Kirkolliskokous on parhaillaan koolla Turussa. Kuten aiempinakin vuosina Kotimaa24:n sivuilla on käyty keskustelua siitä, mitä pitäisi ajatella määräenemmistösäädöksistä kirkolliskokouksen päätöksenteossa. Välillä määräenemmistön vaatimus on este uudistusten etenemiselle, välillä se näyttää olevan pelastus.
En kuitenkaan ota nyt siihen kantaa. Mielessäni on yksi toinen asia, joka myös näyttää vaikeuttavan päätöksentekoa. Se on kirkolliskokouksen kokoonpanoon liittyvä kiintiöinti – siis maallikoita 2/3-osaa ja papistoa 1/3-osa. Näiden kiintiöiden lisäksi on pohdittu ainakin sitä, pitäisikö nuorille olla oma kiintiö ja mitä pitäisi kiintiöidä mahdolliselle diakoniviralle vai pitäisikö kiintiöidä mitään?
Diakonaatin ja nyttemmin diakoniviran kehittämisen esteenä näyttäisi loppujen lopuksi olevan kiintiö ja vielä tarkemmin se, että sitä kiintiötä pitäisi kyetä jakamaan muillekin. Kun pelko vallan jakamisesta kummittelee taustalla eivät asiat etene – ainakaan järkevällä tavalla. Jatkokertomus diakonian viran kehittämisestä on surkuhupaisaa. Esitys toisensa perään on torjuttu ja laitettu uudelleen valmisteltavaksi, koska aina tälle viralle on ehdotettu liian paljon oikeuksia, joiden on kai ajateltu olevan muilta pois.
Tässä taannoin, yhtenä sinisenä hetkenä tuumailin, että poistetaan kiintiöt. Valtakunnanpolitiikassa ja kuntapolitiikassakin selvitään ilman kiintiöitä. Kyllä kirkossakin on saatavana päätöksenteon tueksi riittävästi asiantuntemusta ilman, että eri edustuksellisiin toimielimiin on kiintiöity jonkun statuksen omaavia henkilöitä.
Seuraaviin kirkolliskokousvaaleihin ei ole vuottakaan. Lupaan äänestää sitä ehdokasta, joka puolestaan lupaa tarmokkaasti ajaa kirkolliskokouksen kiintiöiden poistamista.
Läpi meni!
Hyvä!
Postaisitko siis papeilta äänioikeuden, vai miten tämä uudistus tulisi käytännössä toteuttaa?
Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus voisi olla se malli myös kirkolliskokousvaaleissa.
Ja äänestysprosentti 3? Ei kansaa saa edes neljästi vuodessa ehdolle, kun on tuttuja ehdolla.
Siis neljän vuoden välein…
Äänestyksessä on ongelmansa; alhainen äänestysaktiivisuus, äänestysten järjestäminen maksaa, muita äänestyksiä on aika paljon (kunta-, eduskunta-, eurooppa- ja presidentinvaalit) ja sitten normi seurakuntavaalit, jotka mahdollisessa yhtymässä ovat vielä tuplavaalit ja joskus kirkkoherranvaalejakin pidetään. Mutta yleensä asiat ovat ratkaistavissa ja pykälänikkarit osannevat miettiä tähänkin toimivia ehdotuksia.
Papiston kiintiö kyllä tarvitaan, sillä papistolla on kutsumuksensa, koulutuksensa ja vihkimyksensä perusteella erityisvastuu siitä, että kirkko pysyy tunnustuksessaan, toisin sanoen säilyy nimenomaisesti kristillisenä yhteisönä. Kirkossa ei nimittäin kansa ole kaikkivaltias, kuten demokraattisessa tasavallassa ainakin pitäisi olla. Kirkon perusolemukseen kuuluu nimittäin usko aivan toiseen Kaikkivaltiaaseen. Suomen kirkossa ei tosin luottamuselimet ole niin läpipolitisoituneita kuin Ruotsissa, muta demokraattinen vaali kuitenkin johtaa helposti yleisen mielipiteen myötäilyyn, mikä ei kirkon olemukseen aina kovin hyvin sovi. Suomen kirkon päätöksentekojärjestelmä on aika hyvä kompromissi demokratian ja asiantuntijavallan yhdistämiseksi.
Piispat ovat tietenkin itseoikeutetusti mukana kirkolliskokouksessa ja juuri heillehän viimekädessä kuuluu oikean opin puolustus. Eikä mielestäni maallikoilla ole yhtään sen vähempi vastuu vihkimyksensä (kaste) perusteella.