Kenen on kosto vai onko kenenkään?

Terroristi-iskut ovat osa nykyistä maailmaa missä elämää – ikävä kyllä. Nyt ne ovat tulleet lähelle meitä eurooppalaisia, viimeksi viikonloppuna Lontoossa. Olisi harhaa väittää, että emme pelkää. Totta kai pelkäämme, mutta emme anna pelon voittaa. Tai niin ainakin haluamme uskoa.

Egyptin kristityt ovat kokeneet terrorismin todella konkreettisesti viime aikoina. Maassa, jossa kristityt ovat oleellinen osa yhteiskuntaa, on viimeisen viiden kuukauden aikana yli 100 koptikristittyä menettänyt henkensä. Viimeksi 29 koptia ammuttiin heidän viikonloppu matkalla suosittuun luostariin Egyptin erämaassa.

Ei ihme jos syvät tunteet ovat pinnalla ja viha herkässä. Moni kysyykin syystä: Oi Jumala, miksi tämä sallitaan? Miksi?

Terroristijärjestön ISIS:n juhliessa iskujaan ja kuolonuhreja, monen tutkijan mukaan mikään ei palvele paremmin heidän tarkoitusperiään, kuin se, että kristityt kääntyisivät vihaan ja väkivaltaan. Ja maksaisivat kostotoimin iskut heitä kohtaan.

Samalla tavalla myös ISIS toivoo, että eurooppalaiset maat kääntyisivät pakolaisia vastaan. Viha ja rajojen sulkeminen on terroristien tavoite ja siinä he näyttävät onnistuvan Euroopassa, kun pakolaisvastaisuus kasvaa keskuudessamme.

Kaiken surun keskellä monet koptikristityt ovat osoittaneet surun keskellä anteeksiantoa. He eivät ole antaneet vihan kääntyä väkivallaksi vaikka Lähi-idän häpeä kulttuurissa kosto olisi luonnollinen reaktio – silmä silmästä ja hammas hampaasta.

Terroristit odottavat nyt, että kristityt antaisivat periksi uskonsa periaatteista ja kostaisivat. Monet egyptiläiset ihmetellevätkin, kuinka Jumalan armosta on voitu kostosta välttyä.

Minkä esimerkin Egyptin kristityt antavatkaan meille ja koko maailmalle! Kirkkojen johtajat ovat olleet selviä sanomassaan; emme nouse kostamaan vaan rakastamme ja anteeksiannamme!

Tämä ei suinkaan tee tyhjäksi sitä, että Egyptin valtion odotetaan jatkavan terrorisminvastaista taistelua.

Sosiaalisessa mediassa on levinnyt laajasti ISIS:n taistelijoille osoitettu runo, joka on tarkoitettua rohkaisemaan kristittyjä ahdistuksen keskellä ja samalla muistuttamaan heidän uskontonsa ideaalista:

“Teidän vihanne ja tappamisenne eivät pysty estämään millään tapaa meitä rakastamasta ja rukoilemasta puolestanne. Isämme uskonto, oi rakas setämme ISIS, ei ole ase joka puhkaisee lävitsenne

Isäni uskonto, jos voit sen havaita, tarjoaa haavoitetulle elämän lääkärin. Kun huomenna kadut tekojasi ja palaat, tulet tuntemaan kuka on Kristus.”

Viimeinen terroristi-isku tapahtui Minyassa, jossa aikoinaan vierailin usein monitoroimassa kehityshankkeita. Niiltä ajoilta mieleeni on jäänyt se aito halu millä kristityt ja muslimit halusivat elää harmonisesti yhdessä. Samalla kun hankkeet paransivat vesihuoltoa, sanitaatiota ja hygieniaa; kylien ihmiset etsivät aidosti yhteyttä toisiinsa ja nauttivat, kun eri uskontojen edustajina he pystyivät rakentamaan parempaa maailmaa itselleen ja lapsilleen.

Sitä halua on siellä edelleenkin, mutta terroristit haluavat rikkoa sen yhteyden. Siksi periksi ei anneta!

Voimme aina muistaa rukouksin Egyptin kristittyjä, että he voisivat elää rauhassa kotimaassaan minne he kuuluvat. Kristillinen todistus on aina ollut rakkauden, armon ja anteeksiantamuksen todistus. Tukekaamme sitä niin hyvin kuin voimme, myös teoin eikä vain päivittelemällä maailman pahuutta.

Jokainen hyvä teko pakolaisia kohtaan on samalla vastaisku terroristeja kohtaan. Siihen me kaikki pystymme, eikä se vaadi välttämättä edes isoja ponnistuksia.

Älkäämme antako vihalle valtaa sillä silloin mekin olemme jo hävinneet.

Pitkänen Olli
Pitkänen Olli
Olen maailmankansalainen alunperin Joensuusta. Olen asunut pitempiä aikoja Tansaniassa, Jordaniassa ja Salomonin saarilla, ja työni takia matkustanut eri puolilla maailmaa. Nykyisin toimin Suomen Lähetysseuran Etelä- ja Kaakkois-Aasian Aluejohtajana. Kohdemaitani ovat Thaimaa, Myanmar, Kambodza, Laos ja Nepal. Seurailen mielenkiinnolla elämää Aasiassa ja muualla maailmassa, joista sitten kirjoittelen havaintojani blogiini herättelemään ajatuksia kulttuurien erilaisuuksista, rikkauksista ja välillä niiden kummallisuuksista. Kaikki ajatukseni ovat tiukasti omiani ja omalla vastuullani, eivätkä välttämättä edusta työnantajani käsityksiä.