Kerran pappi, aina pappi!

b2ap3_thumbnail_Lskibasso-ja-luuviulu.jpg

 

”Jos ei tämä juttu toimi, niin sitten erotaan pois!” saattaa vihkipari  kertoa  sitoutumisensa asteesta  papille vihkiharjoitusten yhteydessä. Tällaisen takaportin jotkut parit tahtovat jättää raolleen, sillä sitoutuminen  ei ole tätä nykyä kovin trendikästä. Se ei ole herkkua, enemmänkin myrkkyä. Onhan totinen tosi, että yhä useammat päätyvät käyttämään takaporttia. Kumppanista pääsee eroon, työsuhteista voi sanoutua irti, veloistakin vapaudutaan ajallaan.

Kaikesta muusta tässä maailmassa pääsee irti paitsi pappeudesta.

Pappisvirka on sitoutumisen virka. Pappisvirkaan sitoutumisen vakavuutta korostaa lupauksen elinikäisyys. Papin elämä on kaikkea muuta kuin oman minän toteuttamista ja omien mieltymystensä seuraamista.  Myönnän kyllä, että kaikkien nuorten pappien tavoin minäkin aikoinani ajattelin, että nyt se evankeliumi vasta tuli tänne paikkakunnalle. Toki halusin päteä ja kokeilla kaikenlaista sellaista, mitä Vanhassa kirkossa ei ollut koskaan ennen nähty,  kuultu tai koettu. Toin mukanani mm. ns. Liturgiset eleet ristinmerkkeineen ja... no niin... Nuoruuden intoa oli ja tiedekunnan opetuksia pää täynnä, saarnatuolissa viihdyin tosi hyvin.

Alttari oli vähän hankalampi paikka tulevalle Ruttopuiston rovastille. Ensimmäinen kerta liturgina jännitti  ihan tolkuttomasti. Tarkkaan ajatellen kyse taisi olla ns. Pyhästä pelosta. Vasta jumalanpalveluksen aikana huomasin, että alttarilla oli mustareunainen puulaatikko, jonka lasikannen alla oli kolmio, josta lähti kultaisia säteitä. Ja kolmion keskellä oli iso avoin silmä.  Jumala näkee minut! Kauhistuin. Meinasin saada sätkyn. Halusin juosta karkuun.  Pysyin kuitenkin paikallani, sillä jalkani olivat pelosta nauliutuneet lattiaan.

Tahdotteko pyhän kolmiyhteisen Jumalan nimessä ryhtyä pappisvirkaan ja hoitaa sitä oikein ja uskollisesti Jumalan kunniaksi ja seurakunnan rakentamiseksi?

Tahdotteko pysyä Jumalan puhtaassa sanassa, karttaa väärää oppia, julistaa rohkeasti Kristuksen evankeliumia ja jakaa pyhiä sakramentteja hänen asetuksensa mukaisesti?

Tahdotteko myös kilvoitella niin, että elämänne on esikuvana seurakunnalle?

Nuoret papit antavat tätä nykyä pelkän pappislupauksen, mutta vielä 1970-luvun lopulla me teimme uskollisuuden- ja kuuliaisuudenvalan lisäksi myös tämänsisältöisen pappisvalan:

”Minä N.N. lupaan ja vannon kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan kautta, että minä, toimittaessani Jumalan seurakunnassa saarnavirkaa, jonka nyt olen valmis ottamaan vastaan, olen uskollisesti ja puhtaasti pysyvä Jumalan pyhässä sanassa, joka on ilmoitettu Vanhan ja Uuden Testamentin profeetallisissa ja apostolisissa kirjoissa, sekä evankelis-luterilaisen kirkon siihen perustuvassa tunnustuksessa, niin etten julkisesti julista ja levitä enkä salaisesti edistä ja suosi sitä vastaan sotivia oppeja.

Minä tahdon myös kaikin tavoin ahkerasti ja uskollisesti harrastaa Jumalan sanan oikeata opettamista sanankuulijoilleni ja pyhiä sakramentteja Kristuksen säätämisen mukaan hoitaa, sekä jumalisuuden harjoitusta keskinäisessä rakkaudessa ja kaikin puolin hyvää, rauhaisaa ja kunniallista vaellusta opilla ja esimerkillä vahvistaa ja edistää.

