Huono jama
Kirjoitin aiemmin, että kirkkomme jumalanpalveluksiin osallistuu ehkä vähemmän ihmisiä kuin missään muualla maailmassa. Mutta totuus on vieläkin karumpi. Nimittäin kirkkomme muu kokoava aikuistoiminta on niin kurjassa jamassa, että sen rinnalla jumalanpalveluksiin osallistuminen näyttää suorastaan suositulta. Voikin perustellusti kysyä, olemmeko kirkko josta puuttuu seurakunta - siis sanan ja sakramenttien äärelle kokoontuva uskovien joukko?
Kysymys nousi mieleeni, kun joitakin vuosia sitten tein pienen kartoituksen kirkon aikuistoiminnasta selaamalla vajaan kahdensadan seurakunnan nettisivut. Vaikka nettisivut eivät kerro koko totuutta, antavat ne kohtalaisen kattavan yleiskuvan tilanteesta. Mitä siis nettisivujen mukaan kirkollamme on tarjolla työikäisille aikuisille?
Ensinnäkin havaitsin, että kaikissa seurakunnissa aikuisille oli tarjolla messu. Tämä oli arvattavaa, sillä kirkkolaki pakottaa seurakunnat järjestämään ainakin yhden messun pyhisin kello 10 - ja niin valtaosa seurakunnista tekee eli järjestää yhden messun. Joissakin seurakunnissa oli päämessun lisäksi muitakin jumalanpalveluksia, ja edistyneimmissä jopa useita erilaisia messuja. Messun lisäksi useimmissa seurakunnissa oli jonkinlaista pienryhmätoimintaa; tavallisesti miesten piiri kerran kuussa ja naisten vastaava viikoittain, joissa molemmissa keski-ikä oletettavasti kuudenkympin paremmalla puolella. Joissakin seurakunnissa oli myös teemailtoja, ja kaikkein vilkkaimmissa Alfa-kurssi, Katekumenaatti tai jotakin vastaavaa tosiuskoville. Näiden lisäksi lähes kaikissa seurakunnissa oli tarjolla musiikkitoimintaa, lähinnä kuoro tai konsertteja. Siinä se, kirkon kokoava aikuistoiminta.
Meillä on kirkkona monia upeita vahvuuksia; on huippusuosittu rippikoulu ja varsin vahva isostoiminta, kirkolliset toimitukset vetävät vielä upeita prosentteja vaikka laskua onkin ollut, ja monet kirkkokonsertit ovat pitäneet suosionsa ja jopa kasvaneet. Mutta näiden ilonaiheiden hohto hiipuu kun katsomme kirkkomme aikuistoiminnan karmeaa alennustilaa. Sen seurauksena nuorisotyön hyvä vire hyytyy kun nuoret tulevat täysi-ikäisiksi. Kirkolliset toimitukset, joiden pitäisi olla silta elävään seurakuntayhteyteen, ovat vain laituri, joka ei johda mihinkään. Ja kirkot, jotka ennen olivat sanan julistukselle pyhitettyjä Herran huoneita, ovat nyt viihdetaiteilijoiden edullisia konserttiareenoita.
Kuinka kauan katsomme nykykehitystä ennen kuin päätämme tehdä asialle jotakin?
13 kommenttia
Ensin Pekalle. Omassa seurakunnassamme raamattupiirit pyörivät maallikkovoimin. Samoin naisten ja miesten illat kerran kuussa ovat maallikkojen kehittämiä ja vetämiä, eivätkä srkn työntekijät käy niissä olleenkaan. Joitain srkn vetämiä toimintamuotoja on: perhekahviloita, päivätuokioita, kinkereitä. Mutta eipä niissä taida nuoria aikuisia juuri näkyä.
En siis ole siitä samaa mieltä, että me ikäihmiset veisimme seurakunnan työntekijöiden kaiken ajan. Emmekä valita, vaikka eivät meidän raamattupiireissä käykään. Osaamme hoitaa ne itsekin.
Sitten Timolle. Kiitos, että sinäkin pöyhit tätä luterilaisen kirkon toiminnallista jähmettyneisyyttä. Joitain arvokysymyksiä, lähinnä vihkimiskäytäntöä kyllä pöyhitään kyllästyksiin asti. Mutta tärkeämpi asia, itse toiminta, saa rauhassa olla niin vaisua kuin on. Jos nyt ryhdytään vihkimään sateenkaaripareja, tuskin heistä saadaan uutta merkittävää osallistujaryhmää.
Jos aikuistoiminta on niin ponnetonta kuin kirjoitat ja niin kuin olen itsekin kokemuksistani päätellyt, ei ihme, jos lapsitoimintakin vaikuttaisi olevan heikoissa kantimissa.
Lapsenlapsiani pyritään viemään eräässä isossa seurakunnassa erilaisiin lastentapahtumiin: kerhoihin, pyhäkouluihin ja muskareihin. Mutta joka kerta ihmetyttää, missä muut ovat. Enimmäkseen osumme paikalle silloin, kun siellä ei ole ketään muita lapsia. Kerho tosin on poikkeus, siellä sentään on kymmenkunta lasta.
Viimeksi ollessamme muskarissa, siellä olivat vain tyttäreni lapset. Edellisellä kerralla joku toinenkin äiti kahden lapsensa kanssa. Vauvamuskarissa sentään näytti olevan enemmän äitejä lapsineen. Pyhäkouluissa on sama lapsikato lähes joka kerta, kun niissä käymme.
