Kenelle teemme työmme?

ei pysty

 

Täpötäydessä metrovaunussa viereeni istahti mies, joka sanoi nimekseen Yks Mara Vaan. Saatuaan kuulla, että minä olen Ruttopuiston rovasti, hän tuntui suorastaan ilahtuvan. En voinut olla huomaamatta suurta ristiä Maran kaulassa. Keskustelukumppanini tahtoi myös valita yhteisen puheenaiheemme:

 

  • No, mitäpä Rovasti pohtii? Työasioita, vai? Vai oletteko kenties eläkkeellä, kun on tuo valkoinen keppi?

 

  • Heh, toinen jalka on jo haudassa, toinen vasta haudan partaalla. Mutta työasioita tai työhön liittyviä asioita kyllä pohdin. Uuden hallituksen into pidentää työuria alusta, lopusta ja keskeltä kyllä vähän arveluttaa. Kenen selkänahasta nämä välistävedot (100 lisätuntia vuodessa palkatta) otetaan? Jos Suomea ei enää kohta voi pitää kristittynä maana, niin milläs sitten työnteon mielekkyyttä perustellaan, jos sitä ei enää nähdä Jumalan tahtona?

 

  • Ihminen on luotu tekemään työtä, niin kuin lintu on luotu lentämään, totesi Luther aikoinaan. Ihmisen tehtäväksi on annettu viljellä ja varjella luomakuntaa, joten työ palvelee Jumalan tarkoitusta maailman ylläpitämisessä. Kaikki työ on kuitenkin turhaa, ellei Jumala sitä siunaa. Ja jos työtä tehdään Jumalan tahdosta, niin jokaiselle ihmiselle kuuluu myös oikeus työhän. Työttömyysongelma paljastaa, että meidän ihmisten yhteiselämä on muodostunut Jumalan tahdon vastaiseksi.  Jokaisella ihmisellä, joka tahtoo ja osaa tehdä työtä, on varattava mahdollisuus siihen.

 

  • Miten se onnistuu tänä päivänä, kun on selkeästi sanottu, että työtä ei kerta kaikkiaan enää riitä kaikille? Ne, joilla työtä on, saavat tehdä sitä niska limassa. Ne, joilla ei työtä ole, stressaantuvat siinä missä ylityöllistetytkin.

 

  • Työ pitäisi jakaa uudelleen, oikeudenmukaisemmin, arvelisin. Kokonaan oma lukunsa ovat nämä ns. työhullut, työriippuvaiset, työnarkomaanit, jotka ovat päättäneet kaatua saappaat jalassa, kuolla kupsahtaa työnsä ääreen. Ei eläkettä, vaan mieluummin työtä tauotta. Jostakin syystä yhteiskunta tuntuu suhtautuvan suopeammin tähän sairauteen kuin muihin riippuvuusongelmiin.

 

  • Ei ihmisellä ole oikeutta kunnianhimossaan tai ahneuksissaan varata itselleen työtä liian paljon! Ahkeruus on tietysti arvostettavaa ja laiskuus arvosteltavaa, mutta työn kanssa on osattava olla kohtuullinen. Työn teolle ja rahan hankkimiselle on asetettava rajat. Työnantajien tulee suojella työntekijöitä näiltä itseltään. Ei Jumalakaan hyvällä katso sitä, että jotkut hamuavat maallista hyvää vain itselleen, jakamatta siitä edes almuja niille, joilta puuttuvat elämän perusedellytyksetkin.

 

  • 24/7-yhteiskunta ei ole Jumalan keksintö vaan ihmisten. Vai olisiko sittenkin pelkkä perkeleellinen juoni? Jumalan keksintö on lepopäivä, joka on tarkoitus käyttää työstä palautumiseen, virkistykseen, ihmisen itsensä, perheensä ja jumalasuhteensa hoitamiseen, ystävien tapaamiseen. Ihminen, joka ei osaa rentoutua ja levätä työstänsä, on työn orja. Ikävä kyllä sunnuntaista on melko pitkälle onnistuttu tekemään vielä yksi arkipäivä arkipäivien joukkoon. Se tapa talon hävittää!

 

  • Luterilaiseen työn etiikkaan kuuluu keskeisenä ajatus kutsumustyöstä. Koska työn päätarkoitus on kirkastaa Jumalaa ja olla hyödyksi yhteiskunnalle, niin kaikki rehellinen työ oli uskonpuhdistajalle samanarvoista ja yhtä pyhää. Meidän ei pidä arvostella ihmistä sen mukaan, mitä työtä hän tekee, vaan miten hän työnsä tekee.

 

  • Niin, Jumala on kutsunut kaikki ihmiset elämään kristittyinä ja vieläpä erityisesti omassa ammatissaan ja tehtävässään palvelemaan lähimmäisiään ja yhteiskuntaa sekä siten itseään Jumalaa. Niistä, jotka eivät laiskuuttaan tahdo olla mukana näissä talkoissa, apostoli Paavali lohkaisee hyvin: Sen, jolle ei työ maistu, ei myöskään pidä syödä.

