Kelvollinen, on hyvä sana
Munkki luostarissan luki Raamattusta pari riviä. Kaipa hän oli lukenut nuo samat rivit jo satoja kertoja aimmin. Nyt vain kävi niin että hän oivalsi yhden keskeisen sanan todellisen merkityksen ja se oli hänelle omaa henkeä tärkeämpi löytö. Monet tuon saman löydön omaksuttuaan antoivat tappaa itsensä, ennemin kuin luopuvat siitä. Sitten vallanpitäjät sotivat tuon yhden sanan tähden 30 vuotta.
Eurooppa jakaantui pohjoiseen ja etelään. Pojoinen omaksui tuon löydön ja rakensi sen varassa hyvinvoinnin, jota nyt koko maailma kadehtii.
Merkillistä tässä kaikessa on se, että tämän ajan ihmisistä vain tosi harvat käsittävät mikä tuo munkin löytö oli ja miksi sillä oli ja on yhä valtava merkitys.
Vuosisatojen aikana on löytöä juhlittu monin tavoin, mutta samalla sen löydön varsinainen sisältö on kadonnut ihmisten mielistä. Juhlimesta on tullut sen sijaan tärkeitä vuoden kohokohtia, mutta pelkkien juhlien takia tuskin kukaan suostuisi surmattavaksi.
En tiedä mitä ajatella kun kristittyjenkään parissa tätä löytöä ei arvosteta. Se joka sen uskaltaa nostaa esiin työnnetään syrjään, niin monien kristittyjen, kuin muidenkin hyvien ihmisten taholta. Silti tuo yksi sana sai aikaan valtavia muutoksia ja sillä on yhä sama voima muuttaa maailmaa. Jotenkin luulisi että sellainen yksi sana olisi edelleenkin erityisen tärkeä ja sitä pidettäisiin esillä runsaasti, mutta sille on käynyt niin että sitä pidetään niin hyödyttömänä, että se pitäisi muka poistaa kokonaan käytöstä.
Jollei sitten kokonaan pois niin ainakin muutaa sen merkitys sellaiseksi, ettei siihen enää sisältyisi sama sisältö kuin tähän asti. Jolloin siitä katoaisi se voima jolla Jumala vanhurskauttaa jumalattoman. Eli munkki oivalsi millä tavalla Jumala tekee kelvottomasta kelvollisen. Siinä on koko uskoelämän ydin ja sisältö.
Siinä on Pääsiäisen ja Joulun sisältö ja se valtava ilo, ilo,ilo ja riemu.
76 kommenttia
Sami, tuossa aamurukouksessa puhutaan vain Jumalasta ja Luojasta, ei sanaakaan Kristuksesta. Yksin usko Kristukseen vanhurskauttaa. Tämähän on päivänselvää.
”Kelvatkoon sinulle, Jumalani, tämä usko tekojeni sijasta. En ole tehnyt yhtään tekoa, joka vanhurskauttaisi minut.”
Tämäkin on hämärä. Tarjotaan Jumalalle omaa uskoa tekojen sijasta. En ole tehnyt yhtään tekoa, joka…ei niin, eikä tarvitsekaan tehdä. Edelleen vain usko Kristukseen vanhurskauttaa ja sen uskon lahjoittaa Jumala.
En ole lukkiutunut mihinkään. Jokaisella on oma henkilökohtainen usko ja suhde Vapahtajaan. Tästä ei pääse yli eikä ympäri.
Sanoin että usko Kristukseen pelastaa. Tottakai on niin silloin että Kristus pelastaa. Vanhurskauttava usko on uskoa Kristukseen syntieni Sovittajana ja tämä on uskonlahja, joka minulle on annettu.
Minun ei tarvitse ”kikkailla” teologisesti, sillä pelastus ei riipu siitä. Huomaan sinun tekevä tätä. Se ei johda mihinkään. On syvennyttävä Jumalan sanaan, Raamattuun, sen tutkimiseen.
Sami, ymmärfät kaiken mitä kirjoitan väärin. Jos ei tutki Raamattua, Jumalan sanaa, niin miten pääset Kristuksen tuntemiseen?
Tietysti juuri usko riittää, mutta mikä on sen uskon sisältö? Kaikilla sanoilla on sisältö, merkitys. Kristillinen usko on jotakin millä on sisältö. Siksi meillä on uskontunnustuksetkin.
Sanoille voidaan antaa eri merkityksiä. Lause, jossa on sanoja on merkityksellinen. Siinä on viesti. Sanat eivät ole lauseessa umpimähkään peräjälkeen mäiskittyjä sanoja, jotka eivät olisi suhteessa toisiinsa eli liity toisiinsa. Tällaisessa lauseessa ei olisi mitään järkeä. Se olisi merkityksetön. Näin ne ilmaisevat, mitä halutaan viestiä. Lauseet liittyvät sitten suurempiin kokonaisuuksiin ja muodostavat kertomuksia.
Nyt Sami yks kaks sanotkin, että usko on Jumalan teko. Kuitenkin väität, että ihminen voi omasta voimastaan ja tahdostaan kääntyä vapaalla tahdollaan Jumalan puoleen.
Ne ovat minun mielestäni ehdottomasti toisensa poissulkevia. Tämä on ydinasia koko kristinuskossa.
Kirjoittaja
Pekka Veli Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.
Sami, en ole ymmärtänyt väärin. Sen verran olen kuunnellut liturgioita ym. Ja osallistunutkin. Kyllä minullakin on oma usko, mutta sen varassa en pelastu.
Ilmoita asiaton kommentti