Kirkolliskokous pääsee pälkähästä

Kuluttajansuojavaroitus: Tämä blogi sisältää politiikkaa.

Jos olisin oraakkeli, sanoisin seuraavan peitellymmin. Oraakkeliuden puutteessa puhun suoraan.

Suuret hallituspuolueet kompuroivat, hallitus yskii pääministerin väsymyksen tahdissa. Vaalikauden suuri teko, kuntauudistus, jää tekemättä. Siinä eivät ministerikierrätyksetkään auta.

Kirkolle hallituksen kompurointi ja väsähtäminen on, jos tällainen ilmaus sallitaan, taivaan lahja.

Seurakuntarakenne on sidottu kuntarakenteeseen. Tästä kirkko ei pyrikään irti. Kuntaremontin pelossa halutaan kuitenkin joustoa ja joustoksi kaavailtiin seurakuntien rakennemuutosta. Vipuvarreksi tuli talousahdinko, ihan pyytämättä ja tilaamatta.

Kävi vain niin, että kirkolliskokous maalasi itsensä nurkkaan. Sieltä omin ponnistuksin on käytännössä mahdoton päästä ulos. Ja onneksi tasavallan hallitus riensi apuun.

Tästä kirjoitin tasan vuosi sitten Kirkonkellarissa. ”Tosi kiire tulee, jos kirkolliskokous haluaa tähän hätään saada aikaiseksi lakimuutoksia. Epäilen, ettei se onnistukaan muuten kuin hallituksen tuella. Se tuki ei tarkoita erityiskohtelua kirkolle vaan hallituksen omaa kompurointia. Näyttääkin jo ilmeiseltä, ettei kuntauudistus toteudu kaavaillussa aikataulussa. Tässä on kirkon sauma.”

http://kirkonkellari.fi/?p=631

Reilu vuosi on maan hallituksella aikaa kuntaremonttiin. Ei taida riittää. Vastaavasti kirkko so. kirkolliskokous saa aikaa, jota se kipeästi tarvitsee.

Ken elää, se näkee.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Jusu, olet käsittänyt Oinosen sanomisen väärin. Yle-uutisten puolella kerrotaan ”Pentti Oinonen (ps.) oli tyrmistynyt siitä, että arkkipiispa Kari Mäkinen on julkisuudessa liputtanut lain puolesta.
      – Jos kyseinen laki huomenna hyväksytään ja sen seurauksena tulee kirkosta eroamisbuumi, osasyyllinen löytyy, kun arkkipiispa ja osa muita pappeja katsovat peillin.”

      Oinonen siis sanoi, että JOS laki hyväksytään ja JOS sen seurauksena tulee kirkosta erobuumi, niin arkkipiipsa on osasyyllinen, koska on liputtanut vahvasti lakiesityksen läpimenon puolesta.

    • Salme,

      Kyllä mä osaan lukea. Tuossa uutisessa yllä sanotaan ”jos lakialoite menee läpi”.

      Mitä minä tarkoitin on, että arkkipiispa sanoi sanomisensa jo pari päivää sitten, eikä niistä tullut mitään eropiikkiä. Miksi väki nyt enää kolme päivää myöhemmin eroaisi arkkipiispan lausunnon takia?

    • Jusu, no kansa eroaisi siksi, JOS tuo laki menee tänään läpi, niin he katsoisivat että arkkipiispa oli omilla lausnnoillaan edesauttamassa lain läpimenoa. Vaikka arkkipiispa ei olekaan Jumala, niin jonkun kansanedustajan mielestä hän edustaa kirkon ääntä ja kansanedustaja äänestää lain puolesta koska arkkipiispa on pyhittänyt sen kannan.

  1. Ex-presidenttiehdokas Haavisto väitti keskustelussa suomalaisten homojen onnellisuuden kasvavan, kun he pääsevät toteuttamaan seksuaalisuuttaan. Lain hyväksyminen edesauttaa hänen mukaansa yksinäisten homojen pariutumista ja he voivat osallistua sukujuhliin vapaammin. Voivathan ne homppelit olla onnellisia ilman avioliittoakin, pariutua niin tiheään kuin paikat kestävät ja osallistua sukujuhliin, jos kantti ja pokka pitää. Säälittävää perustelua Haavistolta, josta suomalaiset naiset ja vihreät miehet yrittivät tehdä presidentin.

    • Mahtavan itsetiedostamaton kommentti. Miksi kenenkään homon kantti tai pokka pitäisi kestää? Haaviston idea oli se, että kun hyväksymme homoliiton tasavertaiseksi niin Sahimaan kaltaiset pilkkaajat vähenevät.

