Kenttäpiispan kelpoisuusehtojen muuttaminen on järkevää

Puolustusministeriö ehdottaa, että kenttäpiispan kelpoisuusehtoja muutetaan. Nyt kelpoisuusehtona on ylempi pastoraalitutkinto ja ministeriön esitys laajentaisi sitä niin, että sen ohella kelpoisuus tulisi myös riittävästä kenttärovastin tehtävän kokemuksesta. Tämä toisi siis mahdolliseksi sen, että sotilaspappeina ja kenttärovasteina toimineet voisivat olla ehdolla vaikka heillä ei olisi ylempää pastoraalitutkintoa. Piispainkokous vastustaa esitystä. Asiaan liittyvässä uutisessa sanotaan: "Piispat katsovat, että kirkon näkökulmasta kenttäpiispa tarvitsee vahvaa hengellistä, teologista ja hallinnollista osaamista kirkollisissa tehtävissä ja Puolustusvoimien kirkollisen työn johtajana".

Puolustusministeriö ehdottaa myös kenttärovastin kelpoisuuteen muutosta. Nykyisen kirkkoherran virkaan vaadittavan kelpoisuuden lisäksi esitetään lisäksi kokemusta sotilaspapin tehtävistä. Tätä taas piispainkokous kannattaa.

Piispainkokouksen kannanotossa on toisaalta tietty logiikka ja toisaalta kenttäpiispan kelpoisuusehtojen muutoksen torjuminen tuntuu keinotekoiselta. Jos ja kun kenttärovastilla tulee olla kirkkoherran kelpoisuus ja kokemusta sotilaspappina toimimisesta, voi ajatella hänellä olevan myös "hengellistä, teologista ja hallinnollista osaamista kirkollisissa tehtävissä ja Puolustusvoimien kirkollisen työn johtajana" - kuten piispainkokous näkee kenttäpiispan työn vaateet. Lisäksi voi huomioida, että virka on puolustusvoimien virka, vaikka kyse onkin kirkollisesta työstä ja siten laajasti ajateltuna kirkon työstä. Jos puolustusvoimat näkee kelpoisuusehtojen muutoksen tärkeänä, voisi kirkko piispojen myötä suhtautua asiaan suopeasti.

Kenttäpiispan kelpoisuusvaade eli pelkästään ylempi pastoraalitutkinto on sikäli erikoinen, että piispaksi valittavalta tai piispanvaalissa ehdolla olevalta ei tällaista vaadita. Piispan tehtävässä tarvitaan kuitenkin noita samoja asioita, mitä piispainkokous näkee tärkeinä kenttäpiispalle. Toki piispaksi valittavat ovat saaneet kokemusta kirkon töistä ja hallinnosta tai ovat muuten oppineita ja "fiksuja" ja opiskelevat työssä tarpeelliset asiat. Ylempi pastoraalitutkinto vaaditaan tuomiorovastin ja kenttäpiispan virkoihin ja ehkä joihinkin muihin.

Kenttäpiispan virka ja asema on peräisin viime sotiemme ajalta ja tavallaan osaltaan ylipäällikkö Mannerheimin luomus. Presidentti Risto Ryti myönsi silloiselle sotarovasti Johannes Björklundille kenttäpiispan arvonimen 1941. Björklund hoiti sitten kenttäpiispan tehtävää niinkin pitkään kuin vuoteen 1956. Sotavuosien ja arvonimen myötä muodostui siis kenttäpiispan virka.

Kirkossamme on eri aikoina pohdittu kenttäpiispan asemaa kirkon hierarkiassa ja yhteisessä hallinnossa. Nimike on sikäli hämäävä, että kenttäpiispa ei ole varsinainen piispa. Hän on kuitenkin kirkolliskokouksen äänivaltainen jäsen ja hänellä on puhe- ja läsnäolo-oikeus piispainkokouksessa.

Itse pidän sotilaspapistoa ja puolustusvoimien kirkollista työtä tärkeänä. Kenttäpiispa-nimike ja kenttäpiispan asema on ollut vakiintunut. Muuta napakkaa nimikettä on hieman vaikea keksiä puolustusvoimien kirkollisen työn johtajalle. Kenttäpiispa kuuluu puolustusvoimien hierarkiassa kenraalikuntaan ja pääesikunnan henkilöstöön. Ehkä kirkollinen työ hoituisi myös niin, että yksi kenttärovasteista olisi pääesikunnan kenttärovasti ja muiden kenttärovastien ja sotilaspappien esihenkilö. Olisiko hän vaikka ylikenttärovasti vai johtava kenttärovasti?