Niin ikään tahdon uskollisesti noudattaa ja käyttää kirkon lakia ja voimassa olevia asetuksia, tunnollisesti täyttää virkatehtäväni ja osoittaa esimiehilleni velvollisuuden mukaista kuuliaisuutta, virkakumppaneilleni veljellistä hyväntahtoisuutta, sanankuulijoilleni altista palvelemista ja kaikkea kohtuutta. Kaikkea tätä minä tahdon rehellisesti noudattaa, niin kuin oikean papin tulee ja sopii, niin että siitä voin vastata Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon.”

Tänä päivänä papiksi vihittävät mankeloidaan psykologisen testin läpi, jotta jyvät seulottaisiin akanoista. Olisi mielenkiintoista kokeilla, mitä tuollainen testi sanoisi meikäläisen sopivuudesta papiksi tällä iällä ja tällä järjellä varustettuna. Olen 33 vuoden ajan tykännyt papin työstä kuin hullu puurosta, mutta voihan hyvinkin olla, että vuosikymmenten aikana tapahtuneet mullistukset  ovat voineet saada aikaan sen, että meikäläinen voisi vallan mainiosti reputtaa kokeessa…

Valatekstissä käytettiin termiä Oikea pappi. Millaisia intohimoja tuo ilmaus lukijoissa mahtaa herättää? Onko Oikea pappi samalla myös ns. Hyvä pappi?

 

Kuvateksti: Me olemme Jumalan instrumentteja. Kuvassa niistä kaksi: läskibasso ja luuviulu.

 

26 kommenttia

  • Hannu Kiuru sanoo:

    Palataksemme blogin teemaan Kerran pappi, aina pappi! teen kaksi asiaa – toivon mukaan – selventävää reunamerkintää:

    1) Kirkon järjestysmuoto erottaa toisistaan pappisviran ja papinviran. Pappisvirka saadaan pappisvihkimyksessä ja kestää kuolemaan saakka, ellei henkilö itse eroa tai häntä eroteta siitä. Pappisvirka antaa oikeuden hoitaa kirkkolaissa, kirkkojärjestyksessä ja kirkkokäsikirjoissa mainitut papin tehtävät. Papin tehtäviä ei voi tilapäisestikään hoitaa henkilö, jota ei ole vihitty pappisvirkaan (poikkeus: hätäkaste).

    Papinvirka on seurakunnan, seurakuntayhtymän, hiippakunnan tai kirkkohallituksen perustama virka papillisia tehtäviä varten. Viran kelpoisuusehtona on pappisvihkimys. Papinvirkaa ei pääsääntöisesti voi hoitaa epäpätevänä. Virasta maksetaan palkkaa, ja siihen kuuluvat erikseen määritellyt tehtävät, vastuut ja velvollisuudet. Seurakunnan papin virat ovat seurakuntapastorin, kappalaisen ja kirkkoherran virkoja. Seurakuntayhtymissä sairaalapapit ovat papin virkoja, mutta myös muut virat voivat olla papin viraksi perustettuja.

    2) Tuo vannomani pappisvala on tätä nykyä historiaa. Historiaa ei pidä tulkita tämänhetkisestä tilanteesta käsin, vaan on syytä ottaa selvää, mikä ao. ajankohtana oli tilanne. Toki välimatkan päästä asiat näyttäytyvät ihan eri luonteisina tai valossa kuin silloin ennen. Jos vain tämä päivä merkitsee, niin taidanpa lähettää tuomiokapitulille laskun siitä kivusta, vaivasta ja ahdistuksesta, minkä pappisvalassa pysyminen on meikäläiselle aikain saatossa aiheuttanut… :p

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Hmm. Siis toisiaan seuraavat teot riitauttavat täydentävästi silloin kun toinen osapuoli lujittaa päätöksiään huomatessaan vastapuolessa heikkouden merkkejä. Näinhän tässä on tavallaan käynyt 1980-luvulta lähtien. Uutta pukkaa kokoajan ja sitä sanotaan muutokseksi. Ikävää vaan, että ihmisten kapasiteetti ei enää riitä. Ainoa mahdollisuus on irtautuminen.

