KHO:n päätös, väärä vai oikea?

Korkein hallinto-oikeus on äänestyspäätöksellä(4-1) päättänyt, että Oulun tuomiokapituli sai antaa papille kirjallisen varoituksen samaa sukupuolta olevan parin vihkimisestä. Toisille päätös oli suuri pettymys ja toisille suuri ilonaihe.

Selvyydeksi todettakoon heti aluksi, että kuulun itse niihin, joiden mielestä kirkon pitäisi vihkiä kaikki parit. Tämä teksti on kuitenkin pyrkimys katsoa asiaa ihan vain oikeudellisesta näkökulmasta.

Tuomiokapitulin päätös perustui kirkkolain 5 luvun pykälään 3:

Ero pappisvirasta, pappisvirasta pidättäminen ja pappisviran menettäminen

Eron pappisvirasta myöntää tuomiokapituli hakemuksesta.

Papille, joka ei ole pysynyt kirkon tunnustuksessa, tuomiokapituli voi antaa kirjallisen varoituksen tai pidättää hänet pappisvirasta vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi kuukaudeksi. Jos pappi ei ole pappisvirasta pidättämisen kuluessa pyytänyt eroa pappisvirasta tai osoittanut tahtovansa pysyä kirkon tunnustuksessa, tuomiokapituli määrää hänet menettämään pappisvirkansa.

Papille, joka toimii vastoin pappisviran velvollisuuksia ja pappislupausta tai laiminlyö niitä taikka käyttäytyy papille sopimattomalla tavalla, tuomiokapituli voi asian laadun mukaan antaa kirjallisen varoituksen tai pidättää hänet pappisvirasta vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi kuukaudeksi. Jos papin sopimaton käyttäytyminen, laiminlyönnit pappisvirassa tai käyttäytyminen muutoin osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi olemaan pappina, tuomiokapituli voi määrätä hänet menettämään pappisvirkansa.

Jos pappi on tuomittu rikoksesta sellaiseen rangaistukseen, joka osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi olemaan pappina, tuomiokapituli voi määrätä hänet menettämään pappisvirkansa.

Piispa ja tuomiokapituli voivat pyynnöstä palauttaa pappisviran menettäneelle henkilölle pappisviran.”

Vihkiessään samaa sukupuolta olevan parin kapituli on katsonut papin toimineen nimenomaisesti pappisvirkansa velvollisuuksien vastaisesti. Toinen vaihtoehto olisi ollut pohtia asiaa kirkkolain 6 luvun valossa.

KHO:n päätöksessä on erikseen todettu ”Korkein hallinto-oikeus otti arvioinnissaan huomioon, että kirkkolain 5 luvun 3 §:n 3 momentissa tarkoitetussa varoituksessa on kysymys pappisviran hoitamista koskevasta hallinnollisesta seuraamuksesta, joka poikkeaa tarkoitukseltaan ja seurauksiltaan kirkkolain 6 luvun 26 §:ssä ja 50 §:ssä tarkoitetusta virkamiesoikeudellisesta varoituksesta. Tuomiokapitulin toimivalta antaa kirkkolain 5 luvun 3 §:n 3 momentissa tarkoitettu varoitus kohdistuu kaikkiin pappisvihkimyksen saaneisiin, pappisvirassa oleviin pappeihin. Tuomiokapitulin valvontaoikeus ja toimivalta heijastavat säännöksen esitöiden perusteella kirkon episkopaalista rakennetta, jonka mukaan hiippakunnan papisto on piispan ja tuomiokapitulin erityisen ohjaus- ja valvontavallan alaista.”   

Hallinto-oikeus katsoi päätöksessään(sekin oli äänestyspäätös 2-1), ettei pappi ole toiminut vastoin virkavelvollisuuksiaan. Perusteena oli erityisesti se, että uuden avioliittolain voimaantulon jälkeen tilanne ei ole ollut selkeä. Se käyttää perusteluissaan samoja argumentteja kuin KHO mutta tulee erilaiseen johtopäätökseen.

