Kirkkoherran vaalista pois

Kirkkoherran valinnasta suoralla jäsenvaalilla olisi syytä luopua mahdollisimman pian. Tämä ajatus vahvistui taas mielessäni, kun kotiseurakunnalleni äskettäin valittiin kirkkoherra.

Kun 39 vuotta sitten tulin ensimmäisiin asiantuntijatehtäviini kirkon keskushallinnossa, kirkkoherratarjokas ei saanut millään tavalla puhua puolestaan. Ihanteena pidettiin sitä, että hakija kävi seurakunnassa näytillä vain vaalisaarnaa pitämässä ja sen jälkeen kiiruhti pois näkösältä. Näin ainakin harmaapäiset rovastit ja muut eminenssit nuorelle miehelle selittivät.

Nyt on toisin. Hakijat ensitöikseen perustavat kotisivut nettiin, taustalle kootaan tukiryhmä ja sosiaalista mediaa aktivoidaan. Jopa lähiömarkettien oville ilmestyy päivystäviä vaaliesitteen jakajia. Täytettävä virka ja vaalityö eivät kuitenkaan kohtaa.

Kaupunkiseurakunnissa kovin pieni joukko käyttää äänioikeuttaan. Kirkkoherroja valitaan muutaman prosentin äänimäärin. Kotiseurakunnassani päästiin ahkeran vaalityön innostamana hiukan päälle 8 prosentin. Sitä pidettiin ilahduttavan hyvänä lukuna. Se tarkoittaa, että 92 prosenttia äänioikeutetuista ei pitänyt kirkkoherranvaalia ja sen tulosta niin tärkeänä, että olisivat äänestäneet.

Seurakuntavaaleissa pari vuotta sitten äänioikeuttaan käytti vajaa 18 prosenttia kotiseurakuntani äänioikeutetuista. Se, kuka johtaa seurakuntaa johtavana pappina kiinnosti siis nyt olennaisesti harvempia kuin se, ketkä luottamushenkilöinä ohjaavat ja valvovat seurakunnan työtä. Toki 82 prosentille äänioikeutetuista oli silloinkin yksi ja sama, ketkä seurakuntaneuvostossa istuvat.

Verrataanpa välillistä ja välitöntä vaalia yhden näkökulman osalta yllä esitetyillä luvuilla:

Välillisessä vaalissa 18 prosentin suuruinen aktiiviseurakuntalaisten joukko on valinnut luottamushenkilöt seurakuntaneuvostoon. Nämä perehtyvät huolellisesti hakijoihin ja heidän edellytyksiinsä johtaa menestyksellä seurakunnan työtä ja hallintoa ja tekevät valinnan. Huonoimmassakin tapauksessa valittu saa valitsijoiden enemmistön tuekseen.

Välittömässä vaalissa äänioikeuttaan käyttää 8 % äänioikeutetuista. Siis se joukko, jota kirkkoherran henkilö kiinnostaa niin paljon, että vaivautuvat äänestämään. Eniten ääniä saanut saa selvän enemmistön eli 43 % kolmelle ehdokkaalle annetuista äänistä. Psykologisesti huomionarvoista on kuitenkin se, että 57 % niistä todella aktiivisista seurakuntalaisista, jotka äänestävät vaalissa, joutuvat toteamaan saaneensa kirkkoherrakseen muun, kuin sen henkilön, jota itse halusivat. Välillisessä vaalissa psykologia toimii toisin. ”Valitsemani luottamushenkilöt päätyivät valitsemaan kirkkoherrakseni parhaaksi katsomansa henkilön ja hyvä niin”.

Välittömän vaalin käyttämistä vastaan kirkkoherraa valittaessa puhuu vielä moni muukin seikka, mutta niistää ehkä toiste enemmän.

8 kommenttia

  • Marja-Sisko Aalto sanoo:

    Pianhan noista välillisistä vaaleista saadaan kokemuksia ja palautetta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vesa Nuorva sanoo:

    Välillinen vaali voi lisätä seurakuntavaalien arvostusta ja nostaa niiden äänestysprosenttia ainakin seurakunnissa, joissa kirkkoherra on seuraavan vaalikauden aikana tulossa eläkeikään; Nyt valittava kirkkovaltuusto/seurakuntaneuvosto valitsee seuraavan kirkkoherran.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Per-Olof Moberg sanoo:

    Välillisessä vaalissa on teologisia ongelmia. Kirkkomme ei ole vain demokraattinen kirkko, vaan oppinsa mukaan myös episkopaalinen eli piispallinen kirkko. Jos kirkkoherranvaaleista on kehittymässä amerikkalaisen vaalitavan mukaisia teattereita, voidaan siihen haluttaessa puuttua lainsäädännöllä. Tuollaisesta kolumnistin kuvaamasta vaalityöstä sanon vanhana pappina ja monet vaalit kokeneena: Oi aikoja – oi tapoja! Taitaa olla monella virkaan hakevalla enemmän pyrkyä kuin vaaliin lähtemällä johdatuksen kysymistä. Olisin ennemminkin lisäämässä tuomiokapitulin valtaa eli samalla piispan merkitystä hänen hiippakuntansa kirkkoherran virkoja täytettäessä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Petri Kasari sanoo:

    Pappina, uskonnonopettajana, kirkkoneuvoston jäsenenä ja kirkkovaltuutettuna haluaisin esittää kommentin kirjoitukseen.