    Anteeksi Hannu kun palasin hiukan Sonjan teemaan. Suomennan välillä omia tekstejäkin. Mutta oikeastaan siitähän sinullekkin on tuo pappisvala aiheuttanut. Meinaan tuota kipua ja ahdistusta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Se taas mikä koetaan uhoksi on sen mitattavissa, joka joutuu kohteeksi. Jos jokin asia ei tee itselle ristiriitaa, niin ei välttämättä koe sitä uhoksi vaan taputtaa sille käsiään. Esimerkiksi pientä uhoa on j0o punkiksi nimittelemisessä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Sonja, sanoit tuossa alussa, että

    Tuommoista ainaista negatiivisuutta ”nykyajan trendeistä” ei jaksaisi kuulla. Kun monen todellisuus on vaikeampaa kuin mitä toisten todellisuus käsittää.

    Et ehkä tiedä, mutta aikaisemmin papin velvollisuuksiin kuului nykyistä tarkemmin syynätä, että pariskunnan saattoi vihkiä. Nykyään monet rajoitukset on poistettu, mutta silloin niitä vielä oli useitakin.

    Koetahan eläytyä vaikka tällaiseen tilanteeseen: Olet vastavalmistunut pappi. Kirkkoherranvirastoon tupsahtaa yhtä aikaa mies ja nainen, jotka eivät tunnu olevan oikein väleissä keskenään. Toinen on hiljaa ja toinen surullinen. He lyövät kuulutustodistuksen tiskiin ja pyytävät sinua vihkimään heidät nyt heti. Paperit ovat OK, todistajiksi saadaan kanslisti ja vahtimestari. Toimituksen aikana kumpikin vastaa tehtyihin kysymyksiin Tahdon, mutta kun todistajat tilaisuuden jälkeen yrittävät onnitella pariskuntaa, niin se hiljainen sanoo suorastaan vihaisena: ”Me tahdomme heti eron!” Ja se surullisempi osapuoli näyttää aina vain surullisemmalta…

    Koskaan ei minulle selvinnyt, mistä tässä oli kysymys, mutta tämä kuului ensimmäisiin järkytyksenaiheisiini työni alkuvaiheissa. En todellakaan ollut osannut varautua tuollaiseen tilanteeseen…

    Myöhemmin on tullut paljon todella raskaita ihmiskohtaloita eteen. Kaikkien pappien kantti ei olekaan kestänyt, vaan syvästi järkyttyneinä ovat jättäneet virkansa. Paineet pappia kohtaan eivät tule ainoastaan ulkopuoleltamme, vaan ennen kaikkea sisältämme.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Nonnii. Nyt sitten näemmä vietetään jo flash mob-häitäkin:https://www.kotimaa.fi/uutiset/ulkomaat/11805-bbc-englannin-kirkon-pappi-veti-flash-mob-vihkimisen

    Tämä esitys on ihan hauska, mutta siinä kyllä taidettiin unohtaa, missä ollaan. Kirkko ei ole mikään disco! Ne kaksi mummelia, jotka köpittelivät pois kirkosta, saivat Ruttopuiston rovastin sympatiat!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Tuota jos tuo oli minun viestiini, niin Sonja , niin kyse taitaa olla paremminkin siitä, että et ymmärtänyt minun viestiäni. Mutta en ala tarkentamaan, koska se ei liity blogin aiheeseen. Tuosta Hannun videosta tuli mieleen yksi yli-innostunut pappi Suomessa hyppimässä kauhtana päällä. Nuo kaksi tätiä oli kyllä videon parhaita esiintyjiä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    >>>Tahdotteko pyhän kolmiyhteisen Jumalan nimessä ryhtyä pappisvirkaan ja hoitaa sitä oikein ja uskollisesti Jumalan kunniaksi ja seurakunnan rakentamiseksi? >>>>

    , Sanalla on kirkko pelastettu, Sanalla se myöskin taas palautetaan ennalleen… ja Sanan voimalla antikristus tullaan… tallaamaan maahan ilman väkivaltaa.” Luther kirjeessään 16.1.1521

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Hannun ”Valatekstissä käytettiin termiä Oikea pappi. Millaisia intohimoja tuo ilmaus lukijoissa mahtaa herättää? Onko Oikea pappi samalla myös ns. Hyvä pappi?”