”Asiassa ei ole kysymys pappisviran ydinalueella tapahtuneesta velvollisuuksien rikkomisesta. Tämän vuoksi ei ole perusteita katsoa, että pelkästään kirkon ohjeistuksen rikkominen yksittäisessä tapauksessa olisi riittävä syy kirjallisen varoituksen antamiseen. Samaa sukupuolta olevien henkilöiden kirkollisen vihkimisen kiistanalaisuus huomioon ottaen pappisviran valvonnan tavoitteiden kannalta kirjallisella varoituksella puututaan A:n asemaan pappina enemmän kuin yksittäinen teko antaisi aihetta. Kirjallinen varoitus ei ole oikeassa suhteessa teon merkitykseen papin viran velvollisuuksien noudattamisen valvonnassa. Tuomiokapitulilla ei ole ollut riittäviä perusteita kirjallisen varoituksen antamiseen A:lle. Tuomiokapitulin päätös on siten lainvastaisena kumottava. Asiassa ei ole syytä muuttaa hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta.”

KHO:n tulkinnan mukaan kirkolla on tietynlainen avioliittokäsitys ja päätös on tuon käsityksen mukaisesti linjassa. KHO:n käsityksen mukaan kirkon opetuksessa avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Viittauksena on käytetty mm. piispainkokouksen selontekoa vuodelta 2016, jossa on todettu, että avioliittolain muutos ei vaikuta papin oikeuteen vihkiä kirkolliseen avioliittoon.

KHO:n päätökseen sisältyy kiinnostava eriävä mielipide. Aerin käsityksen mukaan oululaisen papin toimintaa ei voi pitää evankelis-luterilaisen kirkon virkakäsityksen vastaisena. Siksi Aerin mielestä vihkiminen yksittäisessä tapauksessa ei ole riittävä syy kirjallisen varoituksen antamiseen.

KHO on oikeassa siinä, että avioliittolain muutoksen esitöissä aivan oikein on korostettu sitä, ettei muutoksella ollut tarkoitus puuttua uskonnollisten yhdyskuntien avioliittolain 16 pykälässä säädettyyn okeuteen määrätä kirkollisen vihkimisen ehdoista ja muodosta. KHO perustelee kantaansa perustuslain 11 pykälän uskonnollisella yhdistymisvapaudella. KHO:n mukaan uskonnollisilla yhdyskunnilla on itsenäinen oikeus päättää vihkivätkö ne avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja.

Arvostamani Risto Voipio on katsonut, että päätöksen olisi pitänyt perustua enneminkin kirkkolain 6 lukuun.  

Kirkkolain 6 luvun 26 pykälä

Yleiset velvollisuudet

Viranhaltijan on suoritettava virkasuhteeseen kuuluvat tehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä noudattaen asianomaisia säännöksiä ja määräyksiä sekä työnantajan työnjohto- ja valvontamääräyksiä.

Viranhaltijan on toimittava tehtävässään tasapuolisesti ja käyttäydyttävä asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla.

Viranhaltijalle, joka on rikkonut tai laiminlyönyt virkasuhteeseen kuuluvia velvoitteita, voidaan antaa varoitus.

Viranhaltija ei saa vaatia, ottaa vastaan tai hyväksyä sellaista taloudellista tai muuta etua, josta säädetään rikoslain (39/1889) 40 luvussa.

Voipion kanta on sekin oikea ja mahdollinen. Voipio tuntee myös kirkkolain säätämisen taustat muita paremmin.

Omana kantanani voitakoon seurakunnalle ilmoittaa:

  1. KHO on oikeassa kirkon virallisesta kannasta. Avioliitto on sen mukaan miehen ja naisen välinen liitto. Minusta tästä ei ole epäselvyyttä. Tärkein perustelu, joka usein näyttää unohtuvan on minusta kirkon traditio. Siksi varoitukselle löytyy juridinen perustelu. Asia erikseen on se, olisi tällä perusteella pitänyt antaa kirjallista varoitusta. Hallinto-oikeuden mukaan ei ja KHO:n mukaan kyllä.
  2. Voipion ajatus KL 6 luvun paikasta on oikea ja perusteltu. Silti kapituli on tässä kyseissä asiassa voinut vedota myös KL 5 lukuun aivan perustellusti. Lopputulema lienee suunnilleen sama. Varotuksia pukkaa.
  3. Eriävän mielipiteen asiasta jättäneen Aerin kanta on myös perusteltu ja oikea. KHO olisi voinut samoilla perusteluilla tulla Aerin tekemiin johtopäätöksiin eli päättää, ettei varoitus ollut aiheellinen. Vaan ei tullut.
  4. On äärimmäisen kiinnostavaa nähdä, mihin tilanne johtaa.