Joissakin pikkulasten kerhoissa ei kristillistä opetustuokiota ole. Kun tästä kuulin, mietin, mitenkähän hyvin kirkkoherrat ovat perillä siitä, mitä kerhoissa käytännössä puuhataan. Tämä on tietysti henkilökysymys, jotkut toimivat vastuullisemmin kuin toiset.
Hiljaisella viikolla, kun valmistaudutaan pääsiäiseen, lapsityö on pysähdyksissä. Pääsäiseen valmistautumisen hengellinen puoli jää kotien vastuulle. Mihinkähän lastenohjaajia silloin enemmän tarvitaan?
Ei tietysti ole seurakunnan vika, jos lapsia ei tuoda sen toimintaan. Mutta jos aikuistyö on puutteellista, eikö tämä ole selkeä seuraus siitä?
Nämä ovat tietysti vain yhden perheen kokemuksia lyhyeltä ajalta. Mutta kun kyseessä on suuri seurakunta ja nämä kokemukset sijoittuvat eri puolille seurakuntaa, herää kysymys, onko toiminta kauttaaltaan yhtä ponnetonta. Toivottavasti käsitys on väärä.
Olin hiukan näkemässä Timon toimintaa Tampereella. En ole muualla vastaavaa päässyt näkemään. Timo oli saavuttanut sadat nuoret aikuiset. Messuja piti pitää kahdet peräkkäin , kun muuten loppui tila. Joten uskon täysin, että Timolta löytyy paukkuja näkynsä toteuttamiseen. En sitä epäile hetkeäkään. Tuossa nuorten aikuisten toiminnassa olin jonkin aikaa vapaaehtoisena mukana. Muutettiin vain liian kauas. Ni ei voinut jatkaa.
Anitalle vain sen verran, että juuri rakkaat raamattupiirimme yms. ovat esteenä nuorten aikuisten aktivoimiselle. Pitipä niitä kuka hyvänsä. Meidän vanhojen tulisi herätä ja antaa tilaa nuorelle polvelle. Nyt viemme kaiken tilan. Niin tärkeitä kuin raamattupiirit ovatkin, niin ne ei vie asiaa eteenpäin. Tätä asiaa on niin vaikea saada ketään tajuamaan. Emme voi odottaa nuorten tulevan mukaan siihen mikä meille on tärkeää. He elävät ihan toisessa maailmassa. Timo on löytänyt avaimia nuorten tavoittamiseen.
Raamattupiiriin tästä kohta lähden. Ei ne piirit tietenkään ole este nuorten mukaan tulolle. Esteeksi vain muodostuu se että olemme tyytyväisiä tilanteeseen, jossa nuoria aikuisia ei ole toiminnassa mukana.
Raamattupiirit ovat kasvun paikkoja. siellä voi kysellä ja kyseenalaistaa. Seuroja kannattaa myös järjestää. Niissä puhuminen harjaannuttaa lisää. Kolmannessa vaiheessa voi sitten olla jo puhujavastuussa rukousillassa. Kaikki tuo on tietenkin ihan hienoa. Sinänsä. Jos niitä nuoria perheitä ei kaivata mukaan. Jos ne halutaan, niin toimintaa on rakennettava erilaiselle pohjalle. Papit ei sitä muutosta kykene tekemään, jollemme ole heitä siinä tukemassa.
Timo. Pron puolta lukee kai työntekijät enemmän. Sinne päästäkseen pitää olla lehden tilaaja.
Pöyhönen: ”Näiden lisäksi lähes kaikissa seurakunnissa oli tarjolla musiikkitoimintaa, lähinnä kuoro tai konsertteja. Siinä se, kirkon kokoava aikuistoiminta.”
Älä unohda monien seurakuntien järjestämää joogaa.
Esim: https://www.lohjanseurakunta.fi/714-hiljaisuutta-ja-rauhaa-kannattelevat-tapahtumat
Ei ole kovin vaikea hahmottaa sitä mikä kirkossa tulisi muuttaa, mutta missä on ne henkilöt, jotka kykenevät nämä ”näyt” muuntamaan todellisuudeksi. Karsimaan toiminnasta esteet ja näkemään millaisin toimenpitein saavutetaan toivottuja tuloksia. Siihen varmaankin tarvittaisiin oikea asema, innostus ja kykyä erottaa esteet ja oikeat toimenpiteet toisistaan. Purkaa esteitä ja rakentaa uutta. Sekä samalla innostaa muita. Mahdollistahan se on, jos sen tekee rukouksella ja sydämellä. Rivijäsenenä vaikutusmahdollisuudet ovat pienet. Ehkäpä Timolle voimme rukouksin pedata paikka, josta käsin hän voi asioihin oikeasti vaikuttaa.
Kirjoittaja
Timo Pöyhönen
Pastori. Erikoistunut yhteisön rakentamisen saloihin. Toimii Hengen uudistus kirkossamme ry:n toiminnanjohtajana.
Mille tai kenelle pitäisi tehdä jotakin? Eiköhän juuri meikäläisille . Pasiivisuuteen aktivoiduille kirkon ns. aktiiveille. Mehän tyydymme siihen raamattupiiriin ja jumalanpalvelukseen. Emme edes osaa kaivata tuota työikäistä väkeä. Jos papit lähtevät tekemään heidän kanssaan työtä ja jättävät meidän piirimme, niin mehän nostamme hirveän äläkän. Lisäksi työntekijät saavat kalenterinsa täyteen, kun me sen odotuksillamme täytämme. Miten Timo luulet pääseväsi meidän kiviriipasta eroon?
Ilmoita asiaton kommentti