    Tässä esitettiin yksi esimerkki, jossa kirkkoherranvaalin äänestysprosentti oli alempi kuin seurakuntavaalien. Todistaako se, että aina on näin. Varsinkin kun on kyse todellisista vaihtoehdoista (esim. toinen hakija kuuluu herätysliikkeeseen, joka tunnustaa kristityiksi vain oman porukkansa ja tähän porukkaan kuuluvia on seurakunnassa paljon), voi kirkkoherranvaalissa olla reilusti suurempi äänestysprosentti kuin seurakuntavaaleissa. Mielestäni vallan siirtäminen luottamushenkilöille kaventaa seurakuntalaisten demokraattisia oikeuksia.

    Toiseksi onko asiassa huomioitu poliittisten lehmänkauppojen mahdollisuutta. “Jos kannatatte meidä kunnallispolitiikassa asiassa X, äänestämme teidän ehdokastanne Y”. Tai pääseekö kirkkoherraksi kohta enää vain puolueen tai herätysliikkeen jäsenkirjalla? Eikö kirkkoherran pitäisi olla virkamiehenä ja esimiehenä riippumaton kaikista kuppikunnista, jotka kirkon tapauksessa ollessa voivat olla todella umpimielisiä ja häijyjä.

    Kolmanneksi tässä yliarvioidaan luottamushenkilöiden ja kapitulien kykyä arvioida ehdokkaita. Itse olen pahimmillani kokenut jopa sen, että virkaa hakiessani kapituli on keksinyt minulle sanoja suuhun ja vääristänyt sanomisiani kieroon täysin päinvastaiseksi kuin olen haastattelussa esittänyt. Näin haastateltavasta voidaan inkvisitiomenetelmällä vääntää juuri sellainen karikatyyri kuin halutaan. Kapitulit ja luottamushenkilöt eivät juuri koskaan käytä arvioinneissaan luotettavia ja objektiivisia mittareita kuten psykologisia arviointeja, koulutusta tai työkokemusta. Ratkaisevia tuntuvat oman kokemukseni mukaan olevan toissijaiset asiat, kuten hyvä naama ja tuttuus. En usko, että kapitulit tai luottamushenkilöt antavat yhtään asiantentevampia ratkaisuja kuin mitä vaalit antaisivat. Oma tuttu kappalainen tai oman puolueen tai liikkeen mies voittaa aina.

    Tästä seuraa, että vaalit ovat demokraattisempana vaihtoehtona parempia. Ja jos niitä objektiivisia argumentteja halutaan korostaa, voidaanhan hakijoita vaatia osallistumaan testeihin (psykologi, lääkäri ym., ja vielä parempi jos kaikilla samat testaajat) ja sitten näistä tehty yleisluontoinen lausunto hakijan kelpoisuudesta (vaikka kouluarvosanalla) annettaisiin julkisuuteen. Näin vaaleihin voidaan liittää kaikki elementit, millä epäsuoraa vaalia puolustetaan, mutta vaalien demokraattisuus on elementti, joka otetaan pois seurakuntalaisilta, kun siirrytään epäsuoriin vaaleihin. Samoin saamme riesaksemme poliittiset lehmänkaupat, jotka uskonnon kyseessä ollessa ovat varsinaisia kultaisen vasikan kauppoja.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Paavo Eero sanoo:

    Tämä vaaliasiahan on KK:ssa päätetty – jättää “toistaiseksi” seurakunnan päätettäväksi; edelleen suora tai sitten esityksestä tuomiokapitulille, välillinen. , Kasarin ajatuksiin voi valtaosin yhtyä. Pohjoisen seurakuntia täytellään kiihtyvässä vauhdissa yhdestä hakijasta. Miten näissä tilanteissa tuo ammattitaito tulee puntaroitua. Hyvinhän se näyttää onnistuvan, ainakin tuntemissamme tapauksissa – ei suinkaan välttämättä yksin johtamistaitojen suhteen.

    Parhaillaan valmistellaan seurakuntarakenteen uudistusta ja siinä asiapaketissa myös kirkkoherran rooli hallinnon kärjessä (puh.j.) on kyseenalaistettu ja oikeutetusti. Koko kirkkoherruusinstituution nykyinen suvereeni asema niin seurakunnan toiminnan kuin myös hallinnon (neuvosto) kärjessä nousee perustaltaan historiasta ja vokaatiosta, jonka seurakunta(laiset) ovat vanhastaan saaneet änestäessään ilmaista.