Helsingissä piispa on ilmoittanut, että samaa sukupuolta olevia saa vihkiä näin lienee myös Espoossa?

Toisaalla taas(ainakin Oulussa, ehkä myös Mikkelissä?) seuraa varoitus ja pitemmän päälle varmaan sitten virasta erottaminen.

Eihän tämä näin voi olla. Pappien asema poikkeaisi maantieteellisesti varsin eriskummallisella tavalla.

Kirkon on päätettävä asia mieluiten kiireesti. Asiassa on monia vaihtoehtoja.

Ensinnäkin voidaan pitäytyä nykyisessä tilanteessa, jossa osa vihkii ja osa ei. Rangaistus riippuu hiippakunnasta. Tilanne ei ole optimaalinen millään mittarilla. Arvontalaulu raikaa kelle nalli napsahtaa!

Toiseki voitaisiin kirkon ylätasolla vaikkapa piispainkokouksessa päättää, ettei kirkko vihi samaa sukupuolta olevia ja mikäli joku vihkii seuraa siitä rangaistus. Ei tarvisi arpoa. Aina pätkähtäisi nallia.

Kolmas vaihtoehto on, että tunnustetaan tosiasiat. Ne papit, jotka ovat valmiita vihkimiseen, vihkivät. (näin kai ne tekevät muutenkin) Ketään ei kuitenkaan pakoteta vihkimään. Nallia ei napsahtaisi puoleen tahi toiseen. 

Nykyisenkaltainen välitila on täysin mahdoton ja turha. Päätöksiä kiitos! Vaikka sitten huonoja. Ja samalla pitää muistaa, että on sitä pahemmistakin pikkusoista ajeltu yli. Mennäänpäs taas yli että heilahtaa!

Johannes Alaranta

Teol.Tri

OTT-opiskelija

    • Kirkon tehtävä on olla sielujen autuuden asialla, valtiolla on tehtävänsä tätä elämää varten, eikä sen kuulu sekaantua kirkon tehtäviin. Kirkko voi tukea ja toimia valtion hyväksi, mutta ei vastoin sanaan sidottua omatuntoa ja tunnustusta.

    • Kirkko ei ole kaikkien autuuden asialla, vain „tosiuskovaisten“, jotka kieltävät osalta lähimäisiä kirkon yhtäläiset palvelut. Vastaava ilmiö näkyy kaikilla inhimillosen toiminnan alueilla: kun toisia poljetaan, ollaan itse näitä ylempänä. Ainakin omasta mielestä.

    • Siis „inhimillisen“, ehkä kaihileikkauksen jälkeen huomaan kirjoitusvirheet paremmin. 🙂

    • Kirkolla ei ole sellaista velvoitetta edes lain edessä, että tarvitsisi toimia vastoin uskoaan. Se saa päättää itse. Sen vapauden ja oikeuden antaa uskonnonvapauslaki, puhumattakaan korkeimmasta Oikeudesta tuolla ylhäällä.

    • Kirkon alkuperäinen tehtävä on saattaa ihmisiä autuudesta osalliseksi. Järkyttävintä on, jos ja kun tämä kääntyy päinvastaiseksi toiminnaksi.

  1. Mitä oikeuksia kirkollinen avioliitto takaa?

    Eikö kuitenkin naisten ja lasten oikeudet avioliitossa tule olla lakisääteisiä, kuten myös perintöoikeudet, testamentit ja muut omaisuuksiin liittyvät asiat.

    Naiset ja lapset eivät ole enää miehen omaisuutta, jossa vain miehellä on määräysvalta ja naisten tulee alistua siihen, että mies on naisen pää. Se on osoittautunut kehityksen myötä tarpeettomaksi hallintomalliksi, koska ihmisoikeudet ovat lisääntyneet ja ne koskevat myös naisia ja lastenoikeudet ovat oma lukunsa.

    Laki on tullut pelastukseksi naisille ja lapsille.

    Kirkko on jäänne epäoikeudenmukaisuuden hallintavallasta ja sen pyhäksi vääntämisestä. Mitä sillä on tekemistä ihmisoikeuksien aikakaudella.

Kirjoittaja