Kirkko tarvitsee seurakuntareformin!

Tärkeää ihmiselle on oma kirkko ja oma seurakunta. Alueellisesti isot hallintoyksiköt eivät sitouta. Kirkon suuri virhe on kutsua paikallistason hallintoyksikköä seurakunnaksi. Harvaa kuitenkaan kiinnostaa tällainen hallintohimmeli.

Kun seurakuntien rahat loppuvat, seurakuntia liitetään toisiinsa. Synergiaetuja haetaan isommista yksiköistä. Vauhti on ollut kova. Vuonna 2000 kirkossamme oli 587 seurakuntaa, tämän vuoden alusta enää 353.

Seurakuntaliitokset ovat sinänsä ihan hyvä asia, jotta seurakuntaelämä voi jatkua tulevaisuudessakin. Mutta samalla kun seurakuntia häviää, myös ihmisten identifikaatiokohteet katoavat.

Minä kuulun Malmin seurakuntaan. Sillä ei organisaationa ole minulle paljoakaan merkitystä. Minun lähiyhteisöni on Puistolan kirkko, jonka ympäristössä asuu noin 10 000 ihmistä. Siinä on seurakuntaa minulle tarpeeksi.

Kirkon hallintorakenne on tarpeen uudistaa. Seurakunta on nostettava keskiöön. Meidän on voitava kutsua yhden kirkon ympäristöä seurakunnaksi, vaikka hallinto hoidettaisiin kuinka kaukaa tahansa. Tulevaisuuden seurakunnat voivat rakentua vain lähiyhteisöjen ympärille.

Edellinen seurakuntarakenneuudistus kaatui kirkolliskokouksessa vuonna 2015. Silloin rakenneuudistusta koetettiin sorvata seurakuntayhtymien varaan. Jokaisen seurakunnan olisi pitänyt kuulua seurakuntayhtymään, joka olisi vastannut seurakuntien puolesta esimerkiksi talous-, kiinteistö- ja henkilöstöhallinnosta.

Seurakuntayhtymämallin perusidea on hyvä. Seurakunnat voivat olla pieniä, kun yhtymä isompana hallintoyhteisönä palvelee seurakuntia. Mutta perusongelma on kuitenkin, että seurakunnilla on silti paljon omaa hallintoa, kuten työnantajavastuut sekä seurakuntavaalien järjestäminen. 

Seurakuntien ei kannata olla kovin pieniä, koska suuremmissa yksiköissä on toiminnan organisointi on helpompaa. Suurempi seurakuntaorganisaatio on monen pienen yhtymää linjakkaampi, tieto kulkee paremmin ja henkilöstölle on mahdollista tarjota työnkiertoa ja urakehitystä. Siksi näyttää pääsääntöisesti siltä, että seurakunnat mieluummin liittyvät yhteen kuin muodostavat seurakuntayhtymän.

Kirkko-organisaatiomme vaikeita ongelmia ovat epäselvät toimivaltasuhteet. Perusyksikkö on seurakunta, joka on monelle jäsenelle tärkeää. Yhtymän pitäisi seurakuntien palvelijoita, mutta monin paikoin yhtymissä haluttaisiin mieluummin johtaa seurakuntia. Hiippakunnat leijuvat tämän kaiken yläpuolella ohuena yläpilvenä. Rovastikuntien asema kokonaisuudessa on epämääräinen.

Jos mitään rakenneuudistusta ei toteuteta, seurakunnat liittyvät hiljalleen yhteen. Kaupungeissa lienee vain yksi seurakunta – tai kaksi silloin, kun suomenkielinen ja ruotsinkielinen muodostavat yhtymän. Maaseudulla yleistynevät useamman kunnan alueella toimivat seurakunnat. 

Lopulta ollaan tilanteessa, että kussakin hiippakunnassa on enää 3–5 megaseurakuntaa. Tai ehkä jossain on enää vain hiippakunta ja sen ainoa seurakunta? Herää kysymys, eikö suoraan kannattaisi hypätä tämän kehityksen yli? 

Itse olen jo pidempään ajatellut, että mielekäs organisaatiorakenne kirkolle löytyisi ns. hiippakuntamallista. Hiippakunta seurakuntineen muodostaisi yhden hallinnollisen ja taloudellisen yksikön. Hiippakunta toimisi kaikkien seurakuntiensa henkilöstön työnantajana, keräisi kirkollisveron sekä hoitaisi talous- ja kiinteistöhallinnon. 

Hiippakuntamallissa seurakunta muodostuisi luontevimmin yhden toimipisteen, käytännössä yhden kirkon ympärille. Seurakuntalainen voisi hiippakunnan sisällä vapaasti valita, mihin seurakuntaan kuuluu – mikäli tällainen valinta edes olisi enää tarpeen.

Jussi Junni
Pappisehdokas Helsingin hiippakunnassa
Ehdolla kirkolliskokoukseen nrolla 44
Ehdolla hiippakuntavaltuustoon nrolla 5

2 KOMMENTIT

  1. Lämmin kiitos, Jussi Junni, tästä kirjoituksesta. Olen tästä asiasta samaa mieltä ja olin kovasti pettynyt, kun seurakuntarakennereformi kaatui 2015 kirkolliskokouksessa. Tarvitsemme enemmän seurakuntia, emme vähemmän. Seurakunta on tosiaan kuulumisen, osallisuuden ja yhteisöllisyyden yhteisö, sopivasti esimerkiksi juuri yhden kirkon ja seurakuntakodin ympärille muodostuva. Ja tulevaisuudessa seurakunnan tilat voisivat olla vuokratiloja kaupungin keskellä ja niiden ympärillä tai niihin liittyvät ihmiset ovat yksi seurakunta.

