Kerran pappi, aina pappi!

b2ap3_thumbnail_Lskibasso-ja-luuviulu.jpg

 

”Jos ei tämä juttu toimi, niin sitten erotaan pois!” saattaa vihkipari  kertoa  sitoutumisensa asteesta  papille vihkiharjoitusten yhteydessä. Tällaisen takaportin jotkut parit tahtovat jättää raolleen, sillä sitoutuminen  ei ole tätä nykyä kovin trendikästä. Se ei ole herkkua, enemmänkin myrkkyä. Onhan totinen tosi, että yhä useammat päätyvät käyttämään takaporttia. Kumppanista pääsee eroon, työsuhteista voi sanoutua irti, veloistakin vapaudutaan ajallaan.

Kaikesta muusta tässä maailmassa pääsee irti paitsi pappeudesta.

Pappisvirka on sitoutumisen virka. Pappisvirkaan sitoutumisen vakavuutta korostaa lupauksen elinikäisyys. Papin elämä on kaikkea muuta kuin oman minän toteuttamista ja omien mieltymystensä seuraamista.  Myönnän kyllä, että kaikkien nuorten pappien tavoin minäkin aikoinani ajattelin, että nyt se evankeliumi vasta tuli tänne paikkakunnalle. Toki halusin päteä ja kokeilla kaikenlaista sellaista, mitä Vanhassa kirkossa ei ollut koskaan ennen nähty,  kuultu tai koettu. Toin mukanani mm. ns. Liturgiset eleet ristinmerkkeineen ja... no niin... Nuoruuden intoa oli ja tiedekunnan opetuksia pää täynnä, saarnatuolissa viihdyin tosi hyvin.

Alttari oli vähän hankalampi paikka tulevalle Ruttopuiston rovastille. Ensimmäinen kerta liturgina jännitti  ihan tolkuttomasti. Tarkkaan ajatellen kyse taisi olla ns. Pyhästä pelosta. Vasta jumalanpalveluksen aikana huomasin, että alttarilla oli mustareunainen puulaatikko, jonka lasikannen alla oli kolmio, josta lähti kultaisia säteitä. Ja kolmion keskellä oli iso avoin silmä.  Jumala näkee minut! Kauhistuin. Meinasin saada sätkyn. Halusin juosta karkuun.  Pysyin kuitenkin paikallani, sillä jalkani olivat pelosta nauliutuneet lattiaan.

Tahdotteko pyhän kolmiyhteisen Jumalan nimessä ryhtyä pappisvirkaan ja hoitaa sitä oikein ja uskollisesti Jumalan kunniaksi ja seurakunnan rakentamiseksi?

Tahdotteko pysyä Jumalan puhtaassa sanassa, karttaa väärää oppia, julistaa rohkeasti Kristuksen evankeliumia ja jakaa pyhiä sakramentteja hänen asetuksensa mukaisesti?

Tahdotteko myös kilvoitella niin, että elämänne on esikuvana seurakunnalle?

Nuoret papit antavat tätä nykyä pelkän pappislupauksen, mutta vielä 1970-luvun lopulla me teimme uskollisuuden- ja kuuliaisuudenvalan lisäksi myös tämänsisältöisen pappisvalan:

”Minä N.N. lupaan ja vannon kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan kautta, että minä, toimittaessani Jumalan seurakunnassa saarnavirkaa, jonka nyt olen valmis ottamaan vastaan, olen uskollisesti ja puhtaasti pysyvä Jumalan pyhässä sanassa, joka on ilmoitettu Vanhan ja Uuden Testamentin profeetallisissa ja apostolisissa kirjoissa, sekä evankelis-luterilaisen kirkon siihen perustuvassa tunnustuksessa, niin etten julkisesti julista ja levitä enkä salaisesti edistä ja suosi sitä vastaan sotivia oppeja.

Minä tahdon myös kaikin tavoin ahkerasti ja uskollisesti harrastaa Jumalan sanan oikeata opettamista sanankuulijoilleni ja pyhiä sakramentteja Kristuksen säätämisen mukaan hoitaa, sekä jumalisuuden harjoitusta keskinäisessä rakkaudessa ja kaikin puolin hyvää, rauhaisaa ja kunniallista vaellusta opilla ja esimerkillä vahvistaa ja edistää.

Niin ikään tahdon uskollisesti noudattaa ja käyttää kirkon lakia ja voimassa olevia asetuksia, tunnollisesti täyttää virkatehtäväni ja osoittaa esimiehilleni velvollisuuden mukaista kuuliaisuutta, virkakumppaneilleni veljellistä hyväntahtoisuutta, sanankuulijoilleni altista palvelemista ja kaikkea kohtuutta. Kaikkea tätä minä tahdon rehellisesti noudattaa, niin kuin oikean papin tulee ja sopii, niin että siitä voin vastata Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon.”

Tänä päivänä papiksi vihittävät mankeloidaan psykologisen testin läpi, jotta jyvät seulottaisiin akanoista. Olisi mielenkiintoista kokeilla, mitä tuollainen testi sanoisi meikäläisen sopivuudesta papiksi tällä iällä ja tällä järjellä varustettuna. Olen 33 vuoden ajan tykännyt papin työstä kuin hullu puurosta, mutta voihan hyvinkin olla, että vuosikymmenten aikana tapahtuneet mullistukset  ovat voineet saada aikaan sen, että meikäläinen voisi vallan mainiosti reputtaa kokeessa…

Valatekstissä käytettiin termiä Oikea pappi. Millaisia intohimoja tuo ilmaus lukijoissa mahtaa herättää? Onko Oikea pappi samalla myös ns. Hyvä pappi?