    Tuo punainen teksti vei sen verran huomion, että huomasin vasta nyt tuon kysymyksen asettelun. – Satunnaisena kirkossa kävijänä menin rippikirkkoon oman lapsuuteni kirkkoon. Kirkko ei suinkaan tullut minulle Jumalanpalveluksista tutuksi, vaan ihan muusta. Tunnustan, että heti tuli mieleen ne saarnatuolissa ja alttarilla liekkumiset tyhjässä kirkossa lapsena. Eikä se minusta pappia tehnyt. Kyseisen paikkakunnan pappila oli minulle tuttu paikka. Eräs negatiivinen muisto siihen liittyy, kun yleensä sinne mentiin samalla kun minua käytettiin hammaslääkärissä. Kyseessä ei ollut mikään vanhanajan pappila, vaan tasakattoinen rivitalo.

    Rippikirkossa on tullut käytyä ja yleensä, niissä on lyhennetty versio Jumalanpalveluksesta, mutta nyt istuinkin oikein olan takaa. Oikeastaan en edes yllättänyt, sillä olimmehan maalla. Siellä oli pappina vanhempi nainen. Selvästi huomasi, että hän oli panostanut perusasioihin. Sellaisiin itselle tuttuihin, eikä minulla erimielisyyttä ollut hänen puheittensa kanssa. Tässä tuli aika paljon muutakin. Jos nyt vastaisi kysymykseen tämän kokemuksen perusteella, niin vastaisin, että hyvä pappi ei ole synonyymi oikealle, vaan oikea pappi on se, joka pyrkii minun Isäni tahtoon. Oikea pappi voi olla yhtä hyvin perheen isä, joka huolehtii lähellään olevista. Mutta yhtä hyvin se voi olla tuo nainen, joka todella halusi tuoda esiin todennäköisesti hänelle tärkeimmän. (Koulutuksesta riippumatta)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Minulle on jatkuva ihmetyksen aihe, miten suurella pieteetillä me ihmiset vaalimme lapsuuteemme ja nuoruuteemme liittyneitä ikäviä asioita ja kokemuksia. Sidomme energiaamme turhaan noihin muistoihin, joita samalla tekohengitämme eläviksi. Ah, tätä kärsimystä!

    Aikuisella pitäisi olla lapsia enemmän työkaluja selvitellä asioitaan. Emmekö voisi ajatella armahtaa niitä ihmisiä, jotka omasta mielestämme ovat meitä joskus muinoin kohdelleet kaltoin? Jos tuo loukkaaja on vielä elossa, niin tuskin hän enää muistaa tilannetta samoin kuin me. Anteeksi antaminen tässä tapauksessa tarkoittaa myös sitä, että me itse päästämme ja pääsemme irti menneestä.

    Jotta elämässä voisi siirtyä uuteen vaiheeseen, vanhat asiat, niin menetykset kuin menestyksetkin on jätettävä selän taakse. Ne eivät vie meitä huomispäivään.

    Tulevasta emme tiedä vielä mitään, mutta lohdullinen ajatus on se, että Jeesus on jo siellä…

    Jahas, syntyipä näemmä tällainen aamuhartaus ihan pyytämättä ja yllättäen…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Heh. tämä on tämän netin ihanuutta. Kerron vain yhden ikävän muiston ja se on hammaslääkäri, niin pappi saa siitä aiheen saarnaan.

    Huom eräs sana. Itseasiassa itselleni muistot ovat voimaa antavia ja niitä todella. Niiden kauttahan koko ihmisen identiteetti rakentuu. Kohtaa jonkun asian ja siitä herää muisto. Sellainen ihminen on. Ei minulle se kirkossa pomppiminen mitenkään negatiivinen muisto ollut. Kivaa se oli ja kivaa oli se, ettei siitä kielletty.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (67 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121