    • Miten homoliittolaki olisi ratkaisu lähes kaikkiin homouteen liittyviin ongelmiin?

      Homouteen lliittyvä häpeä ei ole muun ympäristön vaan homon itsensä harjoittaman synnillisen elämäntavan tuottamaa. Itse ongelma on siis synninharjoittajassa, ei ensisijaisesti muissa.

      Tuskinpa naapurin Ykä tulisi puolisonsa Penan kanssa syntymäpäivilleni homolain säätämisen jälkeenkään, vaikka saisi kirkkohäät ja yhteiskunnallinen statuksensa kuntoon?

      Ei homoperheen lapsi piirrä koulussa tulevaisuudessakaan onnellisena kuvaa perheestään, jossa on kaksi homoisää ja kolmessa vuokrakohdussa kasvaneita sisaruksia, vaikka laki säädettäisiinkin. Ei laki poista synnistä aiheutuvaa aiheellista häpeää.

    • Suomessa ei juurikaan syntiin uskota. Ja häpeä tulee aina ympäristöstä. Me jotka emme usko syntiin toivomme, että Sahimaa pitää uskonsa omana tietonaan eikä piinaa homoperheiden lapsia. Ajattele lasten etua.

    • Olisikohan parasta ajatella syntiä – ennen kuin helvetissä.

      Kyllä synnin aiheuttama syyllisyys tuo häpeää – tiedostipa ihminen sitä tai ei.

      En piinaa homoperheiden lapsia. Säälin heitä.

    • Pekka, synnit saa anteeksi mutta ei väärää uskoa. Sinäkin tunnustat todella monen uskon suhteen väärää Jumalaa.

      Homoperheet eivät kaipaa sääliäsi. Kunhan pidät uskosi itselläsi niin se riittää.

    • Komppaan Jukkaa. Homoaktivismin yksi päätavoitteista on, että agendassa olevaa asiaa rummutetaan ja levitetään medialle niin kauan, kunnes tulee kyllästymispiste. Siinä vaiheessa kansa ja kansanedustajat ovat jo ”kypsiä poimittaviksi”. Kyllästymispisteessä alkaa joko välinpitämättömyys asialle tai jopa ko. asian kannattaminen tai puolustaminen. Näppärää aivopesua!

  2. Risto

    Eduskunnassa jokaisella edustajalla on työhuoneessaan näyttöruutu, josta voi seurata keskustelua samalla kun työskentelee jonkun toisen tehtävän kimpussa.

    Suuri osa puheista on sellaisia puheenvuoroja, että ne on suunnattu etupäässä lehdistölle julkaistavaksi niin että saadaan helpommin lehdissä palstatilaa siitä syystä, että se on sanottu eduskunnassa.

    Olisi melkeimpä edustajien työajan ja työtehon ”väärinkäyttöä”, jos kaikki istuisivat koko ajan salin puolella. Paikalla pitää olla silloin kun pitää antaa porukkatukea jollekin puheenvuorolle, kun kamerat käyvät ja äänestäjät katselevat istuntoa TVstä, oman äänestysalueen toimittaja on paikalla tms.

    Sitten kun tulee äänestys tai muuta vastaa todella yhteistä asiaa, niin kaikki saapuvat huoneistaan istuntosaliin.

    • Olen aivan samaa mieltä. Asiasta keskustelu ei siis ollut useimmille edustajille nyt kiinnostavaa tai tarpeellista. Sellainen näyttöruutu on muuten nykyään koko kansalla;)

  3. Keskustelussa käytetään puolin ja toisin erilaisten gallupien tuloksia. Niiden tekemisessä on olennaista, miten kysymys esitetään ja onko otos edustava.

    Hyvin tehtyyn gallupiin voi luottaa.

    MUTTA.

    Kansa voi olla sitä mieltä, mihin se median vyörytyksessä on johdateltu. Ei kai kansalta kysytä neuvoa asiassa, noustaanko Luojaa vastaan vai ei?

    Enemmistö venäläisistä on sitä mieltä, että Krimin valtaaminen oli oikein. Niinkö?

    • En sanonut näin.

      Mistä sellaista revit?

      Olen itse tehnyt tilastollista tutkimusta ja tiedän kysymyksen asettelun merkityksen ja otoksen edustavuuden merkityksen.

      Hvyin tehty tilastollinen tutkimus kuvaa todellisuutta-

      Eri asia on sitten se, onko esimerkiksi kansan mielipide ratkaiseva tekijä, kun säädetään avioliittolaista. Eihan kansa – onneksi – päätä painovoimalaistakaan.

    • No ei tietenkään Pekka. Mutta meillä kansa päättää laeista, valtiopäiville kokoontuneiden edustajiensa välityksellä.