 

  • Minusta on muuten varsin mukavaa ja turvallista, että tälläkin metrojunalla on elävä ihminen kuljettajana, vaikka kyllä tämä vehje ilman kuskiakin saataisiin kulkemaan. Toivon hartaasti, että sitten kun minusta tulee vanha höppänä ja joudun vanhainkotiin, minua hoitaisivat ihan oikeat ihmiset eivätkä mitkään kaiken maailman ropootit!

 

  • Mutta siihen asti: Työn iloa, joko palkkatyön tai vapaaehtoistyön merkeissä. Jään tällä pysäkillä pois. Siunausta!

 

  • Samoin. Ja kiitos hyvästä keskustelusta. Hymyillään, kun tavataan. Nauretaan, jos törmäillään!

10 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Nyt kun Suomalaiset on vieraantuneet Jumalasta ja hänen tahdostaan, niin työtä on ruvettu pitämään Jumalana. Työn tekemisen kuvitellaan tuottavan kaiken sen hyvän mitä tarvitsemme. Jumalan lahjaahan se kuitenkin on. Myöskin työ.

    Työtä kun, jumaloidaan niin siitä syntyy se myytti Luterilaisesta työmoraalista.

    Kirkon- ja uskonnon syyksi on helppo kaikki ongelmat kaataa. Todellinen syy on siinä, ettei tunneta Hyvän ja rakastavan Jumalan hyvää tahtoa meitä kohtaan. Pidetään Jumalaan etäisyyttä ja laitetaan hänen syykseen ne seuraukset, mitä työn jumaloimisesta koituu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    RR :”hminen on luotu tekemään työtä, niin kuin lintu on luotu lentämään, totesi Luther aikoinaan.”

    Luther oli viisas mies. On lievästi sanoen tulkintavirhe määritellä työksi vain palkkatyö kuten tässä yhteiskunnassa perinteisesti on tehty. Niin kuin vm:n virkamiehetkin ovat työterveyshuollosta sanoneet: ”Yrittäjällä ja muulla omaa työtään tekevällä on mahdollisuus järjestää palvelut itselleen.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Mitä se Calvin sitte kirjoitti työstä?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Että taivaaseen pääsyn saa varmistetuksi ahkeralla työnteolla. Menestyksestä voit päätellä pelastuvasi. Koska Calvin oli Lutheria niuhompi uskonpuhdistaja, hän ei katsonut hyvällä maallisia huvituksia. Koska rahaa ei voinut hukata turhaan, se oli investoitava takaisin omaan työhön. Vaurastuminenhan siitä seurasi. Sitä pidettiin Jumalan siunauksena ja osoituksena kuolemanjälkeisestä hyvästä osasta.

      Kalvinisteilla on oikeastaan kaksinkertainen oppi ennaltamääräyksestä eli predestinaatiosta: Menestyjät menestyvät, koska Jumala on niin tarkoittanut. Jumalan suopeus merkitsi sitä, että menestyjä kuului ennalta valittujen joukkoon.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    1) Luterilainen oppi työstä kuuluu osana oppiin kutsumuksesta. Jokainen työ on Jumalan antamaa työtä.

    2) Täysin riippumatta siitä mikä periaate meillä on työstä, maamme työllisyystilanne on sellainen että jotain sen hyväksi on tehtävä ja niin että koko kansa saadaan siihen mukaan.

    http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2015/06/03/suomella-eun-kovin-kiri-mutta-huonossa-asiassa/20157137/12?n=1

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Aika uskomattomalle tuntuu sellainen kehitys, että työtä alkaisi huomattavassa määrin löytyä. Säästäähän meidän pitää ja leikata kaikkea palvelua. Palveluun tarvitaan aina tekijöitä. Tosin nyt voidaan palvelua tarjota myös netissä. Lappu luukulle laitetaan yhä useammassa paikassa. Joten entistä useampi joutuu jatkossa elämään ilman työtä. Mikäli kansalaispalkka toteutetaan ja rahat saa yhdeltä luukulta, niin työttömiksi joutuu valtava määrä nykyisistä rahan jakajista. Samalla kun valtio säästtää menoissa, niin se säästää myös lopettamalla henkilökohtaista palvelua.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Pekka: Koska tykkään ajatella asioita kreiseimmän kautta, niin ehdotan, että otetaan oikein kunnon loikka – taaksepäin! Rikotaan kaikki koneet, jätetään kaupungit eläimille, palataan luontoon ja luotetaan lihasvoimaan, vaistoon, siirrytään keräily- ja vaihdantatalouteen…

      Ääh…!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Olen kovasti siihen suuntaan kallistumassa. Sillä 3,7 jälkeen olen emerittus publikaani. Silti senkin jälkeen yhä lyön rintaani ja mutisen: ”Herra ole minulle syntislle armollinen”. Olenhan vain erhtyvä ihminen minäkin.Valtion rahakirstujen päällä ja ministeriön alimmalla rappusella istuttunani miltei 40 vuotta olen vähän skptinen tulevaisuuden suhteen. Hallinnossamme kun on toteutettu jo – ja viety miltei huippuun se mitä muilla on vasta edessä. Joten uskon edes jossain osuvani oikeaan. Jos menee pieleen, ni parempi niin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (66 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121