Toivo Loikkanen, KotRPston oto sotilaspappi 1986-89

16 kommenttia

    • Seppo Kangas sanoo:

      Toivo: Olet nähnyt olennaisen sotilaspapiston ja kenttäpiispan toimintakuviosta. Ukrainan sota havahdutti näkemään sotilaspapiston muunakin kuin kirkkopoliittisena pelinä. Tämä havahdutti myös näkemään, että ylemmän pastoraalin käyttäminen pelinappulana ei ole ykkösprioriteetteja tässä kysymyksessä. Sotilasorganisaatioon ja sen johtokykyyn niveltyvä operatiivinen osaaminen on sotilaspapiston a ja o.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kiitos, Seppo. Myös nykyinen sotilaspapisto hämmästelee piispainkokouksen lausuntoa. Se tuntuu heistä heidän osaamistaan ja työtään vähättelevältä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Muutoksia on tullut aiemminkin.

    Nykyään armeijassa papin tulisi kertoa sodan etiikasta. Näin suora todistus esimerkiksi Oikeutetusta Sodasta säätämyksenä on jätettävä pois kuten aiemmin on tehty.

    Pappi armeijassa on kokemuksensa mukaan asiallinen vastaus varusihmisten huoliin arkeen liittyvissä asioissa.

    Pappi ei kuitenkaan saa olla sparraaja ja todistuksellaan sanoissa sivuuttaa tappamisen problematiikan haasteita aina yhdessä Yksilössä kerrallaan vaan Ihmisessä orientoivan vakaumuksen Äänen pitää päästä kuuluviin vaikka miten pienenä.

    Toteutuuko tämä en tiedä.

    Työkokemusta hankkinut diakoni voisi myös olla armeijassa sielunhoitajana koska harvoin armeijassa nykyisen kirkkomme rippiä harjoitetaan.

    Diakoni huolisi sielunhoidon siinä kuin emeritoitunut pappikin, ja vielä Lutherin ja Augsburgin Tunnustuksen mukaan.

    Meillä näkyy uudistuksissa olevan vaiva ettei mitään saa katsoa uusin silmin, ja Kenttäpiispaa ei itseasiassa tarvittaisi ollenkaan ellei kyse ole tappamiseen lähtevän joukon siunauksesta tai varustuksesta tehtävää varten.

    Joten, kovin laimea oli nyt uudistuksen haaste mitä vastustetaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Miksi Puolustusvoimat haluaa Esipaimenekseen meritoituneen papin.

      Kyse on puolustustahdosta missä hyvä sana asiaan voisi avittaa varusmiehet ja reserviläiset mukaan , ja katsoa Itseasiassa Korkeimpaan Tahtoon viimeisenä asian lukkona tulla parempaan maailmaan vaikka Oman Uhrin kautta.

      Asialla on lisäksi pitkä historia takanaan missä hyvän asian puolesta on kaaduttu.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seija Rantanen sanoo:

    Olen oikein iloinen, jos puolustusministeriöllä ei ole tällä haavaa tämän tärkeämpää pohdittavaa pöydällään 😉.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kyllä heillä on ollut ja on edelleen. Puolustushallinto ja puolustusvoimat ovat toeuttaneet nato-jäsenyyden hakemiseen ja Ukrainan tilanteeseen liittyen laajaa harjoitustoimintaa monien kumppanimaiden kanssa. Lisäksi puolustushallinto on toteuttanut hallituksen päätöksillä useita sotilastarvikeapuapaketteja Ukrainaan. Kenttäpiispan kelpoisuusehtoihin liittyvä asia tuli pöydälle, kun nykyisen kenttäpiispan kausi päättyy. Uuden kenttäpiispan rekrytointia ei ole aloitettu, koska ministeriö haluaisi noita kelpoisuusehtoja muutettavan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    ”Kuinka suloiset ovat vuorilla ILOSANOMAN tuojan jalat, hänen, joka julistaa Rauhaa, ilmoittaa hyvä sanoman.” Jesaja

    Uskonrauha pitäsi erottaa kahdeksi sanaksi eli uskoksi Rauhaan.

    Me naiset emme tarvitse piispoja, pappeja, emmekä paaveja, emme sotasankareita, ja ihmisten tappokoneita, me haluamme elää rauhassa, kasvattaa kukkia ja lapsia ja rakentaa puutarhoja ja ruokaa ihmisille.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jorma Hentilä sanoo:

    Hyviä näkökohtia Toivo Loikkasella.

    Lisäisin osaltani sen, että kenttäpiispaa ei tulisi millään kirkon organisaation tasolla rinnastaa piispaan. Näin kuitenkin tapahtuu kirkolliskokouksessa, johon kenttäpiispa osallistuu äänivaltaisena jäsenenä. Sen sijaan piispainkokouksessa kenttäpiispalla on vain läsnäolo- ja puheoikeus. Vastaavan tulisi koskea myös kirkolliskokousta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Kun taistelujen tiimellyksessä nautitaan Herran Ehtoollinen papin johdolla koskeeko asia syntien anteeksiantamuksessa jo tehtyjä vai tulevia syntejä.

