioliitosta naisen ja miehen välisenä sopimuksena perustuu nimenomaan kristilliseen avioliittokäsitykseen. Eduskunnan vuonna 2015 hyväksymä lainmuutos on muuttanut valtiovallan, mutta ei kirkon avioliittokäsitystä. Eduskunta ei ole vaatinut, eikä olisi edes voinut vaatia kirkkoa uudelleen pohtimaan ja päättämään avioliittokäsitystään. Kirkolla on ollut ja on edelleen perustuslain, uskonnonvapauslain ja avioliittolain 16 §:n nojalla oikeus noudattaa avioliittoon vihkimistä oman käsityksensä mukaisesti.
Kirkon avioliittokäsityksen oikeudellista epäselvyyttä on perusteltu sillä, että ainoat maininnat vihittävien sukupuolesta löytyvät kirkkokäsikirjasta, joka ei ole lakitasoinen säädös. Tätä väitettä on tarkasteltava juridiikan näkökulmasta. Juristit tulkitsevat lainsäädäntöä sanamuotoon ja systematiikkaan tukeutuen, lainsäädäntöhistorian näkökulmasta sekä teleologisesti eli lain tarkoituksen mukaisesti.
Sanamuodon mukainen tulkinta on selvä, kirkkolaissa tai kirkkojärjestyksessä ei mainita mitään avioliittoon vihittävien sukupuolesta. Kirkkolain systematiikassa avioliitto kuuluu kuitenkin kirkon tunnustuksen sisältöön, joka puolestaan on nivottu kirkon lainsäädäntöön kirkkolain 1 luvun 1 §:ssä. Kirkkolainsäädännön systematiikan kannalta mitään kirkkolakia alempaa säädöstä voida säätää eikä tulkita tämän kirkkolain 1 luvun §:n vastaisesti. Kirkkokäsikirja on kirkon oman lainsäädäntöelimen eli kirkolliskokouksen hyväksymä, joten sen painoarvoakaan ei voida tässä yhteydessä vähätellä.
Lainsäädäntöhistoriasta voidaan todeta, että vielä vuonna 1965 säädetyn kirkkolain (L 23.12.1964/635) 56 §:ään sisältyi maininta miehestä ja naisesta kihlakumppaneina. Kun vuoden 1994 kirkkolaissa avioliiton kuulutukset poistettiin kirkkolaista, maininta miehestä ja naisesta jäi pois. Tuolloisesta kirkkolakia koskevasta hallituksen esityksestä (HE 23/1993 vp) ei kuitenkaan löydy ajatusta siitä, että tämä olisi johtunut kirkon avioliittokäsityksen muuttumisesta, eikä sitä siten ollut tarkoitettu muuttaa.
Tarkoituksenmukaisuustulkinnassa kirkkojärjestystä ja sen valtuutuksin hyväksyttyä kirkkokäsikirjaa on tarkasteltava yhdessä, jolloin on katsottava niiden yhtenäisenä tarkoituksena olleen, että vain mies ja nainen voidaan vihkiä kirkolliseen avioliittoon.
Kaiken tämän perusteella on juridisesti tarkastellen päädyttävä siihen, että kirkon avioliittokäsitys on kirkon oman lainsäädännön puitteissa pätevästi sidottu kirkon tunnustukseen ja se on piispainkokouksen selonteossa esitetyin tavoin useaan kertaan selvästi todettu. Toisin kuin julkisuudessa on väitetty, avioliittolain muutos ei edellytä kirkolta uutta päätöstä kirkon avioliittokäsityksestä.
Kirkolliskokousedustajat ovat kannanotossaan unohtaneet, että papit ovat pappislupauksessaan sitoutuneet kirkon tunnustukseen, heidän tulee toimia sen mukaisesti ja noudattaa kirkon avioliittokäsitystä. Kannanotolla pappeja rohkaistaan uhmaamaan esimiehiään, piispoja, mikä on varsin vierasta vastuuntuntoisen ja kirkon parasta ajavan luottamusmiehen ajattelutavalle.