    • Ai niin, kansa on siis tyhmää ja johdateltavaa mutta vain silloin kun se on kanssasi eri mieltä.

  4. Oras Tynkkynen teki kysymyksen: ”Mikä ero on auringolla ja avioliittolailla?” Eduskunta ei voi säätää auringon liikkeistä, mutta avioliittolaista voi säätää.
    Joopa.
    Varmaan Tynkkynen laittaisi auringonkin kiertämään eri suuntaan ja muuttaisi painovoimalakia, jos siihen kykenisi. Onneksi ei pysty.
    Avioliittolain muuttamisella on tuhoisat seuraukset. Ei auringon kiertoliikettä voi mennä sormeilemaan. Parasta olisi avioliitonkin kanssa. Sama Tekijä molemmilla.

    Loukkaus yhtä yksilö kohtaan on loukkaus koko yhteisöä kohtaan

    • Pekka Sahimaa: ”Avioliittolain muuttamisella on tuhoisat seuraukset.”

      Niin, ajatella kuinka surkeasti naapurimaissamme Norjassa ja Ruotsissa menee, saatikka Tanskassa ja Islannissa. Erityisesti Norjassa, pelkkää synkkyyttä. Ei mutta hetkinen…

    • Tässä näyttää olevan paikallaan muistuttaa myös siitä, että Maa kiertää eikä aurinko.

  5. Loukkaus yhtä yksilö kohtaan on loukkaus koko yhteisöä kohtaan, sanoi Tynkkynen.

    Miksi sitten homoasiamiehet eivät ajattele niitä, joita homolain säätäminen syvästi loukkaa?

    Vai tarkoittiko Tynkkynen homoyhteisöä? Se on osoittautunut erittäin herkkähipiäiseksi. Valittavat tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puutteesta. Luulisi heidän olevan valmiita maksamaan ”vakaumuksestaan”.

    • Miten tämän lain säätäminen voi loukata ketään? Homoille annetaan yhtäläiset oikeudet avioliittoon. Mikään ei ole keneltäkään pois. Kukaan ei menetä yhtään oikeutta.

    • Pekka, onko nyt valmisteilla jokin homolaki? Missä ja millainen?

      Tuota tulevaa avioliittolakia sovelletaan lähinnä heteropariskuntiin. Se on yhtä homo laki kuin vaikka nykyinen huoneenvuokra- tai tekijänoikeuslaki.

  6. Tasa-arvoisen avioliiton mukana tulee lisääntymään onnettomien nuorten ihmisten määrä. Ne nuoret, jotka ovat epäonnistuneet seksuaali-identiteetinsä etsinnässä tai epäonnistuneet ensimmäisissä parisuhteissaan vastakkaisen sukupuolen kanssa, joutuvat helpoimmin harhapoluille. Todellinen perhe jää perustamatta. Eletään harhamaailmassa, jolle tukea antaa yleinen mielipide (joukossa tyhmyys tiivistyy) ja uusi ylväs lainsäädäntö. Katsokaa, vaikka koulun pihalla vellovaa poikaporukkaa. On paljon helpompi ymmärtää saman sukupuolen maailmaa kuin lähteä lähestymään mukavaa, tavallista tyttöä. Yleensähän nuorta poikaporukkaa kiinnostaa kyllä naisellisuuttaan etsivä muodokas pimbo=”minäkin olen kodinkukkanen ja seksiobjekti.” Kun sitten ensimmäinen parisuhde rikkoutuu, ei ehkä ymmärretä etsiä sitä tavallista naapurin tyttöä. Eivätkä ne tavalliset tytötkään aina selviä ilman haaksirikkoja, mutta onneksi on se paras tyttökaveri. Ja me sanomme yhteen ääneen:Siitä vaan, älkää nähkö vaivaa. Heräävä seksuaalisuus etsii kohteen. Heikot sortuu elon tiellä, jota viitoittaa yleinen mielipide ja kansanedustajat, jotka pelkäävät seuraavia vaaleja.
    Löytyykö selkärankaa? Kuka ottaa vastuun.

    • Toivotan lämpimästi ja ilman mitään ennakkoluuloja kaikki tyttöystävistään eronneet teinipojat homoilemaan. Toisin kuin Helinä Iisalo, minä en odota mitään yleisöryntäystä.

    • Luitko Helinän viestin. Sanoisin, että se on juuri sellainen vastaus mitä se kaipaa. Ei ihmisestä homoa tule vaikkei heti tyttö- tai poikaystävää saakaan. Ja saavutit juuri alhaisimman pisteesi näillä palstoilla kun ehdotat, että vastuunkanto vaihtelisi sukupuolisen suuntautumisen mukaan.