    Viime sodasta on kuvamateriaalia edellisestä. Jos Ehtoollinen ei koske kumpaankaan edellisistä silloin Ehtoollinen nautitaan oman sielun pelastamiseksi kuoleman edessä.

    Onko sama asia voimassa myös rauhan aikana kansankirkossa jotta Ehtoollisessa saamme rukoilla sielumme puolesta kirkkauteen vaikka synnintunnon ja katumuksen kanssa on vähän niin ja näin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Sodanajan ja rauhan dikotomia on mielenkiintoinen.

      Yhdellä päiväkäskyllä tervepäisestä nuoresta Ihmisestä tai jo perheen vanhemmasta tulee tappaja, ja rauhan julistuksella sama Ihminen palaa entiseen toimenkuvaansa. No, harvoin Ihminen palaa hengissä samanlaisena Luojan luomana.

      Tarvitaanko tosiaan Kenttäpiispaa silottamaan todellisuutta. Diakonit olisivat parempi ja järkevämpi väline armeijan työssä kuin sotilaspastorit.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Lainaus Seppo Kankaalta, ” Sotilasorganisaatioon ja sen johtokykyyn niveltyvä operatiivinen osaaminen on sotilaspapiston a ja o.”

      Tässähän se on miksi sotilaspappeja halutaan armeijassa olevan.

      Sielujen hoitamisen halutaan pitävän taisteluvirettä yllä ettei liian helpolla anneta periksi voimaannuttavissakaan haasteissa. Onko pappi tässä skoutsi vai sparraaja.

      Edellinen ei kuulu papin toimenkuvaan armeijassakaan.

      On joltisen ihme kun asiasta ei haluta keskustella.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Jukka Mikkola ”Piispoiksi naisetkin nyyt tuntuvat haluavan…. ovatko ne turhia nekin?”

    Kirkollinen virka on siitä turvallinen, että ei ole uhkaa irtisanomisesta, ei tuotannollisista, eikä taloudellisista syistä. Miksi eivät naiset sinne haluaisi, ihan taloudellisista syistä. Elämä on kallista. Piispan palkka on myös parempi, kuin tavallisen kirkkoherran.

    Kun rahasta on kysymys, ihminen tekee mitä vain. Varmasti valheen leipä maistuu ihan yhtä hyvältä, kuin totta puhuvankin leipä. Sama päämäärä se on valheella kuin todellakin, mutta toden puhumisella voi saada myös luottamuksen. Ja sitä maailma tarvitsee.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jouni Parviainen sanoo:

    Toivo.

    Kiitos kattavasta keskustelupuheenvuorosta. Aihe on kiinnostava.

    Toistaiseksi vain kahdella kenttäpiispalla on virkaan nimitettäessä ollut sanan varsinaisessa merkityksessä sitä talon sisäistä osaamista, jonka Seppo Kangas kommentissaan arvottaa sanoin ”sotilaspapiston a ja o.”

    Johannes Björklund aloitti sotilaspastorina merivoimissa syksyllä 1928. Vuonna 1939 hän tuli valituksi sotarovastiksi ja sai jatkosodan alkupäivinä Mannerheimin aloitteesta huomionosoituksena kenttäpiiispan nimen ja arvon.

    Yrjö Massa oli taustaltaan kadettiupseeri. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1946. Sittemmin hän hoiti molempien osaamistensa mukaisia tehtäviä. Hänet nmitettiin kenttäpiispaksi vuonna 1969. Kenttäpiispa Yrjö Massan johdolla sotilassielunhoidon sarka kuvattiin pysyväismääräyksin niin kattavasti, että se kesti aikaa hänen jälkeensäkin ja oli luotettava perehdyttämisaineisto aloittelevalle sotilaspapille vielä 1990-luvulle tultaessa.

    Sotilassielunhoidon toimintaympäristö on kuluvalla vuosituhannella kuitenkin muuttunut hyvin olennaisesti. Valtion korkeimmat virat – joihin kenttäpiispa luetaan – ovat samalla muuttuneet määräaikaisiksi. Puolustusvoimien ylin johto tunnistaa edelleen tarvitsevansa hengellisten asioiden erityisasiantuntijan.

    Muuttuneen tilanteen muistaen on ymmärrettävää, että puolustusvoimat olisi kutsumassa sotilassielunhoidon johtajaksi mieluummin sotilaspapin kenttätyötä riittävästi tehneen ja samalla toimintaympäristössään tarvittavaa osaamista kehittäneen papin kuin sellaisen henkilön, jonka kannukset on hankittu vain kirkon hallinnossa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana ja OP-ryhmän hallintoneuvoston jäsenenä.