Keskushallintopopulismia

Varma keino saada suosiota, kannatusta ja hurraahuutoja on vaatia keskushallinnon resurssien leikkaamista. Kuulostaa hienolta sanoa, että kun kentällä joudutaan leikkaamaan, myös keskushallinnosta on leikattava. Tämä hokema osoittaa - käyttääkseni mahdollisimman kaunista ilmaisua – enemmän intellektuaalista laiskuutta kuin ajattelutyön tulosta.

Käsitteellisesti keskushallinto edellyttää, että on olemassa jokin kokonaisuus ja siihen liittyviä osia. Keskushallinnon ainoa oikeutus muodostuu silloin kahdesta peruspilarista. Ensimmäinen pilari on, että keskushallinto hoitaa kokonaisuuden ylläpitämistä ja edistämistä sekä kaikkia yhteisesti koskevat tehtävät ja määrittelee sitovasti osien toiminnan yleiset tavoitteet ja toimivallan rajat. Toinen pilari on se, että keskushallinto toimillaan tukee ja palvelee mahdollisimman tehokkaasti kenttäorganisaatiota kaikilla niillä tavoilla, joilla koko organisaatio muodostuu mahdollisimman taloudelliseksi ja toimivaksi. Muuttuvissa oloissa keskushallinnon ja kentän välisten tehtävien rajanveto muuttuu ja sen on muututtava jatkuvasti, jos mieli menestyä.

Jos keskushallinnon supistamisella saavutetaan toiminnallisia ja taloudellisia etuja, niin tehtäköön. Mutta jos asioiden hoitamista niputtamalla yhteen paikkaan ja sinne resursseja lisäämällä saavutetaan parempi kokonaistaloudellinen ja toiminnallinen lopputulos, tehtäköön niin. Ajatus siitä, että keskushallintoa pitää supistaa kun kentällä supistetaan, on lähtökohtaisena ajatuksena yksiselitteisesti väärä. Tiukassa tilanteessa voi päinvastoin olla viisautta keskittää, vaikka se merkitsisikin keskushallinnon kustannusten kasvua. Kaikkein olennaisin vaatimus on, että keskushallinto tekee (vain) oikeita asioita.

Resurssien leikkaaminen itsenäisenä tavoitteena johtaa vain siihen, että tehtävät jäävät hoitamatta tai tulevat hoidetuiksi huonosti. Vaikka kaikki tekisivät yötä päivää työtä ja urakalla.

Kaikkein tyhmintä on tietysti keskushallinnon muokkaaminen niin, että asioiden hoito vaikeutuu vaikka resurssit säilyvät ennallaan.

10 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    Kirkon keskushallinnon kustannukset ovat [muistaakseni] n. 8% kirkon verotuloista, joka mielestäni ei ole kohtuuton määrä. Ongelma näissä julkisen sektorin hallinnon asioissa on mielestäni aina se, että hamutaan ensisijaisesti vain hallinnon valtaa selvittämättä tai edes ymmärtämättä mitään talouden ”kovista” realiteeteista, mutta mitäpä muuta voi odottaa kansalta, joka maksaa puoluetukeakin yli 12,00 euroa ääni-ikäistä kohti kun puoluetuen määrä EU-maissa on keskimäärin alle 4 euroa.

    Valitettavasti julkisen sektorin hallinnosta on ”toreilla ja turuilla” tullut lähinnä puolueiden ja kuppikuntien omien etujen valvontakoneisto, jossa ei kaihdeta puolueille niin tyypillistä ”toisinajattelijoiden” kollektiivista syyllistämistäkään asioista, joille ei ole mitään faktatodisteita.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Ojala sanoo:

    Intellektuellina laiskiaisena totean, että olen saanut kirkolliskokousaloitteestani enimmäkseen paskaa käteen, en hurraahuutoja, suosiota ja kannatusta.