Tulkaa Kaikki
Tulkaa Kaikkihttps://tulkaakaikki.net/
Blogiin kirjoittavat Tulkaa kaikki -henkiset seurakuntavaikuttajat eri puolilta Suomea, kukin omissa nimissään. Yhteistä meille on pyrkimys toimia kirkossa avarakatseisesti lähimmäisyyden hengessä. Tulkaa kaikki -liikkeen perusajatuksen mukaisesti haluamme herättää rehellistä keskustelua kirkon perustehtävästä, lisätä kirkollisen päätöksenteon avoimuutta ja luoda siltoja eri tavoin ajattelevien välille.

Tärkeää ihmiselle on oma kirkko ja oma seurakunta. Alueellisesti isot hallintoyksiköt eivät sitouta. Kirkon suuri virhe on kutsua paikallistason hallintoyksikköä seurakunnaksi. Harvaa kuitenkaan kiinnostaa tällainen hallintohimmeli.

Kun seurakuntien rahat loppuvat, seurakuntia liitetään toisiinsa. Synergiaetuja haetaan isommista yksiköistä. Vauhti on ollut kova. Vuonna 2000 kirkossamme oli 587 seurakuntaa, tämän vuoden alusta enää 353.

Seurakuntaliitokset ovat sinänsä ihan hyvä asia, jotta seurakuntaelämä voi jatkua tulevaisuudessakin. Mutta samalla kun seurakuntia häviää, myös ihmisten identifikaatiokohteet katoavat.

Minä kuulun Malmin seurakuntaan. Sillä ei organisaationa ole minulle paljoakaan merkitystä. Minun lähiyhteisöni on Puistolan kirkko, jonka ympäristössä asuu noin 10 000 ihmistä. Siinä on seurakuntaa minulle tarpeeksi.

Kirkon hallintorakenne on tarpeen uudistaa. Seurakunta on nostettava keskiöön. Meidän on voitava kutsua yhden kirkon ympäristöä seurakunnaksi, vaikka hallinto hoidettaisiin kuinka kaukaa tahansa. Tulevaisuuden seurakunnat voivat rakentua vain lähiyhteisöjen ympärille.

Edellinen seurakuntarakenneuudistus kaatui kirkolliskokouksessa vuonna 2015. Silloin rakenneuudistusta koetettiin sorvata seurakuntayhtymien varaan. Jokaisen seurakunnan olisi pitänyt kuulua seurakuntayhtymään, joka olisi vastannut seurakuntien puolesta esimerkiksi talous-, kiinteistö- ja henkilöstöhallinnosta.

Seurakuntayhtymämallin perusidea on hyvä. Seurakunnat voivat olla pieniä, kun yhtymä isompana hallintoyhteisönä palvelee seurakuntia. Mutta perusongelma on kuitenkin, että seurakunnilla on silti paljon omaa hallintoa, kuten työnantajavastuut sekä seurakuntavaalien järjestäminen. 

Seurakuntien ei kannata olla kovin pieniä, koska suuremmissa yksiköissä on toiminnan organisointi on helpompaa. Suurempi seurakuntaorganisaatio on monen pienen yhtymää linjakkaampi, tieto kulkee paremmin ja henkilöstölle on mahdollista tarjota työnkiertoa ja urakehitystä. Siksi näyttää pääsääntöisesti siltä, että seurakunnat mieluummin liittyvät yhteen kuin muodostavat seurakuntayhtymän.

Kirkko-organisaatiomme vaikeita ongelmia ovat epäselvät toimivaltasuhteet. Perusyksikkö on seurakunta, joka on monelle jäsenelle tärkeää. Yhtymän pitäisi seurakuntien palvelijoita, mutta monin paikoin yhtymissä haluttaisiin mieluummin johtaa seurakuntia. Hiippakunnat leijuvat tämän kaiken yläpuolella ohuena yläpilvenä. Rovastikuntien asema kokonaisuudessa on epämääräinen.

Jos mitään rakenneuudistusta ei toteuteta, seurakunnat liittyvät hiljalleen yhteen. Kaupungeissa lienee vain yksi seurakunta – tai kaksi silloin, kun suomenkielinen ja ruotsinkielinen muodostavat yhtymän. Maaseudulla yleistynevät useamman kunnan alueella toimivat seurakunnat. 

Lopulta ollaan tilanteessa, että kussakin hiippakunnassa on enää 3–5 megaseurakuntaa. Tai ehkä jossain on enää vain hiippakunta ja sen ainoa seurakunta? Herää kysymys, eikö suoraan kannattaisi hypätä tämän kehityksen yli? 

Itse olen jo pidempään ajatellut, että mielekäs organisaatiorakenne kirkolle löytyisi ns. hiippakuntamallista. Hiippakunta seurakuntineen muodostaisi yhden hallinnollisen ja taloudellisen yksikön. Hiippakunta toimisi kaikkien seurakuntiensa henkilöstön työnantajana, keräisi kirkollisveron sekä hoitaisi talous- ja kiinteistöhallinnon. 

Hiippakuntamallissa seurakunta muodostuisi luontevimmin yhden toimipisteen, käytännössä yhden kirkon ympärille. Seurakuntalainen voisi hiippakunnan sisällä vapaasti valita, mihin seurakuntaan kuuluu – mikäli tällainen valinta edes olisi enää tarpeen.

Jussi Junni
Pappisehdokas Helsingin hiippakunnassa
Ehdolla kirkolliskokoukseen nrolla 44
Ehdolla hiippakuntavaltuustoon nrolla 5