Julkisuudessa on myös epäilty papin voivan syyllistyä syrjintään kieltäytyessään vihkimästä samaa sukupuolta olevia avioliittoon. Eduskunnan lakivaliokunta totesi avioliittolain muutosta käsitellessään, ettei nykyinen avioliittolaki ole Suomen perustuslain tai Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastainen. Yhdenvertaisuuslain 2 §:n mukaan lakia ei sovelleta uskonnonharjoitukseen. Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin (EIT) ylläpiti päätöksellään 9.6.2016 Ranskan korkeimman oikeuden päätöksen, jonka mukaan miesten ”avioliitto” on mitätön. EIT:n päätös on merkittävä osoitus siitä, ettei avioliitto-oikeuden epäämistä kahdelta samaa sukupuolta olevalta aikuiselta voida pitää syrjintänä.
Kirkolliskokouksen keskustelussa esitettiin vielä, että kieltäytyminen samaa sukupuolta olevien vihkimisestä loukkaisi kirkon jäsenten kirkkojärjestyksen 1 luvun 4 §:ään perustuvaa oikeuksia. Säännös kuuluu seuraavasti:
Kirkon jäsenellä on oikeus päästä osalliseksi kirkon pyhistä toimituksista ja seurakunnan tarjoamista muista eduista kirkkolain ja kirkkojärjestyksen säännösten mukaisesti.
Kirkon jäsenen oikeus kirkon toimituksiin ei siis ole ehdoton, vaan ehtona on, että toimitus suoritetaan kirkkojärjestyksen mukaisesti. Kirkkolain 2 luvun 18 §:n mukaan kihlakumppanit vihitään kirkollisesti avioliittoon kirkkokäsikirjassa määrätyllä tavalla. Kirkkokäsikirjasta puolestaan ilmenee, että vihkiminen voidaan suorittaa vain eri sukupuolta olevien henkilöiden kesken. Samaa sukupuolta olevien kirkon jäsenten oikeutta tulla vihityiksi rajoitetaan siis kirkkojärjestyksen mukaisesti, vaikka itse rajoitus löytyy kirkkokäsikirjasta.
Julkisen sanan ja sosiaalisen median välityksellä käytävät keskustelut usein kärjistävät enemmän kuin sovittelevat, enkä tällä kirjoituksella halua pahoittaa kenenkään mieltä. Olen itse pahoillani siitä, että joudun lukemaan lakia sitä lukemattomille. On kuitenkin ymmärrettävä, ettei kirkko voi luopua keskeisistä opeistaan, aiheuttaapa se sitten kirkolliskokoukselle päänsärkyä tai ei.
Oikein hyvä blogi, kiitos! Kirkon avioliitto-opetus ja vihkioikeuteen liityvät kysymykset ovat epäselviä lähinnä niille, jotka haluavat tulkita näitä asioita myötäillen sekulaaria tasa-arvokäsitystä ilman sitoutumista kirkon järjestykseen.
Silkkaa asiaa! Kiitos blogista.
Kiitos selväjärkisestä kirjoituksesta, jonka jokainen ymmärätää, jos vain osaa lukea.
Olisi toivottavaa, että kirkon työntekijät ja luottamushenkilöt toimisivat heille annettujen valtuuksien puitteissa eivätkä lähtisi sooloilemaan jonkin ulkopuolelta syötetyn agendan harhauttamina.
Kiitoksia Risto Tuori selkeästä tekstistä.
Kuitenkin yksi tarkennus: maunittua 25 kirkolliskokousedustajan kannaottoa ei ole julkaistu sellaisenaan Kotimaa24 -sivustolla.
Kannaoton teksti ilmenee Tulkaa kaikki -liikkeen mediatiedotteesta.
http://tulkaakaikki.net/kirkolliskokousedustajilta-tukea-samasukupuolisten-parien-kirkkohaille/
Samoin minäkin komppaan. Erittäin selkeä sekä juridisesti ja muutenkin johdonmukainen kirjoitus.
