Kirkkomme todellinen uhkakuva on suklaamunateologia

 

Olennaisin kysymys kirkkomme tulevaisuudessa ei ole kirkollisten riittien muodoissa eikä tavassa jolla kirkkomme kohtaa erilaisia ihmisryhmiä. Näiden rinnalla paljon olennaisempaa on, pyrkiikö kirkko edelleenkin omassa toiminnassa täyttämään sille laissa asetetun tehtävän. Uskotaanko ja opetetaanko kirkossa edelleen kirkkolain 1 luvun 1 § määräämällä tavalla.

Aikamme kirkkoa voisi verrata munaan. Aidossa munassa on sisällä valkuainen ja ruskuainen.  Jos munankuoreen tehdään pieni reikä ja valutetaan sisältö pois, jää jäljelle tyhjä kuori. Ulkoapäin tämä kuori näyttää edelleen munalta, mutta sellaisenaan se kelpaavat vain koristeeksi.  Asia muuttuu jos tyhjän kuoren sisään laitetaan uusi sisältö, vaikkapa valuttamalla se täyteen suklaamassaa. Kuten aidossa munassa, myös suklaamunassa on sisältö. Suklaamuna sisältää makeaa massaa.

Näin valvomisen sunnuntaina on hyvä pohtia kumpi kuvaus vastaa paremmin sitä kirkkoa jonka me itse koemme omaksemme. Kumman siis valitsemme, aidon munan vai suklaamunan?

Miten on? Uskommeko kuten kirkkomme katekismus meille opettaa, Isään Kaikkivaltiaaseen luojaan ja Jeesukseen Kristukseen meidän syntiemme sovittajaan? Uskommeko siis että kolmiyhteinen Jumalamme tuli meidän pelastuksemme tähden Jeesuksessa Kristuksessa ihmiseksi ja kuoli ristillä, jotta meillä olisi iankaikkinen elämä? Uskommeko olevamme syntymästämme asti syntisiä ja ettemme omin voimin, omilla hyvillä teoillamme voi pelastua, vaan Pyhä Henki, Herra ja eläväksi tekijä, antaa meille tämän pelastavan uskon.

Jos kirkkomme luopuu tästä uskosta, on jäljellä vain tyhjät kuoret, siis joukko muotomenoja. Jos kirkkomme sanoittaa uskonsa jotenkin toisin, siis sellaisella tavalla johon uskontunnustus ei enää istu, on kirkkomme aito sisältö vaihdettu makeaan massaan.

Nikean uskontunnustus on tänään kirkossamme yhtä ajankohtainen kuin se oli silloin kun se ensi kerran kirjoitettiin. Meillä voi olla näkemyseroja Pyhän Raamatun lukutavasta ja joidenkin yksittäisten jakeiden tulkinnasta. Keskeistä kuitenkin on että pysymme siinä uskossa johon kristillinen kirkkomme perustuu.

 

 

55 kommenttia

  • jorma ojala sanoo:

    Minä olen oman kirjoittelusi pohjalta esittänyt sinulle kysymyksen, ovatko he sinulle inhoke, en ole kutsunut heitä inhokkeeksi. Kyllä näitä pieniä debatteja pitäisi voida käydä tekstejä vääntelemättä. Jos et ole näyttämässä ovea kenellekään, voi kertoa sen ihan maltillisesti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Kivimäki sanoo:

    Tuodakseni vielä uuden näkökulman blokin varsinaiseen teemaan.

    Kirkkomme herätysliikkeet ovat keskeisesti mukana siinä työssä, että aito evankeliumi säilyy kirkomme keskuudessa. Herätysliikkeet eivät ole ”siellä” tai ”tuolla”, vaan herätysliikeväki näkyy ja vaikuttaa seurakunnan keskuudessa.

    Vertauskuvani suklaamassa kuvaa juuri sitä tilannetta, mitä tulee tilalle jos herätysliikeväki ulkoistetaan tai ulkoistaa itsensä paikalliseurakunnan penkeistä. Tämä ei tarkoita että kaikkien tulisi kuulua johonkin järjestöön, vaan sitä, että seurakuntaelämä tarvitsee sellaista arjen hengellisyyttä, mitä esiintyy juuri herätysliikeväen keskuudessa.