    Kirkon keskushallinnossa on niin paljon ilmaa, etteivät siellä työskentelevät (erityisesti johtavassa asemassa olevat) itse hahmota miten tulisi toimia ja miten mennä kohti tulevaisuutta. Valitettavasti emme elä tässä suhteessa poikkeuksellisia aikoja, vaan näin on ollut jo pitkään – myös edellisten johtavien viranhaltijoiden aikana. Kirkkohallitus tekee lähes 300 työntekijän voimin niin paljon turhaa ja monien muiden toimijoiden kanssa päällekkäistä työtä, ettei sen rahoittamiseen olisi kriittisessä tarkastelussa mitään edellytyksiä.

    Yleisellä tasolla on sanottava, että kirkon keskushallinnon välttämättömät ydintehtävät ovat kauniisti sanottuna hieman hakusessa. Sikäli kun joku ydintehtävä on kirkkaana mielessä, sen hoitamista ei hoideta parhaalla mahdollisella tavalla. Aiemmin tämä on riittänyt, mutta ei riitä enää. Nykyään asemalla ja tittelillä ei ole mitään merkitystä, vain osaamisella, asiantuntijuudella ja persoonalla pärjää. Monille voi tulla yllätyksenä, mutta maailma muuttuu ja on muuttunut.

    Meidän ongelmamme on oikeasti johtamisessa. Käytännössä kaikki johtavat viranhaltijat kirkossamme ovat pappeja (tai vähintäänkin muuten pitkän kirkkouran luoneita). Papiksi tullaan nuorena ja työnantaja on aina sama. Jos papiksi tullaan vanhana, niin johtavia paikkoja ei saa, vaikka pappeutta edeltävä kokemus olisi miten merkittävää. Siksi esim piispoilla, kirkkoherroilla, kansliapäälliköillä, ym, ei ole kokemusta mistään muualta. Korkeintaan jotain pientä kesätyö- ja armeijatyyppistä kokemusta, mutta ei muuta. Meillä ei ole esim. muutosjohtamisen osaamista. Kun vielä ottaa huomioon, että kirkko on elänyt hyviä aikoja viime vuosikymmeninä, niin tämän hetken johtajista kenelläkään ei ole mitään merkittävää osaamista muutoksen johtamisesta, ei kriisijohtamisesta, eikä oikein muustakaan. Kirkon ulkopuolista kokemusta ei ole nimeksikään ja kirkon sisällä kokemus ei ole karttunut. Tämä itsessään ei ole vielä ongelma, mutta se on, että nöyryys ei riitä kysymään apua niiltä, jotka osaavat ja joilla kokemusta olisi. Siksi on vaikeaa tehdä mitään merkittävää ja oikeasti eteenpäin vievää.

    Mutta ei saa luovuttaa, siksi tein aloitteen. Ehkä kaikista negatiivisista kommenteista huolimatta saan vielä joskus hurraahuutoja, suosiota ja kannatusta 🙂

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Sami Ojala :”Kirkon keskushallinnossa on niin paljon ilmaa, etteivät siellä työskentelevät (erityisesti johtavassa asemassa olevat) itse hahmota miten tulisi toimia ja miten mennä kohti tulevaisuutta.”

      En ole 90-luvun jälkeen ollut mukana evl.kirkon toiminnassa, mutta olen kiinnostunut tietämään missä keskushallinnossa on tuota ilmaa? Käsitykseni mukaan kirkossa on tehty uudistuksia ainakin eläkelaitoksen ja taloushallinnon palvelukeskuksen osalta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Voipio sanoo:

      Kun kirkolliskokouksen jäsen ja kirkkohallituksen jäsen lausuu kovia yleistyksiä työntekijöistä, jotka työskentelevät noiden kahden kirkon korkeimman hallintoelimen alaisuudessa, hän tietysti vastaa siitä näiden työntekijöittensä edessä. En siihen enemmälti puutu. Sami Ojala on seurakunnan hallintovirkamies ja sitä ennen oli ensin seurakuntatyössä ja sitten kirkkohallituksen toiminnallisella osastolla virkamiehenä. Omakohtaisen kokemuksen ääntä täytyy kuunnella. Sen sijaan niissä kirkkohallituksen yksiköissä, jotka tuottavat päätettävää kirkolliskokoukseen ja kirkkohalitukseen tehdään käsittämättömän pienellä henkilömäärällä todella kovaa työtä ilman löysiä. Sen tietämykseni pohjalta vakuutan ja jotenkin oudoksun, että kirkolliskokouksen ja kirkkohallituksen jäsenelle tämä on tuntematon asia. Monesta asiasta muuten olen paljolti samaa mieltä kuin Sami Ojala, mutta kammoksun noin räikeitä yleistyksiä. Ja olisi paljon helpompi tukea Samin ajatuksia, jollei tietäisi, että hän itse oli tuoreeltaan yksimielisessä kirkkohallituksessa päättämässä kirkolliskokoukselle tehtävästä esityksestä, jossa ehdotetaan lisättäväksi piispojen valtaa ja vahvistettavaksi kirkkohallituksen kansliapäällikön asemaa kirkon johtavana virkamiehenä. Ja kuitenkin hän nyt sanoo, ettei näistä ole muutos- eikä kriisijohtajiksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Risto Voipio :”niissä kirkkohallituksen yksiköissä, jotka tuottavat päätettävää kirkolliskokoukseen ja kirkkohalitukseen tehdään käsittämättömän pienellä henkilömäärällä todella kovaa työtä ilman löysiä.”

      Uskon tuon. Henk.koht. vakaumus on, että julkista sektoria ei voi johtaa kuten yksityisen sektorin yritystä ja ongelma on se, että veronmaksajien siivellä elävät puolueet toimivat ikään kuin olisivat yrityksiä ja tappelevat keskenään ”markkinaosuuksista”. Ne ovat jakaneet verovaroilla kustannettua kansallisomaisuutta keskinäisillä sulle-mulle –periaatteilla sillä seurauksella, että jokaiselle tärkeää omaisuutta on lopulta päätynyt ylikansallisille ja veroparatiiseissa toimiville finanssifirmoille, joiden voittoja me nyt maksamme välillisinä tai välittöminä veroina ml. yhteiskunnan pienituloisimmat. Järjestelmän ”toimivuuden” valvojia ovat puoluepoliittisin perustein valitut ja tehtäviinsä nimitetyt virkamiehet, jotka ovat jopa ohittaneet itseään pätevämpiä hakijoita.

      Ettei tässä hallinnon uudistusvaatimuksessakin ole nyt kyse siitä, että seurakuntien ”laiska pääoma” on saatava tuottavaksi ja vietävä seurakuntien ”ihminen-ihmiselle –työhön” muulle julkiselle sektorille jo lanseerattu tulosjohtaminen panos-tuotos –ajatteluineen ja ensisijaisesti kvantitatiiivisine (määrällisine) tavoitteineen sekä tehdassaleihin ja koneisiin soveltuvine läpimeno-/virtausaikoineen?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari Kanala sanoo:

    Nyt on muutosjohtamisen aika ja johtaminen on pohjimmiltaan vaikuttamista. Olen iloinen, että kirkosta löytyy tällaista rohkeutta, mitä Sami Ojala osoittaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Henrik Sawela sanoo:

      Voiko olla mitään hyvää johtamista, ilman selvää kuvaa tulevaisuudesta?

      Olen lukenut kirkon tekemiä strategioita, mutta ne ovat älyllisesti lähinnä häpeällisiä tuherruksia. Jos puuttuu kyky hahmotella tulevaisuutta realistisesti, tai jos pystyy, mutta ei uskalla ilmaista näkemyksiään, koska ne ovat liian defaistisia, miten sitten voi ryhtyä sellaisiin toimiin, joitten ansiosta voitaisi tulevaisuudessa pärjätä mahdollisimman hyvin?