Kirkoilla on tosiaan uskonnonvapaus ja oikeus vihkiä keitä he haluavat. Esimerkiksi ortodoksikirkolla on oikeus evätä avioliittoon vihkiminen leskeksi jääneeltä nuorelta papilta, ja näin se tekeekin. Katolisella kirkolla on oikeus vaatia selibaattia kaikilta papeilta, ja myös oikeus evätä kirkollinen vihkiminen eronneilta.
Kirkoilla olisi myös oikeus evätä kirkollinen vihkiminen eri etnisiä ryhmiä edustavilta pareilta (seka-avioliitto) jos kirkko voi perustella tämän oman oppinsa pohjalta.
Edellä mainitut oikeudet eivät kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö näitä oikeuksia voi kritisoida syrjivinä, ja etteikö niitä voisi hyvällä syylllä pyrkiä muuttamaan.
Mitä tulee Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiin koskien samaa sukupuolta olevien ihmisten avioliittoja niin käsittääkseni tilanne on se, että tuomioistuin ei edellytä, että maat säätävät sukupuolineutraalin avioliiton. Sen sijaan tuomioistuin kylläkin edellyttää sitä, että ihmisiä ei saa syrjiä seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Käsittääkseni tuomioistuin myös edellyttää sitä, että samaa sukupuolta olevien ihmisten parisuhteille ja perheille on lainsäädännön tasolla taattava yhdenvertainen kohtelu suhteessa eri sukupuolta olevien liitoille ja perheille. Se, miten jäsenmaat tämän hoitavat, on niiden itsensä päätettävissä. Useat EU-jäsenmaat ovatkin säätäneet lain sukupuolineutraalista avioliitosta, koska ne ovat arvioinnissaan päätyneet siihen, että yhdenvertaisuuden periaate toteutuu parhaiten sillä tavalla. Käsittääkseni tältä pohjalta ovat myös suomalaiset oikeusoppineet (esim. valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen, ja monet muut) kannattaneet sukupuolineutraalia avioliittolakia.
Tässä vielä Valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljasen lausunto eduskunnalle, jossa hän puoltaa sukupuolineutraalia avioliittolakia:
https://joelrouvinen.files.wordpress.com/2015/02/prof_viljanen_veli_pekka_240414.pdf
Mainitusta professori Veli-Pekka Viljasen lausunnosta poimittuna:
”Uskonnonvapauden näkökulmasta olisi ongelmallista, että uskonnolliset yhdyskunnat velvoitettaisiin julkisen vallan toimesta hoitamaan tehtäviä, jotka olisivat ristiriidassa uskonnon oppien kanssa.”
Tämän tilanteen arviointi on ollut konkreettisesti käsillä Suomen evankelis-luterialsiessa kirkossa, jonka opin mukaan avioliitto on yksiseliteisesti vain miehen ja naisen välinen. Tätä kirkon yksiselitteisesti ilmaistua oppia ei muuksi muuta seikka, että krkkomme jäsenistössä ja työntekijöissä on joitakin sellaisia jäseniä, jotka haluaisiva muuttaa tätä oppia. Oppi muuttuu muuksi vain, jos kirkolliskokous erikseen päättää muuttaa oppia.
Kirkkohallituksen oikeudellisen selvityksen perusteella tilanne ei kuitenkaan konkretisoidu, vaan kirkkomme voi 1.3.2017 jälkeenkin pitäytyä oppinsa mukaisessa vihkikäytännössä.
Mikähän tässä on ongelma? Suomessa on spn-avioliitto 1.3.2017 lähtien. Ja se tulee voimaan siitä riippumatta minkä kannan tämä taikka tuo oikeusoppinut on asiaan ottanut.
Kiitän kaikista kommenteista. Sari Roman-Lagerspetzin kommentin johdosta totean, että olen tarkastellut ainoastaan tämän hetkistä oikeustilaa, en sitä, miten kirkon lainsäädäntöä voitaisiin tai pitäisi muuttaa. Näitä ei pidä keskustelussa sekottaa.