 

Kuvateksti: Me olemme Jumalan instrumentteja. Kuvassa niistä kaksi: läskibasso ja luuviulu.

 

26 kommenttia

  • Hannu Kiuru sanoo:

    Eija. Ennen kuin pappi voi saarnata toisille, hänen on ensin saarnattava itselleen. Näin on myös tuon aamusaarnani laita. Se on totta minulle itselleni, kenties siitä saavat jotakin myös lukijat…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Juuri eilen vihtatalkoissa pohdimme eri ihmisten voimavaroja. Keskustelimme siitä mitä mitä itsekullekin oli jo elämässä tapahtunut, mistä kaikesta on tai on pitänyt selvitä. Talkoojoukossamme oli leskiä ja eronneita ja muuten yksinäisiä. Kaikki myönsivät kovien kokemusten rakentaneen heidän minuuttaan ja vahvistaneen sitä. Mutta kukaan ei ollut jäänyt maahan makaamaan ja muistelemaan kokemaansa pahaa,vaan noussut ylös ja jatkanut juoiksuaan. Tässä tarvitaan monasti ulkopuolista apua.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Maija Mäkelä sanoo:

    Hannu. Olet eilen kirjoittanut näin:

    Aikuisella pitäisi olla lapsia enemmän työkaluja selvitellä asioitaan. Emmekö voisi ajatella armahtaa niitä ihmisiä, jotka omasta mielestämme ovat meitä joskus muinoin kohdelleet kaltoin?

    Tietämättä tästä olen tänään täällä kommentoinut erästä juttua lähes samoin sanoin:

    Onneksi nuorena koettua on mahdollista käsitellä myös aikuisen keinoin. Se on pitkä prosessi, mutta vapauttava. Tiedän kokemuksesta.

    Tämä on varmaan sitä keskinäistä vertaistukea . Ainakin vertaislöytöä

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Mietin itse, että on tullut käytyä kaikki kriisit. Siihen kolmenkympin kriisiin auttoi tällainen Raamatun paikka. Pitää ihan laittaa se, että pääsee atet haukottelemaan, että ihan hulluhan on tuo uskova nainen. Siinä tilanteessa se nousi asiayhteydestään pois ja alkoi hoitamaan. Tajusin, että haavani olivat arpeutuneet hoitamatta. Kukaan ei ollut niitä pehmittänyt ja aina kun osui, niin sattui. Samalla siinä tajusin, että siinä tilanteessa ei voinut voinut kuin Jumala. Se oli sellainen itseen meno, että siinä oli oksat pois. Kyllä siinä vähän siltä tuntui, että yksin istui kurkkumaassa, mikä lie tyrkännyt ja saarroksissa. Tämä tuli itseä kohti. En kokenut siinä huonouta, vaan tajusin vaan, että näin se on. Sitten tuli pillitettyä helpotuksesta. Siitä alko todellinen tervehstyminen. Eihän se elämän ongelmia poistanut, mutta tilale tuli elämän kokemus, että tämäkin kääntyy viellä parhaakseni.

    Jesaja 1

    ”Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen; mutta Israel ei tunne, minun kansani ei ymmärrä. Voi syntistä sukua, raskaasti rikkonutta kansaa, pahantekijäin siementä, kelvottomia lapsia! He ovat hyljänneet Herran, pitäneet Israelin Pyhää pilkkanansa, he ovat kääntyneet pois.Mihin pitäisi teitä vielä lyödä, kun yhä jatkatte luopumustanne? Koko pää on kipeä, koko sydän sairas.Kantapäästä kiireeseen asti ei ole tervettä paikkaa, ainoastaan haavoja, mustelmia ja vereksiä lyömiä, joita ei ole puserrettu, ei sidottu eikä öljyllä pehmitetty.

    Teidän maanne on autiona, teidän kaupunkinne ovat tulella poltetut; teidän peltojanne syövät muukalaiset silmäinne edessä; ne ovat autioina niinkuin ainakin muukalaisten hävittämät. Jäljellä on tytär Siion yksinänsä niinkuin maja viinitarhassa, niinkuin lehvämaja kurkkumaassa, niinkuin saarrettu kaupunki.

    Ellei Herra Sebaot olisi jättänyt meistä jäännöstä, olisi meidän käynyt pian kuin Sodoman, olisimme tulleet Gomorran kaltaisiksi.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Osmo Kauppinen sanoo:

    Leppäkorven rovasti ruttopuiston rovastille. Olin jo nelikymppinen, kun Vikström vihki minut papiksi. Kutsumus oli. Jo isältä rovastilta ja ja ukilta rovastilta saatuna. Mutta ei satuttanut ennen kuin aikuisena. Mutta sittemmin satutti. Tosin ensin minut konsultin toimesta todettiin kykenemättömäksi hoitamaan hallintojohtajan virkaa, jota olin jo lähes 20 vuotta hoitanut. Papin virkaan minua ei ole vielä ”konsulttien” eikä muidenkaan toimesta kykenemättömäksi todettu. Olen päin vastoin saanut kiittävää palautetta toimituksista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Osmo: Joo, noita konsulentteja mekin täällä pääkaupunkiseudulla olemme vuosien varrella saaneet ”kiittää” monista asioista. Kummasti niillä on ollut samat näkemykset kuin kulloinkin vallassa olevilla johtajilla. Vanhan termin Käsikassara voisi myös ottaa jälleen käyttöön… :p

    Myös siinä olen kanssasi samaa mieltä, että ihan tavallinen seurakuntapastorin pesti on paras: Siinä saa tehdä juuri niitä duuneja, joita papin kuuluukin tehdä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (66 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121