    Samaan seurakuntaan mahtuu monta herätysliikettä ja seurakuntaan mahtuu samalla tavoin myös kaikki herätysliikkeisiin kuulumattomat.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Siitä herätysliikkeiden näkymistä voi tutkistella siitä, miten paljon pysyttelevät omillaan ja omissa rukoushuoneissaan. Rakkaudettomuus ja ymmärtämättömyys ei varmastikaan edistä asiaa. Eräissä herätysliikkeissä keskustellaan kirkon jättämisestä. (Minä en tietenkään sellaista kannata) Näkyvyyteen vaikuttaa siis kirkon hengellinen tilanne ja se, miten heidän sinänsä vaatimattomiin toivomuksiinsa on suhtauduttu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Kivimäki sanoo:

    Opillisesti omalla linjallaan olevien vetäytyminen omiin rukoushuoneisiin on yksi osa edellä kuvaamaani ilmiötä. Tällöin aikaisempi seurakunta kenties jätetään täysin epäuskoisten käsiin. Tilanne on vaikea, jos aidolle evankeliumille ei koeta enää olevan sijaa, mutta niin pitkään kun sijaa on, seurakuntaa ei pitäisi jättää.

    Alkuseurakunta ei jättänyt synagogaa ennen kuin heidät heiteettiin ulos. Tämä ei siis tarkoittanut seurakunnan paperijäsenyyttä, vaan aivan konkreettista osallistumista palvelukseen synagogassa.

    Erilaisista painotuseroista huolimatta seurakunnan tulisi kyetä kokoontumaan yhteiseen ehtoollispöytään. Vaikeus tulee vastaan silloin jos seurakunnassa ei enää ole oikeaa ehtoollisen viettoa.

    Pohdin siis tilannetta jossa sekä liturgi että seurakunta tietävät, että synnintunnustus ja uskontunnustus lausutaan vain tavan vuoksi kääntymättä aidosti Jumalan puoleen. Tilanneta jossa seurakunta on täysin tietoinen liturgin epäuskosta, eli siitä ettei hänellä ole asetusanoja lausuessaan oikeaa intentiota. Onko silloin aika vetäytyä muualle viettämään tunnustuksen mukaista ehtoollista?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Onko näkemyksessä mukana armoa, on miettimisen arvoista. Arndtin, Spenerin, Zinzendorfin, Achreniuksen etc. ajoista ovat heränneet pitäneet omia kokouksiaan, se on totta. Sen sijaan, että sanotaan Ordnung muss sein!, kannattaisi miettiä, miksi he ovat näin tehneet. Koko ajan heränneitä on vastustettu. Iso syy on siinä, että he eivät ole saaneet seurakunnissaan sellaista opetusta, jota olisivat tarvinneet. Monet etsivät henkilöt eivät ole saaneet hengelliseen hätäänsä apua tai kestävää neuvoa. Uskoa kun ei voi saada tiedekunnasta, vaan se on Pyhän Hengen työtä kenessä Jumala niin tahtoo. Moralisoinnin sijasta meidän kannattaisi tutkia, minkälaisia odotuksia herätyskristityillä on ollut. He ovat kuitenkin pysyneet kirkossa ja vapaan yhdistystoiminnan sallimissa rajoissa pykäilleet omia kokoushuoneitaan. Heidän kohdallaan ei ole oikein puhua separatismista, eivätkä yhteisönsä suljettuja yhteisöjä ole. Kannattaisi Valittujen Teosten osasta 3 lukea vaikka alkuosa Lutherin 1. Invocavit-viikon saarnasta, jossa Luther opettaa seurakuntaa toisin ajattelevien kohtelusta ja kristillisestä rakkaudesta.