      Tulevaisuuden ennustaminen on kuulemma vaikeaa. Suomen Ev.lut. kirkon kohdalla ei ole. Ei tarvitse kuin katsoa rajojemme yli, niin verrokkimaista löytyy paljonkin opittavaa.

      Mutta nyt vaikuttaa siltä, että näkymät sattuvat silmään niin pahasti, että ollaan kuin ei oltaiskaan. Kun ei kollega mitään sano, niin en minäkään.

      Katsotaan sitten…

      Mutta mistä parasta apua olisi saatavissa? Yllättäen kyllä armeijasta. Siellä nimittäin osataan myös varautua vetäytymiseen. Ja siihen kirkon on opittava. Jos siihen varaudutaan ajoissa, voi se tapahtua hallitusti. Jos aletaan liian myöhään, joudutaan juoksemaan niin kovaa kuin kintuista lähtee.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Vesa Nuorva sanoo:

    Sami Ojala kirjoitti: ”Papiksi tullaan nuorena ja työnantaja on aina sama.” Tämä on paljolti vanhentunutta tietoa. Erityisesti Itä-Suomen yliopiston teologian opiskelijat ovat paljolti ammattia vaihtavia keski-ikäisiä. Helsingin teologisen tiedekunnan nuorissa opiskelijoissa taas on paljon niitä, jotka eivät pidä pappeutta ensisijaisena työelämätavoitteena. Itse olen tullut vihityksi papiksi 24-vuotiaana, mutta en ole ollut papin töissä 10 vuoteen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Jalava sanoo:

    Muutoskeskustelu siirtyy helposti henkilötasolle, mikä saattaa peitää varsinaisen asian. Ihmiset saattavat tehdä ja useinmiten tekevätkin työnsä hyvin, mutta varsinkin kirkossa kyse on siitä, tehdäänkö oikeita asioita, käytetäänkö resurssejä tarpeellisiin asioihin? Onko turhaa tekemistä ja päällekkäisyyksiä? Olen allekirjoittanut kyseisen aloitteen, mutta kannatan kyllä yhdessä tekemistä oikeissa kohdissa. Yhdessä tekemällä voidaan merkittävästi vähentään koko kirkon kuluja verrattuna siihen, että niitä töitä tekisi kukin seurakunta itse. Kannatan myös demokratiaa, vaikka se usein saattaa tuntua tehottomalta. Kirkko ei ole armeija hierarkisine johtamisineen tai yritys. Ajattelen kirkon kasvavan jäsenistä käsin. Kirkkoa pitää koossa ihmisten suhde toisiinsa ja Jumalaansa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Osmo Kauppinen sanoo:

    En tiedä keskushallinnosta, koska en siinä ole työskennellyt. Kokemusta on kansanopistosta 10 vuotta, seurakuntayhtymän hallintojohtajuudesta 20 vuotta ja seurakuntapappina toimimisesta 12 vuotta. Nyt jään eläkkeelle. Hallintojohtajan viran lopettamisen jälkeen ei hallinnon virkoja vähennetty, vaan lisättiin. Myös muita uusia lähinnä pikkupäälliköiden virkoja perustettiin lisää. Nyt on tullut pää vetävän käteen. Mistä vähennetään? Ei ainakaan hallinnosta tai työnjohdosta. Miten käy varsinaisen työn, jota varten seurakunta on perustettu? Papin virkoja on noin 10 % seurakuntien viroista. Jos perustyötä edelleen aiotaan tehdä, niistä ei voi karsia. Karsitaanko diakonia-, lapsi- tai nuorisotyöstä? Mitä tehtävää varten kirkko on olemassa? Muissa maissa asia on ihan toisin virkojen suhteen. Kirkon keskushallinto on aika toissijainen kirkon tehtävä paikalliselta tasolta katsottuna. Mitä keskushallinto tekee sitten kun seurakuntien työ vähenee? Elää kai omillaan, vai?

    Ilmoita asiaton kommentti