    Aika on kuitenkin muuttunut: seurakuntatyön palkitsemattomuus ja passiivisuus kaikkiaan seurakuntalaisten osallistumisessa on suunnannut kokemukseni mukaan yhä useampien johtajien katseet etsimään johtajaidentiteettiään hallinnosta ja siinä asemansa puolustamisesta. Tällainen kehitys on kaikkiaankin surullista, mikä nytkin rakenteita uudelleen arvioitaessa on tullut selkeästi ilmi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouko Karjalainen sanoo:

    Blogisti luottaa luottamushenkilöiden kykyyn toimittaa kirkkoherran valinta. Sen sijaan hän ei jostakin syystä luota näiden kykyyn arvioida, suoritetaanko vaali suorana vai välillisenä. Eiköhän ole hyvä, että molemmista saadaan ensin riittävästi kokemusta ja vertailupohjaa muutostarpeen arvioimiseksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vesa Ahlfors sanoo:

    Pienenä pikku-ilkeänä kommenttina voisi heittää, että Uuden testamentin antama malli ei kerro missään “paimenten/valvojien” vaaleista. Esim. Apostolien tekojen 20:28 mainitsee “pyhän hengen” asettaneen/nimittäneen näitä seurakuntiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Vesa Ahlfors sanoo:

      Uusi testamentti “seurakunnan kaitsijan” ja tämän avustajien pätevyysvaatimuksista (1. Timoteuksen 3.luku, uusi kirkkor. käännös. Huom oppiarvoista ja vaaleista ja politikoinnista ei puhuta mitään):

      “1 Tämä sana on varma: joka pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, tahtoo jaloon työhön. 2 Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen ja taitava opettamaan, 3 ei juomiseen taipuvainen, ei väkivaltainen eikä rahanahne, vaan lempeä ja sopuisa. 4 Hänen on pidettävä hyvää huolta perheestään, kasvatettava lapsensa tottelevaisiksi ja saavutettava kaikkien kunnioitus. 5 Jos joku ei osaa pitää huolta omasta perheestään, kuinka hän voisi huolehtia Jumalan seurakunnasta? 6 Hän ei saa olla vastakääntynyt, jotta hän ei ylpistyisi eikä joutuisi tuomittavaksi Paholaisen kanssa. 7 Hänen on nautittava myös ulkopuolisten arvonantoa, jottei hänestä puhuttaisi pahaa ja jottei hän lankeaisi Paholaisen virittämään ansaan.”

      “8 Myös seurakunnanpalvelijoiden on oltava arvokkaita ja vilpittömiä. He eivät saa käyttää liikaa viiniä eivätkä tavoitella omaa hyötyään. 9 Heidän tulee tuntea uskon salaisuus ja pitää omatuntonsa puhtaana. 10 Myös heidät on ensin tutkittava, ja kun heidät on todettu moitteettomiksi, he saavat ryhtyä hoitamaan tehtäväänsä. 11 Samoin tulee naisten olla arvokkaita, eivätkä he saa puhua muista pahaa. Heidän on oltava raittiita ja kaikessa luotettavia. 12 Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden vaimon mies, ja hänen on pidettävä hyvää huolta lapsistaan ja perheväestään. 13 Ne, jotka hoitavat virkansa hyvin, saavat arvostetun aseman ja voivat rohkeasti julistaa uskoa Kristukseen Jeesukseen. ”

      Tituksen kirjeen 1. luku: ” “5 Jätin sinut Kreetaan sitä varten, että järjestäisit siellä kaiken, mikä vielä oli järjestämättä, ja asettaisit jokaiseen kaupunkiin vanhimmat niiden ohjeiden mukaan, jotka annoin sinulle. 6 Seurakunnan vanhimman tulee olla nuhteeton ja yhden vaimon mies, ja hänen lastensa tulee olla uskovia, ei hillittömän eikä kurittoman maineessa. 7 Seurakunnan kaitsijan täytyy näet olla nuhteeton, koska hän hoitaa Jumalan hänelle uskomaa tehtävää. Hän ei saa olla ylimielinen eikä äkkipikainen, ei juomiseen taipuvainen, väkivaltainen eikä oman edun tavoittelija, 8 vaan hänen on oltava vieraanvarainen, hyväntahtoinen, harkitseva, oikeamielinen, hurskas ja itsensä hillitsevä. 9 Hänen on pidettävä kiinni oppimme mukaisesta, luotettavasta sanasta, niin että hän kykenee myös rohkaisemaan toisia terveellä opetuksella ja kumoamaan vastustajien väitteet.”

      Ilmoita asiaton kommentti