    Herätysliikkeissä ei ole juurikaan paneuduttu synninpäästön pätevyyteen yhtä yhteisöä lukuun ottamatta. Uskovien ei ole syytä erota kirkosta, oikea tie on se, että sana saa opettaa ja ohjata kaikkia työntekijöitä oikeaan uskoon ja parannukseen. Kun viimeksi kävin ehtoollisella messussa, oli pöydässä mukana viiden eri herätysliikkeen jäseniä muiden rinnalla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Kivimäki sanoo:

    Uskovien ei ole syytä erota kirkosta, oikea tie on se, että sana saa opettaa ja ohjata kaikkia työntekijöitä oikeaan uskoon ja parannukseen. (jorma ojala)

    Juuri näin. Samoin on syytä mustaa että kirkomme kaikkien pappien toimittamat sakramentit ovat päteviä. Tämä pätee siis myös kenteis salaisesti uskostaan luopuneeseen pappiin.

    Tämä ei siis tarkoita että tulisi seurata paimenta, joka julkisesti opettaa väärää evankeliumia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Kivimäki sanoo:

    Kiteytän vielä blogini alkuperäistä ajatusta.

    Kirkkomme todellinen ongelma ei ole pohtia esimerkiksi sitä, millä mielin vaikkapa uudelleen avioituneet tai esim. samaa sukupuolta oleva pariskunta tulee yhdessä ehtoolliselle, vaan siinä opetetaanko seurakunnassa oikein ja luterilaisen opin mukaisesti ehtoollisen merkitys.

    Kirkkomme todellinen ongelma ei ole myöskään siinä mistä laulukirjasta ja millä nuotilla messulauluja lauletaan, vaan siinä, ylistetäänkö niitä laulettaessa elävää Jumalaa.

    Kirkkomme todellinen ongelma ei ole myöskään paljonko varoja laitetaan lähetystyöhön ja paljonko diakoniaan omassa maassa, vaan siinä, kirkastetaanko tässä työssä ylösnoussutta Kristusta.

    Kirkkomme todellinen tehtävä ei ole vain julistaa kaikelle kansalle yleistä moraalilakia, vaan julistaa ylösnoussutta Kristusta, kääntymystä Jumalan puoleen ja syntien anteeksiantoa. Herra ei katuvalle anteeksiantoaan säästele, vaan lahjoittaa sitä pyytävälle armon kuten ristin ryövärille. Armon myötä Herra lahjoittaa Kristitylle myös hyvät teot niin kuin parhaaksi näkee.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Kivimäki sanoo:

    jorma ojala Ei kyse ole toisarvoisuuksista, vaan tärkeistäasioista, mutta nekin menettävät merkityksensä, jos ounohdetaan itse Kristus ja hänen sovituskuolemansa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Kivimäki sanoo:

    Minun kirkkoani ja uskoani ei uhkaa mikään suklaa. Suklaa tuottaa mielihyvää aivoille ja samoin vahva uskonnollinen kokemus aktivoi aivoissa samoja mielihyvän alueita. Että otan molemmat. (Sonja Ottavainen)

    Oliko tuo kannanotto post morernismin puolesta?

    Valitsetko siis vain sen, mikä tuottaa mielihyvää vai suostutko ottamaan vastaan uskon sellaisena kuin se on sinulle annettu?

    Karsitko kenties oppia kunnes olet vakuuttunut että kykenet elämään sen mukaisesti. Se on lakihenkisyyttä siinä missä yritys elää tiukkojen normien mukaan.

    Armo tulee siitä kun nöyrtyy Jumalan edessä ja hyväksyy sen, ettei kykene elämään Herran tahdon mukaista elämää vaikka kuinka yrittäisi. Vaikka laista ei ole kadonnut piirtoakaan, on Herra silti vapautanut meidät lain taakasta.

    Jokainen rakaudeton teko, jonka joku lähimmäiseni on kauttani kokenut, on uusi ruoskan isku Kristuksen selkään, mutta kaiken sen antaa Kristus minulle anteeksi. Toki Kristus odottaa minulta, että minäkin antaisin ja pyytäisin lähimmäisiltäni anteeksi. Odottaa vaikka tietää etten siihen täysin kykene.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sonja Ottavainen sanoo:

    Se oli kannanotto otsikkoon aivofysiologisen tutkimuksen näkökulmasta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jukka Kivimäki

    Aktiiviseurakuntalainen Espoosta. Päivätyössä ammatillisen koulutuksen parissa.